vaikea ratkaisu

Jos ajatellaan kahden kansan asenteita. Vain yksi valtio ajattelu johtaa siihen, että kapinoivat palestiinalaiset voivat tehdä iskujaan rajatta. Juutalaiset ovat kotoisin Lähi-idästä siis Israelista. Missään nimessä he evät ole sen enempää eurooppalaisia kuin palestiinalaisetkaan. Tätä eivät jotkut tahdo uskoa todeksi vaan haluavat koko maaan palestiinalaisille. Juutalaisai on ennen kaikke aenemmän ja yhteiselo kaikkien kanssa ei ole mahdollista. Vain ne, jotka suostuvat keskenään elämään rauhassa voivat elää samassa valtiossa. Ulkopolella ovat ääriliikkeiden edstajat.
12484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ollakko pro-nahaton vaiko pro-terroristi, kas siinä pulma.

Äänestä
  • Itse viestisi on ihan ok, mutta otsikkosi ja nikkisi osoittavat omaa typeryyttäsi.

    Noilla asioilla on äärettömän suuri symboliarvo, jonka suuruutta et ehkä ikäsi/sivistystasosi/älykkyytesi tai jonkun muun vajavuutesi takia voi vielä ymmärtää.

    Nuo ovat myös liian isoja asioita pilkattaviksi.

    Ota siis joku normaalimpi nikki äläkä toista tuollaisia otsikoita; sheriffi ne kuitenkin poistaa ennen pitkää...

    Äänestä

Nyt olisi hyvä hetki luoda rauhanomainen perusta Palestiinan valtiolle. Israel purkaa Gazan siirtokunnat ja osan Länsirannan siirtokunnista. Rauhaa ja oman valtion rakentamista haluaville palestiinalaisille olisi nyt oikea aika viestittää omalle hallinnolleen, että väkivallan käyttöä ei enää suvaita.

Äänestä
  • Noin minäkin sen näen, mutta historian tuntien pelkään, miten äärimuslimit tuon asian ottavat.

    Niillehän ainoa Palestiinan valtion muoto on sellainen, jonka sisällä on myös nykyisen Israelin alueet.

    Jos palestiinalaishallinnolla olisi riittävästi auktoriteettia, se sanoisi taistelujärjestöille, että tämän asian päättää kansan valitsema hallinto eikä mikään äärijärjestö.

    Se voisi tosin merkitä aseellisia yhteenottoja palestiinalaisten välillä.

    Äänestä

  • on kerrankin kunnon mahdollisuus näyttää miten ilman miehitystä he saavat kaikki asiat kerralla kuntoon !!
    Gazan kaistaleesta tulee kerralla taloudellisen menestyksen merkkipylväs !
    Inhimillisyyden valomerkki.
    Tasa-arvoisuuden johtotähti ?
    Kaiken edistyksen veturi ??

    Mitäpä sitä enempää paskaa jauhamaan, tämäkin tilaisuus hukataan, se ainakin on aivan varmaa !!
    Niin pitkään kun palestiinalaisia kyselemättä ruokitaan YK:n taholta, niin pitkään kun palestiinalaisia kyselemättä rahoitetaan EU:n taholta, niin pitkään palestiinalaiset ylläpitävät tätä nykyistä tilannetta.

    Äänestä

  • mutta ihmisten jääräpäinen tyhmyys aiheuttaa sen, että jotta turhat uhrit vältettäisiin on väliaikainen ratkaisu (kenties noin 100 vuotta) oleva juutalaisten ja palestiinalaisten juopa ja tarvitaan erillisiä asuinpaikkoja. löytyy myös äärijutalaisia, jotka ovat myös ongelma.

    Äänestä

  • erillisiin valtioihin kirjoitti:

    mutta ihmisten jääräpäinen tyhmyys aiheuttaa sen, että jotta turhat uhrit vältettäisiin on väliaikainen ratkaisu (kenties noin 100 vuotta) oleva juutalaisten ja palestiinalaisten juopa ja tarvitaan erillisiä asuinpaikkoja. löytyy myös äärijutalaisia, jotka ovat myös ongelma.

    itsemurhaiskut ovat todellisuutta, jota ei voida katsoa läpi sormien.

    Äänestä

  • ikäviin tilanteisiin kirjoitti:

    itsemurhaiskut ovat todellisuutta, jota ei voida katsoa läpi sormien.

    on olemassa paljon palestiinalaisia jotka haluavat sovussa jakaa saman maan.

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Noin minäkin sen näen, mutta historian tuntien pelkään, miten äärimuslimit tuon asian ottavat.

    Niillehän ainoa Palestiinan valtion muoto on sellainen, jonka sisällä on myös nykyisen Israelin alueet.

    Jos palestiinalaishallinnolla olisi riittävästi auktoriteettia, se sanoisi taistelujärjestöille, että tämän asian päättää kansan valitsema hallinto eikä mikään äärijärjestö.

    Se voisi tosin merkitä aseellisia yhteenottoja palestiinalaisten välillä.

    menikään...

    Palestiinan kansallinen sopimuskirja

    Sopimuksen artiklat

    1. Palestiina on Palestiinan arabien kotimaa. Se on erottamaton osa arabien kotimaata, ja palestiinalaiset erottamaton osa arabikansaa.

    2. Palestiina on jakamaton alueellinen yksikkö niine rajoineen, jotka sillä oli brittiläisen mandaatin aikana.

    3. Palestiinan kansalla on laillinen oikeus kotimaahansa sekä oikeus päättää kohtalostaan maansa vapauttamisen jälkeen omien toiveittensa ja kokonaan oman tahtonsa mukaan.

    4. Palestiinalainen identiteetti on aito, oleellinen ja periytyvä ominaisuus; se siirtyy vanhemmilta lapsille. Sionistimiehitys ja Palestiinan arabikansan hajotus, mikä seurasi heitä suurten onnettomuuksien jälkeen, ei ole kadottanut heidän palestiinalaista identiteettiään eikä heidän palestiinalaisyhteisön jäsenyyttään, eikä ole mitätöinyt niitä.

    5. Palestiinalaiset ovat arabikansalaisia, jotka vuoteen 1947 asti pysyvästi asuivat Palesiinassa, riippumatta siitä, häädettiinkö heidät sitten vai jäivätkö he sinne. Jokainen sen jälkeen Palestiinassa tai sen ulkopuolella palestiinalaisesta isästä syntynyt on myös palestiinalainen.

    6. Juutalaiset, jotka olivat pysyvästi asuneet Palestiinassa sionistien maahantunkeutumisen alkuun asti, katsotaan palestiinalaisiksi.

    7. Palestiinalaisen yhteisön olemassaolo ja sen aineelliset, hengelliset ja historialliset yhtymäkohdat Palestiinaan ovat kiistämättömiä tosiasioita. On kansallinen velvollisuus kasvattaa palestiinalaisyksiköt arabivallankumouksen hengessä. Kaikki tiedotus- ja opetuskeinot tulee käyttää perehdyttämään palestiinalainen maahansa mahdollisimman syvällisesti sekä henkisesti että aineellisesti. Hänen täytyy olla valmis aseelliseen taisteluun sekä uhraamaan hyvinvointinsa ja elämänsä voittaakseen kotimaansa takaisin ja vapauttaakseen sen.

    8. Tämä historian kausi, jota Palestiinan kansa elää, on kansallisen kamppailun kausi Palestiinan vapauttamiseksi. Näin ollen Palestiinan kansallisten voimien keskinäiset ristiriidat ovat toisarvoisia ja ne pitäisi lopettaa perusristiriitojen vuoksi, jotka vallitsevat toisella puolen sionismin ja imperialismin ja toisella puolen Palestiinan arabikansan välillä. Tällä perusteella muodostavat palestiinalaisjoukot, riippumatta siitä, asuvatko he kansallisessa kotimaassa vai diasporassa, - sekä organisaatiot että yksiköt - yhden kansallisen rintaman, joka työskentelee Palestiinan takaisin voittamiseksi aseellisen taistelun avulla.

    9. Aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa Palestiina. Täten se on kokonaisvaltainen strategia eikä vain taktinen vaihe. Palestiinan arabit pitävät kiinni ehdottomasta päättäväisyydestä ja horjumattomasta lujuudesta jatkaa aseistettua taisteluaan ja työtään aseistetun kansanvallankumouksen hyväksi vapauttaakseen maansa ja palatakseen sinne. He vaativat myös oikeutta elää normaalia elämää Palestiinassa sekä oikeutta itsehallintoon ja loukkaamattomuuteen.

    10. Kommandotoiminta muodostaa palestiinalaisten vapaussodan ytimen. Tämä edellyttää sen porrastamista ja kokonaisvaltaisuutta ja kaikkien Palestiinan kansallisten ja kasvatuksellisten ponnistelujen liikkeellepanoa ja organisoimista ja niiden osallistumista aseistettuun Palestiinan vallankumoukseen. Se edellyttää myös kansallisen kamppailun yhdistämistä eri palestiinalaisjoukoissa ja myös Palestiinan kansan ja arabijoukkojen välillä, jotta varmistettaisiin vallankumouksen jatkuvuus, asteittaisuus ja voitto.

    11. Palestiinalaisilla on kolme mottoa: kansallinen yhtenäisyys, kansallinen liikekannallepano ja vapauttaminen.

    12. Palestiinan kansa uskoo arabien yhtenäisyyteen. Voidakseen omalta osaltaan edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa heidän pitää kuitenkin kamppailunsa tässä vaiheessa suojella palestiinalaista identiteettiään sekä kehittää tuon identiteetin tiedostamista ja vastustaa kaikkia suunnitelmia, jotka voivat hajottaa tai heikentää sitä.

    13. Arabien yhtenäisyys ja Palestiinan vapautus ovat toisiaan täydentäviä tavoitteita, joista toisen saavuttaminen helpottaa toisen saavuttamista. Täten arabien yhtenäisyys johtaa Palestiinan vapauttamiseen ja Palestiinan vapauttaminen johtaa arabien yhtenäisyyteen. Toisen tavoitteen hyväksi tehty työ kulkee rinnakkain toisen eteen tehdyn työn kanssa.

    14. Arabikansan kohtalo ja arabien olemassaolo tosin sinänsä riippuu Palestiinan tapauksen kohtalosta. Keskinäisestä riippuvuudesta syntyy arabikansan pyrkimys ja kamppailu Palestiinan vapauttamiseksi. Palestiinan kansalla on kärkijoukkorooli tämän pyhän kansallisen tavoitteen toteuttamisessa.

    15. Arabien näkökulmasta Palestiinan vapauttaminen on kansallinen velvollisuus ja se pyrkii torjumaan sionisti - ja imperialistihyökkäykset arabikotimaahan ja tähtää sionismin poistamiseen Palestiinasta. Ehdoton vastuu tästä on arabeilla - kansoilla ja hallituksilla, Palestiinan arabikansan toimiessa kärkijoukkona. Siispä arabien tulee panna liikkeelle kaikki sotilaalliset, inhimilliset, moraaliset ja henkiset voimavaransa ottaakseen aktiivisesti osaa Palestiinan vapauttamiseen palestiinalaisten kanssa. Sen tulee varsinkin aseistetussa Palestiinan vallankumouksessa tarjota ja varustaa palestiinalaisille kaikki mahdollinen apu ja aineellinen ja inhimillinen tuki sekä pitää saatavilla kaikki keinot ja mahdollisuudet, joiden avulla palestiinalaiset voivat jatkaa pääosaansa aseellisessa vallankumouksessa, kunnes he vapauttavat kotimaansa.

    16. Palestiinan vapauttaminen hengellisestä näkökulmasta katsottuna antaa Pyhälle maalle turvallisen ja rauhallisen ilmapiirin, mikä vuorostaan suojelee maan uskonnollisia pyhäkköjä ja takaa jumalanpalveluksen vapauden ja pääsyn kaikkiin paikkoihin rotuun, väriin, kieleen tai uskontoon katsomatta. Siispä Palestiinan kansa toivoo koko maailman hengellisiltä voimilta tukea.

    17. Palestiinan vapauttaminen inhimillisestä näkökulmasta palauttaa palestiinalaiselle yksilölle hänen ihmisarvonsa, ylpeytensä ja vapautensa. Siispä Palestiinan arabikansa toivoo tukea kaikilta, jotka uskovat ihmisarvoon ja ihmisen vapauteen tässä maailmassa.

    18. Palestiinan vapauttaminen kansainvälisestä näkökulmasta on puolustustoimenpide, jonka itsepuolustuksen tarve tekee välttämättömäksi. Siispä Palestiinan kansa, joka haluaa ystävyyttä kansojen välille, toivoo kaikilta vapautta, oikeutta ja rauhaa rakastaviita valtioilta tukea voidakseen palauttaa lailliset oikeutensa Palestiinaan, rauhan ja turvallisuuden maahan, ja kansalle kansallisen itsehallinnon ja vapauden.

    19. Palestiinan jakaminen v. 1947 ja Israelin valtion perustaminen ovat täysin laittomia tekoja riippumatta ajan kulumisesta, koska ne olivat palestiinalaisten tahdon vastaisia ja heidän luonnollisten oikeuksiensa vastaisia eivätkä yhtenäisiä YK:n perustuskirjan periaatteiden kanssa, varsinkin itsemääräämisoikeus.

    20. Balfourin julistus, Palestiinan mandaatti ja kaikki, mitä niille on perustettu, mitätöidään. Vaatimukset, jotka on perustettu juutalaisten historiallisille tai uskonnollisille siteille Palestiinaan, ovat paikkansa pitämättömiä historian faktojen sekä valtionmuodostuksen käsityksen kanssa. Juutalaisuus uskontona ei ole riippumaton kansallisuus. Juutalaiset eivät myöskään muodosta yhtä kansakuntaa, jolla on oma identiteettinsä, vaan he ovat niiden valtioiden kansalaisia, joihin he kuuluvat.

    21. Arabipalestiinalaiset ilmaisten itsensä aseistetulla Palestiinan vallankumouksella vastustavat kaikkia ratkaisuja, jotka ovat Palestiinan täydellisen vapauttamisen korvikkeita sekä vastustavat kaikkia suunnitelmia, jotka tähtäävät palestiinalaisten ongelman hajottamiseen tai sen kansainvälistämiseen.

    22. Sionismi on poliittinen liike, joka organisaatiollisesti on yhteydessä kansainväliseen imperialismiin ja joka on vihamielinen kaikkea vapauttamistoimintaa ja kaikkia maailman edistyksellisiä liikkeitä kohtaan. Se on rasistinen ja fanaattinen luonteeltaan, aggressiivinen, ekspansionistinen ja kolonialistinen tavoitteiltaan ja fasistinen menettelytavoiltaan. Israel on sionistisen liikkeen työkalu, ja imperialismin maantieteellinen tukikohta strategisesti juuri arabien kotimaan keskellä, jossa se voi vastustaa arabikansan toiveita vapautuksesta, yhtenäisyydestä ja edistyksestä. Israel on jatkuva uhka rauhalle Lähi-idässä ja koko maailmassa. Koska Palestiinan vapauttaminen tuhoaa sionismin ja imperialismin läsnäolon ja edesauttaa rauhan syntymistä Lähi-idässä, Palestiinan kansa toivoo tukea kaikilta edistyksellisiltä ja rauhanomaisilta voimilta pyytäen kaikkia huolimatta niiden yhteyksistä tai uskomuksista tarjoamaan Palestiinan kansalle kaikkea apua ja tukea heidän oikeutetussa taistelussaan kotimaansa vapauttamiseksi.

    23. Turvallisuuden ja rauhan vaateet, kuten myös oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden vaateet edellyttävät, että kaikki valtiot pitävät sionismia laittomana liikkeenä, julistavat sen olemassaolon laittomaksi ja kieltävät sitä toimimasta voidakseen säilyttää ystävälliset suhteet kansojen välillä ja suojellakseen kansalaisten uskollisuutta kotimailleen.

    24. Palestiinan kansa uskoo oikeuteen, vapauteen, loukkaamattomuuteen, itsehallintoon, ihmisarvoon ja siihen, että kaikilla kansoilla on oikeus näihin asioihin.

    25. Tämän perustuskirjan tavoitteiden ja periaatteiden toteuttamiseksi PLO suorittaa osansa Palestiinan vapautuksessa organisaationsa perustuslain mukaisesti.

    26. PLO, Palestiinan vallankumouksellisten voimien edustaja, on vastuussa palestiinalaisesta arabikansanliikkeestä - sen taistellessa saadakseen takaisin kotimaansa, vapauttaakseen sen, palatakseen sinne ja hallitakseen sitä - kaikilla sotilaallisilla, poliittisilla ja taloudellisilla osa-alueilla sekä myös kaikessa, mitä Palestiinan tapaus vaatii arabien keskeisillä ja kansainvälisillä tasoilla.

    27. PLO on yhteistyössä kaikkien arabivaltioiden kanssa, kunkin kanssa sen mahdollisuuksien mukaan omaksuen puolueettoman politiikan niiden joukossa vapaussodan vaatimusten valossa; ja tällä perustalla se ei tule puuttumaan minkään arabivaltion sisäisiin asioihin.

    28. Palestiinan arabikansa pitää kiinni kansallisen vallankumouksensa aitoudesta ja riippumattomuudesta ja vastustaa kaikkia asioihin puuttumisen, holhouksen ja alistamisen muotoja.

    29. Palestiinan kansalla on alkuperäinen, aito ja laillinen oikeus vapauttaa ja jälleenrakentaa kotimaansa. Palestiinan kansa valitsee asenteensa kaikkia valtioita ja voimia kohtaan sen perusteella, miten nämä suhtautuvat Palestiinan kysymykseen ja missä määrin ne tarjoavat tukea Palestiinan vallankumoukselle Palestiinan kansan tavoitteiden täyttämiseksi.

    30. Sotilaat ja vapaustaisteluun aseistautuneet muodostavat sen kansanarmeijan ytimen, joka tulee olemaan Palestiinan arabien voittoja puolustava voima.

    31. Organisaatiolla on lippu, uskollisuusvala ja kansallislaulu Kaikesta tästä päätetään erityissäännön mukaisesti.

    32. Säännöt, jotka tunnetaan PLO:n perustuslakina, liitetään tähän perustuskirjaan. Niiden mukaan perustetaan organisaatio, sen elimet ja laitokset; niissä määritellään edellämainittujen oikeus - ja velvollisuusvaatimukset perustuskirjan alaisena.

    33. Tämä perustuskirja ei ole muutettavissa paitsi (äänestämällä PLO:n kansallisen kongressin 2/3 enemmistöllä erikoisistunnossa, joka on kokoonkutsuttu tätä tarkoitusta varten.

    Jotenkin noin?

    Äänestä

  • mop kirjoitti:

    on kerrankin kunnon mahdollisuus näyttää miten ilman miehitystä he saavat kaikki asiat kerralla kuntoon !!
    Gazan kaistaleesta tulee kerralla taloudellisen menestyksen merkkipylväs !
    Inhimillisyyden valomerkki.
    Tasa-arvoisuuden johtotähti ?
    Kaiken edistyksen veturi ??

    Mitäpä sitä enempää paskaa jauhamaan, tämäkin tilaisuus hukataan, se ainakin on aivan varmaa !!
    Niin pitkään kun palestiinalaisia kyselemättä ruokitaan YK:n taholta, niin pitkään kun palestiinalaisia kyselemättä rahoitetaan EU:n taholta, niin pitkään palestiinalaiset ylläpitävät tätä nykyistä tilannetta.

    taas näyttäisi siirtokunnat ottavan osan alueista!

    Äänestä

  • mop kirjoitti:

    on kerrankin kunnon mahdollisuus näyttää miten ilman miehitystä he saavat kaikki asiat kerralla kuntoon !!
    Gazan kaistaleesta tulee kerralla taloudellisen menestyksen merkkipylväs !
    Inhimillisyyden valomerkki.
    Tasa-arvoisuuden johtotähti ?
    Kaiken edistyksen veturi ??

    Mitäpä sitä enempää paskaa jauhamaan, tämäkin tilaisuus hukataan, se ainakin on aivan varmaa !!
    Niin pitkään kun palestiinalaisia kyselemättä ruokitaan YK:n taholta, niin pitkään kun palestiinalaisia kyselemättä rahoitetaan EU:n taholta, niin pitkään palestiinalaiset ylläpitävät tätä nykyistä tilannetta.

    siinä ohessa jakelee karttojaan palestiinalaislapsille. Karttoja, joissa ei ole Israelia. Huom.! Printed in Finland meidän tavallisten pulliaisten verorahoilla.

    Äänestä

on kumma, kun tökkii pahasti, tietyt teksit eivät tule ollenkaan läpi?
...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Israel kirjoitti:

Jos ajatellaan kahden kansan asenteita. Vain yksi valtio ajattelu johtaa siihen, että kapinoivat palestiinalaiset voivat tehdä iskujaan rajatta. Juutalaiset ovat kotoisin Lähi-idästä siis Israelista. Missään nimessä he evät ole sen enempää eurooppalaisia kuin palestiinalaisetkaan. Tätä eivät jotkut tahdo uskoa todeksi vaan haluavat koko maaan palestiinalaisille. Juutalaisai on ennen kaikke aenemmän ja yhteiselo kaikkien kanssa ei ole mahdollista. Vain ne, jotka suostuvat keskenään elämään rauhassa voivat elää samassa valtiossa. Ulkopolella ovat ääriliikkeiden edstajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu