Jesaja 53

Jotkut ovat ihmetelleet, että Mormonin kirjassa mainitaan Jeesus Kristus jopa nimeltä kuten hänen äitinsä nimikin. Tuo kansa sai ilmoituksia kuten VT:n kansakin. Jesajan 53. luku on varsin selvää tekstiä Kristuksen tulemisesta. Tuota lukua lainataan myös Mormonin kirjassa (Moosia 14), sillä Jesajan profetioita oli heillä mukanaan Jerusalemin maasta lähtiessään. Tässä Raamatun mukaan:
1 Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? [Joh. 12:38; Room. 10:16]
2 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. [Jes. 11:1 | Jes. 52:14]
3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. [Ps. 22:7; Jes. 49:7, 50:6; Mark. 9:12]
4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26 ; 1. Piet. 2:24]
6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17 ]
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. [Mark. 14:61; Ap. t. 8:32]
8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois* -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. [»Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois»; toinen mahdollinen käännös: »ilman tutkintoa, ilman tuomiota hänet vietiin pois».] [Ap. t. 8:33]
9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. [Matt. 27:57 | Joh. 8:46; 2. Kor. 5:21; 1. Piet. 2:22]
10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
11 Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. [Room. 5:19]
12 Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. [Luuk. 22:37, 23:34]

Mielenkiintoista on mm. maininta lävistämisestä. Kristushan naulittiin ristille. - Mitähän "to" tästä ajattelee?
44294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat
Aloittaja

Entä ateistisesti ajattelevat? Miten te selitätte näin tarkoin toteutuvat ennustukset? Luulisin tarvittavan melko "liukuvaa" logiikkaa, jotta löytäisi tieteellisen selityksen ennustuksen mitätöimiseksi. Sama koskee monia muita ennustuksia kuten tätä ennustusta Mormonin kirjan tulemisesta:
Ilm. 14
6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ]

Äänestä
  • Oma mielipiteeni on , että UT:n Jeesus ja historiallinen Jeesus ovat olleet kaksi täysin toisistaan poikkeavaa käsitettä. Pidän todennäköisenä, että historiallinen Jeesus on ollut jonkun lahkon tai liikkeen johtaja, joka on nostanut esiin valtauskontoa ja Roomalaisia vallanpitäjiä kritisoivan kansanliikkeen ja mahdollisesti lietsonut kapinaan. Lisäksi hänen toimintansa on nähty Israelilaista lakia noudattavien näkökulmasta jumalanpilkkana, josta rangaistus olisi ollut kuolema, mitä ei kuitenkaan voitu panna täytäntöön koska voimassa oli Roomalainen laki, joka oli huomattavasti sallivampi erilaisia uskonnollisia aatteita kohtaan. Sen sijaan Roomalaiset saattoivat kokea uhkaksi kapinaliikkeen ja liikkeen johtaja oli saatava päiviltä liikkeen nujertamiseksi. En pidä sitä ollenkaan yllättävänä kun kansalta kysyttiin, kumman kansa tahtoo vapauttaa juhlapäivänä, että valinta ei osunut Jeesukseen kun vaakakupin toiselle puolelle asetettuun perusrikolliseen. Roomalaiset olivat taitavia poliitikkoja ja osasivat kyllä valinnoillaan varmistaa, että heidän mielestään oikea mies tuli teloitetuksi. Samalla saatiin kansa tyytyväiseksi kun heidän annettiin näennäisesti päättää jumalanpilkkaan syyllistyneen henkilön tuomiosta. Jeesuksen kuoleman jälkeen hänestä todennäköisesti tehtiin ensin marttyyri mutta aika pian marttyysistä muotoutui jotain ihmistä
    suurempaa ja hänestä kertoviin teksteihin hiljalleen lisättiin sopivasti kohtia, jotka voidaan väljästi tulkita messiasenustuksen täyttymiseksi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Historiallinen_Jeesus

    Historian vääritelyä ja marttyyrikultin muodostusta. Aikalaiset kronikoitsijathan eivät noteeranneet Jeesusta juuri lainkaan ja ainoa varma tieto on, että hänet teloitettiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Oma mielipiteeni on , että UT:n Jeesus ja historiallinen Jeesus ovat olleet kaksi täysin toisistaan poikkeavaa käsitettä. Pidän todennäköisenä, että historiallinen Jeesus on ollut jonkun lahkon tai liikkeen johtaja, joka on nostanut esiin valtauskontoa ja Roomalaisia vallanpitäjiä kritisoivan kansanliikkeen ja mahdollisesti lietsonut kapinaan. Lisäksi hänen toimintansa on nähty Israelilaista lakia noudattavien näkökulmasta jumalanpilkkana, josta rangaistus olisi ollut kuolema, mitä ei kuitenkaan voitu panna täytäntöön koska voimassa oli Roomalainen laki, joka oli huomattavasti sallivampi erilaisia uskonnollisia aatteita kohtaan. Sen sijaan Roomalaiset saattoivat kokea uhkaksi kapinaliikkeen ja liikkeen johtaja oli saatava päiviltä liikkeen nujertamiseksi. En pidä sitä ollenkaan yllättävänä kun kansalta kysyttiin, kumman kansa tahtoo vapauttaa juhlapäivänä, että valinta ei osunut Jeesukseen kun vaakakupin toiselle puolelle asetettuun perusrikolliseen. Roomalaiset olivat taitavia poliitikkoja ja osasivat kyllä valinnoillaan varmistaa, että heidän mielestään oikea mies tuli teloitetuksi. Samalla saatiin kansa tyytyväiseksi kun heidän annettiin näennäisesti päättää jumalanpilkkaan syyllistyneen henkilön tuomiosta. Jeesuksen kuoleman jälkeen hänestä todennäköisesti tehtiin ensin marttyyri mutta aika pian marttyysistä muotoutui jotain ihmistä
    suurempaa ja hänestä kertoviin teksteihin hiljalleen lisättiin sopivasti kohtia, jotka voidaan väljästi tulkita messiasenustuksen täyttymiseksi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Historiallinen_Jeesus

    Historian vääritelyä ja marttyyrikultin muodostusta. Aikalaiset kronikoitsijathan eivät noteeranneet Jeesusta juuri lainkaan ja ainoa varma tieto on, että hänet teloitettiin.

    Jesajan luku 53 osoittaa, että oli kysymys ennustetusta tärkeästä tapahtumasta:

    4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
    5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26 ; 1. Piet. 2:24]
    6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17 ]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    miten Paavalista tuli kristitty lukemalla VT:ia vai näkemällä jonkun näyn? Kristinusko opettaa kaikesta juuri päin vastoin kuin juutalaisuus: ei ole ennustusta JHWH:n tulemisesta ihmisvauvaksi, kuolemasta, lain lopusta, monijumalaisuudesta , taivaasta, helvetistä ym
    Juutalaiset eivät harhailleet eksyneinä, JHWH hallitsi ja laki määritti kaiken, myös sen miten saa syntinsä anteeksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jesajan luku 53 osoittaa, että oli kysymys ennustetusta tärkeästä tapahtumasta:

    4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
    5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26 ; 1. Piet. 2:24]
    6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17 ]

    Sinä pyysit ateistista mielipidettä ja näkemystä asiasta ja minä sellaisen annoin. Ilmeisesti et kuitenkaan ymmärtänyt viestini sisältöä ja merkitystä, koska jatkat näillä kannaltani merkityksettömillä Raamatun lainauksilla. Omassa näkemyksessänihän käytännössä esitin, että koko UT on kirjoitettu jälkikäteen vastaamaan noita VT:n ennustuksia. Tulkitsen UT:n vain innoittavaksi "kusetukseksi" samoin kuin Mormoninkirjankin, joilla on vain hyvin vähän jos ollenkaan historiallista tai hengellistä merkitystä.

    Lainauksillasi ei siis ole minulle tuon taivaallista merkitystä.

    Äänestä

  • "6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ] "

    Tuota... Miksi tätä evanekeliumia julistettiin sitten vain Amerikassa ja Euraasiassa? Mihin unohtui esimerkiksi australia?
    Lisäksi näiden ennustusten "tarkkuus" on loppujan lopuksi varsin ylimalkainen, ja tietysti se että ennustuksia toteuttavat henkilöt ja heidän toimistaan kirjoittavat henkilöt ovat molemmat tunteneet aiemmat ennustukset ja pyrkineet niitä täyttämään laimentaa niiden toteutumisen ihmeellisyyttä jo melkoisesti.

    Äänestä

  • mulldrifter kirjoitti:

    "6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ] "

    Australian tai muunkaan maankolkan unohtuneen, emme vain ole saaneet/löytäneet tietoa asiasta.
    Merkillistä olisi että vain yksi alue suuressa maailmassa eli mainitsemasi euraasia olisi ainut paikka jossa Kristus evankeliumiaan julisti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mulldrifter kirjoitti:

    "6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ] "

    Tuota... Miksi tätä evanekeliumia julistettiin sitten vain Amerikassa ja Euraasiassa? Mihin unohtui esimerkiksi australia?
    Lisäksi näiden ennustusten "tarkkuus" on loppujan lopuksi varsin ylimalkainen, ja tietysti se että ennustuksia toteuttavat henkilöt ja heidän toimistaan kirjoittavat henkilöt ovat molemmat tunteneet aiemmat ennustukset ja pyrkineet niitä täyttämään laimentaa niiden toteutumisen ihmeellisyyttä jo melkoisesti.

    Miten tuon kohdan voi tulkita niin, ettei enkelin tuomaa evankeliumia olisi julistettava myös Australiassa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Miten tuon kohdan voi tulkita niin, ettei enkelin tuomaa evankeliumia olisi julistettava myös Australiassa?

    "Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille." Eikö tuossa aika selkeästi kuitenkin sanota _KAIKILLE_ kansoille jne....?

    Äänestä

  • Mulldrifter kirjoitti:

    Tapani ei nyt taida oivaltaa tätä käänteistä yhteyttä, että kun sanotaan kaikille kansoille niin se ei tarkoita ainoastaan lähi-idän tohvelimiehiä ja nykyisen tieteellisen tiedon valossa mormonien väittämän yhden marginaali-intiaaniheimon jäseniä pienellä alueella keski-amerikassa vaan ihan kaikkia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mulldrifter kirjoitti:

    "Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille." Eikö tuossa aika selkeästi kuitenkin sanota _KAIKILLE_ kansoille jne....?

    Ettekö todellakaan ymmärrä! Kysymys oli Mormonin kirjan saamisesta enkelin toimesta. Tuo enkeli oli Moroni. Hän oli eläessään se henkilö, joka kätki levyt meidän aikaamme varten. Ne sisältävät iankaikkisen evankeliumin, jota saarnataan nyttemmin n. 50 000 lähetyssaarnaajan toimesta kaikkialla maailmassa, jossa se on sallittua. - Australiassakin oleville kansoille voidaan saarnata ja on saarnattu tuota enkelin tuomaa Mormonin kirjassa olevaan evankeliumia.

    Etkö todellakaan ymmärrä, että ihmiset odottavat ennustuksen mukaista taivaalla liitävää enkeliä eikä mitään maallikkolähetyssaarnaajia, jotka eivät kunnolla tunne edes oman kirkkonsa historiaa. Aika kaukaa haettua...

    Nyt kun näistä lähetyssaarnaajista tuli puhe niin... Ihmisten lähettäminen nuorukaisina lähetystyöhön on vain yksi työkalu vahvistaa kirkon henkistä otetta henkilöstä. Kun ihminen repäistään irti tutuista ympyröistä ja pidetään huoli, että ainoa tukiverkko joka tuolla ihmisellä ympärillään on, muodostuu uskollisista mormoneista niin se vain viimeistele aivopesun. Jos ihminen lähetystyössään kohtaa pääosin itseään heikommin koulutettuja henkilöitä, jotka ovat alttiita tälläiselle taikauskolle ja lähetyssaarnaaja saa näitä ihmisiä käännytettyä uskoon se sitoo ihmistä edelleen voimakkaammin liikkeeseen, koska se lisää henkistä painetta pysyä liikkeessä mukana kun ei halua tuottaa pettymystä tietämättään lahkoon huijaamilleen ihmisille.

    Toisekseen MAP -kirkon lähetystyö ei ensinäkään ole kovin tehokasta joka on nähtävissä kun vertaillaan kuinka paljon MAP -kirkko saa uusia jäseniä vuodessa ja millä keinoin nämä uudet jäsenet kirkkoon liittyvät. Muistan jossain nähneeni tilastoja, että MAP -kirkon lähetyssaarnaajien osuus ihmisistä jotka kirkkoon liittyvät on vajaa 2%. Suurin osa kirkkoon liittyvistä ihmisistä on tutustunut kirkkoon ystäviensä välityksellä.

    Raamatun ennustusten kieli näyttää sinulle olevan vaikea ymmärtää! Onko sinulle vertauskuvallinen esitys yleensäkin vaikea ymmärtää? Otat liian kirjaimellisesti, että tätä on ennustettu tapahtuvan. "...ihmiset odottavat ennustuksen mukaista taivaalla liitävää enkeliä eikä mitään maallikkolähetyssaarnaajia,..." Arvelen, että ihmiset yleisesti ymmärtävät kohdan toisin kuin sinä.

    Kuvitelmasi siitä, mikä motivoi lähetyssaarnaajia ei vastaa todellisuutta. Tämä on täysin omaa kuvitelmaasi ja eräänlainen olkinukke: (kun) "...lähetyssaarnaaja saa näitä ihmisiä käännytettyä uskoon se sitoo ihmistä edelleen voimakkaammin liikkeeseen, koska se lisää henkistä painetta pysyä liikkeessä mukana kun ei halua tuottaa pettymystä tietämättään lahkoon huijaamilleen ihmisille."

    Mitähän edellä sanottu Australian pois jäämisestä evankeliumin saarnaamisen alueesta oikein tarkoitti?

    Sanotaanko vaikka näin, että alkukristityt ottivat kaiken kirjaimellisesti ja kaikki sellaiset aatesuunnat jotka tulkitsivat kirjoituksia vertauskuvallisesti julitettiin harhaoppisiksi. Ajan kuluessa tuo tulkinta joka suunnalla tuntuu muuttuneen vertauskuvallisempaan suuntaan ja teillä mormoneilla se hakee äärimmäisyyksiä kun ottaa huomioon kuinka pakkomielteisiä olette väitteissänne Mormonin kirjan on historiallisuudesta niin se vaatii todella pitkälle venytettyä vertauskuvallisuutta toimiakseen. Siis alkukristityt, jotka uskoivat kaiken kirjaimellisesti vs. mormonit, jotka ovat vieneet vertauskuvallisen tulkinnan äärimmäisyyksiin, ja silti pitäisi uskoa, että alkukirkko ja mormonit ovat yksi ja sama. Mietippä hieman uudelleen omia argumenttejasi.

    Äänestä

  • "6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ]"

    Joseph Smith oli Raamattunsa lukenut, ja osasi Raamatun pohjalta kirjoittaa hienoja tarinoita, jotka ikäänkuin toteuttivat ennustuksia. Siten minä selitän näin tarkoin toteutuvat ennustukset. Ei siinä sen kummempaa tieteellisyyttä tarvita.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Raamatun ennustusten kieli näyttää sinulle olevan vaikea ymmärtää! Onko sinulle vertauskuvallinen esitys yleensäkin vaikea ymmärtää? Otat liian kirjaimellisesti, että tätä on ennustettu tapahtuvan. "...ihmiset odottavat ennustuksen mukaista taivaalla liitävää enkeliä eikä mitään maallikkolähetyssaarnaajia,..." Arvelen, että ihmiset yleisesti ymmärtävät kohdan toisin kuin sinä.

    Kuvitelmasi siitä, mikä motivoi lähetyssaarnaajia ei vastaa todellisuutta. Tämä on täysin omaa kuvitelmaasi ja eräänlainen olkinukke: (kun) "...lähetyssaarnaaja saa näitä ihmisiä käännytettyä uskoon se sitoo ihmistä edelleen voimakkaammin liikkeeseen, koska se lisää henkistä painetta pysyä liikkeessä mukana kun ei halua tuottaa pettymystä tietämättään lahkoon huijaamilleen ihmisille."

    Mitähän edellä sanottu Australian pois jäämisestä evankeliumin saarnaamisen alueesta oikein tarkoitti?

    Ennustusten kannalta tämä "vertauskuvallinen" selitystapa on aika kuolettava. Yksinkertaisesti siksi että se vie kaiken järjen siinä mitä yleisesti voidaan pitää ennustuksen täyttymisenä. Mistä tahansa tekstistä voidaan "vertauskuvallisella" tulkinnalla saada täyttyneitä ennustuksia... Tästä syystä niitä ei usein pidetäkkään oikeina ennustuksina.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Sanotaanko vaikka näin, että alkukristityt ottivat kaiken kirjaimellisesti ja kaikki sellaiset aatesuunnat jotka tulkitsivat kirjoituksia vertauskuvallisesti julitettiin harhaoppisiksi. Ajan kuluessa tuo tulkinta joka suunnalla tuntuu muuttuneen vertauskuvallisempaan suuntaan ja teillä mormoneilla se hakee äärimmäisyyksiä kun ottaa huomioon kuinka pakkomielteisiä olette väitteissänne Mormonin kirjan on historiallisuudesta niin se vaatii todella pitkälle venytettyä vertauskuvallisuutta toimiakseen. Siis alkukristityt, jotka uskoivat kaiken kirjaimellisesti vs. mormonit, jotka ovat vieneet vertauskuvallisen tulkinnan äärimmäisyyksiin, ja silti pitäisi uskoa, että alkukirkko ja mormonit ovat yksi ja sama. Mietippä hieman uudelleen omia argumenttejasi.

    Etkö muista, että Kristus käytti opetuksessaan runsaasti vertauksia? Tämä lausumasi on perätön: "Siis alkukristityt, jotka uskoivat kaiken kirjaimellisesti..."

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mulldrifter kirjoitti:

    Ennustusten kannalta tämä "vertauskuvallinen" selitystapa on aika kuolettava. Yksinkertaisesti siksi että se vie kaiken järjen siinä mitä yleisesti voidaan pitää ennustuksen täyttymisenä. Mistä tahansa tekstistä voidaan "vertauskuvallisella" tulkinnalla saada täyttyneitä ennustuksia... Tästä syystä niitä ei usein pidetäkkään oikeina ennustuksina.

    Mitä muuta tulkintaa ehdotat tästä kohdasta?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Etkö muista, että Kristus käytti opetuksessaan runsaasti vertauksia? Tämä lausumasi on perätön: "Siis alkukristityt, jotka uskoivat kaiken kirjaimellisesti..."

    Vertauskuvalliset opetukset ovat täysin eri asia kuin ennustukset. Jos ennustuksetkin ovat vain vertauskuvallisia niin ne ovat turhia, koska jokainen voi tulkita ne miten haluaa ja väittää oman tulkintansa perusteella ennusteen toteutuneeksi.

    Samalla muutenkin kun väität MAP -kirkkoa alkuseurakunnan viralliseksi seuraajaksi niin mitä alkuseurakunnan perinnesuuntausta MAP -kirkko mielestäsi noudattaa? Paavalin, Pietarin vai Jaakobin? Nämä kaikki olivat merkittävästi toisistaan poikkeavia alkuseurakunnan suuntauksia ja ne lopulta riitautuivat keskenään. Mikä näistä on siis mielestäsi se oikea alkuseurakunta jonka oppia MAP -kirkko nyt sitten mielestäsi noudattaa?

    Äänestä

  • Mulldrifter kirjoitti:

    Ennustusten kannalta tämä "vertauskuvallinen" selitystapa on aika kuolettava. Yksinkertaisesti siksi että se vie kaiken järjen siinä mitä yleisesti voidaan pitää ennustuksen täyttymisenä. Mistä tahansa tekstistä voidaan "vertauskuvallisella" tulkinnalla saada täyttyneitä ennustuksia... Tästä syystä niitä ei usein pidetäkkään oikeina ennustuksina.

    eri asia, niitähän oli tapana itämailla käyttää.Tosin tarkoitus oli että niiden avulla paremmin ymmärtäisi sitä mitä opettaja yrittää sanoa, Jeesuksen tapa käyttää niitä näytti aiheuttavan lähinä lisää sekaannusta. Jeesus kuitenkin itse uskoi kirjaimellisesti mm Nooan ja Joonan tarinoihin eli kyllä hän otti VT:n tarinoita kirjaimellisestikin.
    VT:n ennustukset liittyivät aina tiettyyn kiinnekohtaan jonka voi tekstiyhteydestä nähdä, ei siellä ole ainuttakaan josta voisi hypätä vaikka jenkkeihin tai sisällyttää muutakaan mielivaltaista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Vertauskuvalliset opetukset ovat täysin eri asia kuin ennustukset. Jos ennustuksetkin ovat vain vertauskuvallisia niin ne ovat turhia, koska jokainen voi tulkita ne miten haluaa ja väittää oman tulkintansa perusteella ennusteen toteutuneeksi.

    Samalla muutenkin kun väität MAP -kirkkoa alkuseurakunnan viralliseksi seuraajaksi niin mitä alkuseurakunnan perinnesuuntausta MAP -kirkko mielestäsi noudattaa? Paavalin, Pietarin vai Jaakobin? Nämä kaikki olivat merkittävästi toisistaan poikkeavia alkuseurakunnan suuntauksia ja ne lopulta riitautuivat keskenään. Mikä näistä on siis mielestäsi se oikea alkuseurakunta jonka oppia MAP -kirkko nyt sitten mielestäsi noudattaa?

    Oli vain yksi oikea suuntaus eli se, jota Pietari apostolien johtajana piti yllä. Pietarilla oli kirkon johtamisen valtuus. Kukaan muu ei ollut oikeutettu saamaan koko kirkkoa koskevia ilmoituksia.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oli vain yksi oikea suuntaus eli se, jota Pietari apostolien johtajana piti yllä. Pietarilla oli kirkon johtamisen valtuus. Kukaan muu ei ollut oikeutettu saamaan koko kirkkoa koskevia ilmoituksia.

    Miksi mormonit eivät sitten seuraa Pietarin mukaista oppia mm. ympärileikkauksista ja muista nykykäsityksen mukaan juutalaisista traditioista vaan seuraatte nk. paavalilaista vakaumusta, jossa näitä ei velvoiteta?

    Paavali salli poikkeamisen juutalaisista traditioista kun taas Pietari ja Jaakob sitä edellyttivät. Miksi mormoneille siis on sallittua esim. possun syönti ja miksi pyhänä saa matkustaa pitkiäkin matkoja, mitä Pietarin opin mukainen alkuseurakuntakaan ei sallinut?

    Mistä tiedät, ettei Pietari ollut samaa mieltä Paavalin kanssa?
    Alkukirkko kuten palautettu kirkkokin ovat saanut uusia ilmoituksia. Raamattu on monin kohdin epämääräinen ja ristiriitainen. Senkin vuoksi palautus on ollut tarpeen. Raamattua koottaessa ei ole osattu ottaa mukaan kaikkea tarvittavaa. Raamatun kokosivat henkilöt, jotka kuuluivat luopumuksen aikaan. Apostolit oli surmattu Johannesta lukuun ottamatta eikä uusia oltu valittu tilalle. Kun Raamatun kokoonpanosta oli sovittu, hävitettiin suuri määrä tekstejä.

    Vaikka tämä artikkeli ei täytä laatuvaatimuksia niin siitä voit aloittaa oman tutkimuksesi asian suhteen ja vetää omat jothopäätöksesi. Lisätietoja löytyy googlaamalla itseäsi kiinnostavista aiheista jatkoa varten.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia

    Itse olen tullut johtopäätökseen, että Pietari ja Jaakob johtivat juutalaiskristittyä liikettä, jossa vaadittiin pitäytymistä juutalaiseen traditioon. Paavali kiisteli voimakkaasti näitä kahta vastaan. Eli alkuseurakunta oli jo sisäisesti riitainen, eikä kukaan tiennyt mikä oli lopulta oikein tai väärin ja kaikki tulkitsivat tekstejä omalla tavallaan.

    Suuri luopumus oli se, kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Katselin jonkin verran antamaasi linkkiä, mutta siinä mentiin asiasta sivuun hyvin pian ja alettiin tarkastella ilman apostolista johtoa jääneen uskonnon vaiheita. Apostolisen johdon puuttumisen jälkeen se ei enää ollut Kristuksen kirkko.

    Kautta aikojen ihmiset ovat yksilöinä luopuneet Kristuksen seuraamisesta, mutta suuri luopumus tarkoittaa muuta. Kuten edellä sanoin, se on kirkon luopuminen apostolisesta johdosta. Tilalla tuli keisarin ei Rooman kirkko. Keisari nimitti piispoja ja kirkon virkoja myytiin rahasta (simonia).

    UT:ssa mainittujen tuttujen apostolien jälkeen seurakunta, joka oli heidän toimestaan levinnyt laajalti Eurooppaan ja Aasiaan, jatkoi kasvuaan ympäri maailman. Me suomalaiset kristityt olemme tuon kasvun hedelmiä, tosin alkujaan hieman arvelluttavin keinoin.
    Apostolinen usko, joka Raamatun lehdiltä löytyy, elää ja voi hyvin. Ei se ole mihinkään kadonnut, eikä siitä ole luovuttu.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Suuri luopumus oli se, kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Katselin jonkin verran antamaasi linkkiä, mutta siinä mentiin asiasta sivuun hyvin pian ja alettiin tarkastella ilman apostolista johtoa jääneen uskonnon vaiheita. Apostolisen johdon puuttumisen jälkeen se ei enää ollut Kristuksen kirkko.

    Kautta aikojen ihmiset ovat yksilöinä luopuneet Kristuksen seuraamisesta, mutta suuri luopumus tarkoittaa muuta. Kuten edellä sanoin, se on kirkon luopuminen apostolisesta johdosta. Tilalla tuli keisarin ei Rooman kirkko. Keisari nimitti piispoja ja kirkon virkoja myytiin rahasta (simonia).

    Niin siis apostoleiksi kutsuttiin Jeesuksen ylösnousemuksen todistaneita henkilöitä. Kun he kuolivat ei uusia apostoleja nimitetty, koska ei enää ollut sellaisia henkilöitä jotka olisivat olleet silminnäkijöitä. Näillä alkukristityillä oli sentä jonkinlaista häpyä tämän kanssa, että eivät kehdanneet väittää olleensa silminnäkijöitä enää sen jälkeen kun apostolit olivat kuolleet.

    Millä perusteilla nyt pari tuhatta vuotta myöhemmin elävät mormonikirkon apostolit ovat mielestäsi tasavertaisia ylösnousemuksen "silminnäkijöiden" kanssa? Olivatko he esim. Jeesuksen haudalla notkumassa pari tuhatta vuotta sitten?

    apostoli, hän ei ollut Jeesusta edes tavannut eivätkä muut apostolit olleet nimittäneet Paavalia yhtään miksikään tämän alkaessa toimintansa, vaan hän ilmoitti olevansa "apostoli Jumalan tahdosta". Luopumus alkoi ilmeisesti jo Paavalista ellei varsinaisista apostoleista itsestään, hehän antoivat Paavalille periksi vähän kaikessa.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    antoivat periksi? Missä kaikessa, että seurakunta olisi jollakin tavalla kulkenut kauemmaksi Kristuksesta? En ymmärrä ollenkaan, mihin pyrit. Tai ymmärrän tietysti, mutta laitan hanttiin, koska en näe Paavalin julistaman evankeliumin eroavan millään tavalla muista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Niin siis apostoleiksi kutsuttiin Jeesuksen ylösnousemuksen todistaneita henkilöitä. Kun he kuolivat ei uusia apostoleja nimitetty, koska ei enää ollut sellaisia henkilöitä jotka olisivat olleet silminnäkijöitä. Näillä alkukristityillä oli sentä jonkinlaista häpyä tämän kanssa, että eivät kehdanneet väittää olleensa silminnäkijöitä enää sen jälkeen kun apostolit olivat kuolleet.

    Millä perusteilla nyt pari tuhatta vuotta myöhemmin elävät mormonikirkon apostolit ovat mielestäsi tasavertaisia ylösnousemuksen "silminnäkijöiden" kanssa? Olivatko he esim. Jeesuksen haudalla notkumassa pari tuhatta vuotta sitten?

    Apostolit ovat Kristuksen erityistodistajia eivätkä vain Hänen ylösnousemuksensa todistajia. Pyhien kirjoitusten oppaasta:
    Apostoli tulee kreikan sanasta, joka merkitsee "lähettiläs". Jeesus antoi tämän nimen kahdelletoista, jotka hän valitsi ja asetti lähimmiksi opetuslapsikseen ja auttajikseen palvelutyönsä aikana maan päällä (Luuk. 6:13; Joh. 15:16). Hän lähetti heidät edustamaan häntä ja palvelemaan puolestaan taivaaseennousemisensa jälkeen. Sekä muinaiset apostolit että nykyisin palautetun kirkon kahdentoista koorumiin kuuluvat apostolit ovat Jeesuksen Kristuksen erityisiä todistajia kaikkialla maailmassa ja todistavat hänen jumalallisuudestaan ja kuolleista ylösnousemisestaan (Ap. t. 1:22; OL 107:23).

    Kristuksen kirkko on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle, Ef. 2:20; 4:11.

    Apostolin virka kuuluu Melkisedekin pappeuteen. Kristus lähetti pääapostolinsa palauttamaan tuon korkeamman pappeuden. Palautuksessa olivat läsnä Joseph Smith ja Oliver Cowdery:
    OL 27
    ...
    12 sekä Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen kanssa, jotka minä olen lähettänyt teidän luoksenne ja joiden kautta minä olen asettanut teidät ja vahvistanut sen, että teistä tulee apostoleita ja minun nimeni erityisiä todistajia, sekä sen, että pidätte hallussanne palvelutyönne ja niiden samojen asioiden avaimia, jotka minä ilmoitin heille;
    13 joille minä olen antanut valtakuntani avaimet ja evankeliumin taloudenhoitokauden viimeisiä aikoja varten ja aikojen täyttymistä varten, jolloin minä kokoan yhteen kaiken, sekä sen, mitä on taivaassa, että sen, mitä on maan päällä;

    Kun perusta sortuu, sortuu koko rakennus.

    Mormonit siis väittävät, että heidän apostolinsa todistavat Jeesuksen ylösnousemisesta, vaikka he eivät kuitenkaan ole nähneet tapahtumaa. Kovia jätkiä täytyy sanoa. Ristiriitaista, mutta niinhän se on koko mormonismikin näyttäisi olevan.

    Nyt kun otit profeetat puheeksi niin mistä tämä virka juontaa juurensa? Hän on nyt sitten ilmeisesti joku sijais Jeesus vai kuinka, koska en muista koskaan kuulleeni, että Jeesus olisi asettanut profeettoja johtamaan kirkkoaan alkuseurakunnassa?

    Se mitä JS on raapustanut kavereineen uusiin "pyhiin" kirjoihinne ei kiinnosta, koska niillä teksteillä ei näytä olevan lainkaan yksiselitteisesti tulkittavissa olevaan linkkiä historiaan, väitetyistä kulttuureista puhumattakaan. Joten älä minun takiani vaivaudu niitä tänne kopioimaan. Ennen kuin sieltä löytyy jotain konkreettista materiaalia tukemaan esitettyjä väitteitä niin katsotaan sitten uudemman kerran, mutta siihen asti niiden tekstien esiin nostaminen on turhaa.

    Sivuhuomautuksena todettakoon, että mitä enemmän tähän kristillisyyden historiaan olen viimeaikoina perehtynyt niin sitä vakuuttuneempi olen mormoniopin virheellisyydestä. Katolinen kirkko näyttää näiden tekemieni tutkimusten valossa suunnattoman paljon luotettavammalta kaikkine skandaaleineenkin. Se, että itse et näytä vaivautuvan lukemaan edes perustietoa siitä historian tutkimuksesta, jota alkuseurakunnasta on tehty, osoittaa minulle vain sen, että ei sinua oikeasti totuus kiinnosta. Sinua kiinnostaa vain mormonismi ja totuus on toisarvoista.

    1. Kor. 12:28
    Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. [12:28-30: Room. 12:6-8; Ef. 4:11-16 : Ef. 2:20, 3:5; 2. Tim. 1:11]

    Täytyy käyttää melkoista väkivaltaa ymmärrykselleen, jos kuvittelee, että Joseph Smith olisi omasta päästään saanut aikaiseksi Mormonin kirjan.

    Ei se vaadi väkivaltaa ollenkaan. JS oli supliikki kaveri joka selkeästi parin kaverin kanssa päätti vedättää itselleen mukavan elämän riistäen muita. Se, että juttu kasvoi liian isoksi ettei siitä enää voinut perääntyä on sinällään ikävää ja seurauksista kärsivät ne muutama miljoon aktiivista momonia, jotka eivät luota riippumattomiin tietolähteisiin eivätkä näin ollen koskaan löydä totuutta.

    Tuo lainaamasi teksti ei ole Jeesuksen tuotosta vaan Paavalin tuotoksia. Paavalin, joka ei koskaan edes tavannut Jeesusta tämän elinaikana. Löytyykö siis jotain sellaista tekstiä, jossa Jeesus asettaa näitä virkoja?

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    antoivat periksi? Missä kaikessa, että seurakunta olisi jollakin tavalla kulkenut kauemmaksi Kristuksesta? En ymmärrä ollenkaan, mihin pyrit. Tai ymmärrän tietysti, mutta laitan hanttiin, koska en näe Paavalin julistaman evankeliumin eroavan millään tavalla muista.

    Muistan olleeni pari vuosikymentä sitten luterilaisessa seurakuntasalissa (Kalevan kirkossa Tampereella) kuuntelemassa luentoa otsikolla: "Turmeliko Paavali Jeesuksen sanoman". Luennoitsija sanoi otsikon olevan raflaava ja sanoi, että ei turmellut. Luennon jälkeisessä loppukeskustelussa hän kuitenkin korosti sitä, että Jeesus oli Jeesus ja Paavali oli Paavali mm. erään iäkään naisen hokiessa, että Jeesus ja Paavali olivat yhtä.

    Äänestä

  • Satnnainen kuulija. kirjoitti:

    Jeesusta Kristusta, jonka kanssa oli yhtä Pyhässä Hengessä. Ei siinä mitään muuta sen kummempaa ole.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Ei se vaadi väkivaltaa ollenkaan. JS oli supliikki kaveri joka selkeästi parin kaverin kanssa päätti vedättää itselleen mukavan elämän riistäen muita. Se, että juttu kasvoi liian isoksi ettei siitä enää voinut perääntyä on sinällään ikävää ja seurauksista kärsivät ne muutama miljoon aktiivista momonia, jotka eivät luota riippumattomiin tietolähteisiin eivätkä näin ollen koskaan löydä totuutta.

    Tuo lainaamasi teksti ei ole Jeesuksen tuotosta vaan Paavalin tuotoksia. Paavalin, joka ei koskaan edes tavannut Jeesusta tämän elinaikana. Löytyykö siis jotain sellaista tekstiä, jossa Jeesus asettaa näitä virkoja?

    Joh. 15:16
    Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

    Tuo on vuoden 1933/38 käännöksestä. Uudempi käännös on vesittänyt asetin -sanan toivomukseni -sanaksi.

    Vähänpä tiedät Joseph Smithin elämästä! Se oli kaikkea muuta kuin mukavaa maallisessa mielessä.

    No tyypillinen keikarin/huijarin elämää tuntui viettäneen. Kuolemaansa mennessä onnistunut keräämään vihamiehiä ja velkojia enemmän kuin pienessä kylässä on ihmisiä. Kyllähän siinä tulee tukalat paikat kun velkojat alkavat kysellä rahojensa perään. Itseaiheutettuja vainoja sanoisin.

    http://www.jstor.org/pss/3634683

    Yllä olevan linkin takaa löytyy etusivu tutkimuksesta joka käsittelee yrityksiä JS:n hakemisesta konkurssiin. Niin paljon asia ei kiinnosta, että lähtisin kaivelemaan koko artikkelia, joten jätän sen viitseliäimmille ihmisille.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    Jeesusta Kristusta, jonka kanssa oli yhtä Pyhässä Hengessä. Ei siinä mitään muuta sen kummempaa ole.

    Mutta paavali oli Paavali, Jeesus oli Jeesus. Tuon asian luennoitsja toi siis toki esiin itse luennossaankin, ei vain loppuksekustelussa.

    Tietysti he olivat eri ihmisiä. Aivan samalla tavalla Smithin seuraajat ovat eri ihmisiä kuin Smith. Jos Smith vielä eläisi, hän varmaankin kääntyisi haudassaan nähdessään seuraajiensa tekemiä päätöksiä, mm. moniavioisuudesta luopuminen.

    Äänestä

Jesajan tekstejä on käpälöity jälkikäteen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin on tehty yleensäkin VT:n tekstien kohdalla. Tästä on siitä eräs näkemys:

    Kaarlo O. Syväntö:
    Ps. 22:17: "Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat."
    Psalmi 22 on profeetallinen Messias-psalmi. Siinä kerrotaan ristiinnaulitun Messiaan kärsimyksistä. Noin 250 vuotta eKr. Vanha testamentti käännettiin Egyptissä kreikan kielelle. Juutalaiset kirjanoppineet olivat kääntäjinä. Käännöksen nimi on SEPTUAGINTA, koska työtä oli tekemässä 70 kirjanoppinutta. Heprealainen Vanha testamentti oli vain kerakkeilla kirjoitettu. Vasta noin vuonna 400 A. D. juutalaiset kirjanoppineet rupesivat Tiberiaassa kirjoittamaan siihen vokaalimerkkejä. Kun he tulivat yllä olevaan kohtaan, näkivät he, että siinä on selvä viittaus ristiinnaulitsemiseen. Oikea teksti kuuluu nimittäin: "He lävistivät käteni ja jalkani." Kääntäjät päättivät, että oikea ajatus on keinolla millä tahansa saatava pois. Alkuperäisestä heprealaisesta sanasta "CARU" tehtiin "CAARJEI" = niin kuin leijonat. Onneksi sanan merkitys on Septuaginta-käännöksessä oikein ("lävistivät"). Lutherin käännöksen sana on oikein, samoin norjalaisen, englantilaisen ja ruotsalaisen käännöksen mutta nykyisessä suomalaisessa raamatunkäännöksessä on virhe. Vanhassa lestadiolaisten Raamatussa kohta on paremmin: "Lävisti niin kuin jalopeura minun käteni ja jalkani."

    Syvännön koulutus oli kansakoulu eikä muuta heprean opiskelua kuin nykyheprean kurssi joka valmensi pärjäämään Israelissa.
    Septuaginta on pitkän ajan kuluessa tehty käännös jonka laatu vaihtelee suuresti. Väite että septuagintan olisi kääntänyt 70 oppinutta, on legendaa. samoin tarina masoreeteista jotka säikähtävät tekstejä niin että muuttavat ne. Kopioijat eivät ole saaneet muuttaa ainuttakaan merkkiä sen jälkeen kun tietyt versiot tietyistä kirjoituksista määriteltiin kädet saastuttaviksi.Jos huomataan yksikin kopiointivirhe koko rulla on mitätön. Sen sijaan ennen kuin tietyistä kirjoituksista tuli kädet saastuttavia niitä yhdisteltiin, radaktoitiin, editoitiin ties mitä koska sitä ennen ei ollut mitään yhtä käsikirjoitusta joka olisi ollut "oikea" ja jota olisi voinut väärentää.
    Psalmiin 22 lyhyesti:hepreassa ei ole verbiä joka tarkoittaa lävistää jonka juuriradikaalit olisivat kaf alef resh, jos on kaf resh vav karu se tarkoittaa kaivamista , ka'ari tarkoittaa kuten leijona.

    Äänestä

luulet lävistämisen tässä muuta tarkoittavan, kuin ristiin naulitsemista?

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä en mitään muuta siitä ajattelekaan, mutta kaikille se tulkinta ei ole kelvannut.

    Äänestä

ja ristiinnaulittiin mikä johti kristinuskon syntymään, sehän on fakta, hän on silti vain kristinuskon jumala, juutalaisuudessa hänellä ei ole mitään asemaa.
Jes 53 kuvaama mies otti kantaaksen jonkun muun rangaistuksen ja sai siitä palkan. Keiden suurten joukossa Jeesus mahtoi saada saaliin jos tekstin kuvitellaan kertovan hänestä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Jotkut ovat ihmetelleet, että Mormonin kirjassa mainitaan Jeesus Kristus jopa nimeltä kuten hänen äitinsä nimikin. Tuo kansa sai ilmoituksia kuten VT:n kansakin. Jesajan 53. luku on varsin selvää tekstiä Kristuksen tulemisesta. Tuota lukua lainataan myös Mormonin kirjassa (Moosia 14), sillä Jesajan profetioita oli heillä mukanaan Jerusalemin maasta lähtiessään. Tässä Raamatun mukaan:
1 Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? [Joh. 12:38; Room. 10:16]
2 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. [Jes. 11:1 | Jes. 52:14]
3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. [Ps. 22:7; Jes. 49:7, 50:6; Mark. 9:12]
4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26 ; 1. Piet. 2:24]
6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17 ]
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. [Mark. 14:61; Ap. t. 8:32]
8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois* -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. [»Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois»; toinen mahdollinen käännös: »ilman tutkintoa, ilman tuomiota hänet vietiin pois».] [Ap. t. 8:33]
9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. [Matt. 27:57 | Joh. 8:46; 2. Kor. 5:21; 1. Piet. 2:22]
10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
11 Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. [Room. 5:19]
12 Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. [Luuk. 22:37, 23:34]

Mielenkiintoista on mm. maininta lävistämisestä. Kristushan naulittiin ristille. - Mitähän "to" tästä ajattelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu