Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että äänestätte itseänne vastaan kun hoidatte tänne tällaisen hallituksen ja eduskunnan? Samalla hoidatte muutamalle muulle miljoonalle ihmiselle huonot olot. Suomessahan on siis EUn määrittämän köyhyysrajan alapuolella noin 1 000 000 ihmistä. Kaikki persaukiset velalliset ihmiset kuvittelevat olevansa omistavaaluokkaa. Siis ihmiset eivät pysty ostamaan edes autoa - saatikka muuta - ilman velkaa ja ollaan äänestämässä porvarieduskuntaa. Herranjumala. Hyvin manipuloitu ryhmä - saadaan ihminen uskomaan, että kenestä tahansa on saamaan bisneksissä jättipotti. Väärin. Arpa osui muualle. Nyt puretaan hyvinvointiyhteiskuntaa ja siitä kärsimme me aivan kaikki.Suurten ikäpolvien perintöjä odotellaan myös tipahtavan syliin. Väärin. Ne menevät heidän sairaanhoitomaksuihin yms. Avatkaahan nyt hieman simmujanne ennen seuraavia vaaleja.
persaukiset
vbvbvbv
32651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Persut ovat tuomassa Suomen itsenäisyyden takaisin , perusturvan ja toimeentulon kaikille.
Persut ovat junttien puolue ja juntteja tulevat olemaan heidän ehdokkaansakin, tai turhia julkkiksia.
työtön opettaja jolla on jotain häikkää asiakirjojen kanssa.
peruss saa 6 %. tärkeintä on että sdp ei pääse hallitukseen.
sdp on nääs vasuripuolue ja köyhien kurittaja.
on oppositiossa ja pitkään. Hoitsut tuskin enään uskovat Kataisen toivotalkoisiin kun heti valtaan päästyään Kokoomus teki hoitsuille pakkolain että eivät voi lakkoilla.
odotellessa voi tänne kirjoitella silmiäavaavia tekstejä. Kukaan normaalijärjellä ja tiedoilla varustettu ihminen ei voi niitä äänestää. Ihminen tavallaa hypettäessään porvareita kertoo itsestään aika paljon. Suomessa on todella vähän oikeasti Kokoomusporukkaan kuuluvia ihmisiä. Ja niiden nimet me melkein kaikki tiedetään ... Herlin, Wahlroos, Ollila .... Kansa kuvittelee olevansa rikkaita kun on asunto-velaksi, auto-velaksi, luottokorttilasku joka kuukausi ja peritty kesämökki. Äänestävät itseään vastaan. Vinkkinä: jos on varakas voi ostaa asuntonsa käteisellä eikä tarvitse luottokorttia.
Voin vaan kuvitella niitä jonoja sairaanhoidossa kun suuret ikäpolvet astuvat sisään. Heti perään astuvat ne 60-luvulla syntyneet, jotka ovat dokailleet lapsesta saakka. Saatikka ylisyötetyt teinit. Armoa.
mieltä kuin minäkin. Porukka äänestää kokoomusta sen jälkeen kun on saanut velkaa tai hätätilassa pikavippejä. Kun on lainarahaa taskussa niin ilman muuta kannatetaan kokoomusta. Kyllä kansa on tyhmää, notkutaan täällä palstalla yötäpäivää ja ihannoidaan kokoomusta kun on velka-auto ja velka-asunto. Hävettää!!!
kaverippirissäni on paljon korkeastikouluttettuja helvetin vellisia kokoomuslaisia. Koti, uskonto ja isänmaa. Duunaritaustat salataan. Itse ajelen ruostuneella autolla, säälivien katseiden alla, mutta on parit kämpät ja kämppiä kalliimpi mökki. Velkaa nolla ja pankkitili iso. Ihan vaan normaali duunari monennessa polvessa, mutta järkevää rahankäyttöä sukupolvesta toiseen. Ihan hävettää nämä kaikki persaukiset toisten halveksijat, joiden monen sivistystaso liikkuu edelleen tasolla "saatanan ryssät". Myötähäpeä on suuri.
armeija pois ja ihmislle yleissivistystä. kiitos.
Ennen vaaleja alkaa kauhea mediashow ja sitten tuntuu, että omalla äänellä voi vaikuttaa vain siihen mikä kolmesta suuresta puolueesta on suurin.
