hei,
Mistä olette (etenkin jätetyt miehet) saaneet voimia jaksaa elämää kun vaimon ilmoittaa suhteen olevan ohi ja itsellä on kaikki tunteet vaimoa ja lapsia kohtaan jäljellä.
olemassa olo tuntuu turhalta, eikä jaksa millään
uskoa että tästä aallon pohjalta pääsee ylös.
pikemminkin vajoaa pinnan alle.
ystävät on vähissä ja niistäkin suurin osa muualla ja harrasteet lähinnä "koti"..
t home-alone-for-real
Mistä olette (etenkin jätetyt miehet) saaneet voimia jaksaa elämää kun vaimon ilmoittaa suhteen olevan ohi ja itsellä on kaikki tunteet vaimoa ja lapsia kohtaan jäljellä.
olemassa olo tuntuu turhalta, eikä jaksa millään
uskoa että tästä aallon pohjalta pääsee ylös.
pikemminkin vajoaa pinnan alle.
ystävät on vähissä ja niistäkin suurin osa muualla ja harrasteet lähinnä "koti"..
t home-alone-for-real
Vastaukset 9
Vanhimmat
mie kärsin tasan vuoden ja naps! ei ikävää.
Sama homma...itselläni on kyllä yhteishuoltajuus.
Viimeiset 4 vuotta on elämä keskittynyt vain työhön ja lapseen.
Uuden suhteen aloittaminen on todella hankalaa.
Muutama kokemus on takana, eikä se ole helppoa - believe me!
Ehkä se oikea nainen vielä löytyy...
moi.
Toi sama on minunkin pelkona, uuden alun aloittaminen tuntuu todella vaikealta. Tyhjän päältä.
Sitä odotti niin paljon ja uskoi että kaikki on
hyvin. Tiesin itseni viat ja pyrin parantamaan niitä. Mielestäni menimme parempaan suuntaan koko ajan. Sitten yht'äkkiä -loppu-.
Vaimo tuntee vain että hän pärjää paremmin yksin
lasten kanssa. Minua kohtaan ovat kuulemma tunteet tasan nolla (tai alle). Silti odotetaan että asun lähellä ja hoidan osuuteni lasten kasvatuksesta ja huoltajuudeta hymyssä suin
vastuullisena ja täysipainoisena kasvattajana.
Miten nyt minusta tulee parempi isä, kun on vieläkin suuremmat paineet olla parempi,
jos kerran yksi syistä eroon on se että vaimo kokee elämän olevan hänelle ja lapsille parempaa ilman minua.
Vai olenko tässä vain sitten lastenhoitajaroolissa, että hän voi jatkaa elämäänsä ja harrastuksiaan kuten ennen. ja etsiä sen suhteen jota oikeasti kaipaa.
Kaikki sanovat että lasten takia pitää kestää
tätä elämää. Mutta jos vain ei kestä.
Jostain pitäisi muka keksiä se voima ja motivaatio jatkaa. Ei sitä voi keksiä.
Ei uusia hyviä ystäviä ja mielekkäitä harrastuksia saa sormia napsauttamalla.
Pahinta tässä on se, että mun mielestä mulla jo oli se oikea nainen. yli 10v ajan.
olisi edes uskovainen niin tuntisi mikä teko itse itselleen on sellainen että ei portit aukea. Nyt sekään ei estä niitä ajatuksia. sarkasmia..
...aika parantaa. Vaikka se kulunut sanonta onkin.
Ehkä et ole oikeaa naista vielä löytänyt siksi, ettei asiat edellisestä erosta ole vielä selvinneet?
Tämä nyt ei koske sinua, ihan yleiseksi neuvoksi ja näitä tarinoita lie paljonkin.
Olen itse eronnut ja tunteeni selvittänyt. Mutta seurustelin erään miehen kanssa, joka ei ollut vielä päässyt yli ex-avovaimostaan ja lastensa äidistä. Ymmärrettäväähän se on, ettei siitä hetkessä toivu. Jouduin kuitenkin kärsimään, sillä pidin tästä miehestä kovasti.
Hänen ex-avovaimonsa ei hyväksynyt meidän suhdettamme ja ryhtyi sabotoimaan sitä kaikilla tavoilla. Siitä seurasi meidän seurustelun loppu ja ex-nainen sai "miehensä" takaisin...vain jättääkseen tämän taas muutaman viikon päästä.
Yleensä jos nainen jättää miehen, se on lopullista. Vaikka hänelle saattaisikin mustasukkaisuuskohtauksia tulla jälkeenpäin.
Parempi vain unohtaa menneet ja keskittyä katsomaan tulevaisuuteen. Muuten saattaa sattua moneenkin ihmiseen.
Ja jos ei olekaan valmis uuteen suhteeseen, niin ei sekään haittaa. Silloin pitää keskittyä parantamaan omaa itsetuntoa ja analysoimaan tilannetta kaikessa rauhassa.
Missään nimessä ei saa antaa exän pompotella enää eron jälkeen, siitä ei hyvää seuraa.
Vaimosi sanomiset eivät vaikuta sinun ja lastesi väleihin. Lapset ovat elämäsi suurin henkireikä ja motiivisi elämiselle. Pidä huoli tapaamisoikeuksistasi lapsiisi. Isän tapaaminen on myös lapsen oikeus!
Turruta arkisin henkinen tuska urheilulla ja/tai musiikilla. Harrasta, sillä nyt sinulla on siihen aikaa. Elä niitä viikonloppuja varten, että saat lapset luoksesi.
Mitä tapahtuukin, niin älä katkeroidu vaimoosi. Se vaikuttaa lapsiin, asettaa lapsesi ikävään välikäteen ja sitä kautta syö sinun ja lastesi välejä.
Haloo jätkät. 40-50 vuoden päästä olette jo haudassa, joten älkää hukatko aikaa turhaan voivotteluun.Maailmalla odottaa 1000000:a naisia, joten eikun reppu olalle ja matkaan.
hyvät ihmiset puhua sisällänne olevista asioista sille rakkaallenne! Itse kokeneena ja satoja tarinoita kuulleena, silloin kun se vaimo ottaa ja lähtee niin asioista ei ole puhuttu riittävästi! Aina jokin on painanut sisällä ja kauan. Keskustelkaa niistä kipeistäkin asioista, koska mun mielestä henkilökohtaiseen ja parin yhteiseen kasvuun kuuluu opetella (tiedän, vaikeaa on) laittamaan itsensä likoon suhteen eteen. Uskaltakaa tarttua vaikeisiinkin asioihin!
Tiedän miltä susta tuntuu vaikka nainen olenkin. Meillä nimittäin tilanne päinvastainen, mies lähdössä ja minä jään kolmen lapsen kanssa. Eipä juuri naurunaiheita elämästä löydy..
vaikka olo on täysin maassa, niin sanotaanko
että tässä olotilassa on ainakin lasten kannalta
hyvä että se jolle lapset jää, on sinut itsensä kanssa. minä en ole, enkä siihen helposti pääse.
Voin kuvitelle toivottomuuden tunteen jos tulee jätetyksi, kärsii suurista pettymyksen, pelon, mentyksen ja itsesyytösten tulvasta ja samassa pitäisi hoitaa työt ja lapset.
mä voi työni hoitaa tyydyttävästi kemian avulla,
että ajatus pysyy koossa. mutta ei niinkään voi tehdä pitkällä tähtäimellä. pakko on itsensä koota. Saada se voima jatkaa. ensin itseni tähden, sitten lasten tähden ja lopulta kaikkien muidenkin tähden.