Mikael Junger

Suurin TV lupamaksun kannattaja. Ja nyt Demariksi ,meitä lisää köyhiä kusettamaan
4112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...

Äänestä

tutkaileppa asioita. Ilman YLEä meillä on kehitysmaatasoinen mediaympäristö. Mitä Jungneriin tulee - avot - voimaa. Hyvä tyyppi ja avaukset tahallisesti provosoivia. Älkää antako Jungner-vastustajien kusta teitä silmään. Tiedän tyypin ja on hyvillä jäljillä.

Äänestä
  • Mediapelle Jungner pyrii siihen ainoaan paikkaan, mihin sopii. Hän on polttanut sillat poikki niin moneen tahoon, että ei tule menestymään tulevissakaan tehtävissään, jos niitä edes saa. Kakaramainen pelleily mediassa on hänen tavaramerkkinsä. Hän on pilannut YLEn aseman, arvostuksen ja luotettavuuden ja osaltaan myös koko toimittajakunnan maineen. YLE toimi demaripolitiikan ja -agitaation välineenä, vaikka sen kuuluisi olla koko kansan kustantama julkisen palvelun areena. Jungnerin aikana sekoittui YLEn rooliin poliisin, oikeuslaitoksen (syyttäjän) ja vallankäyttäjän pyrkimyksiä. Esim. vaalirahakohun aikana on toistettu ja vatkattu samoja ns. "uutisia" päivästä ja viikosta toiseen, ilman että mitään uutta olisi ilmaantunut. Yksisilmäisyys ja tarkoitushakuisuus on paistanut läpi (esim. katteeton lautakasajuttu). Ei ole osattu tehdä oikeaa journalismia, vaan jonkinlaista "juorunalismia" ! Ja potkujahan siitä tulee seuraamaan lisää, se on varmaa !

    Äänestä

Ei se ollut mikään menetys ettei sen työ yleisradion johtajana jatkunut. Kyllä se siellä ollessaan ehti jo saamaan monenlaista haittaa aikaan, sellaisia idioottimaisia ideoita joista onneksi ihan kaikki ei toteutunut. Tämä uusi johtaja on vielä kysymysmerkki onko sen parempi kuin edeltäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Idoottajako-olette kirjoitti:

Suurin TV lupamaksun kannattaja. Ja nyt Demariksi ,meitä lisää köyhiä kusettamaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu