Normaalisti normaalit ihmiset hakevat seuraa ja löytävät kumjppaninsa ennen helluntaita ja heila on taattu, mutta ihmiset jotka tästä myöhästyvät jäävät yksin koko kesäksi, uskotaan ja siksi sanonta.
Minä kuulun niihin jotka eivät löydä heilaa ennen tai jälkeen ja siksi olen ollut yksin jo monta kesää ja vuotta sillä en löydä heitä talvellakaan. Purot solisevat mutta minä en, vesi virtaa vain kauniiden suuntaan jotka suutelevat sillalla auringon paisteessa.
Ehkä jossakin tähdellä kaukana kotoa asustaa tyttö joka katselee minua kaukoputkella ja ajattelee; oi miksi et soita minulle, mutta kun en voi; minulla ei ole numeroa enkä tiedä kantaako puhelin. Yksinäisyys voi olla niin drag joskus
Olin kerran ihastunut, tyttösellä oli silmät kuin teevadit, valtavat ja kosteat. Näin hänestä unta taas, vähän aikaa sitten ja olin onnellinen jälleen kerran. Hypääsin sänkyyn mutta hän karkasi toiselle. Heräsin onnellisena. Olen kerran antanut hänelle pyllyhieronnan, oikeasti. Lucid unet ovat mukavia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos ei heilaa helluntaina,ei aidsia adventtina.
ottanut rauhoittavan, unikuun, melatoniinin, tryptofaanitabletin, kaksi oluthiivaa ja spiruliinaa, 4 helokinsiemenöljykapselia, kalaöljyä, maapähkinöitä (suolattuja), gotu kolan, heraproteiinia, vihreää teetä ja digestive biscuitteja, ja suklaata mutta hyvä jos vältin aidsin
kaksi pussia (tee)
Osta nahkarotsi, käy lenkillä se päällä niin siihen tulee vähän miehistä hienhajua. Käy parturissa. Varmasti jonkun lepakonnahan löydät, jos menet sinne missä niitä on.