Parin viikon sisällä eduskuntaan tulee hyväksyttäväksi lakiehdotus joka tekisi jokaisesta kansalaisesta elinluovuttajan vasten tahtoaan jos tämä ei ole sitä erityisellä kaavakkaeella eläessään kieltänyt!
Elintenluovutuksesta pakollinen velvollisuus!
Elintarha Suomi!
30222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Yhdestä ihmisestähän saadaan vajaa kymmenkunta elintä aina maksasta sydämeen ja silmän sarveiskalvoon asti. Tämähän tekee vuosittain satojatuhansia elimiä jolle määrälle ei pelkästään Suomesta löydy käyttäjiä.
Tämä tarkoittaa että ne voidaan myydä kalliilla hinnalla ulkomaille ja valtion miljardivelat saadaan kuitatuksi parissa vuodessa. Sen jälkeen elinkauppa on pelkkää voittoa ja Suomesta tulee Norjan tapainen upporikas maa.
Tietämättään haudata vain vainajan ulkokuoret. Silmät ja sisäelimet on kaikki poistettu ja kaupattu viranomaispäätöksellä parhaimmin maksavalle. Tilalle mytätään eilisen päivän sanomalehtiä jotta ruumiin ulkomuodot edes jotenkin säilyisi.
Mitenkäs ne laulun sanat menikään... "Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin."
Jos niitä sydämiä edes siinä vaiheessa on?
Minulla on elintestamentti mutta nyt jos tuo laki tulee niin välttömästi käännän kelkkani ja teen tuon kiellon. On meinaan niin maan perusteellisen selvä juttu, että itse päätän tuon asian, tavalla tai toisella.
Luovutan maksani alkoholistille. Minun maksassani on jo kirroosin alku, jeten juopon keho ei hyljeksi sitä!
Amerikassa voidaan myydä myös esimerkiksi jalat ja kädet kirurgien harjoituskappaleiksi kun elävällä potilaalla ei pääse harjoittelemaan kunnolla niin kuin Suomessa. Vaikka ei eläviä elimiä otettaisikaan niin kyllä ruumiin arvo on varmasti lähempänä kymmentätuhatta euroa. Ruumis vaan pakastimeen ja tilauksen perusteella laitetaan tarvittava osa eteenpäin. Tämä on businesta ja parastahan on se että lähes kaikki menee kierrätykseen. Tässä linkki dokumenttiin http://www.cnbc.com/id/35835483/What_s_Your_Dead_Body_Worth
Barabbaan huusivat vapaaksi Pitkänä perjantaina! Miten käy Kristinuskon, kun rosvot hallitsevat!
hyvä käytäntö nykyinen: Nykyinen kunnioittaa ihmisten kristinuskoa!
Nykyisinhän elinluovutuskortteja on vain hyvin harvalla ihmisellä. Lakiuudistuksella toivotaan käänteistä tilannetta. Eli harva osaa, muistaa tai tietää tehdä luovutuskieltoa eläessään ja edes omaiset eivät voi kuoleman tapahduttua estää automaattista elintenluovutusta.
Samalla laista jätetään pois sanktiot siitä jos kiellon tehneeltä henkilöltä irroitetaan elimet koska häneltä ei sillä hetkellä löydy kieltopaperia mukanaan. Tämä tarkoittaa että lähes sataprosenttia kansasta tulee olemaan elintenluovuttajia melkoisella varmuudella.
Kummoinen matka muiden "banaanivaltioiden" käytäntöihin, kuten surullisen tunnettua, köyhien maiden köyhiltä ihmisiltä riistetään elimiä rikkaiden varaosiksi. Intiassa köyhät joutuvat myymään munuaisiaan pärjäilläkseen kehnosti tuota tuonnemmaksi.
Elinkauppa on tuottoisaa bisnestä, tämä on sitä globaalia turmeltuneisuutta, Kiina ryövää niskalaukauksien avulla tuonpuoleiseen saatelluilta toisinajattelijoilta elimiä, Brasiliassa katulapsien elimet kelpaavat mafioille ja kiertoon. Näistä ainakin valistuneemmat lienevät kuulleet aikojen saatossa?
Maapallon kitistessä liitoksistaan väenpaljouden keskellä, lääketiede tekee kaikkensa väkimäärän säilymisen eteen, no ymmärrän kyllä joissain tapauksissa hyvin, miten kovaa olisi menettää lapsi tai nuori, päätös voi olla liian rankka.
Eliitin suhteen olisin kylmän viileällä kannalla, jos ovat terveytensä turmelleet rahan voimalla.
Todennäköisimmin laki menee eduskunnassa läpi. Äänestys kun on todennäköisesti niputettu ajansäästämiseksi muutaman muun lakiehdotuksen kanssa yhteen ja edustajat äänestävät KYLLÄ muiden lakiehdotusten puolesta.
Leikatkoot apinat omat elimensä irti ja luovuttakoot ne, arkadiamäen edustajat kun muutenkin ovat aivokuolleita.
Punaisessa Kiinassa otetaan elimiä esimerkiksi semmoisilta jotka osallistuvat rauhanomaisiin mielenosoituksiin tai levittävät kommunistipuolueen vastaisia mielipiteitä!
http://www.yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2006/09/kiinan_elinryostoepailyt_halutaan_esille_asem-kokouksessa_216596.html
http://fi.clearharmony.net/articles/200705/4636.html
Jos kaikki hyödylliset ruumiin osat saadaan talteen prosessoidaan, tuotteistetaan ja myydään maksimiarvostaan, voi yhden ruumiin arvoksi tulla 250 000 dollaria.
Sarveiskalvo 6 000 dollaria pari
Sydänlappä 7 000 dollaria
Jänteistä 1 000 doallria kpl
Suonista 10 000 dollaria metriltä
Työ- ja elinkeinotoiminta
Prosessoida lihasäilykkeiksi!
Voidaan tehdä vaikka ekologista jauhelihaa ja joku voidaan oikeasti myydä "sikana".
Siis sikana sinutkin myydään päälle paljon majoneesia ja maku on vot.
hyvä, mutta kansalaisten on vaikea suostua tähän, miksiköhän. Eihän ihmisen elimillä voi vainajalle olla mitään arvoa, mutta elinsiirtoa odottavalle se voi antaa uuden elämän
Aika kätsä jutska toi, vois soveltaa oikeestaan vähän joka asiaan tollasen et "jos ei oo erikseen kieltäny niin.."
sikana sais uusia verotuloja tollai :)..
ja sitäpaitti valtiohan on jokaisen ihmisen ehdottomasti arvovaltaisin perheenjäsen ja joka on koko elämän mukana ja osingoilla kaikissa elämän tapahtumissa. :)
Kunnon rasvamaksan, ja pari viittä vaille kiinnileikkaavaa munuaista. Tuolla haimallakin pärjää vielä varmasti monta vuotta. Keuhkotkin ovat ihan hyvät, vaikken niitä koskaan ole tervannutkaan. Kulliani en valitettavasti pysty testamenttaamaan, sillä laki ei hyväksy järeän tykistön testamenttaamista yksityishenkilöille.
Aivoistani ja sydämestäni en luovu, ne pysyköön omilla paikoillaan, niin kuin tähän astikin.
On hyvä, että elinten luovutuksesta tehdään sääntö eikä poikkeus. Ei tarvitse kenenkään pelleillä millään papereilla tai korteilla kun tieto on olemassa ja saatavissa sotun perusteella.
Lakiehdotuksen tarkempaa sisältöä tuntematta vaikuttaisi kuitenkin järkevältä, että vanhemmat voisivat ilmoittaa lapsensa osalta luovutuskiellon jo synnytyslaitoksella niin halutessaan. Etukäteisharkinta on paikallaan koska lapsen yllättäen menehtyessä on monelle siinä tilanteessa varmastikin raskasta alkaa miettiä mitä tehdä. Lapsi voisi sitten tultuaan riittävän kypsään ikään ilmaista oman tahtonsa asian suhteen, esim. 16-vuotiaana.
Aikuisille omien elinten luovutuskiellon ilmoittaminen ei liene ylivoimainen asia. Tehdäänhan veroilmoitukset ja monta muutakin lakisääteistä asiaa joka vuosi.
On varmaan sitten Kiinassa jo käytössä oleva malli, jossa elinluovutukseen voidaan määrätä jo ennen kuolemaa. Kaikista suomalaisista kootaan nimittäin geenipankki DNA- tietoineen, ja jos joku iso herra tarvitsee kiireesti elimen, ja vain sinulla on juuri ainoa sopiva, tullaan se sitten ottamaan sinulta vaikka väkisin. Hyvä Suomi! Tämä on vitun hieno maa! Ja päivä päivältä vaan paremmaksi menee!
Taidan hankkia HIV:in niin kukaan ei tule varastamaan elmiäni.
Itse olen käyttänyt sitä perinteisempää, eli luottanut alkoholin tuhoavaan vaikutukseen.
Silloin kun siitä voi kieltäytyä, se ei ole pakollista. Muistaa vain täyttää elintenluovutuksestakieltäytymistestamentin. Ja mitä sinä muuten tekisit maksallasi kuoltuasi, kun sen voisi ihan hyvin siirtää jollekin puliukolle, joka on juonut oman maksansa, jotta hän voi juoda siirtomaksakin?
eiköhän helpompaa ole säilyttää laki ennallaan elikkä joka elimensä haluaa luovuttaa niin allekirjoittaa suostumuslomakkeen, ei niin että testamenttiin pitää laittaa kieltämispäätös.. eipä monet ihmiset tee koko helvetin testamenttia.
köyhät joutuu myymään elimiään, esim toisen munuaisen, ja Kiinassa vankeja tapetaan ja elimet otetaan. Suomessa ollaan päätymässä siis samaan ja kun veriryhmäsi ja elimen sopivuus on tiedossa ja kun vastaanottaja tarpeeksi maksaa niin olet ilman maksaa. Kohta täälläkin jo tapetaan sairaalassa elimien vuoksi kun tähän asti jotkut hoitajat ovat tappaneet huvikseen.
mutta eduskunnan apinat ei omista kansan elimiä! Jos laki astuu voimaan niin olkoot apinat argadialta jotka nyljetään elävältä.
lakiehdotus hyväksytään luotettavan lähteeni mukaan.
ajaa läpi lain että elimiä voidaan kaupata rikkaille ulkomaalaisille ja sillon jätetään hoitamatta jos on rahakas jossain joka vaikka tarvitsee munuaisia kun on ensin ryypänny omansa.
Jos kerran ja kun rahakas läski voi maksaa minut kylmäksi maksani tai pidemmän heppini takia. Kyllä se tapaturmaksi saadaan raportissa näyttämään kunhan lääkärin yksityisellä tilillä näkyy ykkönen ja 6 nollaa.
Kokoomus on se kykypuolue.