Miten perheiden toimeentulo järjestettiin, vai oliko varaa järjestää mitenkään valtion toimesta, rintamalla olevien perheiden osalta?
viime sodissa
liksat
12130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
oli rahallinen avustus. Silloin ihminen vaan eli ilman tulojakin. Siihen harva nykyhomo pystyy, vaikka halua olisikin. Monikohan bodari saisi elannon esim. metsätöistä vanhoin menetelmin ?
Ei kai vuokrat ja kaasu/sähkölaskut mihinkään kadonneet ja jotain oli syötäväkin.
pienessä mäkitorpassa kerättiin roskapuuta lämmitykseen.Lehmä navetassa jota taluteettiin syömässä tienvarsiheinää.Vähän toki avusti valtiokin.
Kyllä Helsinki oli asutettu, Tampere ja Turku, Lahti, Mikkeli, Kuopio jne. Ei paljon heinillä vuokria maksettu kun sitä ei etes ollu
lapset kerättiin oksia, marjoja, sieniä, muurahaisenmunia, paperia, romua ja pihkaa. Ongittiin pienempiä ja suurempia kaloja ja hoidettiin kasvimaata ja tehtiin lammaskerppuja. Isommat jopa metsästi salonkikiväärillä oravia, jota myös syötiin, sekä tarkka kaveri sai joskus teeren tai jopa metsonkin voimakkaammalla panoksella. Oraviin tuhlattiin vain "penniläisiä" Nämä olivat omavaraiselämän pieoneereja
nämä "alaikäiset" Tehtiin me oikeita töitäkin kuten: Perunan istutus, perunan nosto, heinänkorjaus, polttopuiden pieniminen, saunan lämmitys ja esim. "puukkotyöt" Kuten: makkaratikut, härkimet männyn latvasta, vihdat, vispilät ja tietysti jouset nuolineen ja ritsat. Kaikki urheiluvälineet tehtiin kotona niin sukset, kelkat kuin pesäpallomailatkin. Vielä kun lisään rapumertojen ja pikkulauttojen valmistus, niin alkaa olla jo askareista luetteloa. Kotona oli usein jomman kumman vanhemman isä perräkatsomassa kun perheen isä oli sodassa. Meidänkin isä oli sillä reisulla 5 vuotta. Pikku ansiota tuli keräyksestä ja myös rapujen välityksestä, niitä sai paljon syksyisin, eikä niitä kukaan "tavallinen" ihminen syönytkään.
sanoa, mutta sodanjälkeinen aika oli näin jälkeenpäin muistellen minusta hienoa aikaa.
sotakuukausipalkkaa. Sen suuruus riipp perheen koosta ja aiemmasta tulotasosta, mutta se vastasi suunnilleen työmiehen palkkaa. Lisäksi oli monenlaisia avustuksia saatavissa köyhille perheille. Myös järjestöt auttoivat.
Monet yritykset maksoivat mahdollisuuksiensa mukaan rintamamiehille koko- tai osapalkkaa poissaolon ajalta.
Rintamamiehille maksettiin päiväraha arvoasteen perusteella.
korvauksesta minä en osaa kertoa mitään. Sanon vain, että silloin ja paljon vielä jälkeenkinpäin lapset eivät käyttäneet rahaa, eikä heille annettu rahaa. Annettiin neuvoja, ohjeita ja puukko käteen. Lapsia ei myöskään "peräänkatsottu" juuri mitenkään. Porukassa toimittiin ja onnettomuuksia tai vahinkoja sattui hyvin harvoin.
että kaupoissa ei maalla ollut okeasti mitään kulutustavaraa myynnissä. Ei myöskään esim. kahvia. Näteikkunoissa oli kahvipaketteja jotka sisälsivät sahanpurua. Kengät valmistettiin puusta. Kankaita ja nahkatavaroita ei ollut vapaassa myynnissä, eikä sokeria. Sokerin sijasta käytettiin sakariinia joka myytiin pienissä puurasioissa. Juhliin joissa jotakin korvikekahvia tarjottiin, vietiin omat sokerit, jos sellaista oli. Sokerirasiat olivat hienoja peltisiä, jopa hopeoituja pikku koteloita joissa saattoi olla omistajan kullatut nimikirjaimet. Ensimmäiset karkit jotka muistan olivat "nekkuja" niitä sai paperikeräyspalkkiona yhden kappaleen kukin. Joulukuusissa oli koristeena ennen sotia valmistettuja upeita karmellilajeja jotka olivat hienoissa silkkipaperikääreissä. Kun jouluna sain sellaisen syödä, niin tilalle valmistettiin puusta uusi "karkki". Myös ennen sotia lähetetyt postikortit olivat ihmettelyn kohde, niin hienoja ne olivat. Ei ihme, että lapsetkin uskoivat "vanhaan hyvään aikaan". Vasta 1952 kauppoihin tuli normaali tilanne, kun säännöstely voitiin lopettaa.
Kauneimmat neidot jakoi persettä upseereille ja koiraslotille, joita jäi rintamalta pois mitä merkillisimmillä tekosyillä. Nuoremmat rouvat ostivat elintarvikkeita trokadeilta perseellä. Silloin muuten moni nykyinen "suuri kauppiassuku" sai alkunsa toisten ahdingosta mustallapörssillä.
Homo tietysti jakoi persettä ylimmille upseereille, jotka käyskeli kiiltonahkasaappaissaan koitkonnillaan.
onnistui. Kun on peräsuoli ja aivot vaihtaneet paikkaa, niin tulos on juuri noin upeaa. Onneksi olkoon.
noita herrasväen kotkotuksia ollut. Mustapörssi tietenkin toimi koska tuottajilla oli aina jotakin "ylimääräistä"