Kunnallislehdessä julkaistiin keskisviikkona 5.5. mielipidepalstalla jonkun Lauri Laurilan kirjoittama selvitys eräiden kuntien perusopetuksen käyttömenoista. Jutun pääviesti oli, että vuosina 2001-2008 mainitut menot olisivat nousseet enemmän kuin muualla.
Epäillen, että kirjoittaja ei tunne alaa, vaan haluaa ainoastaan mustamaalata kaupungin aiempaa sivistysjohtajaa, vuosina 1999-2008 virkaa hoitanutta matematiikan lehtori Kari Nuuttilaa, jonka olemme oppineet nyttemmin tuntemaan Johtajien Johtajana, useiden Kunnallislehden julkaisemien kirjoitusten perusteella huippuvirkamiehenä.
Laurilan kirjoituksesta saa jopa sen käsityksen, että nykyinen sivistysjohtaja, filosofian lisensiaatti Markku Viitasaari ei olisikaan kaupungin opetustoimen talousongelmien aiheuttaja, vaan ehkä peräti päin vastoin. Markku Viitasaaresta ei Kunnallislehdessä ole julkaistu ainoatakaan ylistävää kirjoitusta, joten nyt Laurila on joron jäljillä.
Sitä paitsi kaikkihan tiedämme, että koulukiistoissa ja rahoitusasioissa kaupungissa on yksiu ylivoimainen asiantuntija, kauppatieteen lisensiaatti Hanne Vuorenmaa, jolla pitää olla todella pitkä kokemus koulutoimen talousasioista, koskapa tuleva kansanedustaja Sami Yli-Rahnasto luottaa po. asiantuntijaan täydellisesti.
Kysynkin vaan, kenen asialla tämä Lauri Laurila on, ei kai vaan kyläkoulujen surmaajien?

Vastaukset 4
Vanhimmat
kun ei ole ehtinyt kommentoimaan Laurilan kirjoitusta?
Olisikohan ihan pimeissä hommissa kun ei ole palstoilla kuulunut?
kyllä sillä lupa on.
Veikkaanpa katkeruutta