JimD: Ylöstempaus

Tänään tulee Jimiltä dokkari Ylöstempauksesta klo. 21.00. Uusinta sunnuntaina 17.00

Ylöstempaus (Rapture, The)
Ylöstempaus. Raamatussa kerrotaan, että ennen maailmanloppua Jumala tempaa tosi uskovat taivaaseen eivätkä he joudu kokemaan tuomiopäivää ja sitä edeltävää suuren ahdistuksen aikaa. Monet näkevät ympärillä Jeesuksen ilmoittamia merkkejä ylöstempauksen lähestymisestä. Amerikkalainen dokumenttisarja.
9325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Raamatunpaikka, missä tuosta "tempauksesta" noin kerrotaan, saan minäkin lukea sen.

Äänestä
  • 1.Tessalonikalaiskirje:
    4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
    4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
    4:18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

    Äänestä

  • ,,,,,,, kirjoitti:

    1.Tessalonikalaiskirje:

    1.Tess.4:15.
    Sanotaan varmana Jumalan sanana, niille henkilöille jotka silloin olivat elossa,jotka ei ehdi sitä ennen kuolla !
    Emme ehdi ennen kuolleita !

    1.Tess.4:16.Itse HERRA ( tarkoittaa Jeesusta) tulee alas taivaasta. ( ylienkelin äänen ja pasuunan kuuluessa
    KRISTUKSESSA ( tarkoittaa Jeesusta) Kuolleet nousevat ensin !

    1.Tess.4:17. Sitten ne jotka olivat silloin elossa! Jotka olemme jääneet tänne ! TEMMATAAN yhdessä (kristus uskossa kuolleitteen kanssa) yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa ( Jeesusta) vastaan yläilmoihin, Ja me saamme aina olla HERRAN (Jeesuksen ) kanssa.

    1.Tess.4:18. Lohduttakaa toisianne näillä sanoilla.

    Jote on se varmaakin varmempaa ,jotta nuo sanat tarkoitetiin niille ihmisille jotka sen kuulivat n, 2000 vuotta sitten ja tänä päivänä ne ovat harhaennustusta ,- harhaoppia ,ihmisten pettämistä uskon avulla .

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Nauttikaamme kesästä, vaikka uskon harhan paljastuminen ottaakin voimille niille joille se on ajankohtaista .
    Kyllä se on ottanut voimille noitten asioitten selvittely itsekullekkin , muistuu mieleen 1970 luvun lopppupuolella kun mm, tarkoituksella nukuinkin yössä vain 5 tuntia jotta olisin ehtinyt saada riittävästi tietoa ns, uskonasioista.
    Asiahan selkeni pala palalta ja siineri uskonliikkeitten moissakin uskonliikkeissä erilaiset tulkinnat asioista
    päättelin jo alkuunsa jottei Jumala ja Jeesus voi valehdella eri uskonliikkeitten kannattajille eri tavalla!

    Sitä en meinannut millään ymmärtää ettei Jumala ja Jeesus oikeasti puhu ei ilmoita mitää ei kenellekkään!

    Nuo vättämät Jeesuksen kohtaamisest ja Jumalan tapaamisesta ja ilmoituksesta syntyvät muulla tavalla ,kuin kongreettisessa tapaamisessa, todellakin on ihmisiä jotka kokevat asiat toisin toisille unet/näyt ovat todelisuutta ja pelot ohjaavat jokapäiväistä elämää ja ei käsitetä sitä myöskään jotta papit ,piispat ja erisaarmamiehet eivät ole sen Jumalisempia kuin muutkaan, eikä heitä sen kummemmin mikään Jumalan kutsumus ohjaa ( monet kylläkin kuvittelevat niin).

    Siis halusin sanoa jottei "tempaista" koskaan! ( harhoilla ei ole tapa toteutua)

    Mahtavan harhan osaalue on tuo "tempausharha".
    ( katsokaa uudestaan se Jimin dokkari tulevana sunnuntaina)

    Äänestä

  • 51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
    52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
    53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
    54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 15:1&rnd=1273921471890

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    1.Tess.4:15.
    Sanotaan varmana Jumalan sanana, niille henkilöille jotka silloin olivat elossa,jotka ei ehdi sitä ennen kuolla !
    Emme ehdi ennen kuolleita !

    1.Tess.4:16.Itse HERRA ( tarkoittaa Jeesusta) tulee alas taivaasta. ( ylienkelin äänen ja pasuunan kuuluessa
    KRISTUKSESSA ( tarkoittaa Jeesusta) Kuolleet nousevat ensin !

    1.Tess.4:17. Sitten ne jotka olivat silloin elossa! Jotka olemme jääneet tänne ! TEMMATAAN yhdessä (kristus uskossa kuolleitteen kanssa) yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa ( Jeesusta) vastaan yläilmoihin, Ja me saamme aina olla HERRAN (Jeesuksen ) kanssa.

    1.Tess.4:18. Lohduttakaa toisianne näillä sanoilla.

    Jote on se varmaakin varmempaa ,jotta nuo sanat tarkoitetiin niille ihmisille jotka sen kuulivat n, 2000 vuotta sitten ja tänä päivänä ne ovat harhaennustusta ,- harhaoppia ,ihmisten pettämistä uskon avulla .

    Sinulla jäi tuo, VIIMEISEN ,pasuunan soidessa pois. Ja kaikki muukin viittaa ilmestyskirjan lopunaikoihin. Ei kuolleetkaan ole vielä nousseet ylös. Vai onko sinulla tiedossa useitakin kuolleiden tempauksia?

    Sä taidat itse huijata meitä väärillä tyempauksilla. Älä eksy enempää tuhat, ei jaksa enää kauan. Käy verkoilla välillä ja mieti.

    Äänestä

on varma ja luotettava, koska sen takana on Jumala.
Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempin kuin se, joka on maailmassa.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman luolemattomuuteen.
Autuas on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.

Äänestä

ilmoita, että kun toinen otetaan talteen ja toinen jätetään, tapahtuisi sellaista mitä kuvatekniikalla voidaan tehdä, että toiset syttyisivät kuin liekkiin ja häviäisivät, vaan, kuten Paavali kirjoittaa:

...me muutumme, yhtäkkiä silmänräpäyksessä (näkymättömäksi? EI vaan) ...ja... kirkkautensa ruumiin kaltaisiksi

Tuyo tapahtuma tapahtuu viimeisen pasunan soidessa ja Matt.24. luvun mukaan: kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen, kun aurinko ja kuu ovat pimentyneet ja tähdet pudonneet taivaalta ja taivasten (uraanien )
voima tovat järkkyneet.

Raamatun mukaan "kaikkien" on ilmestyttävä Herran tuomioistuimen eteen..

Molemmat ajatuksen ovat harhaoppia, kun kirjoitetaan näin: "eivätkä he joudu kokemaan tuomiopäivää ja sitä edeltävää suuren ahdistuksen aika"

Ohjelmassa sanotaan myös väärin kun todetaan, että "pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat"-lauseessa "pelastaa" tarkoittaisi "pelastaa pois", koska se tarkoittaakin "pelastaa varjellen keskellä"

Eihän mitkään Egyptin vitsauksetkaan kohdanneet israelilaisia, joilla oli kotiensa ovissa pääsiäislampaan veren merkki, samoin Jumala varjelee uskovaisensa. Mene kammioihisi, sulje ovesi ...piiloudu maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muista katsoa! kirjoitti:

Tänään tulee Jimiltä dokkari Ylöstempauksesta klo. 21.00. Uusinta sunnuntaina 17.00

Ylöstempaus (Rapture, The)
Ylöstempaus. Raamatussa kerrotaan, että ennen maailmanloppua Jumala tempaa tosi uskovat taivaaseen eivätkä he joudu kokemaan tuomiopäivää ja sitä edeltävää suuren ahdistuksen aikaa. Monet näkevät ympärillä Jeesuksen ilmoittamia merkkejä ylöstempauksen lähestymisestä. Amerikkalainen dokumenttisarja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu