Venäjä rassaa

Jos suhteet ovat luottamukselliset, mitään sopimuksia ei edes tarvita, taikka ne ainoastaan vahvistavat olemassaolevan luottamuksen. Jos suhteista puuttuu luottamus, eivät mitkään sopimukset auta. Jos Suomi olisi ennen talvisotaa kehittänyt ja ylläpitänyt luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon, talvisodan onnettomuus ei koskaan olisi tapahtunut. Suomen ainoa yritys - joskin laimea - idänsuhteiden kehittämiseen 1930-luvun lopulla oli ulkoministeri Holstin Moskovan vierailu, mutta valitettavasti natsivastainen Holsti joutui saksalaisten vaatimuksesta eroamaan jo marraskuussa 1938, ja v. 1939 toimi ulkoministerinä neuvostovihamielinen Erkko, talvisodan pääsyyllinen. Suomalaisilta vei vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä, korjata sitä vahinkoa jonka Erkko syksyllä 1939 Suomelle aiheutti sabotoimalla Moskovan neuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton yhteisten turvallisuuskysymysten ratkaisemiseksi.

Paasikiven-Kekkosen linja vakiintui juuri siksi, että Suomessa käsitettiin vihdoin kahden hävityn sodan jälkeen, että v:een 1944 saakka harjoitettu ulkopolitiikka oli ollut väärää politikkaa. Paasikivi pelasti Suomen kommunismilta, koska Paasikivi nautti Neuvostoliiton luottamusta, vaikka olikin antikommunisti. Ei Stalinkaan joulukuussa 1939 olisi tarvinnut deus ex machina Kuusisen "kansanhallitusta", mikäli hän olisi päässyt sopimukseen Suomen oikean hallituksen kanssa. Valitettavasti Paasikivi ei vielä tuolloin ollut Suomen pääministeri eikä presidentti. Neuvostoliitolle oli tärkeämpää ylläpitää Suomeen luottamuksellisia suhteita kuin se, mikä poliittinen järjestelmä Suomessa oli vallassa. Siksi Paasikivi kelpasi Stalinille, vaikka oli porvari. Kekkonen jatkoi Paasikiven työtä idänsuhteiden suvereenina johtajana, joka rakensi Neuvostoliiton kanssa niin hyvät taloussuhteet, että niiden varassa oli mahdollista rakentaa suomalainen hyvinvointivaltio ja nostaa Suomi lopulta maailman suhteellisesti rikkaimpien maiden joukkoon. Venäjä mahdollisti Suomen valtavan kehityksen vv. 1809-1917, Neuvostoliitto Suomen kehityksen v:sta 1944 eteenpäin. Vv. 1917-1944, aikana jolloin idänsuhteista puuttui luottamus, Suomen kehitys polki paikallaan ja maata uhkasivat fasismi ja kommunismi.

Oppikaa historiasta, Karjalan palauttajat. Teidän toimintanne vaarantaa luottamuksen, ruokkii epäluuloja, kylvää riitaa. Käyttäydytte kuin Erkon perilliset, joskus jopa kuin Akateeminen Karjala-Seura. Hillitkää itseänne, antakaa menneiden olla, hyväksykää raja, joka jo kokonainen ihmisikä sitten valtiosopimuksilla vahvistettiin. Hyvät välit Venäjän kanssa ovat Suomelle elinehto. Välit ovat tällä hetkellä tyydyttävät, mutta parantamisen varaa on. Harjoittamalla Venäjään nähden kokonaan toisenlaista politiikkaa kuin Baltian maat Suomi saattaa päästä etuoikeutettuun erikoisasemaan Venäjän katsannossa. Viron, Latvian ja Liettuan etu ei ole sama kuin Suomen etu, ei ole koskaan ollut, ei edes 1920-luvulla, jolloin Suomi harkitsi liittoutumista "reunavaltioiden" kanssa Neuvosto-Venäjää vastaan mutta viisaasti luopui ajatuksesta. Baltian maiden suhtautuminen Venäjään on hysteerinen, Suomi voi opettaa niille malttia. Venäläinen on kauppamies, uskoo palveluksiin ja vastapalveluksiin. Jos Suomi auttaa Venäjää tekemään itseään tykö Euroopassa, Venäjältä ei puutu kiitollisuutta. Eikä Venäjä milloinkaan uhkaa Suomea, ellei Suomi ala uhkaamaan Venäjää.

Koroljov kirjoitti:

Jos suhteet ovat luottamukselliset, mitään sopimuksia ei edes tarvita, taikka ne ainoastaan vahvistavat olemassaolevan luottamuksen. Jos suhteista puuttuu luottamus, eivät mitkään sopimukset auta. Jos Suomi olisi ennen talvisotaa kehittänyt ja ylläpitänyt luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon, talvisodan onnettomuus ei koskaan olisi tapahtunut. Suomen ainoa yritys - joskin laimea - idänsuhteiden kehittämiseen 1930-luvun lopulla oli ulkoministeri Holstin Moskovan vierailu, mutta valitettavasti natsivastainen Holsti joutui saksalaisten vaatimuksesta eroamaan jo marraskuussa 1938, ja v. 1939 toimi ulkoministerinä neuvostovihamielinen Erkko, talvisodan pääsyyllinen. Suomalaisilta vei vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä, korjata sitä vahinkoa jonka Erkko syksyllä 1939 Suomelle aiheutti sabotoimalla Moskovan neuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton yhteisten turvallisuuskysymysten ratkaisemiseksi.

Paasikiven-Kekkosen linja vakiintui juuri siksi, että Suomessa käsitettiin vihdoin kahden hävityn sodan jälkeen, että v:een 1944 saakka harjoitettu ulkopolitiikka oli ollut väärää politikkaa. Paasikivi pelasti Suomen kommunismilta, koska Paasikivi nautti Neuvostoliiton luottamusta, vaikka olikin antikommunisti. Ei Stalinkaan joulukuussa 1939 olisi tarvinnut deus ex machina Kuusisen "kansanhallitusta", mikäli hän olisi päässyt sopimukseen Suomen oikean hallituksen kanssa. Valitettavasti Paasikivi ei vielä tuolloin ollut Suomen pääministeri eikä presidentti. Neuvostoliitolle oli tärkeämpää ylläpitää Suomeen luottamuksellisia suhteita kuin se, mikä poliittinen järjestelmä Suomessa oli vallassa. Siksi Paasikivi kelpasi Stalinille, vaikka oli porvari. Kekkonen jatkoi Paasikiven työtä idänsuhteiden suvereenina johtajana, joka rakensi Neuvostoliiton kanssa niin hyvät taloussuhteet, että niiden varassa oli mahdollista rakentaa suomalainen hyvinvointivaltio ja nostaa Suomi lopulta maailman suhteellisesti rikkaimpien maiden joukkoon. Venäjä mahdollisti Suomen valtavan kehityksen vv. 1809-1917, Neuvostoliitto Suomen kehityksen v:sta 1944 eteenpäin. Vv. 1917-1944, aikana jolloin idänsuhteista puuttui luottamus, Suomen kehitys polki paikallaan ja maata uhkasivat fasismi ja kommunismi.

Oppikaa historiasta, Karjalan palauttajat. Teidän toimintanne vaarantaa luottamuksen, ruokkii epäluuloja, kylvää riitaa. Käyttäydytte kuin Erkon perilliset, joskus jopa kuin Akateeminen Karjala-Seura. Hillitkää itseänne, antakaa menneiden olla, hyväksykää raja, joka jo kokonainen ihmisikä sitten valtiosopimuksilla vahvistettiin. Hyvät välit Venäjän kanssa ovat Suomelle elinehto. Välit ovat tällä hetkellä tyydyttävät, mutta parantamisen varaa on. Harjoittamalla Venäjään nähden kokonaan toisenlaista politiikkaa kuin Baltian maat Suomi saattaa päästä etuoikeutettuun erikoisasemaan Venäjän katsannossa. Viron, Latvian ja Liettuan etu ei ole sama kuin Suomen etu, ei ole koskaan ollut, ei edes 1920-luvulla, jolloin Suomi harkitsi liittoutumista "reunavaltioiden" kanssa Neuvosto-Venäjää vastaan mutta viisaasti luopui ajatuksesta. Baltian maiden suhtautuminen Venäjään on hysteerinen, Suomi voi opettaa niille malttia. Venäläinen on kauppamies, uskoo palveluksiin ja vastapalveluksiin. Jos Suomi auttaa Venäjää tekemään itseään tykö Euroopassa, Venäjältä ei puutu kiitollisuutta. Eikä Venäjä milloinkaan uhkaa Suomea, ellei Suomi ala uhkaamaan Venäjää.

Taisi olla Edvin Laine, joka teki elokuvan "luottamus".
Yhteistyönä itäpuolen kanssa ja neuvostoliittolaiselle filmille. Millään muulla filmillä sitä ei niin totuudenmukaisesti olisikaan voitu kuvata.
Koroljov ja meidän omat kotikomukkamme voivat kirjoitella propagandaa kolmessa vuorossa, eikä se uppoa ihmisiin joilla on hiukankin todellista historian tietoa.
Valitettavasti nuorisolta tämä tieto puuttuu, eivätkä viitsi tarkistaa, kun ei yhdellä googletuksella löydy.
Lisänä nämä katkerat ex- taistolaiset, joilta menikin ohi loistava tulevaisuus neuvostosuomen eliittinä.
Hehän kannattavat vanhaa aatettaan tulisemmin kuin Koroljov konsanaan. Valehtevat myöskin historiasta niin paljon, että uskovat itsekin.