Miten muuten Suomi olisi voinut reagoida -39 (3) - 45 aikana kuin tapahtuneesti?
Olisiko sinusta Suomen pitänyt valita Balttien tie?
Millaisia muutoksia se olisi tuonut?
-90 luvulla NL:n facismin kaatuessa olisi saatu itsenäisyys takaisin.
Itsenäisyys josta oli -18 maksettu kova hinta.
Miten sinusta?
Minusta poliittinen johto Suomessa toimi todella oikein ko. ajankohtana.
Olisiko sinusta Suomen pitänyt valita Balttien tie?
Millaisia muutoksia se olisi tuonut?
-90 luvulla NL:n facismin kaatuessa olisi saatu itsenäisyys takaisin.
Itsenäisyys josta oli -18 maksettu kova hinta.
Miten sinusta?
Minusta poliittinen johto Suomessa toimi todella oikein ko. ajankohtana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tahtoa oli sekä tuuria, lisäksi maantiede auttoi. Viro olisi jyrätty ihan samalla tavalla kolmeen kertaan vaikka olisivat kuinka panneet sekä natseille että kommunisteille kampoihin ja olisivat solmineet ihan mitä sopimuksia vaan. "Maantieteelle emme mahda mitään."
Ei VIROLAISIA, murhattu ja kyyditty sen takia, että sattuivat asumaan eri ilmansuunnassa kuin suomalaiset, tai että suomalaisia ei jätetty murhaamatta ja kyyditsemättä samasta syystä.
" Viro olisi jyrätty ihan samalla tavalla kolmeen kertaan vaikka olisivat kuinka panneet sekä natseille että kommunisteille kampoihin ja olisivat solmineet ihan mitä sopimuksia vaan. "Maantieteelle emme mahda mitään."
Totta, kun puhutaan ns. reunavaltioista, eli Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Romaniasta, niin ne valitsivat ihan eri tiet miten ratkaisivat ne turvallisuusongelmat mitä syntyi, näiden kahden diktaattorin vaatimuksista.
Puola liittoutui Englannin ja Ranskan kanssa, menetti noin 40 %:tia alueistaan ja 25 %:tia veästöstään, sekä siirtyi piirun verran lännenmäksi, maa oli täysin raunioina kun rintama kulki kaksi kertaa alueen yli.
Viro, Latvia ja Liettua liittoutuivat N-liiton kanssa ja ne liitettin 50 vuodeksi osaksi N-liittoa, rintama kulki kaksi kertaa näiden alueiden yli ja materilaaliset tappitio sekä ihmismenetykset oli valtavia, voidaan sanoa että vähintäänbkin 20 %:n luokkaa kun otetaan huomioon myös kaikki puhdistukset, mitä alueilla tehtiin.
Suomi ja Romania jäivät yksin, lopulta kumpikin liittoutui Saksan kanssa, Suomi menetti Karjalan ja Romania Bess-arabian, mutta kansakuntina molemmat pääsi aika helposti, itseasiassa Suomen ydinalueet oli koko sodan ajan sototoimien ulkopuolella, tosin pommitettiin niitä kyllä, Romanian yli puna-armeija kyllä marssi mutta ankarimmat sotatoimet oli ihan muualla.
Voidaan sanoa, että Suomi ja Romania pääsivät pienimmin tappioin ja menetyksin, jälkikäteen kai voidaan väittää että ne sotivat viisaimmin, mutta tuskin se ihan sitäkään oli, oikeastaan niillä oli jonkinverran myös tuuria matkassa, eihän kukaan sodi sillämielin, että pääsee minitappioin, asiat vaan eteni niinkuin eteni.
Suomi olisi voinut ostaa kunnolla aseita ennenkuin joutui sotimaan.
olisi saattanut olla mahdollista. Tuskin se olisi turvallisuusongelmia kuitenkaan ratkaissut. Suomella oli USA:ssa hyvä maine, muttei niin hyvä että USA olisi luopunut sen vuoksi puolueettomuudestaan. Ja vaikka olisi luopunutkin, mitä se olisi välimatkan vuoksi voinut tehdä. Pelkästään poliittisella tasolla asia tuskin olisi ratkennut. Britannia olisi voinut teoriassa jotain tehdä, mutta eihän se käytännössä voinut tehdä mitään suoranaisesti omaankaan turvallisuuteensa kohdistuneelle uhalle. Lisäksi Britannia pelasi kyynisesti omaa peliään ja ajoi omaa etuaan euroopan pikkuvaltioiden kustannuksella ylipäätäänkin. Jos taas ajatellaan että nämä liittoutumiset olisi tehty sodan uhatessa, se olisi merkinnyt Suomen ensin saksalais- ja myöhemmin neuvostomiehitystä, kuten Baltiassakin. Tuskin NL olisi Suomenkaan osalta miehityksestään luopunut sodan jälkeen, eihän se missään muuallakaan niistä luopunut, vaikka länsiliittoutuneet kuinka olisivat vaatineet.
Kuten Puola teki ja menestyi loistavasti sodassa, liittoutumalla oikein heti alussa.
Sehän pääsi Moskovan paraatissakin tänä vuonna voittajien riveihin.
Maailman ohuin kirja.
Ei Suomi olisi voinut toimia mitenkään toisin ja selvitä. Aatu ja Joose aloittivat toisen maailmansodan jakamalla omat ja vieraat. Suomi jaettiin Jooselle ja Joose päätti ottaa "omansa". Joosen tarjoamat neuvottelut olivat diplomaattinen lavastus. Oikeasti oli päätetty Suomen valtaamisesta. Jos Suomi olisi suostunut Joosen vaatimuksiin, silloinkin lopputulos olisi ollut sama, mutta oltaisiin menty Viron mallin mukaan. Suomi pelastui kun ei päästetty neukkuja etukäteen selustaan. Katynin tyhjentäminen odottamaan suomalaisia ja Kuusisen hallituksen kokoaminen ja sopimusten tekeminen sen kanssa eivät olisi olleet tarpeellisia, ellei tarkoituksena ollut valloittaa Suomi.