Siksi olen äänestänyt suuria puolueita, kuten esimerkiksi kokoomusta. Kyllä nolottaa.
ja hyvä itsetunto. Onnea. Korjaa virheesi ja mieti mikä puolue on eniten kaikkien meidän asialla. Valitse puolueesta mielestäsi fiksuin vaikket hänestä ehkä pitäisikään. Puolue määrittelee linjat millä mennään ja siellä sisällä on puoluekuri. Yksi hlö ei pysty mihinkään vaikka se illusio luodaan. Jos et poliitikkona tottele puoluekuria, olet äkkiä sivussa. Eli ehdokkaiden lupailut "mitä minä teen kun pääsen eduskuntaan" voi samantein unohtaa ellei ole puolueen yhteinen linja. Kokoomus on nousukkaille ja persaukisille itsetunnottomille ihmisille joiden pitää kuulua "parempaan porukkaan". Itse äänestelen vasemmistoa ja olen varkas ja paljon lukenut. Vasemmistolaisuus on moraalikysymys - ei raha. En voi äänestää politiikkaa joka tuo muille kurjuutta vaikka itse asiassa itse hyötyisin siitä hieman enemmän. Hyviä vointeja sinulle, jolla on selkärankaa.
Suomen vasemmiston ongelma on sen kyvyttömyys uudistumiseen ja kasvojen pesuun. Niistäkin paikoista, joita sillä edus kunnassa on istuttaa sankka joukko ns. puolue eliitin perillisiä. Järjestelmä muistuttaa jo melkein parlamentaarista aristokratiaa (sama kyllä pätee muihinkin kuin vasemmisto puolueisiin). Samat henkilöt samoine jämähtäneine ajatuksineen vuodesta toiseen. On täysin mahdotonta hankkia uutta kanattajakuntaa tällä tavoin ja ne jotka vielä äänestävät alkavat olla siinä tilassa että on toinen jalkahaudassa ja toinen banaaninkuorella. Myöskin on turhaa liiaksi korostaa ja ajaa sen kansan osan (juopot ja muut sosiaalitapaukset) etua joka ei kuitenkaan edes käy äänestämässä (tai korkeintaa viinapullolla lahjomalla).
Reiluuden nimessä sanottakoon että imago puolue kokoomuksen noste on johtunut vain seuraavista seikoista. ns. tuoreuden tuntu Kekkosen ajan opposiotio vuosilta, näennäin ideologinen voitto/oikeassa oleminen neukkulan kaatuessa omaan mahdottomuuteensa ja vasemmiston kyvyttömyys oikeisiin vasta argumentteihin ja viimmeisenä loputon puolueen imagon muokkaaminen (mikä näyttää nyt johtaneen identiteetti kriisiin). Kekkosen ajan loppumisesta alkaa olla nyt 30 vuotta ja kykypuolueelta alkavat kyvyt olla loppuun kulutetut ja liiallisten kasvoleikkausten loppu tulos on että jää kokonaan ilman kasvoja.
mutta mikseivät ihmiset näe tämän oikeiston väärien lupausten taakse. Vertaisivat mitä he puhuvat ja katosisivat mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Se on sääli tämä vasemmisto-meininki. Olet siinä osaltaan oikeassa. Toisaalta valtamedia on oikeiston hallussa ja melkein kaikista vasemmiston edustajista tehdään aivan belsebuubeja. Siellä on kuitenkin aika fiksua porukkaa mm. Tuomioja, Heinäluoma, Lapintie, Korhonen ... ehkä Arhinmäkikin on linjoilla?! YLE on ainoa media, josta saa aika objektiivista tietoa asioista, mutta niistäkin otsikoista lehdistö pyrkii tekemään naurettavia tai vääristelemään annettua tietoa. Kansaa kyllä nyt viedään. Jungner on oikeasti niin hyvä tyyppi ja johtaja, että laittaa itsensä likoon ja on kyllä aika jäljillä vaikka populistiksihan hänet varmasti leimataan. Ihminen kuitenkin kykenee olemaan aito ja ilman kahleita kun se käy katsomassa kuolemaa sentistä. Olen iloinen Mikael Jungnerista vaikken hänene puoluetta äänestäkkään.
-Eihän tuollaiseen porukkaan voi satsata ,joka hyppii seinille vaahto suussa jonkin turkistarhauksen osalta ,ja on täten tuhoamassa taloutta ja hyvinvointia ..no mitäs komukoilta voi odottaakaan kuin sabotaasia. (Arhinmäki ja Lapintie ovat juuri johtavia hurskastelijoita tuossa.)
Itse en moittisi niinkään tätä nykyhallitusta ,joka on toteuttamssa takuueläkejärjestelmää - se nostaa n. 100 eurolla pienimpiä eläkkeitä 2011 . Kannattaa vain muistaa niidenkin ,jotka vikkelästi rientämään nälvimään tietysti tätäkin täysin mitäänsanomattomaksi - että esim. Lipposen sosialistihallitukset ei tehnyt köyhien eteen mitään !
Ainahan tietysti jokainen rusina-aivo osaa vaatia ja luvata moninkertaisesti parempia uudistuksia luullen ,että se jotakin hienoa.
Persut eivät ole kuin "kepunjatke" maakunnissa...- ei vaihtoehto, ja Soinin siksakki on omaa luokkaansa.
Taidan äänestää itsenäisyyspuoluetta.
Missäpä onkaan kaappinatsin kaappi ?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9060660/thread
- tuossa oikein ilmeni,miten ajattelusi toimii, tai...
että Lipponen on porvari, demareissa on kuitenkin vasemmistosiipi: Tuomioja + kumpp. Jos äänestelee jotain Velton ryhmiä niin ei niillä ole mitään asiaa mihinkään hallituksiin ja kabinetteihin. Täytyy valita vähemmän hyvistä paras. Sitäpaitsi Vasemmistoliitto ei ole mikään "turkiskommaripuolue". Ei kukaan järkevä vasemmistolainen tuhoa toisen omaisuutta tai ole hyväksymättä yrittäjyyttä. Kysymys on siitä miten palkka ja hyvinvointi jaetaan. Ei niin, että Herlin vetää 93% ja duunari saa loput. Eikä niinkään, että saat nostaa firmastasi tuloja ilman veroja. Kannattaa hieman lukea kirjoja ja ajatella - aloita vaikka historiasta ja jatka psykologiaan ja yhteiskunta-asioihin. Se on sellasta, että jos haluaa oikeasti asioista jotain ymmärtää tarvitsee sen asian eteen nähdä vaivaa ja lukea - paljon - kaikilta kanteilta. Hyviä lukuhetkiä.
valitettavasti niin, että ihmiset eivät äänestä kun se on joku "kapina" järjestelmää vastaan. Kapina järjestelmää vastaan on oikeasti se, että ÄÄNESTÄÄ. Jos jättää äänestämättä, oikeisto voittaa. Varma ja tutkittu juttu. Eikä tarvi olle professori kun sen jo arkipäivässä huomaa. Eli uurnille kaikki muutosta haluavat. Ellei tämä touhu muutu alkaa olla aineksia mellakoihin yms. Jos ei pysty toivomaan naapurille hyvää elämää voi vaikka toivoa itselle ja meidän elinympäristölle yhteiskuntarauhaa. Se järkkyy kohta.
Ei voi olla kun tyhmä tai uppiniska jos ei tajua mihin tämä politiikka johtaa. Turha kenenkään asuntovellaisen vastata tähän yhtään viisastelevaa sanaa. Köyhiä olette jos asuntonne velalla ostatte.
näin. Monella on niin huono itsetunto että tarvitsee "olla jotain" eli Kokoomuslippu käteen ja Burberryä päälle - vai onks se nykyään Longchamp tai jotain. Ja velaksi tietenkin. Sääääälittävää.
Näin se on.Äänestämättä jättämällä antaa tukensa Kokoomukselle.
Porvareilla on se etu että he pitävät puolensa ja ovat tiukasti yhtä.
Kuten on viimeiakoina selkeästi nähty.mm Ylen johtajan palkat ja rikkaiden veroalennukset.
Nukkuvien puoluen on kokoomuksen suurin yksittäinen tuki ryhmä.
ja kuitenkin meillä on ainoa vaikuttamisen keino - äänestäminen. Katselen perheenjäsentä, jota hoidetaan sairaalassa. Ruinata saa, että saa kunoutusta. Ihminen on eläkkeellä, maksanut ikänsä veroja 44% ja nyt kun ensimmäisen kerran tarvitsisi hoitoa niin lakkikourassa sitä siellä anotaan. Pystymme ostamaan palvelut, mutta entäs ne jotka eivät kykene - ne 2000 000 - 3 000 000 suomalaista. Että raivostuttaa, koska varaa on Kreikan tukemiseen, tunneleihin ja halleihin sekä yrittäjien verohelpotuksiin. Pienyrittäjät luen työläisiksi.
Arvatenkin tulisi kansan taloudellisesti monta kertaa halvemmaksi, jos äänestämässä käymisestä saisi 6-pack litteran, kuin se että alhaisen äänestys prosentin avittamana kokoomus pääsee vallankahvaan. Äänestysprosentti nousisi välittömästi ainakin 20 %.
olisi poistamassa kulttuurin haaskalinnuilta miljarditukiaisia - ei koskaan !!! HAHAAHHEHEHOOO
ei saisi tukea. Katsele vaan jääkiekkoa ja lepuuta aivojasi. Sopii varmasti sinulle.
ajattelee ettei kosketa. Kyllä se kosketaa kun joutuu esim työttömäksi ja on sitä asuntolainaa. Mikään ei ole nyt varmaa ja lainan korot ovat nousemassa. Miten voi olla niin tyhmä kansa ettei viime kerrasta oppinut. Viime lamasta on todella vähän aikaa ja nyt on ihmisillä vielä enemmän lainaa kun silloin. Viime lamassa myös vienti veti kunnei ollut lainaa muualla. Nyt ei vedä - kun muuallakin on lama. Helvetti mitä ryhmää.
No katoppas kun demokratia on nimenomaan just sitä et 51 rosenttia sortaa loppuja! :)
On myös harmaita alueita. Elämä ei ole mustavalkoista. Ei voi ajatella, että puolet sortaa puolia. Maailma voi olla niin että melkein kaikilla on hyvä olla - esim 70% kansasta. Siihen tarvitaan kuitenkin myös meidän oma panoksemme. Ihminen voi itse olla aktiivinen ja hankkia itselleen henkistä pääomaa ettei ole niin helvetin kusetettavissa kun tänä päivänä jengi on. Monet korkeastikin koulutetut ihmiset ovat aivan hävettävän yleissivitymättömiä. Kraka kireellä ja velka-audi alla, kengät kopisee tärkeyttä. Myötähävettävää. On paljon väkeä, joka on mielikuvien varassa tässä elämässä. Ei hiutasen pöläystä siitä miten yhteiskunta, ihminen tai yleensä mikään toimii. On rikollisia, luusereita, sairaita, vammaisia, älyllisesti tyhmiä, laiskoja, rehellisiä ihmisiä, pelureita, viisaita, sivistyneitä, ammattimiehiä, lapsia, kiusaajia, vaatimattomia, ihania, ilkeitä, kiusattuja jne Kaikille kuitenkin pitäisi saada hyvä elämä. Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla se on saatu melkein kaikille, mutta nyt se halutaan poistaa koska on "tehoton" yms eli rahaa ei mene tarpeeksi yksityiseen taskuun. LUE: vapaa markkinatalous, uusliberalismi ... siis mikä uus ... idea on 1800-luvun lopulta. Idealistinen aate, joka on jo tuhonnut Etelä-Amerikkaa, Yhdysvaltoja jne. Tätä juhlivat kaikki puupäät, koska kokevat lottovoiton kolahtavan kotiin. HUH. On saatu myös ihmiset uskomaan, että sossu elättää pummeja sun muita. Juu elättää, mutta se on niin pieni summa meidän kaikkien veromarkoista että mielellään sinne ne rahat kun yhteiskunta sekaisin. Kukaan ei huhuile siitä, että tuemme Nokioita sun muita, jotka vievät meidän rahoilla työpaikat Intiaan tai ulkomaiset omistajat keräävät voitot ja me maksetaan kaikki menot tai jos menee huonosti - mm. telakat. Ihmiset ovat myös siinä mielessä huvittavia, että on tärkeää olla parempi auto, kuteet, talot, pihat yms kun naapurilla MUTTEI PAREMMAT TIEDOT JA SIVISTYS. Kilpailkaa siitä älkääkä komeemmista tavaroista - kun ne tavaratkin ovat nykyään niin huonolaatuisia. Että lukuhetkiä kaikille
Itse olen työtön, viimeeksi äänestin vihreitä.
seuraavaksi äänestän peruss. kokoomus on paras puolue. sdp ei saa missään nimessä päästä hallitukseen.
heitellä kysymyksiä: tyhmäkö olet? Lueppas näitä kirjoituksia niin saatat oppia jotain.
En muuten äänestänyt näitä!