Mokien mokia..

Mitäs mieltä ootte tästä, kaiffarit: Olin muutama vuosi sitten Tel Avivissa lomailemassa, ja päätin sitten yksinäni lähteä kävellen tutustumaan kaupunkiin. Eksyin jotenkin kaupungin vieressä oleville vuorille,kun sieltä oli hienot näkymät alas laaksoon, jossa Tel Aviv sijaitsee, ja kuin salaman iskusta, todella kärsimätön paskahätä yllätti minut, jouduin lievään paniikkiin, keksin silti älykkäänä poikana nopean ratkaisun ja tuumasin:"Paskonpa tästä vuorenrinteeltä alas,ja tuossahan on kallionlohkare kuin suunniteltu sitä varten!" Kun siinä väänsin torttua epäinhimillisessä asennossa, huomasin vuorten rinteellä olevat lapset, heitä oli noin kuusi, jotka nauroivat keskenään ja viittilöivät minuun päin..Nolostuin, hoidin hommani ja lähdin alas lapsia kohti, jouduin pakosti kohtaamaan heidät,sillä kiertäminen olisi ollut liian viisasta. Suomi kuvaa kohentaakseni,menin heidän luokse ja sanoin lapsille:"Hi, i`m from Finland, and i was shitting there." Lapset nauroivat ja sanoivat että Suomi on heille tuntematon maa..Että sellaisia juttuja, paskajutut kun on aina vähän ikäviä ja kiusallisia..
33554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aina pitää sanoa olevansa Ruotsista jos hölmöilee

Äänestä
  • ...taitaa olla sulla omakohtaisia juttuja kun tolla tavall vastasit..

    Äänestä

i have bean there!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr Bean kirjoitti:

Mitäs mieltä ootte tästä, kaiffarit: Olin muutama vuosi sitten Tel Avivissa lomailemassa, ja päätin sitten yksinäni lähteä kävellen tutustumaan kaupunkiin. Eksyin jotenkin kaupungin vieressä oleville vuorille,kun sieltä oli hienot näkymät alas laaksoon, jossa Tel Aviv sijaitsee, ja kuin salaman iskusta, todella kärsimätön paskahätä yllätti minut, jouduin lievään paniikkiin, keksin silti älykkäänä poikana nopean ratkaisun ja tuumasin:"Paskonpa tästä vuorenrinteeltä alas,ja tuossahan on kallionlohkare kuin suunniteltu sitä varten!" Kun siinä väänsin torttua epäinhimillisessä asennossa, huomasin vuorten rinteellä olevat lapset, heitä oli noin kuusi, jotka nauroivat keskenään ja viittilöivät minuun päin..Nolostuin, hoidin hommani ja lähdin alas lapsia kohti, jouduin pakosti kohtaamaan heidät,sillä kiertäminen olisi ollut liian viisasta. Suomi kuvaa kohentaakseni,menin heidän luokse ja sanoin lapsille:"Hi, i`m from Finland, and i was shitting there." Lapset nauroivat ja sanoivat että Suomi on heille tuntematon maa..Että sellaisia juttuja, paskajutut kun on aina vähän ikäviä ja kiusallisia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu