Saatanan Katainen

Sättii SDP:tä vaikka itse on laittamassa 1,5 miljardia hevon paskaan.
Perkeleen Katainen.
10402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pilkkaajat eivät peri Jumalan Valtakuntaa!"UT
Ännestä paremmin seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • kun hallitus kaaapattaisiin taivaaseen, mutta eipä nykyistä roskasakkia sinne oteta asioita sotkemaan!

    Äänestä

9000 miljoonaa markkaa. Summa voi nousta vielä 1,7 miljardiin euroon eli 10200 miljoonaan markkaan. Voi käydä niin että latiakaan ei saada takaisin.

Esim. reumasairaala lopetettiin parin miljoonan euron uupumisen takia.
Kirjastoja suljetaan.
Kouluja suljetaan.
Terveyskeskuksia lopetetaan.
Kuntia pakkoliitetään.
Valtion velka kasvaa silti räjähdysmäisesti.

Kreikkaa autetaan kun komissio tahtoo.

Äänestä


  • Niin ja myöskin lastentarhoja suljetaan, ja siksi kun Suomalaisten rahat lahjotetaan tuhlasimaille, siksi Suomessa ei lailla ole mitään merkitystä, sen tietää siitä, kun vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle toista sataa langettavaa tuomiota ihmisoikeuksien rikkomisesta niin, ketään noista rikkomuksista ei ole vastuuseen asetettu, kenellekään ei julkisuudessa ole kerrottu rangaistuksia annetun. Ja siksi perusturvalakia ei noudateta vanhustenhoidossa vaan valehdellaan, ettei vanhuksia voida hoitaa hyvin, kun maassa ei ole hyvään ihmistenhoitoon PAKOTTAVAA LAKIA, ei vaikka Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
    Että jos Katainen ja kumppanit osaisivat, tai pitäisivät tärkeinä oman maansa kansalaisten hyvinvointia, eivät he viskelisi Suomalaisten rahoja pohjattomaan kaivoon, kuten he ovat tehneet ja vain ja ainoastaan sen vuoksi, kun heille tärkeintä on saada keinolla millä hyvänsä itsensä huomioiduksi Suomen rajojen ulkopuolella kuinka älyttömillä tempauksilla tahansa, pääasianaan vain se että heidän persoonansa huomioidaan.

    Äänestä

Katainen on vanhasen peräreiän napanuarajatke vaikka itte asuskeleeki syvällä pohjukkaissualessa

Äänestä

Toivottavasti nämä nyky Pellet ensi vaalien jälkeen muuttaa Kreikkaan tai Espaniaan. Suomessa tuskin moisia enää tarvitaan? Oman Maan asiat annetaan mennä Retuperälle, kun oma kukkaro ja terveys vielä kestää. Maksaapahan Suomi vielä kunnon Eläkkeet hienosti suoritetusta alas ajosta???????

Äänestä
  • Ovat nääs ne eläkeyhtiöt vakuuksina kun Suomi otti lainaa vain lainatakseen sen
    eteenpäin.

    Äänestä

Potku persauksiin koko kokoomukselle ja SDP saa mennä smantien ,tukinneen huitsan tuuttiin.

Ei yhtään ääntä näille idiooteille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mulkku no1 kirjoitti:

Sättii SDP:tä vaikka itse on laittamassa 1,5 miljardia hevon paskaan.
Perkeleen Katainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu