tyhmä

Yle Teksti-TV Sivu 104/1
KOTIMAA YLE PERJANTAI

"Järjestäytynyt rikollisuus leviää"
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan järjestäytynyt rikollisuus on
leviämässä ulkomailta Suomeen.

Suomi on tähän mennessä päässyt vähällä järjestäytyneen rikollisuuden suhteen
ja esim. viranomaisten uhkailu on aiemmin ollut vähäistä.

Nyt esim. tapaukset, jossa rikolliset tulevat naapurimaista Suomeen, tekevät
rikoksia ja pyrkivät nopeasti pois, ovat lisääntyneet. Myös uusien
rikollisjärjestöjen tulo Suomeen on Paateron mukaan vakava uhkakuva.

Poliisin arvion mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä 60-70 rikollisjärjestöä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Taitaa MP tosissaan pyrkiä kansanedustajaehdokkaaksi, kun joka päivä päästelee sammakoita liikkeelle.

MP:n eilinen peltipoliisijuttu hävisi alta aikayksikön näiltä sivuilta, mitenkähän pitkään tämä kommentti saa olla esillä?
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hienoa kuitenkin, että poliisi lopultakin alkaa heräillä todellisuuteen. Seuraavaksi odotamme tekoja pelkkien toteamuksien sijaan.

Äänestä
  • siis huolestunutta käsienlevittelyä mediassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


......... kirjoitti:

Yle Teksti-TV Sivu 104/1
KOTIMAA YLE PERJANTAI

"Järjestäytynyt rikollisuus leviää"
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan järjestäytynyt rikollisuus on
leviämässä ulkomailta Suomeen.

Suomi on tähän mennessä päässyt vähällä järjestäytyneen rikollisuuden suhteen
ja esim. viranomaisten uhkailu on aiemmin ollut vähäistä.

Nyt esim. tapaukset, jossa rikolliset tulevat naapurimaista Suomeen, tekevät
rikoksia ja pyrkivät nopeasti pois, ovat lisääntyneet. Myös uusien
rikollisjärjestöjen tulo Suomeen on Paateron mukaan vakava uhkakuva.

Poliisin arvion mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä 60-70 rikollisjärjestöä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Taitaa MP tosissaan pyrkiä kansanedustajaehdokkaaksi, kun joka päivä päästelee sammakoita liikkeelle.

MP:n eilinen peltipoliisijuttu hävisi alta aikayksikön näiltä sivuilta, mitenkähän pitkään tämä kommentti saa olla esillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu