Mikä on uskon ja tradition suhde? Tarvitaanko uskon rinnalle mitään traditioita, eikö pelkkä usko itsessään ole riittävä? Mielestäni ei. On vain osattava erottaa toisistaan uskoa tukeva traditio ja uskoa rajoittavat perinnäissäännöt, joista Jeesuskin nuhteli fariseuksia (Mark. 7:13). Lisäksi on erotettava tradition sisäinen ja ulkoinen puoli. Sisäisellä puolella tarkoitan ihmisen uskoa, ja ulkoisella puolella tarkoitan uskon ilmenemismuotoja.
SISÄINEN TRADITIO
Juutalaisuudessa perimätiedolla oli tärkeä asema opetuksen ja tiedon välittämisessä jälkipolville. Luultavasti myös Jeesuksen puheita ja opetuksia kerrottiin ensin suullisesti eteenpäin ennen kuin niitä alettiin kirjoittaa muistiin. Apostolit olivat hyvin tarkkoja siitä, että evankeliumin sanomaa levitettiin oikein.
- Paavali erotti oman opetuksensa Jeesuksen opetuksesta (1 Kor. 7:25; 11:23)
- Apostolien opetusta pidettiin uskon normina (Apt. 2:42; Ef. 3:5)
- Paavali tarkistutti opetuksensa apostoleilla (Apt. 15:1-2; Gal. 2:1-3)
- Apostolien todistuksessa pysymisestä ja sen eteenpäin kertomisesta annettiin tarkkoja ohjeita (2 Tim. 2:2; Tit. 1:9)
- Seurakuntiin valittiin ihmisiä valvomaan opetusta (Apt. 14:23; Ef. 4:11; 1 Tim. 3; 5:17-23)
- Apostolien nimissä kulkevista väärennetyistä kirjoituksista varoitettiin (2 Tess. 2:2)
Raamatun kirjojen käsikirjoituslöydöt todistavat Raamatun sanoman säilyneen tähän päivään asti muuttumattomana. Raamatun käsikirjoituksista on olemassa tuhansia kopioita tai katkelmia. Vanhin on katkelma Johanneksen evankeliumista vuodelta 125 jKr. Näin siis meidän kristillinen uskomme perustuu traditioon.
ULKOINEN TRADITIO
Ulkonaiset tavat ja jumalanpalvelusmuodot ovat kehittyneet kirkkohistorian saatossa varsin paljon. Alussa uskovat kokoontuivat pääsääntöisesti kodeissa (Apt. 2:46; Room. 16:5) eikä seurakunnallinen virkajärjestelmä ollut kovin kehittynyttä. Tänä päivänä on suuret kirkkorakennukset ja kehittyneet virkajärjestelmät. Paljon kehitystä on siis tapahtunut. Onko se hyvää vai huonoa, sen arvioikoon jokainen itse. Mielestäni ulkonaiset tavat ja liturgiat eivät ole jumalanpalveluksessa pääasia. Jumalanpalveluksen liturgia on vain sisäisen uskon ilmenemismuoto, ei itsessään autuaaksi tekevä toimitus. Ilman uskoa kaikki liturgia on turhaa.
Sillä, mitä nämä liturgiat sitten ovat, ei ole kovin paljoa merkitystä. Ei ole väliä, onko jumalanpalvelus luterilainen kirkkokäsikirjan mukainen tai "vapaamman" kaavan mukainen (esim. helluntaiseurakunta). Jumalanpalveluksen muoto ei ole tärkeintä, vaan se, millä tavalla jumalanpalvelus ilmentää seurakuntalaisten uskoa ja kokevatko seurakuntalaiset sen mielekkääksi.
Seurakuntien jumalanpalveluksissa on hyvin paljon traditiota. Näin on varsinkin suurissa kirkkokunnissa, mutta ei se ole niin vierasta vapaille suunnillekaan. Mutta jos jokin tapa juontuu historiasta, niin tekeekö se siitä huonon ja hylättävän? Esimerkiksi urkumusiikkia on käytetty jumalanpalveluksissa satoja vuosia ja sitä voisi kutsua traditioksi, mutta pitäisikö urut hylätä vain sillä perusteella? (joskus kuulee ihmettelyä, eikö niitä urkuja voisi jo laittaa museoon). Eikö ennemmin pitäisi kysyä, täyttävätkö urut tarkoituksensa eli pystytäänkö uruilla ilmentämään seurakunnan uskoa.
Traditio seurakunnassa (esim. luterilaisen kirkon jumalanpalvelusperinne) voi olla monelle ihmiselle toivoa ja turvaa antava tässä turvattomassa ja muuttuvassa maailmassa. Tarkoitan tässä perinteellä lauluja, rukouksia, saarnaa ja ehtoollista, jotka ovat kuuluneet seurakunnan elämään aina. Jumalanpalveluksessa on olemassa tietyt (edellä mainitut) peruselementit. Niiden toteuttamisessa voi ja tuleekin olla vaihtelua.
Mielestäni uskon rinnalle tarvitaan traditiota. Se ei saa kuitenkaan olla itsetarkoitus, Raamatun vastainen eikä muutenkaan olla estämässä ihmisen kasvua Jumalan tuntemisessa.
Millainen olisi usko, jossa ei olisi lainkaan traditioita; usko, jossa ihminen olisi välittömässä Pyhän Hengen johdatuksessa; usko, jossa ihmisille ei muodostuisi mitään toistuvia tapoja ilmentää uskoaan? Minä en osaa kuvitella sellaista uskoa. Traditioita muodostuu väistämättä, haluttiin niitä tai ei. Tradition tulee vain perustua uskoon ja tukea sitä. Traditio ei välttämättä ole merkki kuolleesta uskosta ja muotomenoista. Tradition tekee eläväksi tai kuolleeksi se, uskooko ihminen vai ei.
SISÄINEN TRADITIO
Juutalaisuudessa perimätiedolla oli tärkeä asema opetuksen ja tiedon välittämisessä jälkipolville. Luultavasti myös Jeesuksen puheita ja opetuksia kerrottiin ensin suullisesti eteenpäin ennen kuin niitä alettiin kirjoittaa muistiin. Apostolit olivat hyvin tarkkoja siitä, että evankeliumin sanomaa levitettiin oikein.
- Paavali erotti oman opetuksensa Jeesuksen opetuksesta (1 Kor. 7:25; 11:23)
- Apostolien opetusta pidettiin uskon normina (Apt. 2:42; Ef. 3:5)
- Paavali tarkistutti opetuksensa apostoleilla (Apt. 15:1-2; Gal. 2:1-3)
- Apostolien todistuksessa pysymisestä ja sen eteenpäin kertomisesta annettiin tarkkoja ohjeita (2 Tim. 2:2; Tit. 1:9)
- Seurakuntiin valittiin ihmisiä valvomaan opetusta (Apt. 14:23; Ef. 4:11; 1 Tim. 3; 5:17-23)
- Apostolien nimissä kulkevista väärennetyistä kirjoituksista varoitettiin (2 Tess. 2:2)
Raamatun kirjojen käsikirjoituslöydöt todistavat Raamatun sanoman säilyneen tähän päivään asti muuttumattomana. Raamatun käsikirjoituksista on olemassa tuhansia kopioita tai katkelmia. Vanhin on katkelma Johanneksen evankeliumista vuodelta 125 jKr. Näin siis meidän kristillinen uskomme perustuu traditioon.
ULKOINEN TRADITIO
Ulkonaiset tavat ja jumalanpalvelusmuodot ovat kehittyneet kirkkohistorian saatossa varsin paljon. Alussa uskovat kokoontuivat pääsääntöisesti kodeissa (Apt. 2:46; Room. 16:5) eikä seurakunnallinen virkajärjestelmä ollut kovin kehittynyttä. Tänä päivänä on suuret kirkkorakennukset ja kehittyneet virkajärjestelmät. Paljon kehitystä on siis tapahtunut. Onko se hyvää vai huonoa, sen arvioikoon jokainen itse. Mielestäni ulkonaiset tavat ja liturgiat eivät ole jumalanpalveluksessa pääasia. Jumalanpalveluksen liturgia on vain sisäisen uskon ilmenemismuoto, ei itsessään autuaaksi tekevä toimitus. Ilman uskoa kaikki liturgia on turhaa.
Sillä, mitä nämä liturgiat sitten ovat, ei ole kovin paljoa merkitystä. Ei ole väliä, onko jumalanpalvelus luterilainen kirkkokäsikirjan mukainen tai "vapaamman" kaavan mukainen (esim. helluntaiseurakunta). Jumalanpalveluksen muoto ei ole tärkeintä, vaan se, millä tavalla jumalanpalvelus ilmentää seurakuntalaisten uskoa ja kokevatko seurakuntalaiset sen mielekkääksi.
Seurakuntien jumalanpalveluksissa on hyvin paljon traditiota. Näin on varsinkin suurissa kirkkokunnissa, mutta ei se ole niin vierasta vapaille suunnillekaan. Mutta jos jokin tapa juontuu historiasta, niin tekeekö se siitä huonon ja hylättävän? Esimerkiksi urkumusiikkia on käytetty jumalanpalveluksissa satoja vuosia ja sitä voisi kutsua traditioksi, mutta pitäisikö urut hylätä vain sillä perusteella? (joskus kuulee ihmettelyä, eikö niitä urkuja voisi jo laittaa museoon). Eikö ennemmin pitäisi kysyä, täyttävätkö urut tarkoituksensa eli pystytäänkö uruilla ilmentämään seurakunnan uskoa.
Traditio seurakunnassa (esim. luterilaisen kirkon jumalanpalvelusperinne) voi olla monelle ihmiselle toivoa ja turvaa antava tässä turvattomassa ja muuttuvassa maailmassa. Tarkoitan tässä perinteellä lauluja, rukouksia, saarnaa ja ehtoollista, jotka ovat kuuluneet seurakunnan elämään aina. Jumalanpalveluksessa on olemassa tietyt (edellä mainitut) peruselementit. Niiden toteuttamisessa voi ja tuleekin olla vaihtelua.
Mielestäni uskon rinnalle tarvitaan traditiota. Se ei saa kuitenkaan olla itsetarkoitus, Raamatun vastainen eikä muutenkaan olla estämässä ihmisen kasvua Jumalan tuntemisessa.
Millainen olisi usko, jossa ei olisi lainkaan traditioita; usko, jossa ihminen olisi välittömässä Pyhän Hengen johdatuksessa; usko, jossa ihmisille ei muodostuisi mitään toistuvia tapoja ilmentää uskoaan? Minä en osaa kuvitella sellaista uskoa. Traditioita muodostuu väistämättä, haluttiin niitä tai ei. Tradition tulee vain perustua uskoon ja tukea sitä. Traditio ei välttämättä ole merkki kuolleesta uskosta ja muotomenoista. Tradition tekee eläväksi tai kuolleeksi se, uskooko ihminen vai ei.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aito oikea usko taivaan Isään on askeettista niin
kuin Kristuskin oli ! sehän voi olla traditio !
Kuka on sanonut, että aito oikea usko Jumalaan on askeettista? Ei niin ainakaan Raamatussa lue. Aito oikea usko ei ole riippuvaista ulkoisista olosuhteista tai omaisuudesta. Uskossa on kysymys uskosta Jeesukseen ja sydämen asenteesta Jumalaa kohtaan. Rikas yltäkylläisyydessä elävä voi olla aidosti uskossa, kunhan suhtautuu rikkauteen oikealla tavalla, eli ei kiinnitä sydäntään rikkauteen.
Et ilmeisesti ymmärrä askeettisuutta oikein tällä
kertaa.
Ensiksi sinun pitää määritellä minulle kuka jeesus
ja kuka jumala, en tunne rikkauden jumalaa tai
yltäkylläisyyden jeesusta.
Ja ihminen voi uskoa ihan mihin huvittaa tai tahtoo tai haluaa tai olla uskomatta.
Nyt sinulla onkin paljon selitettävää, mieti rauhassa vastauksia ja lue hieman raamattua.
Mitä sinä sitten tarkoitat askeettisuudella? Minulle askeettisuus tuo mieleen luostarin, jonne ihminen voi vetäytyä pois materialismin keskeltä keskittymään hengellisyyden harjoittamiseen ja Jumalan kohtaamiseen. Tai sitten asenteen, joka etsii elämään yksinkertaisuutta ja selkeyttä, asenteen, joka ei etsi maallista omaisuutta vaan keskittyy enemmän henkisen tai hengellisen rikkauden etsimiseen. Tällainen asenne voi mielestäni olla niin kristityllä kuin ei-kristitylläkin.
Tarkoitan Jeesuksella ja Jumalalla Raamatussa ilmoitettua Jeesusta ja Jumalaa. Uskon, että ymmärsit tämän viestistäni.
Minäkään en tunne rikkauden Jumalaa tai yltäkylläisyyden Jeesusta. Mutta en myöskään askeettisuuden Jumalaa. Ei kai Jumala ole jonkin yhden asian Jumala, niin että jokin ihmisryhmä tai aatesuunta voisi omia Hänet itselleen? Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen "Minä Olen". Jumala on, eikä Hän anna sitoa itseään minkään inhimillisen järjestelmän alaisuuteen.
Mutta vaikka me emme voikaan omia Jumalaa itsellemme, niin Hän omistaa meidät. Hän omistaa meihin "tekijänoikeudet", sillä Hän on luonut meidät. Hän myös rakasti meitä niin paljon, että antoi Jeesuksen kuolemaan meidän syntiemme tähden, että emme joutuisi kadotukseen vaan saisimme ikuisen elämän Jumalan luona. Usko tai ole uskomatta.
Suomessa on uskonnonvapaus, joten ihmisillä on oikeus uskoa ihan mitä hyvänsä tai olla uskomatta mihinkään. Onko sillä sitten mitään merkitystä mihin uskoo? On sillä. Kaikki tiet eivät vie taivaaseen. Kuinka buddhalaisuuden "tyhjiin raukeaminen" tai "sammuminen" ja kristinuskon toivo ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä voisivat olla molemmat samanaikaisesti totta? Tai New Agen käsitteet Jumalasta jonkinlaisena maailmankaikkeuden voimana tai energiana ja kristinuskon käsitys Jumalasta persoonallisena olentona? Tai usko jälleensyntymiseen ja usko tuomioon kuoleman jälkeen? Ne eivät voi olla kaikki totta samaan aikaan.
Raamattu perustuu historiaan ja Jumalan toimintaan siinä. Jeesuksen ylösnousemus on tapahtuma, joka vahvistaa hänen sanomansa luotettavuuden. Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta puhuvat todisteet ovat erittäin vahvat. Jos ja kun Jeesuksen ylösnousemus on tapahtunut tosiasia, niin ei ole lainkaan sama asia mitä ihminen uskoo.
Jehovan todistajilla on vähän samanlainen asenne
Jumalaansa , eli omistavaan ja kahlitsevaan johtajaan, joka orjuuttaa palvojiansa. Minun
suhtautumistapani Luojaan, on kuin omiin vanhempiini, joten en pidä tuosta omistavasta asenteesta ollenkaan. Siis eikö ihminen voi olla askeettinen teoissaan, ajatuksissaan, sanoissaan elintavoissaan ja kulutukseessaan ? Minä vastaan omasta puolestani; Kyllä voi ja se on hyväksi
koko luomakunnalle, eli kaikille luoduille. Ja kas
kummaa, Luoja itse suosittelee tätä aivan samaa ihmisille , eli ole vaatimaton ja mielisty yksinkertaisuuteen, sillä vähästä riittää paljoon mutta paljosta ei riitä mihinkään.
Jos ihminen hamuaa tavaraa ja rahaa itselleen ja omaan käyttöön, hän on silloin vain maallinen materialisti ilman hengellisyyttä, eli raadollinen
ihminen, joita on valtavin osa tämän ihmiskunnan aikuisista jäsenistä.
Kristus itse oli askeettinen ja piti sekä rakasti
aivan tavallisia ihmisiä ja yksinkertaisia asioita
ja toki Hänen sydäntä lähellä olivat myös sorretut, heikot, vammaiset, sairaat, vanhukset,
syrjityt, kurjat ja lapset. Näillä ihmisillä tuohon aikaan, kun Kristus itse oli vaeltamassa
täällä ihmisten keskellä, ei ollut kunnollista toimeentuloa eikä mitään suuria omaisuusmääriä
hallinnassaan, siis he olivat köyhiä. Mutta eivät
olleet menettäneet kykyä, rakastaa ja tuntea
inhimillisiä tunteita toisia ihmisiä kohtaan. Ja
heissä, kaikesta huolimatta paloi elämän liekki
kirkkaana, mutta usko vain oli kateissa, johtuen
pappisväen ja ylimysten välinpitämättömyydestä.
Niin, kyllä minä ymmärsin ketä alunperin tarkoitit
,mutta ymmärsikö kaikki muut lukijat. Sitä sinun kannattaa miettiä. Uskonnon vapautta kannattaa kunnioittaa, sillä pelastus ei ole minun käsissä eikä sinun käsissäsi. IloSanomaa/pelastusviestiä voi kyllä levittää riemumielin, kunhan on tarkkana kenen sanomaa Ilosanomana levittää.
Askeettinen elämä, tiedätkö mitä nimi todella tarkoittaa? Askeettinen ihminen on kaikin tavoin itsekieltäytyjä, itsensä kurittaja, elämää tukahduttava itseensäsulkeutuja, synkkä ja valoton...
Askeetteja löydät Intiasta hindumaailmasta istumalla piikkimatolla ja lukemassa mantroja. Askeettinen elämäntapa nousee myös jossain määrin gnostilaisuudesta. Apostoli Paavali varoitti gnostilaisuudesta uskoontulleita kristittyjä. Askeettista elämäntapaa Jeesus ei todellakaan esimerkillään opettanut. Mitä tulee "nöyryyteen" Jeesuksen opettamana nöyryys ei ole nöyristelyä vaan aitoa vilpitöntä ja avointa asennetta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Nöyryys jota Jumala meiltä odottaa on sydämen halua seurata Jeesusta rakkaudessa ja vapaudessa (rakkaudessa noudattaen Jumalan sanaa, ei omin voimin!!). Tällaiselle ihmiselle Jeesus antaa elämän ja yltäkylläisyyden.
...Askeettinen ihminen pyörii oman napansa ympärillä omissa atmosfääreissään...Että, en tiedä oletko sellainen.
Harvinaisen sujuvaa valehtelua joko tietoisesti tai tiedostamatta, kai tiedät mitä tuo "nimi"
valehtelu tarkoittaa. Taitaa olla parempi, että pidät huolen vain siitä ikiomasta soittimesta ja
katsot mitä ääniä siitä ulos lasket.
Askettisisuus sanalle löytyy kyllä tarkoitus ja
määritelmä suomenkielestä. Eli tässä jotain pientä
sinulle luettavaksi ensialkuun;
"Termin askeesi taustalla on kreikan sana askesis, joka tarkoittaa fyysistä harjoittamista tai harjoittelua. Sanaa on käytetty erityisesti urheilijoiden valmistautumisesta urheilukilpailuihin. Fyysisestä harjoittamisesta askeesin merkitys on laajentunut tarkoittamaan sellaisen elämäntavan harjoittamista, jossa itsehillinnällä, itsekurilla ja myös hyveiden harjoittamisella on keskeinen merkitys". Ja tämä
oli yksi lainaus vain yleiseksi esimerkiksi !
Sinun uskonnon oppisi tulee varmaan joltain hurmoshenkiseltä herätysliikkeeltä eli olet jonkin
asteinen hereetikko, ja se siitä.
ps.harjoittele valehtelua enemmän,sillä harjoitus
tekee mestarin,kai tämän tiedet sentään.
”Esimerkiksi urkumusiikkia on käytetty jumalanpalveluksissa satoja vuosia ja sitä voisi kutsua traditioksi, mutta pitäisikö urut hylätä vain sillä perusteella? (joskus kuulee ihmettelyä, eikö niitä urkuja voisi jo laittaa museoon). Eikö ennemmin pitäisi kysyä, täyttävätkö urut tarkoituksensa eli pystytäänkö uruilla ilmentämään seurakunnan uskoa.”
Kyllä urkuja tarvitaan. Kirkkourut ovat varsin tehokas keino uskonnollisten hallusinaatioiden aikaansaamiseksi, koska ne synnyttävät infra-ääniä. Urkujen vaikutusta uskonnollisiin hallusinaatioihin on tutkinut mm. psykologi Richard Wiseman.
Tehostavina keinoina voidaan käyttää myös paastoa (alhainen verensokeri), valvomista, lääkeaineita. Kun kerran on onnistunut pääsemään hurmostilaan, toinen kerta on jo huomattavasti helpompi, koska hurmoksen kokeminen vahvistaa ”uskoa”. Näin pääsee sisälle tähän oravanpyörään ja voi alkaa nimittää itseään uskovaiseksi, jolla on ”armolahjoja”.
”Traditio seurakunnassa (esim. luterilaisen kirkon jumalanpalvelusperinne) voi olla monelle ihmiselle toivoa ja turvaa antava tässä turvattomassa ja muuttuvassa maailmassa. Tarkoitan tässä perinteellä lauluja, rukouksia, saarnaa ja ehtoollista, jotka ovat kuuluneet seurakunnan elämään aina. Jumalanpalveluksessa on olemassa tietyt (edellä mainitut) peruselementit.”
Olet tässäkin suhteessa oikeassa. Usko tulee "sanasta”, siis rukouksilla tai lauluilla, jotka on assosioitu meiltä tuntemattomiin voimiin tai maailmoihin. Nämä voimat voivat ovat olla mitä tahansa henkimaailman olentoja; riivaajia, saatanoita, jumalia. Koska niitä ei ole oikeasti olemassakaan, niistä ei voida tietää mitään. Tästä seuraa, että ne ovat ihmisen oman mielikuvituksen muokattavissa. Uskonnoissa tämä muokkaaminen on tapahtunut pitkien aikojen kuluessa ”samanhenkisten” yhteisöissä. Kirjoitustaidon keksiminen n. 6000 vuotta sitten mahdollisti näiden käsitysten muistiin kirjaamisen ja tehokkaamman levittämisen.
Totuuden torvi, väittämäsi ovatkin aikas mielenkiintoisia. Näkemyksesi eivät ole kristillisiä ja näetkin kaikessa hyvin poikkeavan syyn, kun tulkitsit aikaisemman keskustelijan mielipiteitä.
Kirjoitit:
Kyllä urkuja tarvitaan. Kirkkourut ovat varsin tehokas keino uskonnollisten hallusinaatioiden aikaansaamiseksi, koska ne synnyttävät infra-ääniä. Urkujen vaikutusta uskonnollisiin hallusinaatioihin on tutkinut mm. psykologi Richard Wiseman.
- Oletko kysynyt mielipidettä niiltä ihmisiltä, jotka mielellään kuuntelevat urkumusiikkia? Mielestäni psykologinen selitys ei ole riittävä selitys urkumusiikille. Väitän, että vaikka olenkin osallistunut kirkon jumalanpalveluksiin, en ole ollut osallinen hallusinaatioista. Päin vastoin. Osallistumalla laulamiseen tai pelkästään kuuntelemalla musiikkia olen täysin tietoinen todellisuudesta. Jos luulet jumalanpalveluksia pelkän hallusinaation tuotteeksi, erehdyt pahemman kerran.
Kirjoitit:
Tehostavina keinoina voidaan käyttää myös paastoa (alhainen verensokeri), valvomista, lääkeaineita. Kun kerran on onnistunut pääsemään hurmostilaan, toinen kerta on jo huomattavasti helpompi, koska hurmoksen kokeminen vahvistaa ”uskoa”. Näin pääsee sisälle tähän oravanpyörään ja voi alkaa nimittää itseään uskovaiseksi, jolla on ”armolahjoja”.
- Uskovaisuus ei perustu tunne kokemuksiin. Jos se perustuisi hurmoksellisuuteen, kyllä se olisi jo aikaa sitten kuollutta. Kristinusko on yli 2000 vuotta kestänyt ajan paineessa ja tieteen ristitulessa. Luuletko, että pelkkä hurmahenkisyys pitäisi kristinuskoa pinnalla vainojen keskellä, silloin kun uskovat ovat joutuneet kärsimään kidutusta? Kyllä siinä vaiheessa viimeinenkin "koettu hurmos" haihtuu, kun joutuu kokemaan fyysistä kärsimystä! Ja entä kirkkoisät, Martti Luther, joka niittasi 95 teesiä Wittenbergissä (jos muistan paikkakunnan oikein) kirkon oveen - perustuvatko ne pelkästään hurmoksen kokemiseen? Kyllä kristinuskolla on paljon perustavan laatuisemmat perustelut uskon säilymiselle kuin hurmahenkisyys.
Ja armolahjoista - oletko perehtynyt aiheeseen? Tiedätkö mitä ne tarkoittavat ja mitä Raamattu niistä kertoo? Oletko ollut uskovien yhteydessä, jossa on koettu ärmolahjojen toimintaa tänä päivänä? Jos et, parempi että otat asioista ensin selvää, ennenkuin tuomitset ne oravanpyörääsi.
Kirjoitit:
Olet tässäkin suhteessa oikeassa. Usko tulee "sanasta”, siis rukouksilla tai lauluilla, jotka on assosioitu meiltä tuntemattomiin voimiin tai maailmoihin.
- Se että usko tulee "sanasta" tarkoittaa suomenkielellä sitä, että ihminen tulee uskoon, kuullessaan tervettä Raamatun opetusta. Raamatun opetus = Jumalan Sana, auttaa ihmistä ymmärtämään Jeesuksen ristin kuoleman merkityksen. Ilman tämän Sanan kuulemista ei ihminen voisi tietää pelastuksesta mitään. Kun ihminen ymmärtää Raamatun pelastussanoman, hän pystyy myös uskomaan, että Jeesuksen syntien sovitus on todellista. Jos kukaan ei kerro evankeliumia, ei kukaan voi sitä myöskään uskoa. "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta" löytyy Raamatusta ja "sana" on Raamattua tarkoittava termi.
Kirjoitit:
Nämä voimat voivat ovat olla mitä tahansa henkimaailman olentoja; riivaajia, saatanoita, jumalia. Koska niitä ei ole oikeasti olemassakaan, niistä ei voida tietää mitään.
- Ja Sana tarkoitti siis Raamattua, ei "voimia".
Kirjoitit:
Tästä seuraa, että ne ovat ihmisen oman mielikuvituksen muokattavissa. Uskonnoissa tämä muokkaaminen on tapahtunut pitkien aikojen kuluessa ”samanhenkisten” yhteisöissä. Kirjoitustaidon keksiminen n. 6000 vuotta sitten mahdollisti näiden käsitysten muistiin kirjaamisen ja tehokkaamman levittämisen.
- Kysymykseen yliluonnollisista asioista voisi heittää kysymyksen: Kuinka voit tietää, ettei yliluonnollisia asioita ole olemassa? Onko sinulla rajaton tieto?
- Raamattu on pysynyt samana siitä asti kuin se on kirjoitettu. Joka on tutustunut historiallisiin tietoihin Raamatun synnystä, huomaa, että nyky-Raamatun tekstit ovat erittäin lähellä Jeesuksen ajan tekstejä. Siispä Raamattua on kopioitu muuttamatta tekstiä alkuperäisestä. Muokkaamista omien ajatuskulkujen mukaan ei siis ole tapahtunut. Ja viitatakseni aikaisempaan keskusteluun traditiosta, traditiokin on säilynyt kirkoissa satoja, ellei tuhansia vuosia, ja muuttumattomana. Ennenkuin kirjoitustaito on tullut, myös silloin traditio on siirtynyt suullisena perinteenä, puheina tai lauluina. Aina on ollut jokin keino välittää perimätietoa sukupolvelta toiselle muuttamatta perussanomaa.
"Kyllä urkuja tarvitaan. Kirkkourut ovat varsin tehokas keino uskonnollisten hallusinaatioiden aikaansaamiseksi, koska ne synnyttävät infra-ääniä. Urkujen vaikutusta uskonnollisiin hallusinaatioihin on tutkinut mm. psykologi Richard Wiseman."
Kävin lukemassa, mitä kerrotaan tohtori Richard Wisemanista. Tällaista löysin: " Britannian erääseen kuninkaalliseen palatsiin on pestattu haamujen karkottaja. Parapsykologiaan erikoistunut tohtori Richard Wiseman selvittää, vainoaako Lontoon lähistöllä sijaitsevaa palatsia Henrik VIII:n haamu." --- " Richard Wiseman on kirjoittanut kirjan: "Neljä teoriaa tuurin parantamiseksi." --- "Richard Wiseman on entinen ammattitaikuri."
Sitten urkumusiikista: "Jykevä urkumusiikki liikuttaa kirkoissa ja kappeleissa paatuneenkin ateistin tunteita. Urkumusiikki itkettää monia. Nyt brittiläiset tutkijat väittävät, että tunnelataukset voivat johtua infraäänistä. Infraäänet värähtelevät alle hertsin taajuudella, eikä ihminen voi tuntea niitä."
Lopuksi tehdystä kokeesta: "Kokeessa brittitutkija soitti konserttitalossa verhon takaa Lontoossa infraääniä seitsenmetrisellä urkumaisella kanuunalla. Infraääniä päästettiin ajoittain ajoittain konserttimusiikin sekaaan. Paikalla istui 750 koehenkilöä. Ihmisten oudot tuntemukset kasvoivat noin 20 prosenttia, kun infraääni värähteli. Tuntemuksiin liittyi värinää selkäpiissä, vatsassa velloi ja sydän tykytti."
En ole tiennytkään, että hallusinaatiot tarkoittavat sitä, että vatsassa velloo, selkäpiissä värisee ja sydän tykyttää. No, nyt sekin selvisi. Harvassa kirkossa muuten on seitsenmetrinen urkumainen kanuuna.
Mielenkiintoinen väite. Onko muita soittimia tutkittu, mitä ääniä ne tuottavat? Itse en ole kokenut minkäänlaisia uskonnollisia hallusinaatioita tai ollut hurmostilassa valvottuani pitkään, ollessani kirkossa tai mitenkään muutenkaan. En myöskään tavoittele minkäänlaisia hallusinaatioita käydessäni kirkossa enkä ole koskaan kuullut kenenkään saaneen sellaisia.
Varmasti on olemassa ihmisiä, jotka voivat saada uskonnollisia hallusinaatioita lähes mistä tahansa. Mielestäni se kertoo kuitenkin enemmän ihmisen herkkyydestä kuin vaikkapa siitä, että yritettäisiin luoda ihmisille mielikuva Jumalasta. Kirkoissa ei pyritä saamaan ihmisiä hurmoksiin vaan vahvistamaan täysin todellisuudentajuisten ihmisten uskoa sanan eli julistetun Raamatun sanoman ja ehtoollisen kautta. Myös virret ovat tärkeitä, niissä on paljon opetusta Raamatusta ja uskonelämästä. Jos usko olisi jonkin mielikuvan tai hallusinaation varassa, usko haihtuisi kyllä hallusinaatioiden mukana. Suomessa on paljon kristittyjä, oletko sitä mieltä, että he ovat hurmoksen tai hallusinaation vallassa? Ja miten tulkitset hurmoksen ja hallusinaation?
Usko on paljon kestävämmällä perustalla: Jumalan sanassa (Raamattu) ja Jumalassa itsessään.
Taasko sinä kaasutat täysillä? Sinulta pitäisi ottaa kortti pois.
1) Minä inhoan urkuja. Niissä on ruma ääni.
2) Olen paastonnut pari viikkoa. Ei tullut hallusinaatiota, vaan kaikki hidastui niin, että hyvä kun selvisin tämän maailman asioista. Paasto ei ole hauskaa. Silloin paleltaa ja virkistyy. Terveellistä kylläkin silloin tällöin.
2)Olen luova, joten en perusta traditiosta.
3)Sisäinen kokemus on yksilöllinen. En ole vielä kertaakaan kokenut Jumalaa jonkin muun kuvitteleman tapahtuman perusteella. Usko on suhde, vuorovaikutus, rakastava yhteys, ajasta ja paikasta riippumaton, aina mukana.
4)Armolahjat ovat ihmisistä riippumatta. Olkoon.
En täytä mitään sinun ehtojasi ja silti uskon. Kuvailemiasi elementtejä on olemassa muuallakin kuin uskonnollisissa piireissä. Toivottavasti tutkit niin pitkälle, että havaitset tämän.
Rukoilen, että sinut saavuttaisi taivaallinen pyörre, joka avaisi silmät näkemään, mielen käsittämään, sulattaisi sydämen kovuuden, avaisi virrat erämaahan, hoitaisi suloisilla yrteillä haavoja. Aina, kun olen kysynyt sinulta jotakin, vaikenet. VAikenet vain minulle, mutta minä jatkan rakas, mielenkiintoinen Totuuden Torvi. Olet Jumalalle rakas.