lunatic, lue

luin viestisi "perustuslain vastaista toimintaa" -viestiketjusta.
minä en ole seuraillut kirjoituksiasi, oikeastaan olen vain muutamaan otteeseen edes käynyt koko sivuilla. luin viestisi ja tahdon vastata sinulle sekä esittää myös kysymyksiä sinulle.
esitit jollekkin kysymyksen, että "mistä päättelet etten ole uskossa?" minä en tee päätelmiä uskostasi, vaan kerron sinulle mitä raamattu opettaa asiasta. kuka on uskossa? sellainen ihminen, joka uskoo, että jeesus on jumalan poika, kuoli puolestamme ja heräsi kolmantena päivänä kuolleista, ja lisäksi suullaan tunnustaa uskonsa, sellainen ihminen on uskossa. ihmisten mielipiteistä riippumatta. toki täytyy muistaa, että usko ilman tekoja on kuollutta. eli kyllä uskovaisella täytyy olla sen suun tunnustuksen lisäksi muitakin tekoja, sillä hedelmistään puut tunnetaan. mutta ihmiset eivät voi "mitata kenenkään suhdetta jumalaan". sanotaanhan raamatussa, että moni kenen luulimme pääsevän taivaaseen ei pääsekään sinne ja toisinpäin; voimme nähdä taivaassa ihmisiä, joiden luulimme joutuvan aivan muualle.

esitäppä itsellesi kysymys: miksi kapinoit jumalaa vastaan? mistäkö päättelen niin, vaikken edes ole lukenut kirjoituksiasi sen enempää?
"Onkos se nyt uskovien vainoomista jos kyselee niiltä liian vaikeita kysymyksiä että jokainen vetää vuorollaan herneet nenään?"
-tämän perusteella. se, että joku esittää vaikean kysymyksen, eikä uskovainen osaa siihen vastata, ei todista mitään. mitään muuta kuin sen, että vain jumala tietää kaiken. ei uskovaisen tarvitse tietää vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, ei edes helppoihin! tärkeää on vain se, että pyhähenki saa johdattaa tyhmääkin ihmistä vaikeissa hetkissä ja elämäntilanteissa eteenpäin. ei uskoamme ja taivaskelpoisuuttamme tarvitse todistaa hallitsemalla sutjakkaita vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, vain luoja yksin tietää! yleensä kapinahenkiset ihmiset vastaavat jumalan kutsuun juuri sillä, että alkavat järjellistämään asioita joita ei voi saada loogiseksi; eihän yliluonnollisessa ole mitään järkevää selitystä. esitän sinulle helpon kysymyksen. miksi tahdot kapinoida ja epäillä kenenkään uskoa? miksi tahdot hyökätä kysymyksilläsi uskovaisia vastaan? minä uskon, että kapinoit jumalaa vastaan ja yrität torjua hänen kutsunsa. tutki sisimpääsi onko niin. jos on, niin älä pyristele vastaan, vaan luovuta ja taivu herran tahtoon. eikö olisi ihanaa, jos voisit vain levätä jumalan sylissä ja vastata vaikeisiin kysymyksiin yksinkertaisesti -en tiedä! se riittää että jumala tietää! rukoilen puolestasi!
6257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hyvästä vastauksesta "Lunaticille" !
On todella turhauttavaa, kun kysellään vaikeita kysymyksiä, ja jos onnistuu vastaamaan, niin tulee vaan lisää entistä mutkallisempia kyselyjä.

Kun hengellisiin pitää vastata hengellisesti, ja he taas eivät voi sitä kieltä ymmärtää, koska se on uskon kautta ymmärrettävää totuutta ja tietoa.

Raamattua ja uskon asioita onkin mahdoton selittää ja ymmärtää ilman elävää uskoa, siksi se ei mene koskaan perille, vaikka heille mitä vastaisi, he kun sen järjellistävät ja vääntävät kieroon, koska eivät voi sitä käsittää.

Ja muuten "maria" , tämähän on jo uskon teko, että täällä todistamme sen minkä tiedämme oikeaksi ja Jumalan tahdoksi, kaikesta vastustuksesta huolimatta, ainakin niin kauan, kun ylläpito sallii tämänkin foorumin, mutta ainahan sitä löytyy uusia kanavia.

Ajatteleppa vaan, miten suuri on se joukko joka näitäkin lukee, maailman ääriin saakka.
Kiitos Internetin !
Jos täällä on paljon tuhoavaa tietoa, on sitten myöskin oikeaa ja rakentavaakin vastapainoksi.

Eikä ne koskaan lopu vastailemalla niihin, eikä lunaticin kaltaiset ateistiset siitänsä "viisastu", vastas tai ei.
Heillä on todella kapina henki sydämessä, ei niinkään uskovia, vaan Jumala kohtaan, he kiusaavat uskovaisia kysymyksillään ja luulevat kiusaavansa itse Jumala, mutta Jumalahan ei ole kenenkään kiusattavissa, kyllä siinä tulee kiusa omaan nilkkaan, ennen pitkää!

Äänestä
  • totta. jos ihmisessä ei asu pyhähenki, ei hän myöskään voi ymmärtää jumalansanaa. ihminen joka ei ole uskossa voi lukea raamattunsa vaikka kymmenen kertaa läpi, mutta tuntemusta jumalaan ja hänen mielipiteisiinsä hänellä on varmasti vähemmän, kuin jollain uskovaisella, joka ei vielä kertaakaan ole päässyt raamattunsa kannesta kanteen lukemaan. voisin verrata tätä siihen, että jos joku tuo minulle espanjankielisen kirjan, voin lukea sen niin monta kertaa läpi, että opin sen ulkoa. en kuitenkaan ymmärrä siitä sanaakaan. raamattu on ELÄVÄÄ SANAA! se elää jokaiselle lukijalleen eritavalla. joku sama raamatunpaikka taikka lause voi merkitä uskovaisille monilla eri tarkoituksilla, raamattua lukiessa jumala puhuu lukijalleen. jos ihminen ei ole jumalyhteydessä, ei hän voi siis puhua ihmiselle. jäljelle jää vain teksti, ilman sen erilaisempia kokemuksia tai tarkoituksia. ne ovat vain sanoja.

    Äänestä

Alkuosuuttasi en kommentoi, koska kyseessä on sinun näkemyksesi siitä mitä kristinusko ja kristillisyys ovat. Tarkoitan: näin meitä on opetettu.

Minulle usko ja suhde Jumalaan ovat henkilökohtaisia asioita ja se millainen minun uskoni on, on yksin minun ja Jumalan välinen asia.

Kenenkään uskoa ei voi toinen ihminen punnita, mutta kristillisyyttä kylläkin, sillä kristillisyys ilmenee teoissa.

Mutta sitten kysymyksiisi:

>>esitäppä itsellesi kysymys: miksi kapinoit jumalaa vastaan?>>

En kapinoi Jumalaa vastaan. Kapinoin näennäiskristillistä tekopyhyyttä vastaan. Taistelen sellaista sairasta uskonelämää vastaan, jossa kaiken kristillisyyden vastaisesti alistetaan ihmisiä, väkivaltaisesti nöyryytetään lapsia "vanhempiaan kunnioittaviksi" ja ajetaan tavallisia uskovia ihmisiä mielisairauden partaalle.

En siis kapinoi Jumalaa, vaan raadollisia ihmisiä vastaan. Kristillisyyden puolesta.

>>"Onkos se nyt uskovien vainoomista jos kyselee niiltä liian vaikeita kysymyksiä että jokainen vetää vuorollaan herneet nenään?"
-tämän perusteella. se, että joku esittää vaikean kysymyksen, eikä uskovainen osaa siihen vastata, ei todista mitään.>>

Se todistaa esimerkiksi sen, ettei ko. "uskova" edes ajattele mitä suustaan päästää. Tällä viittaan repliikkeihin joita täälläkin on heitelty. Kun joku on kysynyt liian vaikean kysymyksen, on kysyjä leimattu häiriköksi ja perusteltu sillä että "Jumalan ilmoituksen mukaisesti tällaista keskustelua ei ole soveliasta käydä"!!!

Siis ihan puuta heinää! Raamatussa ei todellakaan kielletä keskustelua! Täällä vain jokunen henkilö omahyväisesti tahtoo asettua Jumalan paikalle kertomaan muille mikä on Jumalan tahto. TÄMÄ jos mikä on nimenomaan uskonnollista, harhaoppista alistamista ja nöyryyttämistä.

>>yleensä kapinahenkiset ihmiset vastaavat jumalan kutsuun juuri sillä, että alkavat järjellistämään asioita joita ei voi saada loogiseksi>>

Minä en odota logiikkaa Jumalan tahdolta, sitä en ole kykenevä arvioimaan, mutta odotan totta vieköön logiikkaa sellaiselta päällepäsmäriltä, joka haluaa hiljentää keskustelun joka ei tue hänen raadollisia pyrkimyksiään. Siis ihmiseltä.

>>miksi tahdot hyökätä kysymyksilläsi uskovaisia vastaan?>>

Onko se hyökkäys, jos pyytää perusteluja jollekin tuulesta temmatulle väitteelle? Jos näin ei olisi, kuka tahansa voisi väittää Jumalan nimissä mitä tahansa ja toisten olisi pakko totella...

>>minä uskon, että kapinoit jumalaa vastaan ja yrität torjua hänen kutsunsa.>>

Uskosi on tässä suhteessa väärä. Minulla on uskoni, siksi tänne kirjoittelenkin. Minun uskooni ei kuulu seurata lammasmaisesti vierestä jos Jumalan nimissä esimerkiksi alistetaan naisia, hakataan lapsia, sorretaan vähemmistöjä, käyttäydytään törkeän kaksinaismoralistisesti, vaalitaan tekopyhyyttä jne.jne. On asioita joihin kristitty ei voi olla puuttumatta. Se on minun uskoni.

Äänestä
  • Minulla on uskoni, siksi tänne kirjoittelenkin. Minun uskooni ei kuulu seurata lammasmaisesti vierestä jos Jumalan nimissä esimerkiksi alistetaan naisia, hakataan lapsia, sorretaan vähemmistöjä, käyttäydytään törkeän kaksinaismoralistisesti, vaalitaan tekopyhyyttä jne.jne. On asioita joihin kristitty ei voi olla puuttumatta. Se on minun uskoni.

    Kirjoitit tämän ylläolevan tekstin, miten olet puuttunut jos näin on että naisia alistetaan ja lapsia hakataan. Vertaatko nyt suomen tilanteeseen vain ulkomailla käytyyn johonkin osama bin laadenin uskontokuntaan?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Minulla on uskoni, siksi tänne kirjoittelenkin. Minun uskooni ei kuulu seurata lammasmaisesti vierestä jos Jumalan nimissä esimerkiksi alistetaan naisia, hakataan lapsia, sorretaan vähemmistöjä, käyttäydytään törkeän kaksinaismoralistisesti, vaalitaan tekopyhyyttä jne.jne. On asioita joihin kristitty ei voi olla puuttumatta. Se on minun uskoni.

    Kirjoitit tämän ylläolevan tekstin, miten olet puuttunut jos näin on että naisia alistetaan ja lapsia hakataan. Vertaatko nyt suomen tilanteeseen vain ulkomailla käytyyn johonkin osama bin laadenin uskontokuntaan?

    Tekoja ne ovat sanomisetkin. Minulta ei heru tukea puheille joilla puolustetaan Jumalan sanaan nojaten lasten hakkaamista ja vähemmistöjen sortamista.

    Aina voidaan puolustautua sillä että maailmalla asiat ovat vielä pahemmin. Varmasti niin, mutta kyllä tuon tyyppiset ilmiöt ovat arkipäivää ihan supisuomalaisissa uskonnollisissa yhteisöissä.

    Tottakai nuo ongelmat eivät erityisesti kosketa pelkästään uskonnollisia liikkeitä; samat ilmiöt esiintyvät kaikkialla yhteiskunnassa.

    Ero on vain siinä että suomalainen yhteiskunta suoraan tuomitsee tuollaiset ilmiöt. Sen sijaan uskonnollisissa yhteisöissä suljetaan silmät tuollaisilta ongelmilta ja jopa puolustellaan Jumalan sanaan nojaten milloin mitäkin rikollista - kuten vaikkapa lasten hakkaamista. Kun joku sitten ottaa asian esiin, uskonnollinen yhteisö nostaa välittömästi piikit pystyyn kuin siili ja alkaa valittaa miten "uskovia kiusataan ja ahdistellaan". Tuollainen on mielestäni pahimman sortin kaksinaismoralismia.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    hienoa! ymmärsit varmasti kirjoitukseni tarkoituksen oikein, pelkäsin nimittäin, että luulet minun syyttävän tai tuomitsevan sinut.

    toden totta, usko on aina, niin sinun kuin minunkin vain ja ainoastaan minun ja jumalani välinen suhde. ei muiden ihmisten arvioitavissa. olet myös havainnut ihan oikean kulmakiven uskovaisten maailmassa. nimittäin uskonnollisuus on erittäin vahva piirre nykyään monessa seurakunnassa ja uskovaisen elämässä. uskonnollisuus ja elävä usko on aivan kaksi eri asiaa. ei myöskään ole oikein toimia vastoin lakia ja puolustella sitä sitten raamatun tai jumalan sanalla. nimittäin raamattuhan nimenomaan sanoo, että meidän tulee olla esivallan alaisina. esimerkiksi lasten pahoinpitelyt voisi kuitata "ketä vitsaa säästää se lastaan vihaa", mutta eihän me voida kirjaimellisesti ottaa kaikkea raamatusta. eihän meistä kukaan revi silmiään päästään, jos ne meitä viekottelee. mielestäni kuitenkin jonkin asteinen ruumiillinen kuritus, kuten tukkapöllyt taikka sormille näpsäyttäminen ei ole lapsen pahoinpitelyä, vaikka laissa sekin kielletään. tiedä sitten, kunhan tuo lapsi kasvaa, tuleeko niitä tukkapöllyjä annettua. oma käsitykseni tästä asiasta on kuitenkin on se, että jos tukistan lastani, ei se ainakaan taivaspaikastani ole pois. laajemmin asiaa ajateltuna, jos toimin sen mukaan, mitä ihmiset ovat mieltä, en ole osallinen armosta, vaan olen lain alaisena. eli tarkoitan sitä, että jos minulle joku sanoo jonkin asian olevan syntiä ja siitä syystä en enää toimi samoin, mutta se ei TUNNU minusta synniltä, niin silloin kyse on juuri siitä. toimin lainalaisena eikä siinä osallisena ole armoa. mutta, järjenkäyttö sallittua. en kuitenkaan voi murhata ketään ja todeta, ettei se tunnu minusta synniltä. ihan vaan varmuuden vuoksi lisäsin, ettei tule sitten väärinkäsityksiä. tässäkin asiassa pitäisi vain rukoilla jumalalta, että oppisi olemaan herkkä hengessä ja kuulemaan jumalan käskyt ja tunnistamaan synnin. jumala kuitenkin tietää, että me olemme vain ihmisiä ja erehdymme päivittäin. vain jumala on täydellinen! me voimme vain rukoilla, että saamme osamme siitä täydellisyydestä. ja muista, jumala ei koskaan jätä vastaamatta tuollaiseen rukoukseen. se miksi uskovaiset puhuvat "ikään kuin jumalan suusta" eli kertovat mitä jumala on mistäkin asiata mieltä, on oikeastaan juuri sitä mitä jumala tahtookin meidän tekevän. meidän tulisi tuntea raamattua niin hyvin, että voisimme soveltaa sitä ihan tavallisissa arkipäivän asioissa. ihmiset ovat tietenkin erehtyväisiä, kaikkea ei tarvitse ottaa oppina mitä kuulee taikka lukee. oppia jumalasta kannattaa hakea vain raamatusta. sieltä me voimme todella oppia tuntemaan häntä ja hänen mielipiteitään asioihin. ja elävä usko on toinen kanava oppia tuntemaan elävää jumalaa. näiltä sivuilta ei kannata ottaa mitään oppina, vaan pitää muistaa, että nämä ovat ihmisten mielipiteitä. keskustella toki saa. ja ainahan voit kysyä suoraan jumalalta mitä hän on mieltä mistäkin asiasta!

    kuulutko mihinkään seurakuntaan? (en kysy siksi, että yritän patistaa sinua lähimpään helluntaiseurakuntaan)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maria kirjoitti:

luin viestisi "perustuslain vastaista toimintaa" -viestiketjusta.
minä en ole seuraillut kirjoituksiasi, oikeastaan olen vain muutamaan otteeseen edes käynyt koko sivuilla. luin viestisi ja tahdon vastata sinulle sekä esittää myös kysymyksiä sinulle.
esitit jollekkin kysymyksen, että "mistä päättelet etten ole uskossa?" minä en tee päätelmiä uskostasi, vaan kerron sinulle mitä raamattu opettaa asiasta. kuka on uskossa? sellainen ihminen, joka uskoo, että jeesus on jumalan poika, kuoli puolestamme ja heräsi kolmantena päivänä kuolleista, ja lisäksi suullaan tunnustaa uskonsa, sellainen ihminen on uskossa. ihmisten mielipiteistä riippumatta. toki täytyy muistaa, että usko ilman tekoja on kuollutta. eli kyllä uskovaisella täytyy olla sen suun tunnustuksen lisäksi muitakin tekoja, sillä hedelmistään puut tunnetaan. mutta ihmiset eivät voi "mitata kenenkään suhdetta jumalaan". sanotaanhan raamatussa, että moni kenen luulimme pääsevän taivaaseen ei pääsekään sinne ja toisinpäin; voimme nähdä taivaassa ihmisiä, joiden luulimme joutuvan aivan muualle.

esitäppä itsellesi kysymys: miksi kapinoit jumalaa vastaan? mistäkö päättelen niin, vaikken edes ole lukenut kirjoituksiasi sen enempää?
"Onkos se nyt uskovien vainoomista jos kyselee niiltä liian vaikeita kysymyksiä että jokainen vetää vuorollaan herneet nenään?"
-tämän perusteella. se, että joku esittää vaikean kysymyksen, eikä uskovainen osaa siihen vastata, ei todista mitään. mitään muuta kuin sen, että vain jumala tietää kaiken. ei uskovaisen tarvitse tietää vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, ei edes helppoihin! tärkeää on vain se, että pyhähenki saa johdattaa tyhmääkin ihmistä vaikeissa hetkissä ja elämäntilanteissa eteenpäin. ei uskoamme ja taivaskelpoisuuttamme tarvitse todistaa hallitsemalla sutjakkaita vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, vain luoja yksin tietää! yleensä kapinahenkiset ihmiset vastaavat jumalan kutsuun juuri sillä, että alkavat järjellistämään asioita joita ei voi saada loogiseksi; eihän yliluonnollisessa ole mitään järkevää selitystä. esitän sinulle helpon kysymyksen. miksi tahdot kapinoida ja epäillä kenenkään uskoa? miksi tahdot hyökätä kysymyksilläsi uskovaisia vastaan? minä uskon, että kapinoit jumalaa vastaan ja yrität torjua hänen kutsunsa. tutki sisimpääsi onko niin. jos on, niin älä pyristele vastaan, vaan luovuta ja taivu herran tahtoon. eikö olisi ihanaa, jos voisit vain levätä jumalan sylissä ja vastata vaikeisiin kysymyksiin yksinkertaisesti -en tiedä! se riittää että jumala tietää! rukoilen puolestasi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu