Keitäköhän nämä on?

Törmäsin tällaiseen sivustoon ja näyttävät olevan sapatinviettäjiä, mutta nähtävästi eivät kuitenkaan adventisteja.

http://www.casagrandepalvelu.fi/raamatun_tieto/raamatkehys1.htm
12184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

he ovat olleet piikki Suomen adventtikirkon persuksissa.
Adventtikirkko on halunnut poistaa piikin persuksistaan ja siitä on sitten muodostunut casagrandepalvelu.
Eivät ole adventtikirkon siunausta siis saaneet työlleen.

Äänestä

Samanlaista yhden jakeen teologiaa näytti olevan kuin on adventtikirkollakin.

Otetaan jakeita sieltä täältä pitkin Raamattua, kunhan jakeessa on vain sellaisia sanoja, jotka tukevat omia höpöyksiä. Se, mikä oli jakeen oikea konteksti, ei paina yhtään mitään, vaan pelkät yksittäiset sanat jakeessa.

Esimerkkinä vaikka tämä. Otetaan yksi kohta sananlaskuista ja sitten ihmetellään, että ollanpas me nyt oikeassa kun Raamatun yksi jae tukee meitä:

Sananlaskut 28:9
Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus.

Samalla olisi voinut ottaa vaikka tämän:

Psalmi 147:19
Hän on ilmoittanut sanansa Jaakobille, käskynsä ja säädöksensä Israelille. Muille kansoille hän ei niitä ilmoittanut, hänen säädöksiään eivät toiset tunne. Halleluja!

Mutta tuo ei tietenkään kelpaa, koska se ei tue omia höpinöitä.

Yhden jakeen teologialla ei pitkälle pötkitä, vaan veikkaan, että yhteisössä on 5-10 jäsentä ja sellaisen tulee pysymään, mikä ei ole harmi.

Äänestä
  • Aika surkuhupaisaa luettavaa se "Jumalan ihmetekoja" -sivu. Siis ihan ok, jos uskoo parantumisihmeisiin, mutta itse en kyllä lähtisi elvistelemään sillä, etten käy lääkärissä ollenkaan.

    Ei mitään tieto onko Adventtikirkon kanssa ollut missään tekemisissä, mutta adventtikirkon ala-asteella oli joku tuosta porukasta. Sen kuulin yhdeltä, joka ollut samoihin aikoihin koulussa.

    Äänestä

  • että sinä olet rääväsuu jumalaton räksyttäjä, joten nakkaamme kaikki viestisi sinne minne ne kuuluvat eli pöntöstä alas.

    Äänestä

  • suomenkielesi kun et mitään käsitä. Eipä tietenkään ILMOITTANUT kun muut ovat helvettiin menossa olevia pakanoita eikä Jumalan lapsia. Mutta VAATII kuuliaisuutta muiltakin. Ihan sama mitä öriset.

    Äänestä

  • Psalmi 147:19
    Hän on ilmoittanut sanansa Jaakobille, käskynsä ja säädöksensä Israelille. Muille kansoille hän ei niitä ilmoittanut, hänen säädöksiään eivät toiset tunne. Halleluja!

    Ompa ihme, että et vieläkään tunne Jumalan käskyjä?

    Äänestä

  • Jockha kirjoitti:

    Aika surkuhupaisaa luettavaa se "Jumalan ihmetekoja" -sivu. Siis ihan ok, jos uskoo parantumisihmeisiin, mutta itse en kyllä lähtisi elvistelemään sillä, etten käy lääkärissä ollenkaan.

    Ei mitään tieto onko Adventtikirkon kanssa ollut missään tekemisissä, mutta adventtikirkon ala-asteella oli joku tuosta porukasta. Sen kuulin yhdeltä, joka ollut samoihin aikoihin koulussa.

    Milsikö?Koska eivät puhu rististä ,vaan paalusta ja teloituspaalusta .Paremminkin sopisivat tässä suhteessa olemaan jehovalaisia.Kristityt uskovat ristin sanomaan:) .Sana rististä on hullutusta ,niille jotka kadotuikseen joutuvat,sanoo raamattu.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    se alkujaan olikin paalu eikä risti?
    Sana paalusta on hullutusta ,niille jotka kadotuikseen joutuvat, sanoo Raamattu.

    Siis pidät tärkeänä sitä eroa, tappoivatko he Jeesuksen ristiin naulitsemalla tai paaluun naulitsemalla.
    Ristiin uskoko pelastaa mutta paaluun usko hukuttaa.

    ?????

    Äänestä

  • Kävin katsomassa ja ihan Raamatullista oli ainakin se vähä minkä ehdin lukea.

    Täytyypä käydä joskus lukemassa lisää.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Milsikö?Koska eivät puhu rististä ,vaan paalusta ja teloituspaalusta .Paremminkin sopisivat tässä suhteessa olemaan jehovalaisia.Kristityt uskovat ristin sanomaan:) .Sana rististä on hullutusta ,niille jotka kadotuikseen joutuvat,sanoo raamattu.

    se stauros sana tarkoittaa paalua eikä ristiä ja se oli se poikkipuu siinä ristissä.

    Äänestä

ja täytyy sanoa että se mitä nyt nopeasti silmäilin oli aika hyvin ymmärrettyä Raamattua.

Siinä tuli esiin heti muutamia sellaisia asioita joista anti-advareilla ei ole hajuakaan.

Äänestä
  • Eivät ainakaan tykkää Ellen Whiten korostamisesta, joten siinä ainakin yksi syy, etteivät ole adventistejä. Sellaisen käsityksen sain kun vähän kyselin heiltä, että ovatko adventisteihin yhteydessä. Muuten vaikuttavat vähän samanlaisilta kuin adventistien uskonpuhdistajat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jockha kirjoitti:

Törmäsin tällaiseen sivustoon ja näyttävät olevan sapatinviettäjiä, mutta nähtävästi eivät kuitenkaan adventisteja.

http://www.casagrandepalvelu.fi/raamatun_tieto/raamatkehys1.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu