Paremmanväen karvas tappio

kanteluasiassa

PÄÄTÖS

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös kolumnia koskevassa asiassa. Ruotsinkielisen vähemmistöryhmän ja sen aseman ironinen arvioiminen ei vaaranna ihmisarvoa.


Kantelu 1.2.2010

Kantelun mukaan Yle Radio 1:ssä 27.1.2010 lähetetty Kirsi Virtasen radiokolumni ”Kannattaako pakkoruotsista maksaa?” rikkoo Journalistin ohjeita 8, 11 ja 26 eli pyrkimystä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, toden ja sepitteen erottamista sekä ihmisarvon kunnioittamista.

Ohjelma on kantelijoiden mielestä suomenruotsalaisiin suunnattu rintamahyökkäys. Sitä on maustettu joukolla väitteitä, jotka esitetään kuuntelijoille kiistämättöminä tosiasioina: Ruotsi valloitti Suomen, ruotsinkieliset sortavat suomenkielistä väestöä ja ovat siksi verrattavissa venäläisiin, jotka miehittivät Viron ja pakottivat virolaiset venäjän kieleen. Tällä hiuksia nostattavalla väitteellä ei kantelijoiden mielestä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Virtanen jopa väitti, että suomenruotsalaiset eivät koe olevansa suomalaisia, vaan ruotsalaisia, joiden on pakko asua Suomessa.

Virtanen käytti kesällä 2009 suomenruotsalaisista ilmaisua ”kyykäärmeet”. Tammikuisessa ohjelmassa hän kutsuu ruotsinkielisiä ”svedupettereiksi”. Molemmissa tapauksissa Virtanen rikkoo Journalistin ohjeiden kohtaa, jossa vaaditaan jokaisen ihmisarvon kunnioittamista. ”Kyykäärmeen” jälkeen Virtasta kritisoitiin voimakkaasti ruotsinkielisessä lehdistössä ja radiossa. Kantelijat epäilevätkin, että tammikuinen ohjelma voi olla Virtasen henkilökohtainen vendetta suomenruotsalaisille.


Yleisradion vastaus 3.3.2010

Kanavapäällikkö Heikki Peltonen vastaa, että ”Kirsi Virtanen” on persoonallinen kolumni, jossa toimittaja tarkastelee maailman ilmiöitä omasta näkökulmastaan. Ohjelmalle on ominaista, että toimittaja esittää omia mielipiteitään mitä moninaisimmista asioista kärjekkäässäkin muodossa. Maamme sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen väestön asenteita kuvattiin osin toimittajan omien kokemusten valossa, osin yleistävästi kärjistäen.

Epätavalliset rinnastukset kuten uskonnon ja ruotsin kouluaineina rinnastaminen tai Suomen ruotsinkielisen ja Viron venäjänkielisen vähemmistön rinnastaminen ovat tyypillisiä kantaa ottavan pakinan tehokeinoja. Kolumnin yksityiskohdat ankkuroituvat ja tulevat perustelluiksi ohjelman kokonaisuuteen sitä kuunneltaessa. Ohjelman tyylilaji käy kanavapäällikön mukaan selväksi alusta lähtien. Leikkisän ”svedupetteri” - termin käyttö on tässä tyylilajissa erinomaisen perusteltua.

On ymmärrettävää, että Virtasen kolumni voi närkästyttää eri mieltä olevaa kuuntelijaa – olipa tämä ruotsinkielinen tai ei. Tällä perusteella eivät Journalistin ohjeet kuitenkaan tule rikotuiksi. Sananvapauteen kuuluu kanavapäällikön mukaan mahdollisuus arvostella yhteiskunnassa tai osassa sitä vallitsevia asenteita, lainsäädäntöä ja jopa perustuslaillisia oikeuksia.


Ratkaisu

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti (JO 11). Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti (JO 26).

Radiokolumnissa käsiteltiin ruotsin kielen ja suomenruotsalaisten asemaa Suomessa, muun muassa ns. pakkoruotsia. ”Kirsi Virtanen” on tyyliltään kolumnin ja pakinan välimuoto, jonka tehtävä on mm. tuoda uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. Kolumnisti ja pakinoitsija voivat ärsyttää kuulijoitaan ja käyttää kärjekkäitäkin ilmaisuja esittäessään mielipiteensä kuulijalle. Kolumni, pakina ja essee ovat journalismissa lähimpänä kaunokirjallisuutta, jolloin myös esittäjän vapaus on suurimmillaan. Tällöin on luontevaa liikkua myös toden ja sepitteen rajamailla.

Julkisen sanan neuvosto korostaa, että sananvapaus on painava perusoikeus. Mitä tahansa ei kuitenkaan voi sanoa. Mitä lähemmäs edetään yleisestä kohti yksityistä, sitä tarkemmin on otettava huomioon Journalistin ohjeiden ihmisarvokohdan vaatimukset. Kolumnisti arvioi ironiseen tyyliinsä ruotsinkielisiä vähemmistöryhmänä ja ryhmän asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa vaarantamatta heidän ihmisarvoista kohteluaan.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle Radio 1 ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.


Ratkaisun tekivät:
Matti Saari (1. vpj), Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Seija Lappalainen, Janne Laukkanen, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth, Matti Saari ja Titta Sinisalo.

http://www.jsn.fi/Default.aspx?d=1123

3

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • S.A.V.O

      Siinäpä taas naula rkp:n sensuroijien arkkuun!


      Pakkoruotsikeskustelua ei enää paineta maton alle, kuten ennen!

    • Lalli.

      Svekovalituksessa väitetään, että "Ruotsi valloitti Suomen" olisi hiuksia nostattava väite????!!!!

      Siis nyt en ymmärrä. Svekologiikkaa taas "parhaimmillaan".

      Eikö Ruotsi muka valloittanut Suomea? Pyydettiinkö ruotsalaiset Suomeen? Oliko kyseessä avustusoperaatio?

      Svekot ovat naurettavia....

      • ökhöjkl

        "ruotsinkieliset sortavat suomenkielistä väestöä ja ovat siksi verrattavissa venäläisiin, jotka miehittivät Viron ja pakottivat virolaiset venäjän kieleen"

        Mikä tässä muka oli virheellistä? Asiahan on juuri näin. Ainoa ero näiden välillä on se, että Viro on laittanut venäjänkielisensä kuriin, mutta Suomi on edelleen ruotsinkielisten alistama.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      395
      5853
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      18
      1776
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      44
      1220
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1043
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      97
      938
    6. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      47
      933
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      914
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      909
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      45
      883
    10. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    Aihe