Kuuba on pieni, köyhä ja onneton maa.

Miksihän ?
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

USA:n kauppasaarto on hyvin monipuolinen. Jos Toytota käyttää tekemissään autojen varaosissa Kuubassa tuotettua nikkeliä, kauppasaarto estää varaosien viennin Kuubaan. Toisaalta Raul Castro on arvioinut, että tuottavuutta pitäisi kohottaa, sais niinku tehdä sokerinkorjuussa enemmän töitä ja pitää vähemmän hauskaa. Pitäisi elää samoin kuin Pohjanmaalaisella perunapellolla jossa koskaan ei ole pidetty minkäänlaista hauskaa.
Sanoppa itte kumpaan lähtisit mieluummin, sokeria korjaamaan kuubattarien kanssa salsan ja rain soidessa ja reisien rytkyessä, vai syyssateessa pohjalaiselle pottupellolle akkojen kanssa,joiden villahousut on vedetty kaulaan asti.

Köyhä Kuuba on, kehitysmaa. Pieni se ei ole,pituutta on 1200 kilometriä ja väestöä 11,5 miljoonaa. Suomi on Euroopan viidenneksi suurin maa ja me olemme puolikas Kuubasta. Onnettomiakaan he eivät ole, nettiä voi jo käyttää eikä netinkäyttäjät kirjoittele päätoimekseen naama norsunperseellä, että miksi?

Äänestä
  • niin tiedät edes jotain siitä.. toki sosialismissa ei näytetä kaikkea, varsinkaan turisteille..

    Saimme tilaisuuden tutustua tuohon periferiaan kaikkinensa ja totean;

    Ei ole ihmisten paikka.

    Äänestä

  • Veni, vidi. kirjoitti:

    niin tiedät edes jotain siitä.. toki sosialismissa ei näytetä kaikkea, varsinkaan turisteille..

    Saimme tilaisuuden tutustua tuohon periferiaan kaikkinensa ja totean;

    Ei ole ihmisten paikka.

    kirjoituksessani mainitsemista asioista muuttaisi käynti Kuubassa? Väkiluku saattaisi kasvaa yhdellä tai kahdella mutta maan pituus pysyisi ennallaan, kauppasaarto ei muuttuisi, ei Raoulin sanomiset, rai soisi, ryntäät rytkyisi, sokeriruokoa korjattaisiin ja nikkeliä kaivettaisiin. Se netinkäyttökin laajenee koko ajan kuten itse huomaat jos palstoja selaat.

    Kerro hyvä veli mitä kirjoituksestani muuttaisin jos kävisin Kuubassa? Toki saattaisin lisätä kirjoitukseeni jotakin myönteistä tai kielteistä mutta etkö ole vähän aikaa edellä arvostellessasi kirjoitustani siitä mitä en ole sanonut ja tehnyt.
    Mitä siis itse asiassa tahdot sanoa? Jos tahdot sanoa jotakin Kuubasta, ole hyvä ja sano. Emmehän me voi tietää sinun kokemuksiasi ellet kerro niistä. Tämä keskustelupalsta on ihan sitä varten että voit kertoa. Ole Hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus tulee esiin ? kirjoitti:

Miksihän ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu