Yli 5-kymppisenä yliopistoon?

oon samaa mieltä, paitsi tuosta opiskelupaikan viemisestä. Pääsykokeet ovat reilu kilpa ja kukaan ei vie toiselta mitään, jos pääsee sisään ja yrittää tosissaan sitten opiskella. Sitä paitsi melko moni nuori jättää yliopistopaikkansa parin kuukauden jälkeen, kun se "ei ollu mun juttu". Vanhempi ihminen tietää yleensä nuorta paremmin, mitä tahtoo.

joups kirjoitti:

oon samaa mieltä, paitsi tuosta opiskelupaikan viemisestä. Pääsykokeet ovat reilu kilpa ja kukaan ei vie toiselta mitään, jos pääsee sisään ja yrittää tosissaan sitten opiskella. Sitä paitsi melko moni nuori jättää yliopistopaikkansa parin kuukauden jälkeen, kun se "ei ollu mun juttu". Vanhempi ihminen tietää yleensä nuorta paremmin, mitä tahtoo.

Lue lisää

Olen nyt opiskellut vuoden yliopistossa ja olen siis 48 vuotias. Olen 2 vuoden opintovapaalla työstäni ja korvausta saan Koulutusrahastosta opiskelukuukausilta. Elokuuhun saakka korvaus on aika pieni, mutta lakien muuttuessa elokuun alussa korvaus on sama kuin ansiosidonnainen päiväraha. Joten taloudellisesti opiskelu ei ole aivan kohtuuton elämänmuutos. Kaikkein järkevin tapa opiskella (siis taloudellisesti) on ottaa ensin vuorotteluvapaata 1 vuosi ja opiskella ahkerasti, jonka jälkeen hakee työnantajalta heti 2 vuotta opintovapaata (joka on lakisääteinen oikeus). Itselläni työnantaja ei suostunut vuorotteluvapaaseen, joten käytettävissäni on vain tuo 2 v opintovapaa. Vuorotteluvapaan perään saa opintovapaan, jonka korvaus lasketaan vuorotteluvapaata edeltäneistä työtuloista, jos siis on vuorotteluvapaan käyttänyt opiskeluihin. Itse aion myös kesät käyttää opiskeluun, koska en mene töihin.

Kolmessa vuodessa saat opiskeltua aika pitkälle, koska aikuinen keskittyy opiskeluun eikä sosiaalisiin rientoihin. Kyllähän sitä välillä itsensä aika kummajaiseksi yliopistolla tuntee, toisaalta on siellä muitakin vanhempia ihmisiä. Sosiaalisia suhteita en hirveästi ole siellä solminut, kyllä haluaisin, mutta on totuuden nimessä sanottava, etteivät nuoret niin hirveästi kontaktia hae oman vanhempansa ikäiseen ihmiseen - ymmärrän sen täysin. Tutustuin erääseen naiseen, joka on 58 vuotias ja opiskelee 1. vuotta yliopistolla ja paljon siellä on työn ohella opiskeleviakin. Itse en missään vaiheessa harkinnut työn ohessa opiskelua, ainakaan aluksi. Parempi saada opinnot ensin kunnolla käyntiin.

Mutta nauttinut olen kovasti. Elämänkokemus antaa tiettyä perspektiiviä asioihin ja on kiva huomata, että vielä sitä oppii ja itse asiassa pärjää ihan hyvinkin. Joten reippaasti vaan !! Ei sitä kaikkea tarvitse yhteiskunnan ehdoilla tehdä. Olen itse ollut 25 vuotta töissä ja kasvattanut kaksi lasta, joten nyt aion tehdä jotakin ihan itseäni varten. Toivottavasti auttaa työasioissakin jatkossa, mutta tärkeämpää minulle on ollut oppiminen, ei suorittaminen.

Itse olen 42-vuotias useamman lapsen yh-äiti, ja tahtoisin kovasti opiskelemaan haluamalleni alalle yliopistoon. Sen puolesta olisi syytäkin, kun minulla ei ole minkäänlaista ammattitutkintoa, vain ylioppilastutkinto parin vuoden takaa.
Pääsykokeessa olin juuri ja ne menivät oikein hyvin. Nyt sitten iski (toki tiedossa on ollut) masentavana ajatus opiskelun toteutumisesta. Eihän minulla ole varaa. En tule saamaan mitään muuta taloudellista tukea kuin opintorahan, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia lisäansioihin, työtä ei liiemmin ole tarjolla ja lapsetkin tarvitsevat aikaani. Miten tulla toimeen alle 300 eurolla kuukaudessa, kun nykyinen 550 euron työmarkkinatukikaan ei riitä mihinkään?
Työmarkkinatuen turvin saisi opiskella jonkin 2. asteen ammatin, mutta mielessäni ei ole mitään sopivaa tai kiinnostavaa alaa. Ja haluan älyllistä haastetta ja myös joskus kunnon palkan.

Aloittajalle: vaikka kirjoitin itsestäni, haluaisin sanoa sinulle, että mene vain opiskelemaan iästä riippumatta, jos se tuntuu sinusta mahdolliselta.

köyhimys kirjoitti:

Itse olen 42-vuotias useamman lapsen yh-äiti, ja tahtoisin kovasti opiskelemaan haluamalleni alalle yliopistoon. Sen puolesta olisi syytäkin, kun minulla ei ole minkäänlaista ammattitutkintoa, vain ylioppilastutkinto parin vuoden takaa.
Pääsykokeessa olin juuri ja ne menivät oikein hyvin. Nyt sitten iski (toki tiedossa on ollut) masentavana ajatus opiskelun toteutumisesta. Eihän minulla ole varaa. En tule saamaan mitään muuta taloudellista tukea kuin opintorahan, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia lisäansioihin, työtä ei liiemmin ole tarjolla ja lapsetkin tarvitsevat aikaani. Miten tulla toimeen alle 300 eurolla kuukaudessa, kun nykyinen 550 euron työmarkkinatukikaan ei riitä mihinkään?
Työmarkkinatuen turvin saisi opiskella jonkin 2. asteen ammatin, mutta mielessäni ei ole mitään sopivaa tai kiinnostavaa alaa. Ja haluan älyllistä haastetta ja myös joskus kunnon palkan.

Aloittajalle: vaikka kirjoitin itsestäni, haluaisin sanoa sinulle, että mene vain opiskelemaan iästä riippumatta, jos se tuntuu sinusta mahdolliselta.

Lue lisää

plus loma-aikoina työskentely

Lisäksi ammattiliitosta opintorahaa, jota kannattaa kysyä omasta liitostasi.
Esim. toimihenkilöunioni 2004: "omaehtoiseen koulutukseen tarkoitettua opintorahaa
sai 81 jäsentä, keskimäärin 600 euroa. Yhteensä liiton myöntämä opintoraha oli 48 545 euroa.

Aina kannattaa opiskella jos vaan on halua kehittää itseään. Ei se ikä ole este, jos vaan muut elämän osa-alueet antaa myöten. Oma äiti meni yliopistoon ja valmistui tavoiteajassa n. 50-vuotiaana. Hän sai heti samana vuonna opintoja vastaavaa työtä ja on tosi onnellinen, että meni takaisin opiskelemaan ja valmistui haaveammattiinsa. Onhan hänellä vielä ainakin 10 vuotta aikaa toimia ammatissaan.
Useat ihmiset ja yhteiskunta painostaa siihen, että nuorena opiskellaan yhteen ammattiin ja sitten loppuelämä painetaan hiki otsassa siinä samassa duunissa. Onneksi ainakin vielä Suomessa on mahdollisuus uudelleen kouluttaa itseään- tätä kannattaa käyttää hyväksi!!!