MAP "kirkko" harjoittaa Suomessa varsin laajamittaista alusvaate ja kirjakauppaa. Toimintaan liittyy maahantuonti Aameeriikasta. Asiakaskunnan muodostaa yli 2000 kirkon jäsentä.
Tullilaitos kantaa tullauksen yhteydessä arvonlisäveron maahantuotavista tavaroista. Kansallisen verolainsäädännön mukaisesti Suomessa noudatetaan 22 % verokantaa joitakin lainsäädännössä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Maahantuotujen tavaroiden arvonlisäveron ja tullausarvon perusteet, samoin kuin arvonlisäverottomuutta ja tullittomuutta koskevat säännökset ovat pääosin yhtenevät.
Arvonlisäverolaissa (1501/1993) maahantuonnilla tarkoitetaan tavaran tuontia sekä yhteisön ulkopuolisista maista, että yhteisön veroalueen ulkopuolelta muualle yhteisöön.
Kysynkin millätavoin mainitusta kaupasta hoidetaan tulli ja arvonlisä vero, vai sovelletaako MAP kirkon maahantuontiin jotakin poikkeusmenettelyä?
Turust
Tullilaitos kantaa tullauksen yhteydessä arvonlisäveron maahantuotavista tavaroista. Kansallisen verolainsäädännön mukaisesti Suomessa noudatetaan 22 % verokantaa joitakin lainsäädännössä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Maahantuotujen tavaroiden arvonlisäveron ja tullausarvon perusteet, samoin kuin arvonlisäverottomuutta ja tullittomuutta koskevat säännökset ovat pääosin yhtenevät.
Arvonlisäverolaissa (1501/1993) maahantuonnilla tarkoitetaan tavaran tuontia sekä yhteisön ulkopuolisista maista, että yhteisön veroalueen ulkopuolelta muualle yhteisöön.
Kysynkin millätavoin mainitusta kaupasta hoidetaan tulli ja arvonlisä vero, vai sovelletaako MAP kirkon maahantuontiin jotakin poikkeusmenettelyä?
Turust
Vastaukset 16
Vanhimmat
syytä olettaa että jotain poikkeusta verojen osalta noudatettaisiin kirkkojen kohdalla? Jäseniä on muuten vähintään tuplaten tuo ilmoittamasi määrä, otathan huomioon että kirjallisuutta lukee muutkin kuin jäsenet. Tarkkaa tietoa ei ehkä täällä kirjoittajilla välttämättä ole. Siksi suosittelen että tiedustelet asiaa maamme veroviranomaisilta, siten sinua vaivaava asia parhaiten selviää.Heitä tavoitat huomenna, ei kun luuri korvaan.
tai joku muu asioista tietävä kertoa millä nimellä Aameeriikan tuonnista vastaava taho esiintyy?
Turust
soittaa verohallintoon huomenna jos asia kiinnostaa. Yritä kuitenkin nukkua aamuun :-)
sävy viittaa asian olevan pyhä eli salainen? Tuollaista ei kirkon ulkopuolinen ei mitenkään pysty ennalta edes aavistamaan.
Turust
Uskonnollisilla yhteisöillä Suomessa on ollut joitain verotukseen liittyviä erityisvapauksia. Tässä olisi syytä ehkä kääntyä jonkun kansainväliseen verotukseen liittyvän asiantuntijan puoleen. Suosittelen konsultoinita esim. Ernst & Young kanssa. Saatta olla ettei alv tarvitisi maksaa.
on mahdollista. Mikäli näin on, niin luulisi jonkun täälläkin kirjoittavan mormonin olevan tietoinen asiasta?
Jotensakin erikoista, että palstan keskustelu pyritään pitämään täsmälleen jonkun tai joidenkin mormonien asettamissa rajoissa.
Palstan pitäjä on asettanut keskusteluaiheeksi mormonismin, jonka käsitän pitävän sisällään kaiken mahdollisen po. uskontoon liittyvän. Asialliseen kysymykseen saa yleensä närkästystä ilmaisevan vastakysymyksen vastauksen sijaan.
Palstan pitäjä tuskin on tarkoittanut palstaa miksikään lähetyskanavaksi. Sitä paitsi palstan käyttö mainoskanavana on peräti erikseen kielletty.
Turust
on rajoitettu? Minä(kään) en tiedä kuuluuko uskonollisille järjestöille jotain erivapauksia verotuksesta.(Luterilaiset ja ortodoksit tietenkin poikkeuksena) Jos kuuluu, samat oikeudet lienevät kaikilla, mormonit eivät varmaan ole mitään poikkeusta saaneet. Veroviranomaiset vastannevat parhaiten kysymykseesi tai jokin verotukseen erikoistunut tilitoimisto tms..
Tällä kun ei ollut asioista tarpeeksi perillä olevia löydy?
Mitähän asiaan vaikuttaa se, jos tuotteet myydään omakustannushintaan?
tuodun tavaran arvolisäveron perii tulli tulliselvityksen yhteydessä. Lähtökohtaisesti kaikella tuotavalla tavaralla on tullausarvo, johon sisältyy myös rahtikulut.
Mikäli tavara edelleen myydään niin kertyneestä voitosta menee ALV kuten muustakin lisäarvosta.
Edellä sanottu sisältyy ns. pääsääntöön, josta voi olla poikkeuksia. Eläke ukko ei niin tarkasti enää viitsi seurata kaikkia muutoksia. Liioin en soittele viranomaisille. Asia kiinnostaa vain senverran, että mikäli täällä joku olisi menettelyn tuntenut siitä olisi ollut mukava kuulla.
Turust
vastausta kysymykseesi, se on peittelyä ja salailua :-). Itsekään et viitsi ottaa asiaa selville, vaikka sen viranomaisilta helposti saisit, tuota..miksi oikeastaan kysyit koko asiaa?
Kukaan mormoni ei joko tiedä tai ei halua sanoa.
tuoduista tavaroista maksetaan alv ihan normaaliin tapaan. Lahjoitetusta tavarasta ei tietenkään alv:a mene.
Samat säännöt koskevat muitakin uskonnollisia yhdistyksiä. Tuli vaan mieleen miten JT:t, hehän ostavat itselleen sittemmin lahjoitettavat lehtiset yns. Kai alv niistäkin on maksettava.
Jehnut eivät ole vuosikymmeniin joutuneet ostamaan itselleen noita lehtisiä.
Eli itse seurakuntien kirjastojen kautta ei ole voinut/sanut enää kukaan yksityinen tilata mitään maksullista tavaraa/aineistoa koska muuten jokainen seurakunta joutuisi lain mukaan tekemään ALV-ilmoituksen.
Eli kaikki tavara ostetaan suoraan jakelukeskuksesta (sijaitsee Saksassa lähellä Frankfurttia) ja ko. kaupassa toimii normaalit ALV-säännökset.
ja asiallinen vastaus. Noin menetellen tuonti tavarasta rahdista lienee Saksassa tullauksen yhteydessä maksettu Saksan ALV joka mahdollistaa tavaran vapaan edelleen siirtymisen EU yhteisön sisällä. Ainoastaan mikäli tuote myydään Suomessa hankitahintaa korkeammalla hinnalla syntyy taas verotettavaa arvonnousua, joka on ALV:n piirissä.
Kiitos vastauksesta.
Turust