"Laskumainontaa"

Jotkut firmat ovat ottaneet tavakseen lähettää yrityksille mainoksia, jotka eivät poikkea millään tavalla laskuista. Eräpäivää myöten ne näyttävät virallisilta laskuilta.

Laskujahan ne ovatkin, mutta jotkut voivat harhautua luulemaan niitä tilattujen palvelujen maksulapuiksi tai kokonaan muiden firmojen lähettämiksi laskuiksi.

Kehotan kaikkia yrityksiä boikotoimaan sellaisia yrityksiä, jotka kyseistä epärehellistä, mutta ilmeisesti laillista markkinointia harjoittavat.

Yrittäjät löytävät protestilistalta ne asiakkaat, joilla on luottotietohäiriöitä. Olisiko tarpeen perustaa vastaava lista huijarimarkkinoijia varten?
4328442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olen samaa mieltä! Mieheni ei ole suomalainen, mutta pyörittää täällä omaa yritystä. Kielitaito ei tietenkään ole syntyperäisen tasoa, joten tuollaiset "laskumainokset" ovat todella hämääviä. Kun paljon makselee laskuja, saattavat tuollaiset mennä vahingossa läpi. Raivostuttavaa.

Äänestä
  • Onkohan noille huijareille mitään tehtävissä? Onko tuo edes ihan laillista? Meidän yrityksessä sihteerikkö meni vahingossa maksamaan tuon yritysnumeropalvelu.fi:n laskun luullen sitä aivan toiseksi laskuksi. Nyt yritetään saada rahoja takaisin, mutta voipi olla aika turhaa..
    Yhteystietojamme ei tosin vieläkään palvelussa näy, joten eiköhän tästä vielä kunnon kina kehity em. yrityksen kanssa.
    Semmoinen lista tämänkaltaisista yrityksistä olisi kyllä kullan arvoinen!

    Äänestä

  • raivostunut kirjoitti:

    Onkohan noille huijareille mitään tehtävissä? Onko tuo edes ihan laillista? Meidän yrityksessä sihteerikkö meni vahingossa maksamaan tuon yritysnumeropalvelu.fi:n laskun luullen sitä aivan toiseksi laskuksi. Nyt yritetään saada rahoja takaisin, mutta voipi olla aika turhaa..

    Niin, ei kai voi olettaa, että sihteerikkö käy pomojen kanssa läpi joka ikisen laskun, että onko tämä nyt varmasti oikea.

    Äänestä

  • tuollaiset kirjoitti:

    Niin, ei kai voi olettaa, että sihteerikkö käy pomojen kanssa läpi joka ikisen laskun, että onko tämä nyt varmasti oikea.

    Harmillista on myös se, että tämän kokemuksen jälkeen tulemme haistattamaan p..kat, jokaiselle vastaavanlaisen palveluntarjoajalle. Eli syyttömät saavat kärsiä, ja todennäköisesti joukossa tulee olemaan aivan rehellisiäkin yrittäjiä!

    Äänestä

  • raivostunut kirjoitti:

    Harmillista on myös se, että tämän kokemuksen jälkeen tulemme haistattamaan p..kat, jokaiselle vastaavanlaisen palveluntarjoajalle. Eli syyttömät saavat kärsiä, ja todennäköisesti joukossa tulee olemaan aivan rehellisiäkin yrittäjiä!

    Ja taas kolahti postissa ns. lasku 109,80 e
    Suomen Yritysmedialta. Ikinä ollut ko firman
    kanssa missään tekemisissä enkä ole...

    Äänestä

  • Jari P kirjoitti:

    Meille tuli kanssa tuon Yritysmediat oyn lasku!
    Oletteko koskaan käyneet tutustumassa näiden yritysten (yritysmediat ja Indicium) kotisivuihin. On pikkusen alkeelliset ja molemmat sivut ovat yllättävän samanlaiset..

    Äänestä

  • Samat sanat kirjoitti:

    Laskumainos tuli minullekin. Panin mainoksessa olleeseen sähköpostiin [email protected] seuraavan palautteen:

    "Palautetta epäeettisestä mainonnasta

    Sain taas teiltä yhden laskun muotoon puetun mainoksenne. Toimintanne on epäeettistä ja vastaa mielestäni huijausyritystä."

    Oiskohan joku instanssi joka olisi kiinnostunut saattamaan tällaiset huijarit edesvastuuseen?

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Sellaista instanssia ei ole eikä tule. Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa...Itse yrittäjänä paiskaan nuo laskumainokset roskiin ja sillä siisti. Ei jaksa ruikuttaa...Vappua vaan itse kullekin.

    Äänestä

  • HehHeh kirjoitti:

    Ongelma on siinä, että moni yrittäjä tai sihteerikkö on erehtynyt luulemaan noita laskuja puhelinluettelon ilmoituksen laskuksi tai vastaavaksi. En minä muista, että muutama vuosi sitten olisi tullut muita kuin oikeita laskuja.

    Monet nettiyritykset ovat soitelleet ja pyytäneet laittamaan ilmoituksen heidän sivuilleen. Koska jossain netin sivustoissa näkyvyys saattaa käytännössä olla nolla, eivätkä yrittäjät helposti sellaisiin retkahda, jotkut ovat keksineet nuo huijauslaskumainokset, että edes jotkut retkahtaisivat.

    Vahingossa maksetusta huijauslaskusta kannattaa tehdä rikosilmoitus huijarifirmaa vastaan. Taisi sama suositus olla jossain TV-ohjelmassakin.

    Äänestä

  • Rikosilmoituksen paikka kirjoitti:

    Laitoin puhelinluetteloon mainoksen mutta se maksoikin yli 3000euroa. Nyt yritykseni ei pystykään maksamaan tuota laskua. Voisinkohan yrittää väittää että en ole mitään tilannut, että tämä ilmoitus on jotain huijausta. Mitä teen.

    Äänestä

  • Auttakaa kirjoitti:

    Jos olet ilmoituksen laittanut ja samalta yritykseltä laskun saanut, keinosi taitavat olla vähissä.

    Ongelmiahan on tullut mm. siksi, että monet ovat ilmoituksen laittaneet, mutta saaneetkin laskun sellaiselta yritykseltä, jonka ovat nimen perusteella mieltäneet samaksi yritykseksi. On siis kuviteltu maksettavan puhelinluettelossa olevasta mainoksesta tai on luultu laskun maksamisen mahdollistavan näkyvyyden puhelinluettelossa.

    Äänestä

  • Auttakaa kirjoitti:

    Laitoin puhelinluetteloon mainoksen mutta se maksoikin yli 3000euroa. Nyt yritykseni ei pystykään maksamaan tuota laskua. Voisinkohan yrittää väittää että en ole mitään tilannut, että tämä ilmoitus on jotain huijausta. Mitä teen.

    Itse olen saanut yritykselleni monet ilmaiset mainokset juuri noin. Eli ensin tilaan tilaan kunnon mainoksen (vielä parempi jos myyjä ottaa itse yhteyttä)ja sitten kiistän tilanneeni mitään. Varsinkin nyt kun nuo "laskuhuijaukset" on pinnalla niin homma menee hyvin läpi. Kun asiakaspalveluun alkaa huutamaan ja uhkaa tehdä asiasta rikosilmoituksen niin siihen ne karhuamiset usein loppuu. Eli mainosta vaan peliin!

    Äänestä

  • Yrittäjä kirjoitti:

    Siinä tapauksessa sinäkin olet huijari. Toivottavasti joudut protestilistalle!

    Äänestä

  • olet huijari kirjoitti:

    Siinä tapauksessa sinäkin olet huijari. Toivottavasti joudut protestilistalle!

    Todennäköisesti se oli provo. Vähänkin asiallisempi mainostilan myyjä lähettää tilauksesta kirjallisen tilausvahvistuksen ja paha siinä on sen jälkeen mitään luuriin manailla - protestilistalle vain pääsee. Tietysti jossain hyväntekeväisyyslehtien kannatusilmoituksissa voisi teoriassa noin toimia, mutta ei sellaisesta kiusanteosta kiusantekijäkään kyllä mitään kostu, omaa häpeäänsä vain lisää.

    Tuskin tuo oli provo. Olen nimittäin kuullut tuon kaltaisia juttuja useammalta muultakin pikkuyrittäjältä. Eli mainostajat käyttävät hyväksi varsinkin pienempien mainospaikkatarjoajien "pehmeyttä". Asiakkaiden kanssa ei lähdetä riitelemään kun pelätään että heti leimataan "laskuhuijariyritykseksi" ja näin asiakkaiden väärinkäytökset lasketaan läpi.

    Äänestä

  • Samat sanat kirjoitti:

    Meille tuli kanssa tuon Yritysmediat oyn lasku!
    Oletteko koskaan käyneet tutustumassa näiden yritysten (yritysmediat ja Indicium) kotisivuihin. On pikkusen alkeelliset ja molemmat sivut ovat yllättävän samanlaiset..

    Yritys on sama. Minulle tulleet laskut ovat osoitetut toiminimelle joka on pois rekisteristä 3 vuotta. Laksut ja liite on samalla kaavalla tehtyjä. Soitin poliisille mutta ei kuulemma kiinnosta. Mitäs siitä jos ennalta voisi ehkäistä rikoksen syntymisen. Antaa rikoksia tulla lisää vaan niin sitten voidaan sanoa että ei ole resursseja tutkia asiaa.

    Äänestä

  • Olli kirjoitti:

    Meidän yritykselle tulee näiltä huijareilta 1-2 kk:n välein "lasku", joka "varmistaa yrityksen osoitetietojen näkyvyyden hakemistossa".

    Ongelma on vain se, että kirjeessä olevan osoitteen mukaan sijaitsemme Porvoossa, vaikka olemme koko lähes 10-vuotisen historian ajan sijainneet Helsingissä.

    Että sellaisten osoitetietojen näkyvyyttä olisi tarkoitus varmistaa.

    Äänestä

  • raivostunut kirjoitti:

    Onkohan noille huijareille mitään tehtävissä? Onko tuo edes ihan laillista? Meidän yrityksessä sihteerikkö meni vahingossa maksamaan tuon yritysnumeropalvelu.fi:n laskun luullen sitä aivan toiseksi laskuksi. Nyt yritetään saada rahoja takaisin, mutta voipi olla aika turhaa..
    Yhteystietojamme ei tosin vieläkään palvelussa näy, joten eiköhän tästä vielä kunnon kina kehity em. yrityksen kanssa.
    Semmoinen lista tämänkaltaisista yrityksistä olisi kyllä kullan arvoinen!

    Ainakin yksi yritys on tunnetusti turvallinen, nimittäin suomen yritysnumeropalvelu eli tuntee myös nimen www.020300200.com ja sieltä tilasin palvelun, eikä olla turhia laskuja lähetelty. yrityksestä löytyy myös kaikki asianmukainen tieto y-tunnuksineen jo yrityksen nettisivuilta (perustamisvuosi, johtoportaan yhteystiedot jne.) on ollut toimiva, vaikka myytiin mulle puhelimen kautta enkä sillä tyylillä yleensä osta. tietoja on saaut laittaa ilman lisämaksua jälkeenkinpäin. mullekkin lähettivät ton yritysnumeropalvelu.fi laskun en maksanut, se on joku interium tai joku ulkomaalainen nimi siinä luki.

    Äänestä

  • tietäväinen kirjoitti:

    Törkeää oman palvelun mainontaa. Itselläni ei ole kuin huonoja kokemuksia tuon numerosarjapalvelun väkisin tyrkyttävistä puhelinmyyjistä. Kaiken kruunaa vielä ettei kukaan tiedä koko palvelun olemassaolosta mitään ennenkuin puhelinmyyjä alkaa tyrkyttämään.

    Etusivusta saisi myöskin jonkilaisen kuvan että saunalahti on homman takana mutta saunalahdella ei (kai?) ole mitään tekemistä ko. yrityksen kanssa paitsi ehkä linjat tarjoaa.

    Vai?

    Äänestä

  • Jari P kirjoitti:

    Ja taas kolahti postissa ns. lasku 109,80 e
    Suomen Yritysmedialta. Ikinä ollut ko firman
    kanssa missään tekemisissä enkä ole...

    Taas tarjotaan lehteä nimeltä Yrittäjäfakta. Lasku on tehty jo valmiiksi, eikun maksuun, mitä sehän (lasku) on ihan saman näköinen kuin Suomen Yritysmedia Oy:n lasku. Odotellaan, ilmestyykö uusi lehti joskus. Firma on rekisteröity juuri.
    Olkaa tarkkana.

    Äänestä

  • Ei kannata kirjoitti:

    Törkeää oman palvelun mainontaa. Itselläni ei ole kuin huonoja kokemuksia tuon numerosarjapalvelun väkisin tyrkyttävistä puhelinmyyjistä. Kaiken kruunaa vielä ettei kukaan tiedä koko palvelun olemassaolosta mitään ennenkuin puhelinmyyjä alkaa tyrkyttämään.

    Etusivusta saisi myöskin jonkilaisen kuvan että saunalahti on homman takana mutta saunalahdella ei (kai?) ole mitään tekemistä ko. yrityksen kanssa paitsi ehkä linjat tarjoaa.

    Vai?

    Mulle sanoivat ettei saunalahti oo ku yhteistyökumppani.. mullakin on toi, tosin niin on moni muukin, inoa, eniro ja yritystele - pirun kalliita kaikki. Toi oli noista halvin eikä valittamisen aihetta ainakaan oo ainakaan vielä tullu - palaan asiaan sen puolen vuoden jakson kuluttua, sillä noiltahan tulee joku raportti (

    Äänestä

  • Mikael Bergström kirjoitti:

    Mulla on ollu toi puolen vuoden jakso. Raportissa oli tosi selvästi lukemat hakuosumista, niin kuin mulle luvattiinkin. Jatkoin palvelua toisellekkin puolen vuoden kaudelle. Asiakkaita on tullut ihan kiitettävästi. Hinta on todella pieni verrattuna muihin samankaltaisiin. On kätevä kun saa itse lisäillä sinne tietoa, voi merkata lomat ja kaikki, pitää asiat ajantasalla.

    Äänestä

  • tietäväinen kirjoitti:

    Ainakin yksi yritys on tunnetusti turvallinen, nimittäin suomen yritysnumeropalvelu eli tuntee myös nimen www.020300200.com ja sieltä tilasin palvelun, eikä olla turhia laskuja lähetelty. yrityksestä löytyy myös kaikki asianmukainen tieto y-tunnuksineen jo yrityksen nettisivuilta (perustamisvuosi, johtoportaan yhteystiedot jne.) on ollut toimiva, vaikka myytiin mulle puhelimen kautta enkä sillä tyylillä yleensä osta. tietoja on saaut laittaa ilman lisämaksua jälkeenkinpäin. mullekkin lähettivät ton yritysnumeropalvelu.fi laskun en maksanut, se on joku interium tai joku ulkomaalainen nimi siinä luki.

    Ilmeisesti tuo 020300200 ei ole huijari, toisinkuin useat muut alalla toimivat yritykset.

    Äänestä

  • Verkkokauppaaja kirjoitti:

    Mulla on ollu toi puolen vuoden jakso. Raportissa oli tosi selvästi lukemat hakuosumista, niin kuin mulle luvattiinkin. Jatkoin palvelua toisellekkin puolen vuoden kaudelle. Asiakkaita on tullut ihan kiitettävästi. Hinta on todella pieni verrattuna muihin samankaltaisiin. On kätevä kun saa itse lisäillä sinne tietoa, voi merkata lomat ja kaikki, pitää asiat ajantasalla.

    Minulle oli pettymys, että puolen vuoden sopimuskauden jälkeen seuraava sopimus olikin vuoden mittainen.Ja kun siitä tuli lasku, sopimuskausi oli jo alkanut. Joten lasku oli maksettava, tahdoit tai et.
    Omaa tyhmyyttä kai kun en lukenut sopimuspapereita kunnolla... tarkoitus on kai saada asiakas halvalla mukaan ja ottaa sitten rahat pois.

    Äänestä

  • tietäväinen kirjoitti:

    Ainakin yksi yritys on tunnetusti turvallinen, nimittäin suomen yritysnumeropalvelu eli tuntee myös nimen www.020300200.com ja sieltä tilasin palvelun, eikä olla turhia laskuja lähetelty. yrityksestä löytyy myös kaikki asianmukainen tieto y-tunnuksineen jo yrityksen nettisivuilta (perustamisvuosi, johtoportaan yhteystiedot jne.) on ollut toimiva, vaikka myytiin mulle puhelimen kautta enkä sillä tyylillä yleensä osta. tietoja on saaut laittaa ilman lisämaksua jälkeenkinpäin. mullekkin lähettivät ton yritysnumeropalvelu.fi laskun en maksanut, se on joku interium tai joku ulkomaalainen nimi siinä luki.

    Kyllä tämäkin puulaaki osaa huijata. Sopimusehtoja muutetaan siten että laskun summa tuplaantuu. Uudet sopimusehdot tulevat seuraavan laskun mukana, jolloin irtisanominen on jo myöhäistä. Se näet tulisi tehdä kaksi viikkoa ennen uuden laskun saapumista!!

    Äänestä

  • tietäväinen kirjoitti:

    Ainakin yksi yritys on tunnetusti turvallinen, nimittäin suomen yritysnumeropalvelu eli tuntee myös nimen www.020300200.com ja sieltä tilasin palvelun, eikä olla turhia laskuja lähetelty. yrityksestä löytyy myös kaikki asianmukainen tieto y-tunnuksineen jo yrityksen nettisivuilta (perustamisvuosi, johtoportaan yhteystiedot jne.) on ollut toimiva, vaikka myytiin mulle puhelimen kautta enkä sillä tyylillä yleensä osta. tietoja on saaut laittaa ilman lisämaksua jälkeenkinpäin. mullekkin lähettivät ton yritysnumeropalvelu.fi laskun en maksanut, se on joku interium tai joku ulkomaalainen nimi siinä luki.

    jokainen voi todeta homman luonteen soittamalla yritykseen. Tämmöisiä laskuja ei kannata mennä maksamaan.

    Äänestä

  • Verkkokauppaaja kirjoitti:

    Mulla on ollu toi puolen vuoden jakso. Raportissa oli tosi selvästi lukemat hakuosumista, niin kuin mulle luvattiinkin. Jatkoin palvelua toisellekkin puolen vuoden kaudelle. Asiakkaita on tullut ihan kiitettävästi. Hinta on todella pieni verrattuna muihin samankaltaisiin. On kätevä kun saa itse lisäillä sinne tietoa, voi merkata lomat ja kaikki, pitää asiat ajantasalla.

    http://www.gallupweb.com/tnsmetrix/

    tns gallup mittaa viikkolukemat joka viikko.

    ja voin kertoo että tuota 020300200 numeropalvelua ei tunne kukaan, toisin kuin isoimmat (02, 118 ja 0100100) ovat tunnettuja ja käytettyjä. maksakaa te vaan niitä pieniä summia käyttämättömiin numeropalveluihin, me panostetaan sellaiseen joka toimii!

    Äänestä

Yrityksemme sai ko. yrityksen kirjeen, jossa oli tilisiirto (ei siis lasku) Yrityshakemisto.net portaalissa julkaistavasta ilmoituksesta.

Tilisiirto ei sisältänyt asiakasuhteesta kertovia tietoja - esim. asiakasnumero, yrityksemme käyttämää viitenroa, tms. Mutta siltä osin petoksen tunnusmerkit täyttyivät, että tilisiirrossa mainittiin yrityksemme tietojen päivittyvän ko. portaaliin seuraavaksi 12 kk:ksi (niitä ei ollut siellä aiemmin).

Samaten ko. portaalissa (yrityshakemisto.net) olevien yritysten tiedot (osa ei ehkä tiedä siellä olevansa), ovat vaatimattomia - portaalissa luvattuja tietoja ei yrityksistä löydy, linkit eivät toimi (ymmärrettävästi), yrityksiä on lukumäärisesti vähän (ja pieniä).

Tietoja näyttää luodun silmänlummeeksi, siltä varalta, että joku kävisi ko. sivuilla.

Yrityksellä on myös toimiva (vielä) puhelinnumero, joka on tietysti varattu.

Yrityksen tarkoitusperät näyttävät pikaisen tutkinnan ikävän selviltä - toiminta ei ole mielestäni normaaliin oikeuskäytäntöömme sopivaa.

Äänestä
  • Tämä Suomen Yritysmedia Oyn perustaja oli paloitellut liikekumppaninsa virossa... Ehkä teidän huijaukset nyt loppuvat vihdoin kun mies nauttii 12:sta vuoden kakkuaan.

    Äänestä

..päivätyssä kirjeessään / laskussaan Suomen Yritysmedia Oy lähestyi minunkin yritystäni.

Toiminta siis jatkuu, sietää olla tarkkana näiden koijareiden kanssa...

Äänestä
  • Toiminta tosiaan jatkuu vieläkin.

    Meille tuli kirje ja tilisiirto viime viikolla, jostakin nettilehdestä. Lehti ilmestyy jossakin osoitteessa ja maksamalla noin 200 € on lunastanut itselleen lukuoikeuden.

    VAROVAISUUTTA!

    Itselläni tuli niin kova kiire repiä se lasku, että en kunnolla ehtinyt edes asiaan tutustua. Kiukutti niin vietävästi moinen pommitus.

    Äänestä

Yrityksiä on kiusannut myös "Suomen liikekustannus OY" vastaavanlaisella mainonnalla, taidan laittaa tähän yrityksen tiedot YTJ-tietojärjestelmästä näkösälle:

----- YTJ-tiedot ---

Y-tunnus 1898486-1 Suomen Liikekustannus Oy
Tieto Postiosoite
Tietolähde Yhteinen

Viimeisin tieto Rakentajantie 2
00370 HELSINKI
Alkupvm 21.06.2004
Loppupvm
Edellinen tieto Porthaninkatu 9
00530 HELSINKI
Alkupvm 14.05.2004
Loppupvm 20.06.2004
----- YTJ-tiedot ---
Toiminimi Suomen Liikekustannus Oy 17.06.2004 Prh
Aputoiminimi Yrittäjäfakta -lehti 17.06.2004 Prh
Yritysmuoto Osakeyhtiö 17.06.2004 Prh
Kotipaikka HELSINKI 17.06.2004 Prh
Yrityksen kieli Suomi Veroh
Päätoimiala Aikakauslehtien kustantaminen 14.05.2004 Veroh
Postiosoite Rakentajantie 2 21.06.2004 Yht
00370 HELSINKI
Käyntiosoite Rakentajantie 2 21.06.2004 Yht
00370 HELSINKI

Äänestä
  • Laittakaa samaan nippuun yritys nimeltä:
    Suomen Yhteysinfo ! ( PrimeCom Finland Oy )
    Lähettävät 250 euron hämääviä tilisiirtolomakkeita.

    Tuli syyskuussa 2004.

    Äänestä

  • yhteysinfo mustalle listalle kirjoitti:

    Laittakaa samaan nippuun yritys nimeltä:
    Suomen Yhteysinfo ! ( PrimeCom Finland Oy )
    Lähettävät 250 euron hämääviä tilisiirtolomakkeita.

    Tuli syyskuussa 2004.

    Suoimen yhteuysinfo/Prime Com Finland Oy lähetti yrityksellemme 134,2 e laskun, jossa o0li viitenumerokin.
    Koodi 101= yhteys Notesco-perusilmoitus.
    Nettiosoitteessa selviää, että kyseessä rekisteröitymismaksu.
    Eipä menty lankaan :)

    Äänestä

Suomen Turistiopas on rekisteröity Suomen Liikekustannus Oy :n aputtoiminiimeksi 08.09.2004.

www.turistiopas.fi on rekisteröity 11.09.2004.

Milloinkahan täältä alkaa tippua hämääviä tilisiirtolomakkeita yrittäjille ? Maltan tuskin odottaa !!!!

Äänestä

olipas mukavaa, kun meillekin posti toi tommosen suomen yritysmedian laskun, jossa summa on 1488,40. ikivanhoja tietoja, eikä ees yritystä, minkä tiedoista pitäis maksaa...hah,hah

Äänestä
  • Ja ihan sama tuli meillekin! 1488,40e, eikä ollut ensimmäinen. Hyvä että näistä puhutaan, harmittaa niitten puolesta jotka maksaa vahingossa.

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    Ja ihan sama tuli meillekin! 1488,40e, eikä ollut ensimmäinen. Hyvä että näistä puhutaan, harmittaa niitten puolesta jotka maksaa vahingossa.

    Tää on ilmeisesti uusin huijari, joka yrittää rahastaa...Käyttää samaa osoitetta, missä on ennenkin ollu huijareita...Pilaa sen ihka oikean järjestön mainetta....

    Äänestä

  • eiks tää ikinä lopu..... kirjoitti:

    Tää on ilmeisesti uusin huijari, joka yrittää rahastaa...Käyttää samaa osoitetta, missä on ennenkin ollu huijareita...Pilaa sen ihka oikean järjestön mainetta....

    aivan totta, varainkeruut, jotka suoritetaan hyväntekeväisyyden varjossa, on täyttä vedätystä, ihmisten eli hätää kärsivien hyväksikäyttöä, moraalitonta ja laitonta, eli kattokaapas:

    1. yrittäjille soitellaan "tuki" tai "varainkeruun" merkeissä, painotetaan että
    ostamalla tuotteen tuette vaikka kansanterveystyötä tai jotain muuta lähdettä mikä TODELLA JA KIPEÄSTI TUKEA TARVITSISI

    2. jätetään kertomatta totuus, että jos yrittäjä erehtyy "nyt sitten" tukemaan kansanterveystyötä ostamalla tarjotun paketin, niin tuen osuus ei summassa ole kuin prosentti tai promille, 98% tuesta menee keruuta suorittavien tai tuotteen toimittajien liiveihin, hävytöntä perkele, näin käytetään sotaveteraaneja, syöpäsairaita ym. todella tukea tarvitsevia hyväksi.

    Äänestä

  • varainkerääjät pois markkin... kirjoitti:

    http://keskustelu.mtv3.fi/keskustelu/thread.jspa?messageID=1272369

    Äänestä

  • Massapostitus on keskustelussa kiellettyä. Samaa juttua ei saa laittaa moneen paikkaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 108 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

varokaa kirjoitti:

Jotkut firmat ovat ottaneet tavakseen lähettää yrityksille mainoksia, jotka eivät poikkea millään tavalla laskuista. Eräpäivää myöten ne näyttävät virallisilta laskuilta.

Laskujahan ne ovatkin, mutta jotkut voivat harhautua luulemaan niitä tilattujen palvelujen maksulapuiksi tai kokonaan muiden firmojen lähettämiksi laskuiksi.

Kehotan kaikkia yrityksiä boikotoimaan sellaisia yrityksiä, jotka kyseistä epärehellistä, mutta ilmeisesti laillista markkinointia harjoittavat.

Yrittäjät löytävät protestilistalta ne asiakkaat, joilla on luottotietohäiriöitä. Olisiko tarpeen perustaa vastaava lista huijarimarkkinoijia varten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu