Jo oli maanantaina Helsingin sanomissa mairea kirjoitus kun Seinäjoki on tullut Suomen toiseksi parhaiten selviytyjäksi lamasta. On hyvä, ettei paikalliset lehdet kirjoita tuollaista, kun siitä alkaa pian omaan napaan tuijottaminen. Näin ruohonjuuritasolta nähtynä asia ei ole ihan noin hyvin, kun verrataan esim. kaupungin velkaa ja johtajien palkkoja. Sairaanhoitopiirin johtajat saavat 9900 ja 8900 euroo kuukuadessa. Tuollaisilla summilla paikkaisi jo paljon routavaurioita kaduissa.
Hearin pläjäys
Sui Koiras
4162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
paljonko niiden johtajien sitten pitäis saada palkkaa? 3000e kuussa? vastuu tuo lisää palkkaa ei siitä mihinkään pääse. eikä esim 100000e kovin pitkää pätkää asfalttia laiteta.
Ovatkohan Seinäjoen johtajat koskaan pohtineet suhtautumistaan yleisön antamaan kritiikkiin palkankorotuksista. Haluaisin heidän tietoonsa pohdittavaksi, että mitä jos osa täälläkin esiintyvästä palkkakritiikistä tulee joltain sisäpiiriläiseltä tarkoituksena esim. lisätä vastakkainasettelua ja
sisäpiirin ja siinä samalla omaa merkitystä päätöksenteossa. Manipuloinnilla voi päästä yllättävän pitkälle kun osaa konstit.
Maaseutuviraston alueellistaminen ja naapurikaupungeista kuppaaminen ovat pitäneet Seinäjoen "lamasta selviytyjänä".
olin oulussa käymässä ja sieläkin oli maakunnan ihmisille opetettu sana "kuppaminen" ja sitä jaksettii hokea joka paikassa.... samoin kuin täälä, pitäisköhän sen hokemisen sijaan tehdä jotakin!!!!!!!! ja yrittää pelastaa ne syrjäkylät, josta nuoriso muuttaa pois jos ei sjoelle niin muualle!!