Kun jenkeissä kuolee ihmisiä, perustetaan jos
jonnekkin kriisiryhmiä ihmisille, jotka tuntevat
olonsa turvattomiksi. Miksei tämmöistä tapahdu
silloin, kuin päivittäin näytetään tv:stä
siviilejä, jotka elävät koko ajan sodan ja
terrorin keskellä ympäri maailmaa. Enkä tarkoita
nyt pelkästään palestiinalaisa, vaan kaikkia
levottomilla alueilla asuvia ihmisiä, esim.
pohjois-Irlanti on tästä loistava esimerkki.
Mielestäni sellainen on kauheata, pelätä koko ajan
henkensä puolesta. Ällöttää katsoa tv:tä kun
jokainen haastateltava on niin JÄRKYTTYNYT
tapahtuneesta ja kuitenkin valtava määrä ihmisiä
asuu vastaavissa oloissa koko elämänsä ilman, että
se tuntuu ketään järkyttävän.
Henkilökohtaiset tragediat ovat suuria
Yhdysvalloissa, mutta se ei ole maailman ainoa
paikka, jossa on kärsimystä.
Tässäkin voisi sanoa, että pilkka sattui omaan
nilkkaan, väitetäänhän CIA:n kouluttaneen kyseisen
terroristin silloin kuin halusivat terrorismin
kohteena olevan Neuvostoliiton. Ei sillon ajateltu
siviilejä. Hullun kun kouluttaa sotakoneeksi niin
sitä voi ola vaikea pitäää narun päässä valvottuna

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.