750.miljardin/€ hätäpaketti Suomen osuus

8miljardia

Kansanedustajien palkka nostetaan 5860/€ kk
Korruptoituneelle eduskunnalle tulossa palkankorotus miksi ?
Miksi heille korotuksia ja indeksi korotus vaikka sosiaalitukia ei olla indeksi tarkistettu vuoden 1995 jälkeen !
Sosiaalituen on 35-40% jäljessä vuodesta 1995 !

Heillä on vuosittain vapaata 4½/kk ja saavat siltä ajalta täyden palkan ! Pääsevät täydelle eläkkeelle jo 40.vuotiaana tai 7.v eduskuntakauden jälkeen !

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75547-4000%E2%82%ACkk-elake-nyt-jyrahtaa-niinisto
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1476917
-----------------------------------------

Kansanedustaja saa palkkaa minimissään 5 860 euroa kuukaudessa, ja yli 12 vuotta istunut edustaja vähintään 6 300 euroa. Kulukorvauksineen palkka on vielä huomattavasti isompi, mutta silti se ei enää pitkään riitä.

Iltalehden mukaan kansanedustajien palkkoihin ollaan valmistelemassa korotusta, vaikka palkat pysyivät ennallaan vielä kansanedustajien palkoista päättävän palkkiotoimikunnan tiistaisessa kokouksessa.

Toimikunnan johtaja Pekka Tuomisto kertoo lehdelle, ettei nyt ollut oikea hetki korotukseen, mutta sanoo myös ”sen hetken lähestyvän”.

–Edustajien palkkiot ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä, Tuomisto sanoo lehdelle.

Seuraavan kerran toimikunta kokoontuu kesän jälkeen, mutta Tuomisto ei paljasta tullaanko palkkoja korottamaan vielä silloin. Kansanedustajien palkat nousivat viimeksi keväällä 2008 noin kuudella prosentilla.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/91928-kansanedustajien-palkka-nousee-pian-%E2%80%93-5860%E2%82%ACkk-ei-riita
---------------------------------------------

750 miljadia /€ hätäpaketti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/178520.shtml

0

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        222
        2520
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        3
        2109
      3. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        319
        1858
      4. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        95
        1605
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        83
        1495
      6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        200
        1240
      7. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        67
        1180
      8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        25
        1121
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        50
        1043
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        73
        1006
      Aihe