Gigantti ja huoltopalvelu

vidugigant

Vein nokian kännykän huoltoon giganttiin. Sanottiin, että tulee viesti kun puhelin on huollettu. Mitään ei kuitenkaan kuulunut 3vk jolloin katsoin gigantin sivuilta huoltoseurantakoodilla kännykän tilaa. Se oli huolletta ja palautettu asiakkaalle. Mietin hetken... soitin kyseiseen liikkeeseen, jossa myyjäkin jo säikähti, että kännykkä olisi luovutettu, mutta pienen etsinnän jälkeen se löytyi. Pahoitteli kun viestiä ei ole tullut jne...

Eipä siinä mitään. Hajin parin päivän päästä kännykkäni. Selailin hieman kännykkääni josta huomasin, että sitä oli käytetty jonkun toimesta ! Saapuneisiin viesteihin oli jäänyt viestejä, jotka eivät liittyneet ainakaan mihinkään huoltojuttuihin :) sekä osoitekirjassa oli pari aivan outoa numeroa. Voisi olettaa, että joku kusipää myymälässä on ottanut kännykän itselleen käyttöön joksikin aikaa. Tämän takia varmastikkin mitään viestiä ei minulle tullut, että kännykkä olisi tullut huollosta. Sekä kännykkäni saanti viivästyi reilusti.

Valitin asiasta gigantin asiakaspalveluun ja aikoivat ottaa yhteyttä asiasta. Pitäisikö vaatia jotain korvausta väärinkäytöstä ? Ainakin mieli tekisi, kun munapää mennyt hinkkaan kännykkääni :(

15

6915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • e

      "Vein nokian kännykän huoltoon",,,,,,,

      MINÄ vein paikalliseen Nokia-huoltoon.
      sanoivat että kestää ainakin 3 viikkoa ja lähettävät tekstiviestin sitten.

      Kun vein huoltoon, oli suuri jono, "kaikki kertoivat" että puhelimet tulee huollosta aivan tyhjänä, kaikki osoitetiedot ym on pois,
      minullekin kerrottiin että pitää kopioida kaikki jos on tärkeää.

      kolmanneksi,
      eipä siitä voi mitään pyytää, koska todellisuudessa ovat voineet kokeilla sitä, aivan aidosti,
      varsinkin näin epäilen, kun et kertonut vikaa.
      se kokeilu on tehtävä sinun kortillasi, sillä kortissakin voi olla vikaa,

      KORKEINTAAN jos on kortillasi kokeillut lähettää, korkeintaan niitä todellisia kuluja,
      mitä laskuusi tulee, ei euroakan enempää.

      "Ainakin mieli tekisi, kun munapää mennyt hinkkaan kännykkääni :( "
      JOS JOTAIN jälkiä on, silloin onkin vakavampaa, uudet kuoret, tai muuten entiselleen,
      mutta pystytkö todistamaan,
      sen sanoisin, >rauhallinen ja vähäpuheinen kannattaa olla antaa myyjän puhua loppuun saakka mitä sanoo,
      sitten kyllä voi ola täysin eri mieltä, mutta kuuntelu on tärkeää.

      • vidugigantti

        Puhelimeen vaihdettu kuuloke, kaiutin ja antenni. Tietääkseni noiden toimivuudesta ei tarvitse näpytellä viestejä ja testaus varmasti onnistuu ilman soittelua.

        Puhelin oli luovutettu jollekkin muulle kuin minulle. Viestien päivämäärät täsmäävät sen, ettei puhelin ole ollut nokialla enään huollossa vaan gigantissa. Ei mielestäni enään gigantin myyjien tätä tule testailla mitenkään.

        Eikä tietenkään oma liittymäni ole mukana ollut =) Eikä mitään tietoja ole poistettu, ovat olleet muistikortilla mitä on tarvinnutkin.

        Toki odotan mitä gigantista selittävät asian suhteen, ennenkuin alan enempää valittamaan. Pointti oli se, että minulle ei luultavammin tullut sitä ilmoitusta, että kännykkä on tullut huollosta, ole hyvä ja nouda se gigantista, koska gigantin myyjä/varastomies on ottanut tämän omaan käyttöön. Ei siis nokian huollosta kukaan, se on tietty ok ja varmastihan kokeilevatkin puhelinta huollon jälkeen, mutta ei se enään giganttilaisille kuulu...

      • Pallopää74
        vidugigantti kirjoitti:

        Oiskos yhtään mahdoton ajatus että on sattunut joku inhimillinen vahinko ja annettu kyseinen puhelin toiselle ihmiselle? Ihmisiä kun ollaan niin sekin hyvin mahdollista. Hyvitystä toki voi kysyä mut munapääksi haukkuminen ehkä ei asiaa paranna.

      • Vidugigantti
        Pallopää74 kirjoitti:

        Edelleen.... jos kännykkäni olisi luovutettu väärälle henkilölle, joka on hyvin hyvin kummallista. Varsinkin se, että kännykkä tuli vielä takaisin liikkeeseen ! Sekin sattumaa, että saman mallisia kännyköitä olisi silloin juuri ollut kaksin kappalein.

        Lisäksi jos näin olisi käynyt. Henkilö jolla puhelin oli, palautti jostain ihmeen syystä luurin giganttiin, niin miksei silloin viimeistään tullut minulle viestiä siitä, että puhelin on tullut huollosta ?

        Eli pakostakin joku gigantin myyjä tai varastohenkilö on puhelintani käyttänyt. Munapää tietää itsekkin olevansa juurikin se, ilman sanomista...

        Asia on paljon pienempi muotoinen, mutta samaa asiaa ajaa se, että viet autosi huoltoon jossa huoltomies ottaa auton käyttöönsä itselleen. Huom. KÄYTTÖÖN, testi ajon tekee hetkessä ja jos autoa nyt tarvii ajattaa satoja kilometrejä, jotta tietää onko huolto onnistunut, niin eiköhän tuo ole paras kun omistaja itse ajaa ne kilometrit ja jos se ei onnistu, tuo sen auton takaisin....

        Pointtina lisää, jos kaveri harrastaa tämmöistä enemmänkin niin parempi lopettaa ajoissa. Mukava varmasti testailla kännyköitä millaisen itse hankkisi jne...

    • mikä pentu...

      "Selailin hieman kännykkääni josta huomasin, että sitä oli käytetty jonkun toimesta ! Saapuneisiin viesteihin oli jäänyt viestejä, jotka eivät liittyneet ainakaan mihinkään huoltojuttuihin :) sekä osoitekirjassa oli pari aivan outoa numeroa."

      Huollon kundit ovat testanneet kännykkääsi. Valita toki, jos haluat tehdä itsestäsi naurettavan. Tämä siitä saadaan, kun kännyköitä myydään ihmisille joille niitä ei pitäisi antaa käyttöön... ja jotka kuvittelevat, että kännyköitä huolletaan silittelemällä ja paijaamalla niitä. Hohhoijaa. Myymälän tyypit eivät tosiaan tarvitse käyttöönsä sinun vanhaa luuriasi.

      Kaikenlaisia pellejä sitä löytyykin. Kännykät pois kakaroilta.

      • Vidugigantti

        Pentu itse ja lue tekstit ensin. Kännykkä on tullut giganttiin päivämäärä taisi olla 24pv. Viestien päivämäärät 27-28pv. Tuliko nyt selväksi se, että se on gigantin myyjän/varastomiehen käytössä ollut ? Pitääkö vääntää vielä tarkemmaksi asiaa tä ? Sanoinkin että asia on ok tietty, jos nokian huoltomies sitä on käyttänyt ja testaillut, mutta ei siihen testaamiseen tarvitse kuin soitto, toimiiko kuuloke ja kaiutin oikein. Ei monen päivän testailua ja viestien näppäilyä. Pistää oikeasti jo ihmetyttämään tuollainen pennuttelu kun idiootti ei asiaa tajua. Ole vastaamatta jos sinulla ei oikeaa asiaa ole. Gigantin myyjällä ei ole mitään oikeutta räplätä puhelintani. Se on nokian huoltomiehen asia.

        Eläkä sitten sössötä enempää kiitos. Tarkistin nyt ajankohdat vielä papereista. 21.4 huolto valmis. 24.4 kännykkä gigantissa noudettavissa. 27-28 viestejä ainakin puhelimella lähetetty. Sitä en tosiaan tiedä miksi tarvitsee giganttilainen niitä puhelimia. Luultavasti samanlainen mölli se sinäkin ja gigantissa töissä

      • olemassa ihmisiä
        Vidugigantti kirjoitti:

        joille ei pitäisi myydä mitään ratakiskonpätkää monimutkaisempaa.
        Hirveä meteli jos pitkän huoltosession aikan on muutaman kerran kännykkää
        käytetty.

        "Puhelimeen vaihdettu kuuloke, kaiutin ja antenni. Tietääkseni noiden toimivuudesta ei tarvitse näpytellä viestejä ja testaus varmasti onnistuu ilman soittelua. "

        Niin varmaan, mutta itsekin huoltomiehenä arvaan että aikamoinen testaus saatetaan vaatia
        ennenkuin tiedetään että juuri nuo pitää vaihtaa.

      • Vidugigantti
        olemassa ihmisiä kirjoitti:

        Voi herranen aika.... VIELÄ KERRAN. LUE JA YMMÄRRÄ. Tainnut jäädä koulut kesken joillakin. Puhelin on palautettu huollosta giganttiin. Tämän jälkeen puhelin on käytetty. Siis asia ei liity mitenkään mihinkään testaukseen saati huoltoon. Miksi pitää vääntää noin vastaan ? Itse olen elektroniikka firmassa ollut töissä testauksessa. Siellä osat laitetaan testipenkkiin ja kone pyörittää testit läpi ja huomauttaa virheistä. Ei nokian huoltomiehillä edes olisi aikaa jokaisen puhelinta montaa päivää testailla toimiiko se. Viestejä eri päiviltä lähetetty ja HUOLLON JÄLKEEN ! Ymmärsitkö asian ?

        Kerrataan vielä. Puhelin on saapunut nokian huollosta giganttiin 24pv. Minulle ei tullut viestiä, että voin noutaa puhelimen huollosta, vaan paljon myöhemmin aloin miettimään mikä maksaa. Katsoin gigantin huoltohaulla kännykän tilanteen, josta selvisi se, että on 24pv tullut giganttiin ja voin sen sieltä noutaa. Okei, mutta puhelimesta on viestejä lähetetty 27 ja 28pv. Vieläkö joku vääntää vastaan jotain aivan omiaan ? 24pv olisiin voinut hakea puhelimen käyttööni, mutta en ollut tietoinen puhelimen saapumisesta. Yllättäen sen on joku ottanut käyttöön huollon jälkeen gigantissa.

        Asiaa tutulta myyjältä kyselin ja kehotti ottamaan piruuttaan selville kuka viestejä on lähetellyt, saa nopeaa kun on numerot tuossa ylhäällä. Tai sitten voi viranomaisten kautta jos ei muuten. On kaverin työpaikka tiukilla kun saan käyttäjän selville. Ei varmasti tyyppi ensimmäistä kertaa puhelinta ota omaan käyttöön tai kenties kaverin...

        Ja vielä lisäksi se, jos puhelin yllättäen olisi luovutettu väärälle henkilölle joka oli palauttanut puhelimen giganttiin. Miksei silloin viimeistään minulle ilmoitettu puhelimen saapumisesta ?

        Noh katsotaan kun asiaa selvitän miten idiootteja täällä on vastaillut taas...

        kyllä jaksat vääntää.

        Puuttuuko sinulta kokonaan kyky ymmärtää maailmaa sen tapaa elää?

        "Tainnut jäädä koulut kesken joillakin."

        No hiukan. Tohtorinhattuun tähtäsin, mutta pelkäksi diplomi-insinööriksi juutuin :-(

      • Selvää pässinlihaa
        olemassa ihmisiä kirjoitti:

        kyllä jaksat vääntää.

        Puuttuuko sinulta kokonaan kyky ymmärtää maailmaa sen tapaa elää?

        "Tainnut jäädä koulut kesken joillakin."

        No hiukan. Tohtorinhattuun tähtäsin, mutta pelkäksi diplomi-insinööriksi juutuin :-(

        En ole aloittaja, mutta puutun tähän keskusteluun, koska ymmärrän hänen näkökantansa, enkä ymmärrä miten joillekin ei mene perille itsestään selvä asia, vaan jaksavat jauhaa monessa viestissä "huollon pojat ovat kokeilleet kännykkää", vaikka aloittaja on jo useamman kertan tarkasti selittänyt tapahtumien päivämäärät.

        "Puuttuuko sinulta kokonaan kyky ymmärtää maailmaa sen tapaa elää? "

        No minulta nähtävästi ainakin puuttuu, jos kerran tämä tapaus on sinusta "maailman tapa elää". Gigantin myyjät saavat käsittääkseni palkkaa työstään? Onko heille myös sanottu, että luontaisetuna ja palkan lisänä he saavat täysin vapaasti ja halunsa mukaan käyttää asiakkaiden kännyköitä, jotka on palautettu huollosta ja odottavat, että asiakas noutaa ne?

        Jos asiakkaan kännykkä on palannut huollosta Giganttiin 24.4., mutta siitä ei ole asiakkaalle viitsitty ilmoittaa, vaan sen sijaan henkilökunta on vielä neljä-viisi päivää myöhemmin lähetellyt kyseisellä kännykällä omia viestejään, niin totta ihmeessä tuossa on käynyt selvä virhe ja vielä aika törkeä sellainen! Ei kai se asiakas hyvää hyvyyttään pidä kännykkäänsä päiväkausia makaamassa Gigantisssa, jos vaikka myyjä sattuisi haluamaan käyttää sitä?? Eiköhän se asiakas halua sen kännykkänsä takaisin HETI kun se on mahdollista.

        Olen samaa mieltä että on otettava selvää, kuka puhelinta on käyttänyt, ja miksi. Ja miksi asiakkaalle ei ole ilmoitettu puhelimen saapumisesta, vaan sitä on pidetty myyjien leikkikaluna?

    • Luulta vammin

      on voinu käydä niin että,ne on soitellu sun puhelimella ja unohtanut poistaa se numero ja on myös unohtanut lähettä tekstiviestin sinulle

      Vähän myöhässä nyt kommentoin mutta mitä välii kuitenkin kommentoin.

    • Anonyymi

      Tammiston Giganttiin palautetta. Huoltopalveluun pitäisi olla matalia tuolia, eikä niitä baarijakkaroita joihin ei pääse istumaan siipirikot / lyhyet vanhukset. Perustuolia myöskin sinne.

    • Anonyymi

      gigantin fysiö etätuki on sitä hägman heini käy luvatta ostot. levittämässä varpaan väelejä, ylivieskan poliisilaitoksen vaalea, tokmanni vaalea poistuu kaatavat, varastaminen nivala poikki ajot

      • Anonyymi

        Suomennusta kaivataan.

    • Anonyymi

      Gigantti haisee! Asennus ja huolto ulkoistettu jollekin pilipali-firmalle, joka tutkii asiaa, kun pesukone ei toimi.

      Vaikka keskutelu oli kännykästä, niin tässä tapauksessa he kieltäytyvät antamasta asiakkaan rahoja takaisin, kun siis TOISTAN, tutkivat asiaa?

      Miten he voivat tutkia asiaa, kun pesukone on asiakkaan luona? Nyt on jo yli 30 tuntia kulutettu asiakkaan aikaa TURHAAN! Jos ei osata edes sanoa, että mikä koneessa on vikana, tullaanko sitä korjaamaan paikan päälle, hakemaan huollettavaksi jonnekin vai mitä sille tehdään? Kuljetus ja asennus on tilattu ja maksettu Gigantista ostoksen yhteydessä liikkeessä.

      Tässä kohtaa ei pitäisi olla mitään arpomista, vaan jotakin olisi jo pitänyt tapahtua tähän mennessä.

      Työpaikalta saadut työvaatteet riittävät vain viikoksi ja ne pitää saada pestyä vapaapäivien aikana.

      Tässä ei ole kyse mistään viihteellisestä laitteesta, jota ilmankin tulisi toimeen huollon ajan!

      Todella ala-arvoista toimntaa ja jäänee viimeiseksi ostokseksemme meidän perheelle Gigantista.

      Huominen on ratkaiseva päivä, peliliikkeitä täytyy tapahtua ja korjaavia toimenpiteitä oikeaan asiakasta palvelevaan suuntaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      154
      1290
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1145
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      979
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      939
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe