jos hänelle olisi sanottu päin naamaa, että siksi hän kääntyi Kristuksen seuraajaksi sen takia, kun hän oli ollut vain nimellisesti juutalainen!
Koen nimittelyn "nimiadventistiksi" minua loukkaavaksi. Mielestäni se osoittaa käyttäjänsä melkoiseksi typerykseksi.
Eikö tuo taukki tajua, että sen takia minä kirjoittelen näitä sydänverelläni, kun olin niin kokosydämisesti aikanani 100-prosenttinen adventisti ja kielsin itseltäni monta sellaista asiaa, jotka kirkkoon jääneet uskonveljeni joko salaisetsi tai julkisesti itselleen sallivat?
Pettymystäni on vaikea sanoin kuvata, sitä pettymystä, jonka koin, kun tosiasiat alkoivat minulle valjeta, kun näin, kuinka laajamittaista ja systemaattista satujen kertominen oli ollut.
Ja minä raukka kun olin luullut, että "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi" koskisi myös a-kirkon jäseniä.
Mutta ei se näyttänyt koskevan suurinta osaa kirkon johtajista ja nimekkäimmistä teologeista.
Miltä Paavalista olisi tuntunut
2
128
Vastaukset
[]Miltä Paavalista tuntuisi, jos hänelle olisi sanottu päin naamaa,
että siksi hän kääntyi Kristuksen seuraajaksi sen takia,
kun hän oli ollut vain nimellisesti juutalainen! [][][]
Aivan. Paavalista tuli oikea juutalainen kun hänestä tuli messiaaninen juutalainen.
Ja pakana saa "israelin kansalaisoikeudet", hengellisesti, kun uudestisyntyy kristityksi.
Uskon kautta pakana oksastetaan oikeaan israelilaisuuteen.
Mutta adventismissa asia käännetään päin honkia. Juutalaisesta ja pakanasta muka
tulee adventisti kun Hän ottaa Messias Kristuksen vastaan. Adventismi on varastamista. Sielujen varastamista.- R.yssä
etteivät advarit ole nimitelleet sinua millään tavoin eivätkä edes yritä kumota väitteitäsi.
Ja ajattelen vastauksen olevan tämän, että kuinkas he sellaisia tosiasioita kyseenalaistaisivat, joissa ovat itse osallisina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591114Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476