Kerjäläisnainen

Nuori mies leveilee tyttöystävänsä edessä ja antaa kaksi sataa euroa kauniisti hymyilevälle kerjäläisnaiselle joka kiitollisena polvistuu hänen eteensä ja puhuu sanoja mitä ei ymmärretä.

Kerjäläisnainen kiertelee ihmisten luona, pyytää rahaa yhdeltä ja toiselta, kunnes vastaan kävelee vanha suomalainen nainen.

Vanha nainen ei oikein ymmärrä tilannetta, mutta ei kuitenkaan lähde pois. Kerjäläisnainen selittää, heiluttaa käsiään ja pyytää rahaa. Vanha nainen aukaisee kassinsa ja ottaa esille lompakkonsa. Kerjäläisnainen on innoissaan, hän ottaa vastaan annetun 20 euron setelin, pitää toisella kädellä kiinni vanhasta naisesta ja pyytää lisää rahaa, vanha nainen antaa toisen setelin, mutta ei sekään riitä kerjäläisnaiselle, hän vain jatkaa yhä pyytämistä. Vanha nainen menettää kaikki rahansa, yhden toisensa jälkeen, ei hänellä ollut tarkoitusta niitä antaa, mutta mitä hän mahtoi, hänhän on sairas ja ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse.

Kerjäläisnainen lähtee nopeasti paikalta, jättää hämmästyneen ja masentuneen vanhan naisen taaksensa. Kerjäläisnainen kiertää ihmisen luota toisen ihmisen luokse, selittää kurjuuttaan ja köyhyyttään. Vastaan tulee humalainen mies, joka antaa sata euroa, ehkä hän ajattelee että on parempi antaa rahat köyhälle kerjäläisnaisnaiselle, kuin juoda ne.

Kerjäläisnainen jatkaa kerjäämistään, mikään ei riitä. Kerjäläisnaisen rahan tarve on kyltymätön, vaikka hän on saanut rahaa monelta ihmiseltä, yhteensä monia satoja euroja, silti hän vain jatkaa kerjäämistä.

Kerjäläisnainen kohtaa nahkatakkisen miehen, he puhuvat kieltä mitä useimmat eivät ymmärrä, kerjäläisnainen antaa nahkatakkiselle miehelle rahat, jotka hän sai nuorelta mieheltä, rahat jotka hän sai vanhalta naiselta, rahat jotka hän sai humalaiselta mieheltä ja kaikki muiltakin ihmisiltä saadut rahat. Nahkatakkinen mies on hyvin tyytyväinen, hän kätkee rahat taskuunsa ja kävelee toisen kerjäläisnaisen luokse, jonka keräämät rahat hän ottaa myös itselleen.
6325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näin se menee ainakin sinun mielikuvissasi.

Äänestä
  • Pidä silmät auki kun kuljet kaupungilla, voit nähdä tuon kaiken itse.

    Voit nähdä kuinka kerjäläisnainen tyhjentää vanhuksien lompakoita, osa heistä tahtoo antaa vähän rahaa vapaaehtoisesti kun kerran pyydetään, mutta vain tietyn summan, mutta kun heitä painostetaan uhkaavasti, vedotaan kerjäämällä heidän tunteisiinsa, rahaa siirtyy kerjäläisen taskuun enemmänkin.

    Jos katselet kerjäläisten toimintaa enemmän, ehkä näet miten heidät tuodaan autolla kerjäämispaikoilleen, ehkä näet kuinka heidän ruokahuoltonsa toimii, ehkä näet sen miten heidän kerjäämänsä rahat kerätään heiltä pois nahkatakkisen miehen taskuun.

    Kerjäläisnainen näyttää kuvaa "lapsistaan" mutta eikö olisi rehellisempää näyttää kuvaa nahkatakkisesta miehestä?

    Äänestä

  • jarahaatulee kirjoitti:

    Pidä silmät auki kun kuljet kaupungilla, voit nähdä tuon kaiken itse.

    Voit nähdä kuinka kerjäläisnainen tyhjentää vanhuksien lompakoita, osa heistä tahtoo antaa vähän rahaa vapaaehtoisesti kun kerran pyydetään, mutta vain tietyn summan, mutta kun heitä painostetaan uhkaavasti, vedotaan kerjäämällä heidän tunteisiinsa, rahaa siirtyy kerjäläisen taskuun enemmänkin.

    Jos katselet kerjäläisten toimintaa enemmän, ehkä näet miten heidät tuodaan autolla kerjäämispaikoilleen, ehkä näet kuinka heidän ruokahuoltonsa toimii, ehkä näet sen miten heidän kerjäämänsä rahat kerätään heiltä pois nahkatakkisen miehen taskuun.

    Kerjäläisnainen näyttää kuvaa "lapsistaan" mutta eikö olisi rehellisempää näyttää kuvaa nahkatakkisesta miehestä?

    naamaan niin näyttää enemmän kerjäläiseltä.

    Äänestä

  • 2+5 kirjoitti:

    naamaan niin näyttää enemmän kerjäläiseltä.

    Mikään ei riitä. Kerjäläisten rahanhimo on kyltymätön. Kun hyvää tarkoittava sinisilmäinen ihminen antaa kerjäläiselle 50 euroa, kerjäläinen pyytää häneltä vain yhä enemmän. Kun kerjäläinen on saanut yhdeltä ihmiseltä rahat, hän siirtyy seuraavan ihmisen luokse.

    Silti jotkut sinisilmäiset ihmiset luulevat tekevänsä suurenkin teon, antaessaan heille rahaa.

    Kerjäläisiä liikkuu Suomen kaduilla joitakin satoja, ehkä pian tuhansia. Kuinka monta nahkatakkista miestä ja heille rahaa kerjääviä vanhoja naisia ja miehiä, tahdomme Suomen kaduille ?

    Toiset kerjäävät ja toiset varastavat lompakoita. Kerjäämisen ja ryöstön välinen ero ei aina näytä kovinkaan suurelta, peloissaan oleva vanhus, jonka vaatteista kerjäläisnainen pitää kiinni, näyttää enemmän ryöstetyltä, kuin rahaa vapaaehtoisesti antavalta ihmiseltä.

    Äänestä

Juuri noin se käy.

Äänestä

Kymmeniä vuosia sitten, kun meidän, ei enää kuuluisin, vähemmistömme kulki hevospeleillä maalaistaloissa, asia meni suurinpiirtein näin. Nainen tuli taloon ja kerjäsi milloin mitäkin ja jos emäntä tai isäntä ei antanut, niin yleensä jälkeenpäin havaittiin, että jotakin oli hävinnyt tuntemattomalla tavalla.
He eivät yleensä lähteneet tyhjinkäsin talosta. Ilmeisesti se oli oikein, koska siihen ei puututtu sen paremmin.
Mainittakoon vielä, että toimituspäällikkönä oli yleensä nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jarahaatulee kirjoitti:

Nuori mies leveilee tyttöystävänsä edessä ja antaa kaksi sataa euroa kauniisti hymyilevälle kerjäläisnaiselle joka kiitollisena polvistuu hänen eteensä ja puhuu sanoja mitä ei ymmärretä.

Kerjäläisnainen kiertelee ihmisten luona, pyytää rahaa yhdeltä ja toiselta, kunnes vastaan kävelee vanha suomalainen nainen.

Vanha nainen ei oikein ymmärrä tilannetta, mutta ei kuitenkaan lähde pois. Kerjäläisnainen selittää, heiluttaa käsiään ja pyytää rahaa. Vanha nainen aukaisee kassinsa ja ottaa esille lompakkonsa. Kerjäläisnainen on innoissaan, hän ottaa vastaan annetun 20 euron setelin, pitää toisella kädellä kiinni vanhasta naisesta ja pyytää lisää rahaa, vanha nainen antaa toisen setelin, mutta ei sekään riitä kerjäläisnaiselle, hän vain jatkaa yhä pyytämistä. Vanha nainen menettää kaikki rahansa, yhden toisensa jälkeen, ei hänellä ollut tarkoitusta niitä antaa, mutta mitä hän mahtoi, hänhän on sairas ja ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse.

Kerjäläisnainen lähtee nopeasti paikalta, jättää hämmästyneen ja masentuneen vanhan naisen taaksensa. Kerjäläisnainen kiertää ihmisen luota toisen ihmisen luokse, selittää kurjuuttaan ja köyhyyttään. Vastaan tulee humalainen mies, joka antaa sata euroa, ehkä hän ajattelee että on parempi antaa rahat köyhälle kerjäläisnaisnaiselle, kuin juoda ne.

Kerjäläisnainen jatkaa kerjäämistään, mikään ei riitä. Kerjäläisnaisen rahan tarve on kyltymätön, vaikka hän on saanut rahaa monelta ihmiseltä, yhteensä monia satoja euroja, silti hän vain jatkaa kerjäämistä.

Kerjäläisnainen kohtaa nahkatakkisen miehen, he puhuvat kieltä mitä useimmat eivät ymmärrä, kerjäläisnainen antaa nahkatakkiselle miehelle rahat, jotka hän sai nuorelta mieheltä, rahat jotka hän sai vanhalta naiselta, rahat jotka hän sai humalaiselta mieheltä ja kaikki muiltakin ihmisiltä saadut rahat. Nahkatakkinen mies on hyvin tyytyväinen, hän kätkee rahat taskuunsa ja kävelee toisen kerjäläisnaisen luokse, jonka keräämät rahat hän ottaa myös itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu