joka seisoo tummana jykevänä patsaana jonkin kirkon edessä. Yhtäkkiä patsas alkaa elämään ja muuttuu poikamaisen huolettomaksi ja kääntää selkänsä. Sitten poika muuttuu tytöksi ja menettää kokonaan kulttuurihistoriallisen arvovaltansa. "Näe parempia näkyjä, sanoi eräs minulle ennen untani! eikä aina noita maailmanloppujuttuja."
Jälkeenpäin ihmettelin ja huvittuneena huitaisin, että kaikkia sitä nyt nähdäänkin! Mutta myöhemmin tajusinkin, että Mikael on Suomen kielen kirjakielen isä, joka oli Lutherin oppilas ja kävi Saksassa Lutherin opissa. Kirkon tila tulee tietysti mieleen. On se mielenkiintoista nähdä noinkin sivistyneitä näkyjä. Kun en itse niin kovin ole tottunut tuollaisiin.
Jälkeenpäin ihmettelin ja huvittuneena huitaisin, että kaikkia sitä nyt nähdäänkin! Mutta myöhemmin tajusinkin, että Mikael on Suomen kielen kirjakielen isä, joka oli Lutherin oppilas ja kävi Saksassa Lutherin opissa. Kirkon tila tulee tietysti mieleen. On se mielenkiintoista nähdä noinkin sivistyneitä näkyjä. Kun en itse niin kovin ole tottunut tuollaisiin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
nuo lapset ilmentävät kirkon rappiota pedofiiliskandaalin suhteen. Kirkko on luopio ja portto. Ei niin, että kaikki olisivat syyllistyneet tuhon julmaan raiskaukseen, mutta ovat osoittaneet hyväksyntää ja peitelleet tuota kauheaa rikosta ihmisyyttä ja toivoa ihmiselämän alkuvaiheessa olevaa ihmistä kohtaan. Tuho on silloin totaalinen. Minua kuvottaa tämänkin palstan välinpitämättömyys tuota saastaista rikollisuutta kohtaan.
Meidän maalla ja kulttuurilla on tosi sivistykselliset, moraaliset ja kristilliset juuret. Miten tämä saatanallinen moraalittomuus on päässyt täällä valtaan? Tämä maa nostettiin pakanallisuudesta, noituudesta kristilliseen siveyteen. Millä perusteella tämä taas halutaan tuhota?
turha tuota pedofiliaskandaalia on yksin virallisen kirkon harteille tuupata. Samaa tapahtuu pienemmissäkin lahkoissa. Mikään muu ei anna pedofiilille niin hyvää mahdollisuutta harrastaa kieroutumiaan kuin uskonnot, joissa jokaisessa on oma sisäänrakennettu hierarkia, jonka suojissa tehdyistä rikoksista ei hiiskuta ulkopuolisille lahkon paineen ja rangaistuksen pelossa. Siellä saa saarnaajasetä kaataa lasta mielensä mukaan kauankin ennen kiinnijäämistään, eivätkä kaikki koskaan edes jää kiinni.
kysymys on varmaan yleisestikin jumalattomuuden ajasta. Mutta on erittäin tärkeää, mikä tekijä on yleensäkin tuonut kristillistä kulttuuria ja arvomaailmaa lakeineen ynnä muineen. Näkyni kuvastaa kait yleensäki maamme hengelliskulttuurista tilaamme. Moraalista rappiota esiintyy kaikilla sektoreilla.
Itse en näe niinkään tulevaan, vaan selitystä ja Jumalan vahvistusta, että näin asia nyt vaan on. Ymmärrän viestin niin, että ota onkeesi nykyhetki, ja sijoita itsesi ja kuulijasi tähän aikaan ja hetkeen.
Viittaankin ennustelujen suhteen tähän hetkeen. Mitä >Jumala haluaa sanoa juuri tällä hetkellä? Hänellä on muuten paljon asiaa. Seuraavasta päivästä emme muuten tiedä, mutta voisimme ottaa opiksemme tapahtuneesta. Juuri nyt-hetkessä on mahdollisuutesi. Seuraavasta hetkestä et voi olla varma.
Siksi profetia-palsta on harhaanjohtava. Koska profetia voi olla vain absoluuttinen, mitä nyt tapahtuu. Oleellista ei ole se, että mitä kukin on ennustanut, vaan mitä sinun nyt juuri olisi tiedettävä, uskottava. Koska monen huomista ei enää ole. Luin viimeksi tämän päivän lehden kuolinilmoituksesta. Sama lähimmäinen tuli vastaan vähän aikaa sitten kaupassa ja harmitteli jääkiekko-ottelun tulosta. Nyt hän onkin multien alla.
kirkkokunnissa, lahkoissa ym. esiintyy yhtä ja toista, sekä vastaavaa, mutta aloittajahan kertoikin näystä, minkä Jumala oli antanut hänelle koskien meidän kirkkoamme. Jumala näyttää, mitä Hän tahtoo ja milloin tahtoo. Ei niinkuin me tahdomme.
käytetään perusteluna mm. juurikin uskontojen piirissä tapahtuvalle pedofilialle. Pappi sanoo lapselle että on jumalan tahto että hän saa repiä lapsen halki. Ja lapsi on hiljaa koska pelkää.
Uskonnot tulisi joko kriminalisoida tai asettaa poliisivalvontaan. Kaikki.
tulisi kriminalisoida. Se kohdistuu myös sinun jumalattomaan käyttäytymiseen, kaikkeen. Kukaa ei säästy Jumalan tuomiolta, kun se aika koittaa. Pidä se myös mielessäs!
"Uskonnot tulisi joko kriminalisoida tai asettaa poliisivalvontaan. Kaikki."
Turha on paeta Jumalan vanhurskasta tuomiota, valtionlain säätämisen taakse, sillä kaikki olemme syntisiä, toiset vain ovat armahdettuja.
Jotkut ne vain täyttävät itsensä mielet toisten tekemisillä, mutta jumalinen ajattelee mitä Jumala minusta ajattelee, ja johon Jumalakin haluaa jokaisen ymmärryksen avautuvan.
Ilman kristinuskoa maailma olisi kaaoksessa, pahan vallassa, johon se joutuukin, Jumalan sallimuksesta, kun seurakunta temmataan.
on kaikilla meillä. Suomessa on sentään ollut kirkkohistoriassa valistajia. Saatettiin todeta, että Suomi on kristitty maa. Tänään eletään uuspakanuuden aikaa, mikä näyttää pahenevan.
Kannattaisin pakanoiden kriminalisoimista ja asettamista kirkon jalkapuuhun, niinkuin enenvanhaan tehtiin. Julkinen häpeä ja rangaistus. Kirkossa saarnattaisiin synti synniksi, ja vasta ankaran ripin jälkeen vapautettaisiin piinapenkistä ja jalkaraudoista. Kansa olikin muinoin paljon siveäpi ja moraalisesti jalompi.
Ihmiset tekivät töitä, eivätkä notkuneet ravintoloissa.
Käänteistä moraalioppia voitaisiin ottaa vaikapa Iranista ja entisestä Neuvostoliitosta, missä vanhemmat asetettiin työpaikalla vastuuseen, jos lapsi käyttäytyi kurittomasti. Sana, kuri, on Raamatussa ja pitäisi ottaa uudelleen käyttöön.
mistä jumalasta on kyse? Niitä on jokunen sata, tietääkseni. Olisi ihan kiva tietää se, jonka persettä nuolla, jottei nuole väärän jumalan takapäätä. Ihan tyypillinen uskovainen olet. Argumentit loppuvat niin käydään uhkailemaan. Sitähän se teidän "rakkautenne" on.
niin. Lasta pitää kurittaa. Uskovainen setä "kurittaa" lasta. Sinä olet sairas.
(kirjoituksestasi päätellen) tätä vaapaan kasvatuksen saanutta kuritonta sukupolvea, joka on saanut aina tahtonsa läpi; MINÄ minulle kaikki ja HETI!- Narsismi, ja kaikki mitä siihen liittyy, näyttää suuressa osassa nykyihmistä vaikuttavan, ei pelkästää vapaan kasvatuksen saaneiden persoonissa.
Monelle on epämiellyttävää ajatella, mikä on oikein, mikä väärin, ja että vääryydestä voisi seurata sanktioita: Kaikkivaltias Jumala, joka on siis taivaan ja maan luoja, ikiaikojen Herra ja Kuningasten Kuningas, kaiken näkevä, kaikkialla läsnä oleva, kuuleva, tietävä, oikeudenmukainen...., Hän kurittaa ihmistä, joka tekee väärin. Jospa tämä kuritus olisi kuritettavalle itselleen parhaaksi. Jos ei se nyt heti "tunnu", niin ajan myötä sen voi jopa itse oivaltaa. "Jos ei kuritus tule ajoissa, saa ihminen voimaa tehdä enemmän pahaa".
-Mutta Jumala on myös suuressa armossaan, ja rakkaudessaan paljon suurempi, kuin voimme käsittää. Kun ihminen tunnustaa tehneensä väärin, pyytää anteeksi, katuu, ja tekee vieläpä parannuksen, niin Jumalan anteeksiantavaisuus ja laupeus on suurta.
että teidän uskovaisten tekee mieli hakata lapsia, mutta en arvannut sen olevan noin yleistä. Ei ihme että porukoissanne viihtyvät pedofiilit yms ihmiskuona.
omiasi :"Tiedän, että teidän uskovaisten tekee mieli hakata lapsia.." - ?!
Mitä luulet hyötyväsi tuollaisten valheitten kirjoittamisesta ???
jotain, "fdg42" yms. voi päätellä, on identtiteettiongelma. Ja jos mainitaan jotain sairaaksi keskustelupalstalla, niin voi päätellä, että se kuuluisa pallo on hukassa. Sitäpaitsi identiteettisairaus on sitä vakavampaa laatua. Jonkin ongelman sisäistäminen ja yleistäminen johonkin yhteisöön on erittäin kiistanalaista, jos tehtäisiin vaikka tutkimus tilastollisesta yleistettävyydestä.
Mikähän olisi esim. pedofiilien osuus ateistien populaatiosta tutkittuna? Kirkkoomme kuuluu vajaa yhdeksänkymmentä prosenttia väestöstä. Otsikkoni merkitys on vaikkapa siinä, että mitä on yleensä tapahtunut kristillisessä rappiokulttuurissamme? Ainakin käskyt on heitetty jo systemaattisesti romukoppaan. Kaikenlainen jumalattomuus, mikä aikaisemmin tunnettiin historiassa äärimmäisenä moraalin rappiona, on lisääntynyt. Identiteetti harhateillä kulkeminen ilmenee juuri tuolla epämääräisillä heitoilla ja esiintyen jos minkinmoisena levottomana, nimettömänä räksyttäjänä, pilkkaavina heittoina. Siitähän otsikon ongelma juuri kertookin. Ja kyseinen kuriton tapaus ei voinut olla ilmoittautumatta!
Kristillisen moraalin rappio ilmenee kaikilla elämän alueilla. Ainoastaan niin sanotut "vanhauskoiset" pitävät siitä vielä jollain tapaa kiinni. Raamattu on tuomioissaan paljon ankarampi. Vaikka puhutaan siitä ARMOSTA, niin kyllä synnin mitan täyttymisellä on todella ARMOTTOMAT seuraukset. Ja kyllä se LAITON on nytkin jo vallan kahvassa.
"Ihmiset etsivät kuolemaa, mutteivät löydä, jospa kallliot sortuiseivat päällemme." Kuka voi paeta Jumalan vihaa, kun sen aika koittaa? Mutta omilleen Hän suo armon, jos sinä oikeaan, otolliseen aikaan sitä etsit.
Ihmisellä on korkeintaan kolme etsikkoaikaa. Mistä tiedämme milloin se viimeinen juna lähti?
Olen kuullut joidenkin läheisten jopa tunnustaneen, että viimeinen hetki oli silloin ja silloin.
Raamattua lukee, että ihmisellä on 3 etsikkoaikaa?
Etsikkoaika on mainittu Raamatussa tasan yhden kerran ja sekin maininta koskee vain Jerusalemia. Ihmiselle ei ole säädetty mitään "käytettävä ennen-päiväyksiä".
vaan Jumalan kutsusta hänen valtakuntyansa lapseksi ikuisiksi ajoiksi. Termiteologian on varmaan mielenkiintoista ja tärkeääkin. Mutta kyse on ikiaikaisen Jumalan kutsusta yhteyteensä. Kun Jumala kutsuu, ihminen alkaa pohdiskelemaan kannattaako alkaa uskovaiseksi, mitä menettää, kykeneekö sellaiseen mahdolliseen muottiin. Tai sitten vaan liha sanoo, että ei. ei Raamattua ole tehty vain juutalaisille, myös meille pakanoille varsinkin Paavali antoi ohjeita. Raamatussa on useita esimerkkejä Jumalan kutsun hylkääämisestä. VT:n kuuluin esimerkki siitä ,kun Eesau möi esikoisosuutensa hernerokasta. Eikä hän saanut peruutusta, vaikka itkien sitä pyysi. Kun noin halpana etsikkoaikaansa piti.
Myös Saul luopui Herrasta,ei totellut sanaa. "Mutta Herran henki poistui Saulista ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä (1Saum. 16:14 ja 18:12). Saul yritti pyytää Herralta anteeksi, muttei saanut, koska ei totellut SANAA. Tottelemattomuus on taikuuden synti. Tottelemattomuuden henki riivasikin Saulia ja hän kaatui maahan hurmoksiin, jolloin hänestä puhuttiin, "onko hänkin profeetta profeettojen joukossa?" Järkyttävää ironiaa.
Ja niin tämä tottelemattomuuden henki tekee työtään näissä lopunajan lapsissa. Lopuksi Saul tekikin itsemurhan heittäytymällä miekkaan (1Sam.31). Niin myös hänen kolme poikaansa, aseenkantajansa ja kaikki hänen miehensä. Ja myöhemmin heidän ruumiinsa poltettiin. Missähän viettänevät ikuisuutta tällä hetkellä?
että ihmisellä olisi max. kolme etsikkoaikaa. Sanana etsikkoaika esiintyy tasan kerran Raamatussa. Mutta mistä tulee tuo "korkeintaan kolme etsikkoaikaa"? Mistä siis tempaiset tuollaisen luvun (3)? Vastaa siihen, mitä kysytään.
sana sanoo, että Jumala kutsuu ihmistä kaksi tai jopa kolme kertaa. Jos sinua tuo seikka kiinnostaa, niin saatat elää siunattua aikaa, jotenka yritin heti käskystä etsiä tuota kutsujen määrää. En nyt löytänyt sitä kohtaa, mutta kaikki uskovat sen kyllä tarvittaessa laittavat tiskiin. Kyllä se sieltä vielä löytyy.
Tämä kolme on kyllä niitä yleisempiä tiettyjä lukuja Raamatussa muissakin yhteyksissä. Näissä yhteyksissä pidetään jopa varmana merkkinä, että Jumala kutsuu juuri tuolloin, kun ihminen alkaa tulla huolestuneeksi pelastuksensa suhteen. Mutta Jumala kutsuu tavalla taikka toisella. Oleellisinta on se, että on kutsun saanut ja ottaa sen vastaan, mieluiten ekakerralla, niin ei jää epäselväksi kutsujen määrästä.
Sillä harvat ovat valitut. Monet kutsututkaan eivät olleet arvollisia. kutsun saaneena, he vain viittasivat maailman huoliin ja elatuksen murheisiin;" En voi nyt tulla, kun otin juuri vaimon." toinen meni pellolleen kuka mihinkin maallisiin juttuihinsa. Ja he rupesivat järjestäin estelemään. He kukin sanoivat: "Pidä minut estettynä." Ja niin he eivät olleet kelvollisia taivasten valtakuntaan, yksikään. Tässäkään kohtaa ei sanota, monesko kutsu olisi ollut? saattoi olla ensimmäinen ja viimeinen.
Jos Jumala kutsuu sinua tänä päivänä, niin ota kutsu vastaan ja anna Jeesuksen pelastaa sinut. Sillä Hän on valmistanut sinulle tien ja pääsyn taivasten valtakuntaan. Juuri nyt voi olla hetkesi. Juuri tämä hetki on se ainut nyt- hetki. Mistä tiedät seuraavasta päivistäsi eteenpäin?
Lue ajatuksella nämä seuraavat jakeet. Sanaa etsikkoaika ei erikseen mainita, mutta puhutaan kyllä montako kertaa Jumala kutsuu ihmistä pois pahasta ja kääntymään häntä Jumalan puoleen:
Job 33
12 Katso, sinä et ole oikeassa-niin minä vastaan sinulle-sillä Jumala on suurempi kuin ihminen.
13 Miksi olet riidellyt häntä vastaan, jos hän ei vastaa kaikkiin ihmisen sanoihin?
14 Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
15 Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa,
16 silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen,
17 kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,
18 säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin.
19 Myös kuritetaan häntä tuskalla vuoteessansa, kun hänen luissaan on lakkaamaton kapina,
20 ja hänen henkensä inhoaa leipää ja hänen sielunsa herkkuruokaa.
21 Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin, ja hänen luunsa, ennen näkymättömät, paljastuvat.
22 Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja.
23 Jos silloin on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään,
24 niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun'.
25 Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin.
26 Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa.
27 Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle;
28 hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'.
29 Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,
30 palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.
31 Tarkkaa, Job, kuule minua; vaikene ja anna minun puhua.
32 Mutta jos sinulla on, mitä sanoa, niin vastaa minulle; puhu, sillä mielelläni soisin sinun olevan oikeassa.
33 Ellei, niin kuule minua; vaikene, niin minä opetan sinulle viisautta."
Ninni! huomasin myöhemmin tuon Jobin kirjan. Uskovilta kun vaaditaan pikaista Raamatun ulkoamuistamista. Muistankin asian, mutten juuri sitä kohtaa, missä kyseisestä asiasta puhutaan. Mutta väitän, että Henki se on joka muistuttaa. Sitä ei aina vaan voi formuloida ihmisille mieleiseksi.
Raamatun sana vaan on niin jykevää ja ehdotonta. Siksi sitä olisi vakaasti kunnioitettava. En minäkään itsestäni todista. Mutta Lähettäjä, vaikka onkin armollinen, pitää kyllä kiinni sanastaan ja lupauksistaan.
Mutta me ihmiset olemme sellaisia tuulen vietäviä hattaroita, makeitakin.
Nou hätä :)! Hattaroitta ollaan :D (toivottavasti ei liian imeliä)
Kyllä Henki meitä muistuttaa ja siitä aina iloita saa:
Päivän Sana 10. toukokuuta 2010
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 14:26 KR33/38
mainitsin hakkaamisen? Vaikka kieltämättä jotkut sitä vitsaa tarvitsisivatkin.
Ei te ollenkaan mieli. Me teimme kahden alaikäisen lapsen kanssa sopimuksen, siis minun ja lasteni välinen sopimus, että on vain yksi sääntö: ei ole mitään sääntöja te saatte toteuttaa vain ja ainoastaan vaapaan tahtonne toimintaa. Siihen muuten loppuivat lasten ahdistukset ja tasapainottomuudet. Toinen tärkeä asia on sanaston muokkaus: kuritus, rangaistus, mielipiteen muokkaaminen, rakastamisen ehdollistaminen jms. ovat sanoina ja käsitteinä unhotuksen mereen viskattu.
Toiminnan rajat ovat toki olemassa, mutta ne ovat äärettömän kaukana.
Vapauden laki ei vaadi ei pelottele eikä uhkaile, vaan kaikki on absoluuttisen vapaan tahdon toimintaa. Rakkaus ja vapaus kulkevat käsikädessä ne yhtä samaa Jumalaa. Tämä on uskomme mitta ja päämäärä.
https://www.youtube.com/watch?v=GAel4StOlHI
antikristus on selvästi tunnistettavissa Raamatusta ja ainoastaan Raamatusta; sen kautta se on tunnistettavissa myös historiasta ja nykyisyydestä. Pastori Walter Veith käsittelee tätä arkaa aihetta erittäin huolellisesti. Emme halua erehtyä näin tärkeässä asiassa. Danielin kirjan 7. luku esittelee kaksitoista pienen sarvivallan ominaispiirrettä, joilla tunnistaa antikristillinen valta. Danielin profetian preteristinen j
Viime aikoina on mieleeni usein tullut kuva Agricolan patsaasta vaikka en asiaa mieti millään lailla.
Nyt löytyi tallainen aloitus ja se on täysin selkeä. Näin monen vuoden jälkeen jolloin tytöt painostetaan pojiksi ja pojat tytöiksi eikä kukaan saa olla vapaa aivopesusta.
Hyvyyden opettaminen kielletään pahana asiana kouluissa mutta sukupuolista sekaannusta ja ahdistamista saa vapaasti harrastaa koska laittomuus ja pahuus on päässyt valtaan ja hallitsee ihmisten ajatusmaailmaa täysin.
Jopa suomenkieli eli suomalaisuus ja suomalainen kulttuurin ja sen puolesta huolestuneet haukutaan natseiksi ja rasisteiksi koska rakastetaan mieluummin pahuutta ja sekaannusta kuin omaa maata ja kansaa ja oman maan lapsia.