Olen koko ikäni uskonut Jumalaan, aina siitä hetkestä lähtien jolloin siitä ekaa kertaa kuulin, aloin rukoilemaan ja tunsin pyhän hengen jne.
Murrosiässä aloin ajatella, että onhan se aika hölmöä ajatella näin, ja aina tuon jälkeen rankaisin siitä itseäni... Pikku hiljaa jokapäiväinen rukoileminen alkoi ahdistaa ja rippikoulun jälkeen annoin itselleni anteeksi että lopetan nyt rukoilemisen ja toivon että Jumala ymmärtää.
Masennuin muutaman vuoden jälkeen ja ensimmäisen masennusjakson ajan uskoin. Nyt tämän jakson aikana ja näiden välissä olen todennut, että olen itse luonut jumalani. Olen uskonut sen olevan pyhää henkeä, kun olen kokenut suuria tunteita joita en ole osannut nimetä ja jumala on vain samankaltainen tyyppi kuin joulupukki. Jeesus ei ole jumalan poika sen enempää kuin me muutkaan. Vaikka Jeesus olikin olemassa, mikään ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että hän olisi enemmän kuin kukaan muukaan.
Usko ahdisti minua.. Nyt mietin, että miksi hemmetissä kukaan oikeasti uskoo tuommoiseen? He ovat heikkoja, vaikka tuntevat olevansa vahvoja, anteeksi nyt puhun pahaa monesta tutustanikin, mutta uskon että he eivät vain osaa ajatella tarpeeksi syvällisesti todetakseen itse itselleen mikä on heille totuus. Lisäksi oloni on paljon vahvempi nyt. Tunnen, että päätän nyt itse oikeasti elämästäni. Olen miettinyt paljon elämää ja filosofoinut sen verran, että minulle jumalaa ei ole olemassa. Aluksi se oli hankala myöntää, mutta mitä enemmän niin ajattelen, sitä varmemmalta se tuntuu.
Mutta en myöskään ole ateisti vaikka niin saattaa tekstistäni luulla. Ehkä jumala on olemassa, olkoon, minä joudun helvettiin ja kärsin siellä, mieluummin minä kuin joku muu. Olen saanut erään ystäväni uskomaan jumalaan, ja jos hän pääsee taivaaseen, se riittää minulle, ei minulla niin väliä.
Murrosiässä aloin ajatella, että onhan se aika hölmöä ajatella näin, ja aina tuon jälkeen rankaisin siitä itseäni... Pikku hiljaa jokapäiväinen rukoileminen alkoi ahdistaa ja rippikoulun jälkeen annoin itselleni anteeksi että lopetan nyt rukoilemisen ja toivon että Jumala ymmärtää.
Masennuin muutaman vuoden jälkeen ja ensimmäisen masennusjakson ajan uskoin. Nyt tämän jakson aikana ja näiden välissä olen todennut, että olen itse luonut jumalani. Olen uskonut sen olevan pyhää henkeä, kun olen kokenut suuria tunteita joita en ole osannut nimetä ja jumala on vain samankaltainen tyyppi kuin joulupukki. Jeesus ei ole jumalan poika sen enempää kuin me muutkaan. Vaikka Jeesus olikin olemassa, mikään ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että hän olisi enemmän kuin kukaan muukaan.
Usko ahdisti minua.. Nyt mietin, että miksi hemmetissä kukaan oikeasti uskoo tuommoiseen? He ovat heikkoja, vaikka tuntevat olevansa vahvoja, anteeksi nyt puhun pahaa monesta tutustanikin, mutta uskon että he eivät vain osaa ajatella tarpeeksi syvällisesti todetakseen itse itselleen mikä on heille totuus. Lisäksi oloni on paljon vahvempi nyt. Tunnen, että päätän nyt itse oikeasti elämästäni. Olen miettinyt paljon elämää ja filosofoinut sen verran, että minulle jumalaa ei ole olemassa. Aluksi se oli hankala myöntää, mutta mitä enemmän niin ajattelen, sitä varmemmalta se tuntuu.
Mutta en myöskään ole ateisti vaikka niin saattaa tekstistäni luulla. Ehkä jumala on olemassa, olkoon, minä joudun helvettiin ja kärsin siellä, mieluummin minä kuin joku muu. Olen saanut erään ystäväni uskomaan jumalaan, ja jos hän pääsee taivaaseen, se riittää minulle, ei minulla niin väliä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
oikean ratkaisun.Mitään jumalaa ja helvettiä ei todellakaan ole olemassa.
Oli fariseusten joukosta mies nimeltä Nikodeemus, jolle Jeesus sanoi: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Ja joka ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Niin kuin Mooses käärmeen erämaassa, niin pitää ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainytsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastavat pimeyttä enemmän kuin valkeutta, sillä heidän tekonsa ovat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
Tämän iäti kestävän sanan kohdan lopussa olen tehnyt toisin, kun uskovakin voi langeta, niinpä sellaisen jälkeen on ollut hätä kokea armo, ja olen seuraavassa Hengen ohjaamassa tilaisuudessa kuullut kuinka Jumala on armollinen.
Omatunto uskovassa on herännyt!
niin Herra antaa sinulle levon, sinä taakoitettu ihminen. Jos tahdot, niin Herra Jeesus auttaa ja antaa uskoa ja toivoa ja rakkautta, sillä rakastaa meitä ihmisiä, amen.
no nyt täytyy sanoa että vaikka ennen oisin lukenu noi uskovaisten viestit tosissaan niin nyt ne vaikuttaa jotenki hörhöiltä...
sairaan kuulosta, että joku palvoo noin jotaki jota ei ehkä ole olemassa
no ei mie kyllä ymmärrän nuo jos kuvittelen että uskoisin vielä
nyt ois jotenki hassua alentaa itsensä uudestaan. Miksi ihminen tekee niin? Palvoo hulluna tuntematonta, tavallaan aika heikkoa sellanen.. Mutta jos joku ois sanonu näin mulle sillon ko mie uskoin tosissaan, mie olisin suuttunu..
että esim. rukoileminen on suoraa sanamagiaa ja lainausta pakanoilta.
Kas kumma, kun ei papit ole muistaneet kertoa...
Kristinuskohan on täynnä pakanallista lainatavaraa - miten voisikaan olla muuten, huomioon ottaen, että kutakuinkin kaikki ns. kirkkoisät olivat entisiä pakanoita, eivätkä' tietenkään kyenneet heivaamaan kaikkea vanhaa mielikuvitusmaailmastaan.
Minä olen sairas, mutta en valitettavasti rakkaudesta Herraan. Toivoni on yksin Herran armo ja totuus ja rakkaus minuakin sairasta kohtaan, sillä valitettavasti en elä Pyhän Hengen täydeydessä vaan lihan mielen turmellus tekee tuhoa elämässäni. Toivoni Jeesuksessa ei saata minua häpeään, vaikka olenkin ahdistuksessa ja turhautuneisuus kaikesta on suurta.
Jumalan valittua kansaa. Mutta onneksemme Jumala tahtoo pelastaa niin juutalaiset kuin pakanakansoista kutsutut. Oppini ei ole pakanakansojen kirjoista, en ole edes lukenut kalevalaa, enkä välitä, sillä ei kiinnosta, sen sijaan Raamatun kirjakokoelma on minun Jumalani antama ilmoitus Pyhän Hengen vaikutuksesta valittujen kirjoittajien kautta.
Kirkonisien oppeja en välitä kuunnella, paitsi jos ne ovat Jumalan tahdon mukaisia.
Sinun kirjoituksesi on mieletön, etkä ymmärrä ja tiedä totuudesta Jumalassa juuri mitään. Toivon kuitenkin, että voit pelastua Jeesuksessa, sillä sitä varten Herra kuoli puolestasi Golgatalla ja nousi Isän oikealle, että sinullakin toivoa olisi omassa toivottomuudessasi.
minkä lähetti ihmisille, itsessään toivottomille, mutta rakkautensa kohteille. Ano Herralta iloa ja rauhaa ja vanhurskautta, sillä se on ihmisille otollista ja Jumalalle riemullista, kun ihminen voi häntä kiittää ja hänessä vaeltaa ja pelastuksen toivon saavuttaa, sillä ei hylkää eikä jätä Herra ketään, eikä ihmisenkään kannata Jeeusta kieltää ja kieltäjällekin armoaan tarjoaa, sillä heitäkin rakastaa, kuten Pietarinkin puolesta rukoili, samoin voit sinäkin armoonsa turvata, äläkä anna valehtelijan pettää ja pimentää, sillä vihaa valkeutta ja rakkautta, sillä on jo tuomittu, mutta ihmisenä omasi on vasta kuoleman jälkeen, joten toivoa Jeesukseen älä heitä pois, vaan pyydä apuaan ja kiitä avustaan.
oishan se helppoa uskoa ja päästä taivaaseen mutta kun en oikeasti ole niin varma että tämä on fiksua..
en ole ateisti, vaan agnostikko, ja arvatkaa mitä: jos en pääse taivaaseen, niin en pääse. Masentuneena helppo ajatella noin.. en tiedä mitä ajattelen sitte jos parannun.
vähän tuntuu pahalta luopua yhtäkkiä siitä turvasta mitä sai kun uskoi että on joku joka pelastaa.. siihen oli ihana luottaa, että joku toinen hoitaa minut kaikista pahoista tilanteista pois. mutta nuo teijän jutut ei tunnu omalta.
ja nuo 'tulkaa herran valoon' -kommentit on turhia kun ne ei minua uskoon saa. Ne kuulostaa tosi hörhöiltä.
minä olen tässä etsimässä itseäni ja uskomustani. enkä tiedä mihin joskus päädyn vai päädynkö mihinkään, mutta jos johonkin päädyn, en todellakaan usko sen olevan mikään totuus. En usko meistä kenenekään keksivän sitä.Että onko mtn jumalia ja miten kaikki on saanut alkunsa ja mitä kuoleman jälkeen. Ehkä sillä ei ole mitään väliä. Tässähän me eletään, on turhaa (ja heikkoa) hakemalla hakea selitystä kaikkeen.
"Sinun kirjoituksesi on mieletön, etkä ymmärrä ja tiedä totuudesta Jumalassa juuri mitään." = ??? Kukaan ei voi tietää, mitä minä ymmärrän tai tiedän. Ehkä 'totuus jumalassa' on se, ettei häntä ole.
kuuntelen vaan ITSEÄNI, en ääntä jonka pitäisi kuulua ulkopuolelta mutta jota ei minulle kuulu.
uskonasiat vaan ahdistaa. Mutta ei minun ehkä tarvi tietää totuuksia. Minun elämän kannalta ne on turhia.
>>> Ei ne ymmärrä
>> "Sinun kirjoituksesi on mieletön, etkä ymmärrä ja tiedä totuudesta Jumalassa juuri mitään." = ???
> Kukaan ei voi tietää, mitä minä ymmärrän tai tiedän. Ehkä 'totuus jumalassa' on se, ettei häntä ole.
Raamattu on todella Isän Jumalan ilmoitus pyhinä kirjoituksina, eikä ole ihmisestä vaikka on ihmisten kautta kirjoitettu ja annettu, sillä sanoman on Jumalan Henki vaikuttanut ihmisten kautta, samoin kuin Herra kutsui profeetat julistamaan ja tahtonsa tekemään.
Jokainen joka huutaa Herraa Jeesusta avuksi, pelastuu. Kysymys kuuluu, tahdotaanko avuksi pyytää, se on jokaisen oma asia, vaikka vaikuttaakin myös lähimmäisiin, varsinkin omaan perhekuntaan, mutta selkeästi eniten ihmisen omiin asioihin, kiitos Isälle Jeesuksen nimessä, on antanut meille Elämän ja elävän toivon, joka ei ketään häneen turvautuvaa saata häpeään, amen.
helppoa se on sulle ko oot visusti päättäny että uskot.
"Raamattu on todella Isän Jumalan ilmoitus pyhinä kirjoituksina, eikä ole ihmisestä"
sori vaan mutta et sinä voi tietää sitä. Mikään ei todista sitä.
Ateistit tietää ettei jumalaa ole ja uskovaiset tietää että on, minä en osaa kallistua kumpaankaan suuntaan.
Jos en minä joka päivä rukoile tai käy kirkossa niin minä helposti unohdan että uskoa on edes olemassa. Paitsi nyt kun mietin, onko jumalaa vai ei.
En näe jumalaa, ja rankaiskon hän minua siitä, ihan sama
iloitkaa fyysisestä elämästä, Rentoutukaa, tehkää asioita, vilpittömästi iloiten, joista te saatte persoonaanne mielihyvää ja onnea. Nähkää, kuinka kaikessa on sielunne, joka tahtoo puhdistautua, joka tahtoo kehittyä tietoisuuden korkeammalle tasolle. Ilmentäkää kohtuutta, mielen harmoniaa ja hiljaisuutta ja tyyneyttä.
Elämässänne antakaa oikea arvo työllenne, vapaa-ajalle, kuin sielulliselle henkiselle kasvulle.
Pyrkikää vilpittömyyteen, totuuteen, sillä silloin on teoissanne rehellisyys, sydämen totuus.
Kaikilla meistä on oma tiemme, oma yksilöllinen minämme, jossa me löydämme sydämen kielen ja soinnun. Mutta tärkeää ihmiselämässä on säilyttää kosketus todelliseen itseensä: luovuuden, rakkauden lähteeseen.
"Mutta ei minun ehkä tarvi tietää totuuksia. Minun elämän kannalta ne on turhia."
Erittäin hyvin sanottu siellä.
On jotain mitä kutsutaan nimillä ja yritetään ymmärtää. Jumalat henget energiavirrat tiet ja nirvanat. Loppujen lopuksi samasta asiasta on kyse. Myös tieteessä, on lait, mutta mitkä lait ohjaa niitä lakeja? On äärettömyys joka suuntaan, mutta mitä sieltä etsisimme? Kaikki me tiedämme että on Jotain Suurempaa, oli se sitten jumala tai avaruuden ja ajan äärettömyys.
Kaikki me kohtaamme sen ennemmin tai myöhemmin. Jos koittais vaan pitää tän elämän mukavana kaikkien kannalta. Koitetaan vaikka auttaa muita, tai ainakin olla vahingoittamatta lisää. Olkoon lopullinen Totuus mikä oli, meille totuus tapahtuu tässä ja nyt.
Pysytään skarppina ettei se mene hukkaan.
Mukavasti kirjoitettu. =)
Jostain syystä ihmisillä on aina ollut usko johonkin suureen, näkymättömään johdatukseen. Jo esi-historiallisina aikoina oli äiti maa ja muita suuria henkiä, joiden uskottiin johdattavan elämää ja tietä tuonpuoleiseen. Mä luulen, että kun ihmisellä kerran on niin suuri kaipuu tällaiseen, niin jotain on oltava.
Itse uskon Jumalaan suurena rakkaudellisena henkiolentona, joka ohjaa tietämme ja tahtoo meille kaikkea hyvää. Raamattu taas on kirja, jonka on kirjoittanut ihmiset, ja vaikka siellä on todella hyviä elämänohjeita, on sieltä jätetty paljon pois, ja paljon on muutettu, joten koko totuus saattaa olla aika vääristynyt. Raamatun "ihmisyydestä" kertovatkin mielestäni vt:n monet väkivallanteot, tappamiset ja tuhoamiset. Itse en usko, että Jumala tuhoaisi kokonaisia kansoja vain syntien tähden.
Pienenä mietin kadotusta, ja pelkäsin, että Jumala heittää minut tulimereen. Kerroin asiasta isälleni, joka sanoi, että Jumala on isä, ja isät ei heitä lapsiaan tulimereen, vaikka nämä tekisivät mitä. Ja uskon, että isäni oli oikeassa. Toki ymmärrän, että ihmisen tulee ottaa vastuu omista teoistaan, ja omista valinnoistaan ei voi syyttää Jumalaa. Meillä kaikilla on valinnanvapaus, ja me käytämme sen hyvään tai pahaan.
Itse olen tällä hetkellä miettinyt paljon uskon asioita. Hämmennystäni ruokkii erilaiset "lahkot" joilla kaikilla on erilainen oppi. Ne ovat kuitenkin vain ihmisen tulkintoja Jumalasta, erilaisia uskon muotoja.
Itse uskon, että jokaisen usko on yksilöllinen, ja mikään usko ei ole väärää. Jokainen löytää rauhan, kun vain noudattaa omien tunteidensa herättämää polkua.
Minä uskon Jumalaan, uskon Jeesukseen, uskon henkiin, jälleensyntymiseen ja karmaan. En näe ristiriitaa tässä. Tiedän, että omien valintojeni aiheuttamat kärsimykset eivät ole Jumalan aikaansaannosta, ne ovat minun aikaansaannostani. Kärsimyskin kuuluu elämään, ilman sitä ei voi tietää mitä on onni ja rauha.
Toivottavasti näistä sanoista oli apua, ja uskosi siihen Jumalaan jonka olet tuntenut säilyy. Hän ei ole sinua rankaisemassa, vaan kulkemassa kanssasi.
sillä ei masennus sinua vienyt vaan Perkele. Paavali kirjoittaa, ettei Jumalan rakkaudesta voi masennus Jeesuksen omia viedä, mutta itse voi lähteä Perkeleen vietäväksi, kun maailman murheet tukahduttavat uskon ja uskollisuuden ja toivon ja rakkauden. Joka siis tahtoo pysyä Jumalan rakkadessa vaikka suuressa ahdistuksessa niin ei Jeesus hylkää eikä jätä, kun vain itse ihmisenä tahtoo turvata Herraan. Sen tähden on tärkeää uskoa Jeesusta eikä Perkelettä, joka on kaiken uskollisuuden ja toivon ja rakkauden vihollinen, sillä on menettänyt ne kaikki ja pyrkii myös ne kaikilta Jumalan lapsilta riistämään.
Lisäksi täytyy tutkia, että onko oikeasti ollutkaa uskossa elävän veden ja Pyhän Hengen voimassa, sillä muutoin se on ihmisen omaa uskonnollisuutta, mutta jokainen anova saa molemmat edellä mainitut ja kun saa maistaa Jumalan hyvää sanaa parannuksessa, niin sen aiheuttama lyhytaikainen murhe saa aikaan mielenmuutosta ja puhtautta ja pyhitystä ja siinä iloa ja rauhaa ja vanhurskautta, ja on kaikki hyvää yltäkylläistä Elämää Isän Jumalan yhteydessä ja niin tulee myös huomaamaan, ettei ole ketään muuta kenen tykö voisi edes mennä, sillä muut ovat saastaisia ja huonoja ja kelvottomia teitä, vaikka ovatkin laveita ja maallisia ja lihallisesti vapaita, mutta Hengen kannalta vastenmielisiä niinkuin sammakonkaltaisia. Onnellisia ne, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauttaan ja turvaavat kaikessa Jeesuksen Isään ja Jumalaan, ja kaikille on kaita tie avattu yltäkylläisessä Elämässä Isän Jumalan yhteydessä Jeesuksen ristin täytetyssä työssä ja levossa ja rauhassa, amen.
"ei masennus sinua vienyt vaan Perkele."
kun joku alkaa ajatella omilla aivoillaan niin siitä syytetään jotain räyhähenkeä, selvempi homma.
"Lisäksi täytyy tutkia, että onko oikeasti ollutkaa uskossa elävän veden ja Pyhän Hengen voimassa"
tästä voidaan vetää loistava kehäpäätelmä, tähän tapaan.
jumala antaa uskon, eli jos et usko et ole saanut uskoa jumalalta ja jos et ole saanut uskoa jumalalta niin sitä on pyydettävä, jos et vieläkään saa sitä niin et sinä et pyydä tosissasi.
ja mitä tulee raamatun jumalalliseen alkuperään niin olettekos uskovaiset tietoisia että on olemassa myös nikodeemuksen ja marian evankeliumit sekä pietarin ilmestys. jostain syystä ne vain jätettiin pois raamatusta kuten monet muutkin tekstit.
kertoisitteko miksi?
Pyhä henki vaikutti pyhien kirjoitusten valintaan, niin että oikeat kirjat tulivat valituiksi.
"Pyhä henki vaikutti pyhien kirjoitusten valintaan, niin että oikeat kirjat tulivat valituiksi. "
marian evankeliumi ei siis käynyt pyhälle hengelle kun sen mukaan naisillakin olisi jotain arvoa.
nikodeemuksen tekstissä oli vissiin se vika että siinä kerrotaan jeesuksen laskeutumisesta helvettiin, jossa hän kävi vapauttamassa siellä olleet pyhät, kuten mooses ja abraham.
pietarin ilmestystä ei pyhä henki tietenkään voinut hyväksyä koska siinä kerrotaan että helvetistä on mahdollista päästä pois.
olen melko varma että kyseessä oli lähinnä varhaisten kirkko isien mielipiteet eikä mikään pyhä henki.
Olen itse uskovainen ja en pidä itseäni heikkona sen takia koska olen uskossa. Toisinpäin, olen vahva sydämeltäni koska kykenen uskomaan, sinua ahdistsi sen takia koska olit kuunnellut liika toisten höpinöitä, ettei Jumalaa ole ja lähdit alitajunassasi mukaan sellaiseen. Kun rukoilit ja tunsit Pyhän Hengen, eikö se kerro jotakin? Ole vahva! Älä heitä kaikkea pois johon olet uskonut.
Tiedätkö syyn, miksi masennuit?
Uskon, että et ole luovuttanut Jumalalle kaikkea, vaikka mahdollisesti olet niin saattanut sanoakin uskovaispiireissä. Monet uskovat vain kärvistelevät paikoillaan, "tyhjinä astioina", koska eivät todellisuudessa uskalla, tai ymmärrä kulkea eteenpäin. Uskon Jeesukseen ei ole tarkoitettu olevan mikään leima passiin juttu ja sitten loppu elämä vain tuskastellaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Elä usko todeksi! Usko ja luottamus on lähes täysin sama asia! Usko on luottamusta Jumalaan. Jumala on! Ethän vain sano niin ja elä kuin Häntä ei olisikaan. Jumala on kiinnostunut jokaisesta päivästäsi ja jokaisesta elämäsi valinnasta, kaikkein pienimmästäkin. Elämä ilman Jumalaa (Jeesus on ainoa tie Isän luo ja yhteyteen) on täysin turhaa ja päämäärätöntä. Pelkkä elämä ilman Jumalaa ja toivoa pelastuksesta on vain sydämen tyhjäksi imevää himojen tyydyttämistä joka menee vain pidemmälle ja pidemmälle kun edelliset synnit on jo koettu, eivätkä samat synnit enää tuota maksimaalista tyydytystä.
Luovuta kaikki Jumalalle, miten Hän muuten voisi sinua johdattaa. Laita koko elämä likoon, työsi, aikasi, tavarasi, suunnitelmasi.
Mitä olet tähän maailmaan tullessasi tuonut mukanasi? Tulit alasti,ja siinä kaikki.
Mitä aiot viedä täältä mukanasi kun siirryt ajasta ikuisuuteen? Et mitään.
Etsi Jumalaa ja elä Hänen kanssaan päivästä toiseen. Jos Hän kuljettaa sinut toiseen maahan ilman rahaa ja ruokaa, niin elä luottaen Jumalaan mielenlaadulla: tapahtukoon Isä Sinun tahtosi, kiitetty olkoon Sinun nimesi. Jumala ei milloinkaan petä , mutta koettelee kyllä monesti lapsensa uskon ja luottamuksen. Elä mielellä kaikki tai ei mitään.
Tuo on tyhmyyttä luovuttaa, ja siirtyä lavealle tielle, joka kadotukseen vie. Sinähän voit tehdä vaikka millaisia valintoja Hänen puoleensa tässä elämässä. Muistat varmaankin Jeesuksen sanat: Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt. 16:25.
Lue vaikkapa Rees Howellsin elämänkerta (Esirukoilija; N. Grubb) tai Kaarlo Syvännön: Tien raivaaja (U. Kunnas), kirjastosta löytyy.
Jumala sytyttää sisälle sydämeen liekin palamaan Hänen ihanassa läsnäolossaan, kun otat Jeesuksen lähetyskäskyn elämäsi tehtäväksi uudestisyntymän jälkeen. Olen saanut tuosta liekistä nauttia ja tiedän, että yksin Jeesus riittää läpi elämän.
Jos luottamus Jumalaan tarkoittaa sitä, että joudut käyttäytymään maailman silmissä omituisesti, niin käyttäydy omituisesti ja luota Jumalaan. Kyllä Hän sinut siitä pelastaa.
Tee parannus ja palaa takaisin Hänen luokseen. Elä Jumalalle.
Masentunut olen vieläkin ja syyn tiedän kyllä itse. Lähti huonosta itsetunnosta ja jatkui muista syistä, en usko syiden liittyvän uskomisiini.
Usko hävisi tosiasiassa pikkuhiljaa: päätin kokeilla, miltä tuntuisi olla ilman uskoa. Koska tilanne tuntui niin ahdistavalta. Rukoileminen ei ollut tuntunut miltään, pakkopullalta vain, ja aloin tosissaan epäillä, onko tämä uskomus minulle yhtään oikea. Kokeilin olla ilman sitä kaikkea.
Alku tuntui helpottavalta mutta olin lähes varma, että palaan vielä uskooni.
En koskaan palannut. En saanut itseäni pakotettua siihen samaan ahdistukseen enää.
Vieläkään en osaa sanoa, mihin uskon. En voi ehkä olla ikinä täysin varma Jumalan olemassaolosta, joskus olen sen tuntevinani mutta se voi olla tottumksen syytä.
En väitä, ettei Jumalaa ole. Voi hyvinkin olla että on.
Tässä uskomisen rajamailla liikkuminen ei tunnu mukavalta, mutta en osaa palata kumpaankaan juuri nyt.
"Uskon, että et ole luovuttanut Jumalalle kaikkea, vaikka mahdollisesti olet niin saattanut sanoakin uskovaispiireissä"
Missään uskovaispiireissä en ole ikinä liikkunut. Kukaan ei oikeastaan tiedä uskomuksistani juuri mitään.
En ehkä ole luovuttanut Jumalalle kaikkea. Olen kuitenkin uskonut tosissani, muistan miltä se tuntui, teoriassa olisi ehkä mahdollista palata siihen, mutta.. En vain voi tulla enää varmaksi Jumalasta.
"Tuo on tyhmyyttä luovuttaa"
On kyllä tyhmyyttä luovuttaa turhaan, mutta minä en tee niin. Muutan vain hieman uskomustani, en luovuta. Masennus on parempaan päin koko ajan ja synkkiä hetkiä on paljon vielä. Itselleni luovuttaminen tarkoittaa tällä hetkellä lähinnä itsemurhaa, mutta sitä en tee, siitä olen jo täysin varma.
Olen oivaltanut paljon itsestäni ilman uskomista. Suosittelen sen kokeilemista hetkeksi jokaiselle tosiuskovalle. Syvään juurtunut uskomus saattaa olla vain tottumus, josta on helpottavaa päästä pois ajattelemaan vapaasti. Sen jälkeen tietää millaista on olla uskossa ja ilman. Ja tosiuskovainen kai palaa uskoonsa tuollaisen kokemuksen jälkeen.
"Älä heitä kaikkea pois johon olet uskonut."
Älä huoli, en heitä, muokkailen uskoani hiukan. Ikinä en muuten ole uskonutkaan täysin raamatun mukaisesti vaan omalla tavallani.
"Laita koko elämä likoon, työsi, aikasi, tavarasi, suunnitelmasi"
Tällainen se vasta on ahdistavaa. Olen pystynyt tuohon, olen elänyt elämääni täysin uskoni mukaisesti, mutta pitemmän päälle se ei tuntunutkaan omalta. Kun usko Jumalaan heikkeni, tämä alkoi tuntua todella ahdistavalta.
Uskoni oli aikoinaan niin vahva että se on vieläkin joskus alitajunnassani: ajatus siitä, että Jeesus pitää huolen minusta koko ajan. Nyt olen hämmentynyt; onko minulla enää oikeutta ajatella näin?
Voi olla että uskon vielä mutta se usko on todella heikko, ja minun on melkein hyvä näin. Epävarmuus on yksi ahdistava tekijä. Eikö uskova saa olla epävarma uskostaan? Eikö se ole silloin oikeaa uskoa? Eikö saa epäillä, että Raamattua ei kirjoitettu täysistä totuukisista?
"sinua ahdistsi sen takia koska olit kuunnellut liika toisten höpinöitä, ettei Jumalaa ole ja lähdit alitajunassasi mukaan sellaiseen"
väärin, en ole kuunnellut kenenkään höpinöitä vaan ajatellut itse. Eikö uskova saa ajatella itse vaan pitää omaksua kaikki ne höpinät mitä muut uskovat sanoo?
Kuvitelkaa hetki, te uskovaiset (tarvitsee mielikuvitusta), että jumala ja jeesus ja raamattu olisivatkin vain tavallisten ihmisten höpinöitä. Pelkkää satua. Teoriassa siihen on mahdollisuus, vaikka miten lujaa uskoisittekin. Entä jos oikeasti on näin? Voi olla että Jumala on mutta on myös mahdollisuus ettei ole, ja te uskotte järkähtämättä juuri tähän, yhteen ja suosittuun tarinaan maailmasta. Ehkä se ei ole oikea. Voi olla että on, mutta voi olla ettei. Ihminen, tunsipa mitä hyvänsä, ei voi tietää. Te ette voi uskoa jumaliin jos teille ei kerrota niistä, ja on minusta väärin sanoa sellaista pakanalliseksi joka ei ole kuullutkaan eräiden ihmisten uskomasta teoriasta johon iso osa ihmisiä uskoo.
Mielestäni on hölmöä uskoa johonkin jos ei osaa hetken aikaa kuvitellakaan toista mahdollisuutta. Silloin se tuskin on uskoa, vaan syvään juurtunut luulo eikä silloin osaa olla avoin muille teorioille. Kokeilkaa olla hetki ilman omaa uskomustanne, oli se mikä tahansa. Ajatelkaa oikeasti omilla aivoillanne, oikea uskovainen luultavasti palaa uskoonsa, mutta hetken ajan älkää luottako tähän. Palaatte jos palaatte, olettepahan ainakin hetken ajatelleet omilla aivoillanne ja jos usko pysyy silti, se on kai todellista uskoa.
Minun uskoni ei kestänyt tätä. Aion ehkä kokeilla uskomistakin vielä, ja lukea muista uskonnoista (vaikka luulen ettei muutkaan uskonnot ole minulle sopivia).. Mutta tämä ajatus on ja pysyy: ikinä en voi tietää varmasti.
"Tee parannus ja palaa takaisin Hänen luokseen. Elä Jumalalle"
Tee sinä parannus itsellesi ja ota hetki itsellesi ilman Jumalaa. Oikea usko ei siitä kärsi. Ja miten oman itsensä tutkiminen voi olla syntiä?
Nimenomaan näin. Paavalikin erotti oman persoonansa, "--sanon minä, eikä Herra---".
Usko on monille raskasta pakkopullaa. Parasta olisi, jos kokoonnuttaisiin sattumanvaraisesti, vain silloin kun tuntee sydämen halua.
Kuitenkin Paavali oli tehnyt niin paljon hyviä tekoja, että hänellä oli varaa sanoa, kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi.
Tilanteesi tuntuu hyvin samanlaiselta kuin erään ystäväni. Hän luopui myös uskostaan, koska siitä tuli hänelle liian raskasta. Hän kävi läpi myös suurta masennusta ja uskon luopumisen myötä masennuskin vähän helpottui. En ole kuitenkaan varma, onko hän kuitenkaan saanut vielä rauhaa elämässään.
Luulen, että sinun ongelmasi on jollain tavalla hyvin samanlainen kuin hänen. Ystäväni yritti liikaa järkeistää uskoa ja siihen liittyviä asioita. Lopulta monet ristiriitaiset tuntemukset vain ahdistivat ja hän ei saanut enää rauhaa mistään. Haluaisin jo tässä korjata terminologiaan liittyvän ongelman: En puhuisi uskosta luopumisesta vaan uskonnosta luopumisesta. Usko itsessään ei ole puurtamista eikä suorittamista, eikä siihen liity rituaaleja. Uskonto ja uskonnollisuus rakentavat ihmiselle kestämättömiä rakennelmia, jotka AINA lopulta sortuvat. Kun sanoin, että ystäväni luopui uskosta, niin olen sitä mieltä, että hän ei ollut vielä uskossa vaan eli uskonnollista elämää. Ja kun ne kaksi asiaa sekoittuvat, tulee elämästä todellakin hyvin kestämätöntä.
Heitän siis ajatuksen, että oletko oikeasti ollut uskossa? En tarkoita nyt kokemuksia, hengellisyyttä, rukoilua yms. (koska ne ovat kaikki uskonnollisuutta). Uskossa eläminen on luottamista siihen mitä ei näe. Siinä ei ole kyse tietämistä ja maailmankaikkeuden kaikkien kysymyksien selviämisestä. Olet varmastikin uskonut johonkin ja jollain tavalla, mutta ehkä se ydinkysymys onkin, että kun olet saanut tuntea uusia asioita ja saanut tiedon, niin oletko ymmärtänyt sitä tietoa, vai onko se vain automaatiota. Nimittäin Jeesuksen ajan fariseukset ja lainoppineet elivät uskonnollista elämää. Heillä oli kaikki tieto, mutta heillä ei ollut uskoa, vaikka he luulivat niin. En arvostele uskoasi, siitä ei ole kyse. Ajatukseni on vain siinä, että lapsuudenuskon ja uskossa elämisen välissä on todella suuri kuilu. Luulin itse olleeni koko elämäni uskossa, mutta todellisuudessa "heräsin" uskoon vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen tiesin totuudet ja usko oli hyvin lähellä elämääni, mutta en ollut koskaan "todella" ymmärtänyt uskoa. Kysymys on ehkä vain siitä, että oletko sinä vielä saanut tuntea totuuden?
Todellisuudessa me ihmiset emme kykene edes ymmärtämään totuuksia, vaikka ne meille kerrottaisiinkin. Samanlainen ajatus on usko. Sinulle kerrotaan Jeesuksesta, ihmiseksi tulleesta Jumalasta, joka uhrattiin syntiemme tähden meidän kaikkien puolesta, ja siksi jokainen, joka armon vastaanottaa, voi pelastua. Minkälaiselta totuudelta tämä kuulostaa? Järjettömältä vai mitä? Mutta siinä järjettömyydessä piilee jutun juju. 1000-luvun alussa elänyt ajattelija sanoikin: "Kristinusko on niin järjetöntä, että sen on pakko olla totta."
Kerroit, että haluaisit tutkia muita uskontoja. Kun tutkit niitä, voit todeta, että kristinusko on ainoa uskonto, jossa et voi pelastaa itseäsi, etkä voi tehdä mitään itse pelastumisesi eteen. Kristinusko on siksi järjetön uskonto, koska yleensä uskontojen luonteeseen kuuluvat uskonnollisuus ja rituaalit, jotta ihminen voisi kokea turvan ja rauhan pelastumisestaan. Kristinuskoon itsessään ei kuulu oikeastaan muita rituaaleja kuin ehtoollinen. (Muut rituaalit ovat pitkälti eri kirkkokuntien luomia uskonnollisuuden tarpeita täyttäviä toimintoja ja teologiaa, joista useat ovat kuitenkin tärkeitä oman uskonelämän hoitamisessa.) Mutta pelastuksen kannalta millään rituaalilla ei ole kuitenkaan merkitystä.
Kristinusko on hyvin epäkiitollinen uskonto, koska kristinuskon mukaan et voi itse saavuttaa millään tavalla varmaa tunnetta pelastumisesta (suuressa osassa muita uskontoja pelastutaan tekojen avulla), vaan omaan pelastumiseen täytyy vain luottaa, koska Jumala on niin luvannut. Siksi on absurdia, että miksi näin epäkiitollisella uskonnolla olisi niin paljon kannattajia, jos se ei olisi totta. Kaikki muut uskonnot tarjoavat jotain vastiketta ja konkretiaa (yleensä tekoja vastaan), mutta kristinuskossa ei voi tehdä mitään.
Kristinuskon perusajatuksena on, että vaikka tekisit kuinka hyviä tekoja ja olisit kuinka hyvä ihminen, niin joudut Helvettiin, jos et ota vastaan Jumalan armoa ja tunnusta Jeesusta ainoaksi tieksi. Ja toisin kuin muissa uskonnoissa, kristinuskossa hyvät teot eivät kumoa tai sovita pahoja tekoja. Eli yksi synti, vaikkapa siellä elämän alkuvaiheessa riittää johtamaan ihmisen Helvettiin, vaikka ei olisi mitään pahaa tehnyt sen jälkeen (ja ihmisen synnittömyys on täysin mahdotonta). Siksi Raamatussa on mm. Kymmenestä käskyä ja Vuorisaarna, jotta ihmiset tietäisivät mitä synti on. Ja sieltä käy hyvin selväksi, että syntiä on hyvin helppo tehdä ja kaikki tekevät sitä päivittäin. (Käytännössä syntiä tehdään ajatuksilla ja jopa hyvien tekojen väärät motiivit ovat syntiä)
...jatkuu...
Tämän tietoiskun tarkoituksena on korostaa sitä, kuinka järjetöntä olisi keksiä Raamattu ja kristinusko. Miksi keksiä näin vaikea kokonaisuus? Jos minä haluaisin perustaa uskonnon, ja haluaisin sille paljon kannattajia, niin sen uskonnon pohjaksi laittaisin ainakin hyvin selkeän ajatuksen omasta pelastumisesta omin voimin, jotta voisi oikeasti tuntea varmuutta ja rauhaa sydämessä.
Ei uskovana ihmisenä ole helppoa elää. Niinhän Raamatussakin luvataan. Jeesus sanookin, että seuratkaa Häntä niin ihmiset pilkkaavat teitä ja jopa tappavat. Että tervetuloa vain uskovaksi. Vielä sellaisena kunnon mainoslauseena itse Herraltamme (vapaasti mukaillen) "Jos Herra joutuu kärsimään paljon, niin miksi palvelijan pitäisi kärsiä vähemmän. Onko palvelija Herraansa ylempi?" Eli, jos Jeesus kärsi äärettömän tuskaisen ristinkuoleman, enkä puhu vain fyysisestä tuskasta, niin miksi meillä pitäisi olla jotenkin helpompaa täällä?
Mutta Jeesus lupaa kuitenkin muutakin. Jos kaikesta huolimatta seuraamme Häntä, niin saamme ikuisen elämän Hänen luonaan Taivaassa. Tietenkin Raamatussa kerrotaan myös paljon Herramme antamista lupauksista ja hyvistä asioista myös tätä maallista taivallustamme varten, mutta käytännössä kuitenkin suunnataan täältä pahasta maailmasta sinne parempaan paikkaan.
Älä huoli, en minä tällä paatoksella yritä sinua käännyttää tai saamaan uskoon. Siitä ei ole kyse, koska kuten on ollut puhetta, niin toinen ihminen ei voi saada toista uskoon. Eikä se ole tarkoituskaan. Se on täysin sinun ja Jumalan välinen asia. Kristityille annettu tehtävä onkin siinä, että pitäisi kertoa Evankeliumia, ilosanomaa siitä, että on olemassa pelastus ja rauha, eikä sinun tarvitse tehdä mitään sen eteen. Ainoastaan vastaanottaa se. Joten minun taivaspisteideni kanssa tällä kirjoituksella ei ole mitään merkitystä (toisin kuin, jos olisin jonkun toisen uskonnon edustaja).
Joku heitti paradoksin siitä, että miten ihminen voi tulla uskoon, jos usko on lahja Jumalalta, eikö tällöin Jumala tee ihmistä uskovaksi? Ja jos ihminen ei ole uskossa, niin Jumala olisi päättänyt tämän asian? Nämä ovat näitä suuria ristiriitoja, joita omat aivomme eivät pysty ymmärtämään, mutta itse selittäisin asian siten, että kun Jumala kutsuu, niin ihmiselle on annettu lupa päättää itse kuinka kutsuun vastaa. Eli, jos ihminen haluaa uskon, niin hän myös saa sen. Mutta jos hän ei halua sitä, ei Jumala sitä pakota hänelle, koska Hän kunnioittaa ihmisen päätöstä. Mutta kyllä uskovakin ihminen voi luopua uskostaan, jos sitä haluaa. Tällä tavalla Herramme myös kunnioittaa ihmistä, että antaa ihmisparan kulkea tulimereen ihan omin jaloin, jos sitä niin kovasti haluaa. Monesti vain unohdamme tässä maailmassa, että usko ei ole pysyvä tila. Sitä koetellaan jatkuvasti. "Syvästi uskovaisetkin" ihmiset ovat niitä synnissä rypeviä kelpaamattomia otuksia. Ainoa ero uskovan ja ei-uskovan kanssa oikeastaan onkin vain siinä, että uskova myöntää, että hän ei riitä ja tarvitsee siksi Jeesusta.
Uskon määrää ei voi myöskään mitata. Raamatussa Jeesus sanoo, että uskon määrää ei voi mitata. Syy siihen on se, ettei kukaan voisi kerskata uskonsa määrällä. Ja Hän jatkaa (vapaasti mukaillen): "On vain kaksi tilaa: joko olet uskossa tai et ole uskossa" Ei ole olemassa harmaata aluetta tai mustan eri sävyjä, kun puhutaan uskossa olemisesta. Se on jompikumpi. Ihminen ei voi siis valita neutraalia aluetta, vaan on joko puolesta tai vastaan. Saattaa tuntua epäreilulta, mutta näin ne säännöt on luotu.
Ihmiset pitävät uskon elämän hoitamista monesti vain rituaalien suorittamisena, eivätkä ymmärrä, että kyseessä on samalla tavalla "ihmissuhde". Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen, joka tarkoittaa sitä, että Jumalalla on paljon samanlaisia piirteitä mitä ihmisilläkin (parempi ilmaisu on, että ihmisellä on paljon samoja piirteitä kuin Jumalallakin): Hän on luova, persoonallinen, huumorintajuinen, jne. Tätä kovin moni ei muista, kun yrittää sitä iltarukoustaan ulkomuistista vääntää.
Samalla tavoin Jumalasuhde on kuin ihmissuhde jota pitäisi hoitaa. Jos et ole soittanut, nähnyt tai facebookissa moikannut kaveriasi pitkiin aikoihin, vaikka vuosiin, niin eikö sellainen ihmissuhde ala olla melko heikoilla? Sitä toista ihmistä ei juuri tunne ja alkaa jo monella tavalla epäillä, että onko se sama ihminen lainkaan. Samalla tavalla Jumalan kanssa. Jos emme lue Raamattua, rukoile tai muuten vietä aikaa Herramme kanssa, niin tunnemmeko oikeasti Häntä ja tiedämmekö mitä asiaa Hänellä meille on? Tällöin omat ajatuksemme ja tunteemme muokkaavat kuvaa Jumalastamme.
...Jatkuu...
Ikävä kyllä, vaikka kaikki eivät siitä pidäkään, niin Jumala ei ole mikään kiltti päänsilittelijä. Ja ei ole Jeesuskaan mikään kiiltokuvapoika, joka hymyssä silittelee ihmisiä. Media ja ihmisten puutteelliset tiedot vääristävät näitä mielikuvia. Jos ette usko sanojani, niin lukekaapa Matteuksen Evankeliumi, niin nousee hiuskarvat pystyyn. Siellä Jeesus käy suoraan tuomitsemassa Helvettiin suuren joukon ihmisiä sekä monin eri tavoin tekee ihmisten elämän epämukavaksi. Vanhan Testamentin Jumala oli aika kiltti siihen verrattuna. Vanhassa Testamentissa määrättiin yleensä näitä maallisia kuolemia, mutta Herramme Jeesus Kristus meni pidemmälle ja tuomitsi monia ihmisiä ikuiseen kadotukseen saakka jo heidän eläessään. Ne jotka sen jälkeen vielä voivat väittää, että kaikki pääsevät Taivaaseen, voivat miettiä ajatuksiaan uudestaan. Taivas on kyllä tarkoitettu kaikille, mutta kaikki eivät sinne halua mennä.
Kyllä meidän Jumalamme tuhosi suuria kansanjoukkoja niiden syntien vuoksi. Samalla tavoin Hän kurittaa myös meitä nykyajan ihmisiä syntiemme vuoksi. Jumala ei ole muuttunut mihinkään näiden 6000 vuoden aikana. Me kuvittelemme olevamme jotain älyn jättiläisiä, mutta kun maanjäristys, tsunami tai vaikkapa ukkosmyrsky iskee, niin aika hiljaista poikaa ollaan. Siellä Herramme vain muistuttelee, että missäs se todellinen valta on. Samalla tavoin suuret luonnonilmiöt ovat muistuttamassa meitä siitä, että ihmiskuntaa odottaa lopulta tuomio.
Pahoittelen tätä "rykäisyä". Viestiketjussa oli vain monia aiheita, jotka vaativat mielestäni kommentointia, joten ne tulevat nyt tässä pötköön hyvin epäjohdonmukaisesti.
Mutta, sanojasi lainaten, loppujen lopuksi kyse on todellakin juuri itsensä alentamisesta. Tunnustamisesta siitä, että "minä en riitä". Siksi me tarvitsemme Jeesusta. Jos sinusta tuntuu, että et halua tälle tielle ryhtyä, ymmärrän hyvin, sillä se ei ole helppo tie. Mutta itse epätäydellisenä ja vajavaisena ihmisenä voin sanoa, että Jeesus auttoi minut ylös omista vaikeuksistani ja masennuksen aallokoista. Ei sitä uskoni tehnyt, koska se on heikko. En minä itse itseäni pelastanut. Tärkeimpiä ratkaisuja, joita itse elämässäni sain tehtyä, oli irtipäästäminen. Lopetin oman yrittämisen ja itseni pinnalla pitämisen. Kun annoin itseni Jumalan varaan, niin huomasinkin, että jalkojen ei tarvitsekaan kantaa, koska minua pidetään sylissä.
Jumalan varaan heittäytyminen ei tarkoita hyvien tekojen ja rukouksien jatkuvaa tulvaa. Ei se tarkoita ylisuorittamista ja mieletöntä puurtamista, päinvastoin. Pitäisi yrittää vähemmän ja jättää enemmän tehtäväksi Herralle. Ja uskoa ja luottaa, että Hän pitää huolta. Mutta mikä tärkeintä, saan uskoa siihen, koska Hän on Sanassaan niin luvannut.
Siinä on yksi kristinuskon perusta: Jumala on antanut vajavaisten ihmisten johdatuksessaan kirjoittaa Raamatun, jossa Hän kertoo omat halunsa ja totuutensa ihmiskunnalle. Raamatussa Jumala kertoo meille kuka Hän on ja kuinka voimme pelastua sekä mitä hän toivoisi meidän tekevän. Ihmiset voivat sitten itse päättää haluavatko ottaa Sanan todesta vai eivät.
Ja vielä lopuksi haluan tarjota helpon tien Raamatun salaisuuksien äärelle:
http://www.rkk-sansa.net/
Näitä voi kuunnella ilmaisella Realplayer -ohjelmalla, joka on myös sivuilta saatavissa. Siellä on selitettynä koko Raamattu opetusohjelmina läpi ja ne tarjoavat syvällistä ajattelua ja tulkintaa Raamatusta ja uskosta. Näiden kuunteleminen muutti oman elämäni ja auttoivat masennuksen yli. Lisäksi olen ymmärtänyt monia vaikeita asioita paljon paremmin. Jos joskus epätoivo valtaa mielen, niin näille kannattaa antaa silloin mahdollisuus.
suoraan sanottuna tämä kaikki hämmensi minua niin paljon että nyt ensimmäiseksi haluan vain vapaata kaikesta ajattelusta...
"Samalla tavoin Jumalasuhde on kuin ihmissuhde jota pitäisi hoitaa. Jos et ole soittanut, nähnyt tai facebookissa moikannut kaveriasi pitkiin aikoihin, vaikka vuosiin, niin eikö sellainen ihmissuhde ala olla melko heikoilla? Sitä toista ihmistä ei juuri tunne ja alkaa jo monella tavalla epäillä, että onko se sama ihminen lainkaan. Samalla tavalla Jumalan kanssa. Jos emme lue Raamattua, rukoile tai muuten vietä aikaa Herramme kanssa, niin tunnemmeko oikeasti Häntä ja tiedämmekö mitä asiaa Hänellä meille on? Tällöin omat ajatuksemme ja tunteemme muokkaavat kuvaa Jumalastamme."
Tuo oli hyvin sanottu. Ja totta..
"Heitän siis ajatuksen, että oletko oikeasti ollut uskossa?"
Ihan hyvä kysymys, mutta rehellinen vastaukseni on että olen. Olen joskus, siitä on aikaa, muistan suurinpiirtein millaista se oli ja mitä ajattelin. Luotin oikeasti Jumalaan ja kaikkeen.
Minä olen mennyt niin kauas Jumalasta että olen unohtanut kaiken. Mutta minä en tiedä haluanko tai pystynkö löytämään sen uudelleen. Ehkä minusta ei ole siihen.
Nyt tuntuu siltä että on helpompi kuolla kuin ajatella näitä asioita.
Siksi en vastaa nyt pitemmin..
Kerro minulle, miksi minun tarvitsee tietää mitään totuuksia. Miksen minä vain voi olla ja elää ja kuolla ja siinä se. Minä en jaksa enää ajatella näitä, en mitään. Kunpa uskontoja ei tarvitsisi edes olla. Olen sekaisin. Voisin kokeilla lukea Raamattua. Mutta minun tarkoitukseni ei ole tulla uskoon uudestaan vaan selvittää, mihin oikeasti uskon. Miten niin tehdään? apua.
Olen iloinen, että vielä etsit.
Miksi pitäisi etsiä totuuksia? Kysymyksesi on oikeutettu ja hyvin ymmärrettävä. Miksi emme voisi vain elää ja kuolla, eikä tarvitsisi ajatella näitä vaikeita asioita?
Itse elin valheessa, olin ajautunut kauas Herrasta ja Hänestä oli tullut enemmänkin sellainen avunpyyntöautomaatti. Olin asettanut oman elämäni ja omat mielihaluni kaiken edelle. Lopulta elin elämääni kahta Herraa palvellen. Rukoilin Jumalaa, että Hän auttaisi minua ja rukoilin Saatanaa, että hän ei tekisi minulle pahaa. Elin siis ahdistuksen keskellä. Eräänä ajomatkallani kotiani kohti aloin ajattelemaan tilanteen absurdiutta. Ajattelin, että jos nyt ajaisin kolarin ja kuolisin, niin mihin joutuisin. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin toteamaan, että en olisi menossa Taivasta kohti. Silloin heräsin ja tein valinnan elämässäni ja halusin kuulua taas Herralle.
Heti seuraavana päivänä minua koeteltiin. Samalla hetkellä kun olin tehnyt päätökseni, niin työtietokoneeni rikkoutui, kiintolevyt menivät rikki, jouduin taloudelliseen ahdinkoon, yksityiselämäni meni sekaisin ja stressi kasvoi ylitsepääsemättömäksi. Kaikki yhden päivän aikana. Saman päivän iltana tulin kotiini lopun uupuneena, itkien. Romahdin sänkyyni ja olin täysin uuvuksissa. Itkun keskeltä sanoin Herralle, että Sinulla on kaikki valta, tapahtukoon Sinun tahtosi. Siitä hetkestä alkaen olen kulkenut uutta tietä. (Epärelevanttia tietoa, mutta seuraavina päivinä tietokoneeni korjautui mystisesti, taloudelliseen ahdinkoon tuli yllättävää apua ja samalla viikolla löysin elämäni naisen, jonka kanssa yhä olen onnellisesti naimisissa. Se oli kuitenkin minun tieni. Enkä tällaisia ihmeitä todellakaan mene lupaamaan uskon seurauksena, sillä jokaiselle ihmiselle on varattu oma polku.)
Miksi tämä tarina ja todistus elämästäni? Sillä pyrin vastaamaan kysymykseesi, että miksi näitä asioita pitäisi edes miettiä ja miksi pitäisi etsiä totuutta. Jos elämme valheessa (mikä ikävä kyllä on monille "uskossa" elävillekin todellinen olotila), niin emme pysty oikeasti tietämään, mitä usko on. Tärkeimpiä ajatuksia, jonka unohdin edellisessä viestissäni sanomaan, on se, että todellinen usko vapauttaa elämään. Uskon ei ole tarkoitus kahlita sinua ja saamaan sinua ahdistuneeksi, päinvastoin. Uskossa elävä ihminen saa kokea vapauden ja rauhan. Ei uskovan elämä tietenkin ole jatkuvaa vapauden ja rauhan tunnetta, kuten aikaisemmin mainitsinkin. Mutta kyllä se omalla kohdallani on antanut sellaisen perustavanlaatuisen vapauden, rauhan ja huolettomuuden tunteen monista asioista.
Mutta kuten sanoit, et etsi uudestaan uskoa tai uskoontuloa. Haluaisit vain saada asiat selviksi, ja sitä kautta rauhan itsesi ja näiden vaivaavien asioiden kanssa?
"Minä olen mennyt niin kauas Jumalasta että olen unohtanut kaiken. Mutta minä en tiedä haluanko tai pystynkö löytämään sen uudelleen. Ehkä minusta ei ole siihen. "
Kristinuskon perusajatus on siinä mielessä yksinkertainen, että olet jo aika lähellä sitä. Kun tuohon lauseeseen lisäisit vain, että sinusta ei ole siihen, niin olet perillä. Siitä on pohjimmiltaan kysymys; ei tarvitse etsiä, yrittää, muistaa asioita ulkoa tai tietää teologiasta yhtään mitään. Kyse on vain siitä, että pystytkö luovuttamaan ja antaa Herran kuljettaa. Usko ei ole tekemistä tai yrittämistä, se on vastaanottamista ja luottamista.
Jos vähän teologiaa lisään, niin kristinuskossa on kyse käytännössä siitä, että kaikki synti, mennyt ja tuleva on sovitettu ja anteeksiannettu Jeesuksen tähden (tämän takia jotkut julistavat, että kaikki pääsevät Taivaaseen). Tosiasia on, että kaikki voisivat päästä Taivaaseen jos haluaisivat, mutta kun kaikki eivät sitä halua. Taivaaseen pääsemiseen kun liittyy sellainen pieni ehto, että pitää myöntää ettei itse riitä, vaan tarvitsee Jeesusta ja armoa. Eli loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että luottaako tähän totuuteen ja vastaanottaa armon. Helvettiin joutuvat ne ihmiset, jotka eivät siihen luota eivätkä halua vastaanottaa armoa.
... jatkuu ...
Sanoit, että olet mennyt todella kauas Jumalasta, että voiko takaisin enää palata. Tai oikeastaan, haluatko enää palata.
Loppujen lopuksi tässäkin on pohjimmiltaan kyseessä oma ylpeys, mutta toisaalta myös epätietoisuus. Nöyrtyminen ja alistuminen ovat raskaita taipaleita ja monin tavoin epämiellyttäviä. Ja kuten aikaisemmassa viestissä sanoinkin, ei kristittynä eläminen, uskovien maine sekä heihin kohdistuvat ennakkoluulot ja asenteet tee sitä tietä yhtään helpommaksi tai miellyttävämmäksi.
Mutta muista, kyseessä ei ole todellisuudessa kykenemisesi, vaan kuten asian paremmin ilmaisit, haluamisesi. Oikeastaan uskossa eläminen on kuin naimisiin menemistä. Kuten alttarilla kysytään aviopareilta, niin ihmiseltäkin kysytään uskon tien valitsemisessa: "Tahdotko?" Kyseessä ei ole pakko vaan vapaasti omasta halusta tehty valinta. Tahdotko olla uskossa vai etkö tahdo? Tahdotko ottaa Jeesuksen elämääsi vai etkö tahdo?
Tämän paasaamisen jälkeen yritän uudestaan vastata kysymykseesi:
"Miksi pitäisi tietää mitään totuuksista?" - Että tietäisit, mitä kaikkea sinun edestäsi on tehty ja kuinka paljon sinua rakastetaan. Ja mitä kaikkea hienoa elämässäsi voisi tapahtua ja mitä kaikkea mahtavaa olisi vielä edessä. Eikä siinä vielä kaikki: rajoitetun ajan tarjolla myös Taivaspaikka.
Kuvailisin tilannetta näin: Asustelen viiden tähden hotellissa oikein onnellisena. Hotellin omistaja sanoo, että nyt olisi paljon ilmaisia huoneita tarjolla ilmaisella ylläpidolla, että jos on kavereita niin pyydä heidätkin tänne. Sitten soitan kavereilleni ja kerron, että voitte tulla pois sieltä märistä teltoista, kun hotellinomistaja lupasi ilmaiset huoneet. Toiset kaverit tulevat mukaan, mutta toiset sanovat: "Kuulostaa liian hienolta ollakseen totta. Siinä on varmasti jokin koira haudattuna. Parempi jäädä tänne, niin emme joudu naurunalaisiksi."
Tästä on kysymys uskossa. Saa mennä niihin hienoihin ilmaisiin huoneisiin, jos vain uskoo lupauksen todeksi. Jos ihmiset pitävät minua tyhmänä, kun elän tällä tavalla ajatellen, niin heitän vastakysymyksen: Jos olen elämässäni onnellinen näin ja koen vapautta sekä rauhaa elämässäni, niin onko valintani tyhmä? Ja jos olenkin väärässä, niin oliko elämäni turhaa, jos elin toisia kunnioittaen ja Jumalan tahtoa etsien? Kysymys kuuluukin, entä jos minä olenkin oikeassa ja Raamattu onkin totta, niin mitä teille muille sitten tapahtuu? Kuka on oikeasti siis vaarassa hävitä tässä suuressa pelissä?
Ajatuksesi Raamatun lukemisesta on oikein hyvä, koska siellä olevat kirjoitukset ja sanat auttavat oivaltamaan asioita paremmin kuin mitä muut ihmiset voivat sanoa. Suosittelen myös, että kokeilisit tuota laittamaani linkkiä, koska Raamatun lukemisen vaikeus on monestikin siinä, että emme monestikaan ymmärrä siellä olevien vertauksien ja kertomusten konteksteja. Näin ollen monet asiat saattavat tuntuvat vaikeaselkoisilta ja sitä kautta alkavat myös ahdistaa enemmän. Tuo laittamani linkki on radioraamattukoulun linkki, jossa selitetään kokonaisvaltaisesti näitä vaikeita Raamatunkohtia sekä kerrotaan minkälaisissa konteksteissa mikäkin asia on. Tätä kautta kokonaisuutta on paljon helpompi ymmärtää.
Pahoittelen ehkä liiankin julistavaa ja suorapuheista tapaani kertoa asioista. Mutta jos koet suurta tuskaa ja halua etsiä totuutta, ja kaiken tämän paasaamisenkin jälkeen yhä haluat kysymyksiä esittää, niin voin vastailla täällä, mutta tarvittaessa voin olla myös sähköpostiyhteyksissä, vaikkapa jonkun anonyymin sähköpostitilin kautta, jos se asiaa helpottaa.
Mutta joka tapauksessa siunausta elämääsi ja etsimiseen.