Vain Kristuksessa olemme

täydellisiä!

Me adventistitkin olemme aivan yhtä vajavaisia kuin muutkin uskovat. Miksi meitä haukutte? Miksi meidän pitäisi olla täydellisiä? Emme ole täydellisiä ja juuri senvuoksi tarvitsemme Lunastajaa. Miksi Uskova 1 takertuu siihen toisten epätäydellisyyteen ja haukkuu jo ammoin kuollutta adventistia. Ei ihminen, ei edes profeetta ole täydellinen. Sillä vain YKSI oli täydellinen ja Jumalalle itsessään kelpaava, Jeesus Kristus. Me KAIKKI MUUT IHMISET, kuppikunnasta riippumatta tarvitsemme Jeesusta !

15

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalevan ryssä

      huomannut, että kaikilla palstoilla, joilla julistetaan Jumalan sanaa ja veren evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, on jatkuvasti vastaanhannaajia, jotka eivät osaa muuta kuin haukkua lähimmäisiään ja puhua potaskaa heistä.

      Raamatun sana ilmoittaa meille niinkuin myös vastaanhannaajillekin sen, mitä itsekunkin sydämessä on. Ja kun sydämestä lähtevät niin hyvät kuin pahatkin ajatukset, niin vaikka nämä vastaanhannaajat sen itse jo tietävät, he eivät voi tehdä parannusta pahan sydämensä paatumuksesta, ellei Isä Jumalan Henki annna heille siihen viisautta ja voiteluöljyä.

    • >>>>Me adventistitkin olemme aivan yhtä vajavaisia kuin muutkin uskovat.>>>>

      Ei minun nuoruudessani oltu noin kainoja.

      Kyllä silloin asenne oli "meikäläiset" vastaan "ei-meikäläiset".
      Eli kutenb eräs srk:n tukipylväs kysyi jostakin tuntemattomasta: "Ymmärtääkö se edes sapattia?"

      Ajattelimme, että kyllä Jumalalla on työ ja tuska sietää noita itsepintaisia ei-meikäläisiä, jotka eivät suostu ymmärtämään, kun opastamme heitä totuuden teille.

      Keneltä lipsuilijalta sinäkin olet adventismisi oppinut? Lisää pitovoidetta, please!

      • oi niitä aikoja

        Yhä vakuuttuneemmaksi tulen, mitä enemmän kirjoituksiasi luen, että olet ollut pelkästään nimiadventisti. Ja nyt luulet kaikkien adventistien olevan niinkuin sinä nuorena.


      • Sivusta seurannut:

        Sinä ET OLE ADVENTISTI!

        Yrität vaan hämentää sillä, että adventistit MUKA ovat sellaisia, kun mitä sinä valehtelet heidän olevan.

        Sinä olet oikeasti adventismin ja adventistien vastustaja henkeen ja vereen saakka.

        Miksi pitää aina esittaa kaikki niin vääristeltynä?

        Adventistit nyt eivät vain kertakaikkiaan ole ollenkaan sellaisia,mitä te tälläpalstalla annatte ymmärtää.

        Olisi parempi,jos adventistit itse kertisivat, että mitä he ovat, eikä niin että te antiadventistit laitatte heidät omaan formuunne, välittämättä vähääkään siitä, että onko se oikeaa, vai väärää tietoa heistä, mitä te täällä levitätte. Ainoa tarkoituksenne kun on vain saada adventistit huonoon valoon.


      • Eikä ole adventisti
        oi niitä aikoja kirjoitti:

        Yhä vakuuttuneemmaksi tulen, mitä enemmän kirjoituksiasi luen, että olet ollut pelkästään nimiadventisti. Ja nyt luulet kaikkien adventistien olevan niinkuin sinä nuorena.

        lainkaan. Pelkkä valheellinen kupla koko äijä!


      • Bushmanni
        oi niitä aikoja kirjoitti:

        Yhä vakuuttuneemmaksi tulen, mitä enemmän kirjoituksiasi luen, että olet ollut pelkästään nimiadventisti. Ja nyt luulet kaikkien adventistien olevan niinkuin sinä nuorena.

        Kyllä adventistien nykyinen nuorempi sukupolvi ajattelee juuri samoin, kuin Tuomas-Kuoman aikana ajateltiin.

        Tässä näyte siitä, nimimerkki werwerwerin omin sanoin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9060148/44022407

        >>> Eurooppalaisilla kristityillä kun on hyvin vähän tekemistä raamatullisen kristillisyyden kanssa. Suurin osa on tasan platonistisia pellejä. >>

        Näin ajattelee tämän päivän adventistinuori. Hän on oikeassa ja hänen järjestönsä on ainoa oikean opin järjestö ja muut ovat pellejä.

        Ei täällä kukaan muu valehetele kuin he, jotka väittävät adventtikirkon sisäistä menoa joksikin muuksi kuin mitä se todellisuudessa on: itsensä korottamista ja muiden alentamista.


    • "Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta." ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905.

      • johtajamme,

        ei suinkaan ole erehtyväinen Ellen, vaan erehtymätön Jeesus Kristus. Hän on myöskin sen erehtyväisen Ellenin edestä kuollut. Ellen uskoi pelastukseen Jeesuksen kautta.


      • efesoss

        Jos kirkon oppi sellainen että he ovat ainut lopun ajan seurakunta ja kaikki muut ovat eksyneitä sekä laittomuuden ihmisiä, vain heillä oikea sapatin sanoma, niin kyllä heiltä jotain pitäisi vaatia. Että se auttavasti voisivat pysyä UT:n sanomassa ja siinä mitä kirjoitettu on. Jos osoittautuu ettei Raamattu ole heidän sanomansa kanssa yhteneväinen, niin kyse harhaopista. Ja sellaiset täytyy paljastaa, Raamattu hyvin tärkeä sille ettei hapatusta ole evankeliumissa ja siksi ei tule suvaita harhaoppisia opetuksia, vaan pyrkiä ne paljastamaan ja karttamaan harhaoppisia. Se raamatullista, se sitä että katsotaan sanaan.

        Noita uskontokuntia jotka nojautuvat Hengen johtoon ja sen voimaan voi ymmärtää, koska eivät pyrikkään olemaan täydellisiä eikä syyllistämään muita, vaan etsivät Jumalan kasvoja. Heille sallitaan kaikenlaista eikä heitä pidä mollata eikä syyllistää. Koska Raamattu ei sitä vaadi, vaan Paavali sanoo että kunhan Kristusta tavalla tai toisella julistetaan, niin hän on siitä iloitseva.


    • EGW kirjoitti eräänä päivänä kun hän oli hieman paremmassa kunnossa:

      "TÄYDELLISET KRISTUKSESSA
      Tässä elämässä meidän on erotettava itsemme
      synnistä uskon kautta Kristuksen sovintovereen.
      Kallis Vapahtajamme kehottaa meitä
      liittymään häneen,
      yhdistämään heikkoutemme hänen voimaansa,
      tietämättömyytemme hänen viisauteensa
      ja arvottomuutemme hänen ansioihinsa.
      S. 604 1967
      Pokkari 2005 s.393.

      Eikös ole noloa että ei-adventisti joutuu esiin asettamaan tämän
      Suuren Taistelun MERKITTÄVIMMÄN toteamuksen?

      • Ellen unholaan

        Adventisteilla on menossa irtiotto Elleniin. Eivät he halua enää siteerata hänen hyviäkään juttujaan koska sitten joku nostaa esille hänen karkeuksiaan sekä toisen mollaamista sekä silkkoja vääryyksiä ja täysin metsään menneitä profetioitaan.

        Adventistit kuoppaavat Ellenin koska hän nykysin aiheuttaa enemmän haittaa liikkeelle kuin mitä hyödyttää sitä. Se tietenkin aiheuttaa liikkeessä sisäistä ritiriitaa koska vielä liikkeessä ihmisiä joille Ellenin tekstit kuin Jumalan sanaa. Jopa enemmänkin koska Raamattu täynnä käännösivirheitä mutta Ellenin tekstissä ei ole niitä ja hän tietää tosiaan miten asiat ovat toisin kuin Paavali ja muut UT:n tekstien kirjoittajat.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9714
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      41
      5294
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4973
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3821
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3333
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      44
      3138
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2906
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2573
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      69
      2542
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2453
    Aihe