Lapua Google Earthissa

Kattelin vanhaa kotikaupunkia Google Earthilla, eikä tee kyllä yhtään mieli tulla siellä edes käymähän. Eihän se tiätysti teidän kaikkien syy ole että kovin ankialta ja hiljalleen kuolevalta paikkakunnalta se näyttää mutta enemmistö teistä näyttää olevan kuitenkin tyytyväisiä tilanteeseen äänestyskopissa.

Hämmästyttää kovasti se tyhjien liiketilojen määrä. Samanlaista näkee joissain syrjäseutujen kyläkauppojen kohdalla mutta siellä se näyttää olevan kuin tauti. Laajan talokin monta sataa neliötä tyhjillään, puhumattakaan pienemmistä puljuista!? Aika rumalta näytti monin paikoin muutenkin. Mikä ihmeen pusikkokin sielä on keskellä kaupunkia entisen Hotelli Lapuan ja Kesoilin paikalla? Virkiän toimisto näyttää sentään olevan siinä mihinä ennenkin - ikkunaverhot tosin on siinäkin vedetty eteen.

Kirjoitusten perusteella lapualaisten intresseissä on lähinnä ties mitkä urheilumonitoimihallit ja superhyperostoskeskusparatiisit ja huvipuistot ja wincapitat. Vaikuttaa siltä että siellä tavoitellaan jotain nopeasti kaupungin suosta nostavaa pelastajaa ja sitä odotellessa annetaan kaiken muun riutua pois. Voi, voi! Mitä siellä oikein meinataan?
23813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Edelliseen kirjoitukseen on helppo yhtyä. Asia ei kuienkaan koske pelkästään lapuaa. Se koskee koko kehittyvien maakuntien Suomea, joten parempien vertailukohteiden puuttuminen mahdollistaa sen, että paikalliset asukkaat eivät tiedosta ongelmaa. Katselepa muita lähiympäristön paikkakuntia. Sitäpaitsi ihminen on erittäin sopeutuvainen eläin varsinkaan, jos ei ole vaihtoehtoja näköpiirissä.

Äänestä
  • Ja sullahan ei ole yhtään paha olo, kun täällä keskellä yötä kirjoittelet.

    Äänestä

Onhan tilanne huomattavasti parantunut. Uusia liikkeitä on tullut kuitenkin tasaisen tappavasti. Eräliikettä, kosmetologi hoitoloita, baari...ym.

Isot tilat on tyhjillään ja kyllähän sen ymmärtää, että isoissa tiloissa pitää olla isoa liiketoimintaa jos aikoo pärjätä...

Äänestä
  • eikä parempaan pysty muutenkaan. Lapua on siisti ja kehittyvä mutta eihän kaikkea vanhaa hetkessä siistitä.

    Äänestä

  • Krannilainen kirjoitti:

    eikä parempaan pysty muutenkaan. Lapua on siisti ja kehittyvä mutta eihän kaikkea vanhaa hetkessä siistitä.

    Joskus vuosi sitten laskin että kauppakadun reunoilla olisi kuitenkin 27 liikettä. En tiedä laskinko oikein. Se vanka tyhjä centrumi on kyllä pahan näköinen.

    Äänestä

  • kauan täällä asunut kirjoitti:

    Joskus vuosi sitten laskin että kauppakadun reunoilla olisi kuitenkin 27 liikettä. En tiedä laskinko oikein. Se vanka tyhjä centrumi on kyllä pahan näköinen.

    Ei se Kauppakadun ja koko keskustan kurjuus laskemalla parane.

    Äänestä

  • Mitä tavaraa löydät oikeasti kylän kaupoista

    Äänestä

Pienet liikkeet on vienyt netti, josta löytää kaikenlaista ja halvemmalla. Myös moni työpaikka jotka vaati ennen tilaa ja toimistoja hoituu tietokoneelta, vaikka ihan kotoa hoidettuna. Lapuan väkiluku on ollut jo vuosia nousussa, joten huonosti ei asiat kuitenkaan ole vaikka niin luuletkin.

Äänestä
  • Ei se Lapua paremmaksi muutu numeroita esittelemällä. Muistaakseni "kasvu" oli kymmenien luokkaa. Ties mistä tuli.

    Äänestä

  • 1+1+1+1=2 kirjoitti:

    Ei se Lapua paremmaksi muutu numeroita esittelemällä. Muistaakseni "kasvu" oli kymmenien luokkaa. Ties mistä tuli.

    No pitää kuitenkin muistaa, että plussan puolella ollaan...toisin kuin naapuri kunnissa seinäjokea lukuunottamatta. Tästä on hyvä lähteä ja kehittää Lapuaa. Täälä on edellytykset kasvulle! Kuten vaikka tyhiä tiloja...jos ei olisi tiloja ollenkaan niin ei olisi potentiaaliakaan.

    Äänestä

  • 1+1+1+1=2 kirjoitti:

    Ei se Lapua paremmaksi muutu numeroita esittelemällä. Muistaakseni "kasvu" oli kymmenien luokkaa. Ties mistä tuli.

    No se kasvu oli viime vuonna hitusen yli 90 asukasta lisää, että tämän kokoiselle kaupungille ihan hyvä saavutus.

    Äänestä

Lapua kaupunkina on kehittynyt vuosien saatossa eteenpäin vaikkakin moni
ulkopuolella asuva ei sitä ensisilmäyksellä huomakkaan.

Lapuan väkiluku nousussa , samoin yritysten perustaminen , rakentaminen kotien sekä
teollisuuden muodossa on jopa ennennäkemättömän vireää.

Syntyvyys on myöskin kasvussa.

Lapuan kaupungin palvelut paranevat vuosi vuodelta myöskin lisäpalvelut
antavat viihtyvyyttä asukkaille.

Uusi monitoimihalli siloittelee Lapuan urheiluväen menestystä kohti valtakunnan huippua.

Meillä on monipuolinen ja turvallinen kasvu ja asuinympäristö , erittäin
monipuoliset harrastusmahdollisuudet jotka puuttuvat monesta isommastakin kaupungista.

Palvelut pelaa , iloiset ihmiset viihtyvät , liity joukkoon !

Äänestä
  • oloinen EARTH keskustelun avaajalla:
    "Virkiän toimisto näyttää sentään olevan siinä mihinä ennenkin - ikkunaverhot tosin on siinäkin vedetty eteen".
    Tuolla earthilla ei saa noin laadukasta kuvaa tekemälläkään.
    Se on se streetview toiminto,että sillai

    Äänestä

  • olisi saatava julumetusti parkkitilaa, jos aikoisi keskustaan liiketoimintaa lisätä. Toisaalta, keskustaa on lähes mahroton kehittää, sillä meillä on nurkkakivi kivenä kengäs.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    olisi saatava julumetusti parkkitilaa, jos aikoisi keskustaan liiketoimintaa lisätä. Toisaalta, keskustaa on lähes mahroton kehittää, sillä meillä on nurkkakivi kivenä kengäs.

    Mitäs muuta tarkoitat keskustan kehittämisellä, kuin asfaltin lisäämistä?

    Äänestä

  • makean kirjoitti:

    oloinen EARTH keskustelun avaajalla:
    "Virkiän toimisto näyttää sentään olevan siinä mihinä ennenkin - ikkunaverhot tosin on siinäkin vedetty eteen".
    Tuolla earthilla ei saa noin laadukasta kuvaa tekemälläkään.
    Se on se streetview toiminto,että sillai

    Ihmettelin samaa, liejö käyttäjällä toisen käden tietoa

    Äänestä

  • makean kirjoitti:

    oloinen EARTH keskustelun avaajalla:
    "Virkiän toimisto näyttää sentään olevan siinä mihinä ennenkin - ikkunaverhot tosin on siinäkin vedetty eteen".
    Tuolla earthilla ei saa noin laadukasta kuvaa tekemälläkään.
    Se on se streetview toiminto,että sillai

    "Tuolla earthilla ei saa noin laadukasta kuvaa tekemälläkään.
    Se on se streetview toiminto,että sillai"

    Streetview on myös Eathissa.

    Äänestä

Aloittaja kertoi vaikutelmistaa, jotka varmaan suurin osa Lapuan ulkopuolisista jakaa aloittajan kanssa.
Mutta mitä täällä tehdään. Yritetään selitellä, ettei kaikki olekann sitä, miltä näyttää. Kallistun kuitenkin aloittajan kannalle siinä, että ulkoinen heijastelee hyvinkin syvällisesti sisältöä, eikä siinä juuri selittelyt auta.

Äänestä
  • edes erottamaan kaksi asiaa toisistaan,saati sitten puhumaan ja kirjoittamaan niiden oikeilla nimikkeillä:
    "Streetview on myös Eathissa"
    hoh-hoijaa,niin ja seuraavaksi alkaa varmaan hoenta :nehän on kummatkin googlessa

    Äänestä

  • ny kirjoitti:

    edes erottamaan kaksi asiaa toisistaan,saati sitten puhumaan ja kirjoittamaan niiden oikeilla nimikkeillä:
    "Streetview on myös Eathissa"
    hoh-hoijaa,niin ja seuraavaksi alkaa varmaan hoenta :nehän on kummatkin googlessa

    Vaikuttaa olevan kipeä paikka osalle, kun suurin mures on löytyykö Streetview Google Earth-karttaohjelmasta vai ei. Tai voivotellaan viestin kirjoituksen myöhäistä ajankohtaa. Onko teillä itse asiaan mitään sanottavaa? Joo, on tieysti: Kauhavakin on kurjan näköinen! Se ei tee Lapuaa ainakaan ulkopaikkakuntalaisen silmissä yhtään houkuttelevammaksi jos naapurista löytyy vielä kurjempaa.

    Se on varmasti totta että kun on jotain asiaa liian lähellä, siihen sopeutuu eikä kurjuutta edes huomaakaan. Tai sitten sen olemassa olo kielletään kokonaan kuten täällä nyt tapahtuu. Muistaakseni lapualaisuuteen kuuluukin että muiden asioohin ei puututa ja ei tartte auttaa ja joistakin asioista ei kuulu puhua vaan pitää olla tyytyväänen siihen mitä on. Tätä kun noudattaa niin tulokset näkee koko maailma sieltä Google Earthista löytyvästä Streeviewista.

    Luulen, että ongelma löytyy siitä että siellä on päättävissä elimissä liikaa tavalla tai toisella oma lehmä ojas olevia, jokka ei uskalla sen takia oikein tehdä mitään. En tiedä miltä tuo surullisen kuuluisa ja keskustelua herättävä Kauppakatu tänään näyttää mutta jos sen ja Lapuan kehittämisestä vastaisi joku täysin ulkopuolinen taho, alkaisi taatusti tapahtua ja Kosoolan risteyskin tulis sellaaseksi että ei kellään oo sanomista.

    Urheilujoukkueet vaihtavat vastaavaa valmentajaa säännöllisin väliajoin vaikka homma toimisikin hyvin, ihan sisäsiittoisuuden välttämiseksi ja uusien ideoiden saamiseksi. Kaupungin johtoon ei valitettavasti voi palkata toimitusjohtajaa Helsingistä. Ja kukapa sen uskaltaisi palkatakaan? Ei ainakaan Lapualaiset äänestäjät jotka jälleen lokakuussa 2012 valitsevat samat henkilöt "kehittämään" Lapuaa. Samaa ruikutusta voidaan sitten taas kuulla ja lukea seuraavat neljä vuotta.

    Äänestä

  • ex-lapualainen kirjoitti:

    tekstis o liian pitkä , asiayhteys katoaa . ois voinu sanoa ytimekkäästi

    että Lapualla kaikki hyvin !

    Äänestä

Olen samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa, Kauppakatu näyttää onnettomalta. Ennen sentään mentiin Centrumiin kaljalle, siinä ei taida enää olla mitään. Onneksi on hauskoja muistoja nuoruusajoilta.

Äänestä
  • KÄPYKYLÄ .Ei mitään kehitystä 20.n vuoteen keskustassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-lapualainen kirjoitti:

Kattelin vanhaa kotikaupunkia Google Earthilla, eikä tee kyllä yhtään mieli tulla siellä edes käymähän. Eihän se tiätysti teidän kaikkien syy ole että kovin ankialta ja hiljalleen kuolevalta paikkakunnalta se näyttää mutta enemmistö teistä näyttää olevan kuitenkin tyytyväisiä tilanteeseen äänestyskopissa.

Hämmästyttää kovasti se tyhjien liiketilojen määrä. Samanlaista näkee joissain syrjäseutujen kyläkauppojen kohdalla mutta siellä se näyttää olevan kuin tauti. Laajan talokin monta sataa neliötä tyhjillään, puhumattakaan pienemmistä puljuista!? Aika rumalta näytti monin paikoin muutenkin. Mikä ihmeen pusikkokin sielä on keskellä kaupunkia entisen Hotelli Lapuan ja Kesoilin paikalla? Virkiän toimisto näyttää sentään olevan siinä mihinä ennenkin - ikkunaverhot tosin on siinäkin vedetty eteen.

Kirjoitusten perusteella lapualaisten intresseissä on lähinnä ties mitkä urheilumonitoimihallit ja superhyperostoskeskusparatiisit ja huvipuistot ja wincapitat. Vaikuttaa siltä että siellä tavoitellaan jotain nopeasti kaupungin suosta nostavaa pelastajaa ja sitä odotellessa annetaan kaiken muun riutua pois. Voi, voi! Mitä siellä oikein meinataan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu