20 vuotta monikulttuuria

Suomeen alkoi 20 vuotta sitten saapua Moskovasta nuoria somalimiehiä, kenenkään pyytämättä tai kutsumatta. Tästä sai alkunsa Suomen ja suomalaisten "monikulttuuristaminen" tai "kansainvälistäminen". Ilmiö on kasvanut, "se laajenee, se taajenee", kansallisrunoilijaamme lainatakseni.

Kaksikymmentä vuotta on niin pitkä aika, että sen perusteella ilmiöstä voi tehdä luotettavan analyysin ja prognoosin.

Koska somalit ovat olleet mainitun ilmiön aloittajina (en ota kantaa siihen, ovatko he myös ilmiön toimeenpanijoita), on paras ottaa esimerkiksi juuri heidät; muut afrikkalaiset, aasialaiset, kaakkoiseurooppalaiset ym. kansallisuudet ovat vertailukelpoisia. Käytettävä lähde ei ole tieteellisesti luotettava, vaan tunnetusti maahanmuuttomyönteisesti värittynyt. Tämä kannattaa lukiessa ottaa huomioon.

Analyysi:

Helsingin Sanomat kirjoittaa 25.4.2010, että Suomessa oli 10.647 somalia vuonna 2008. Heistä oli HS:n mukaan työssä 1554, eli 14,6 %. Suomalaisen yhteiskunnan elatuksen varassa oli siis kokonaan 9093 somalia. Tänään, 15.5.2010 somalien määrä lienee tuhansia enemmän.

Somalit ovat syyllistyneet lukuisiin toteennäytettyihin henkirikoksiin, raiskauksiin, ryöstöihin, pahoinpitelyihin, varkauksiin ja petoksiin (sosiaaliturvan väärinkäyttö, väärennökset, maahantulo väärin perustein, tukia varten perustetut yritykset ja yhdistykset jne.) ja pelkän todennäköisyyden perusteella vielä useampiin toteennäyttämättömiin. Heidän rikoksistaan ei enää julkaista tilastoja, koska se vaikuttaisi kielteisesti yleiseen mielipiteeseen, mutta aikaisemmin julkaistun materiaalin pohjalta voi todeta, että he tekevät kaikentasoisia rikoksia moninkertaisen määrä kantaväestöön verrattuna.

Yhteenveto pelkistettynä: somalit ovat tuottaneet Suomelle ja suomalaisille kuolemaa, fyysistä ja henkistä tuskaa, häpeää ja kustannuksia. Joka epäilee, kysyköön tapettujen omaisilta tai raiskatuilta, ryöstetyiltä tai pahoinpidellyiltä. Valtaisaa rahanmenoa ei kai kukaan oikeustoimikelpoinen tosissaan epäilekään?

Mitään näistä ei siis olisi tapahtunut, ellei somaleja olisi Suomeen päästetty. Tämä sanottuna niille, jotka toistavat sanaa "yksittäistapaus" joka tilanteeseen.

Somalien käyttäytyminen kantaväestöä on pääsääntöisesti julkeaa, etuilevaa, ylimielistä, halveksivaa ja röyhkeää. He, tai erityisesti heidän suomalaiset edustajansa käyttävät myös erittäin taitavasti kansallisia ja kansainvälisiä ihmisoikeusjärjestöjä etujensa ajamiseen ja Suomen painostamiseen. Useimmat näistä järjestöistä ovat YK:n läpikorruptoituneita alajärjestöjä.

Luku-, kirjoitus-, lasku- ja kielitaidottomuus on somalien keskuudessa yleistä.

Kuten sanottu, edelläoleva on faktaa, se perustuu kahdenkymmenen vuoden kokemuksiin somaleista. Se ei perustu suunnitelmiin, komiteamietintöihin, ministerien tai vähemmistövaltuutettujen haastatteluihin eikä muihin valhe- tai haavekuviin.

Prognoosi:

Mikään ei viittaa siihen, että somalien käyttäytyminen olisi muuttumassa suomalaisen yhteiskunnan kannalta parempaan suuntaan. Somalien määrää kasvatetaan ja vaaditaan äänekkäästi kasvatettavaksi yhä enemmän. Somalien edustama taakka tulee vain kasvamaan ja rasittamaan Suomea ja suomalaisia yhä enemmän.

Kuten edellä mainitsin, somalit ovat vain yksi, edustava ryhmä maahanmuuttoprosessissa.

Turha ajatus:

Hallitus tai eduskunta ei ole antanut luotettavaa, tai ylipäätään minkäänlaista kriittisen tarkastelun kestävää selitystä sille, että Suomeen on muodostettu, muodostunut tai sallittu muodostua tällainen kansalaiskelvottomuutta säteilevä pesäke.

10

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koroljov

      Ja sen mukana on länsimaisen ja länsimielisen ihmisen seisottava ja kaaduttava, Sologdininkin.

      Venäjä on monikulttuurinen, on aina ollut, mutta ei monikulturistinen. Venäläiset pysyvät Venäjän johdossa, eivätkä venäläiset tule koskaan luopumaan venäläisyydestä minkään muun hyväksi siten kuin suomalaiset ovat luopuneet suomalaisuudestaan ja eurooppalaiset eurooppalaisuudestaan, luopuneet ilman taistelua. Koti, uskonto ja isänmaa, ne arvot joiden nimiin Sologdinkin oikeistolaisena konservatiivina vannoo, eivät liberaaleissa länsimaissa merkitsi ihmisille yleensä enää paljoakaan. Venäjällä ne sitä vastoin ovat korkeassa kurssissa ja valtiovallan erityissuojeluksessa. Tätä venäläistä patriotismia, jonka perusta on Pyhän Venäjän aatteessa, slaavilaisessa nationalismissa sekä viime vuosikymmeninä kommunismista toipuneessa ja uudelleen vahvistuneessa ortodoksisessa uskossa, Sologdin todennäköisesti pitää uhkana Suomelle ja Euroopalle. Sitä se kenties onkin. Mitä henkisesti heikompina ja hajanaisempina näyttäytyvät monikulturismin ideologian omaksuneet länsimaat - myös Suomi - sitä enemmän korostuu Venäjän moraalinen voima ja usko itseensä, Venäjän ideaan.

      Kun isänmaallinen suomalainen konservatiivi vihaa Venäjää, tuo ryssäviha kumpuaa, paitsi suomalaisten kansallisista perinteistä, myöskin eräänlaisesta kateudesta. Venäjällähän on enemmän tai vähemmän sellainen hallitus, jonka suomalainen nationalilsti toivoisi Suomessakin olevan, hallitus joka ajattelee ja ajaa ensisijaisesti oman maan ja kansan etua, ei ylikansallisten elimien, ei "kansainvälisen yhteisön" eikä myöskään "ihmisoikeuksien" kaltaisten abstraktioiden. Venäjä tahtoo elää, ei uhrautua muun maailman - varsinkaan läntisen maailman - vuoksi. Tämän takia Venäjä on malka myöskin länsimaisen vasemmistolaisten ja liberaalien kapitalistien silmissä. Jeltsinin aikana Venäjä prostituoi itsensä Lännelle. Se ei saa enää koskaan toistua, ja Putin ja Medvedev pitävät huolen, ettei se enää koskaan toistu. Venäjä on kaikkea mitä länsimaat eivät enää ole. Venäläisissä on vielä voimaa, länsimainen ihminen sen sijaan sairastaa jo kuolemantautiaan, niin kuin Oswald Spenglerin kaltaiset historianfilosofit näkivät jo ennen toista maailmansotaa. Tulevaisuus kuuluu Idän kurinalaisille kansoille, Euraasille. Ja mikäli Suomellakin on vielä jonkinlainen tulevaisuus edessään, se ei voi olla kuolevan Lännen, vaan nousevan Euraasian yhteydessä.

      • kateellinen

        Koroljovi kirjoittaa:
        "Venäjä on monikulttuurinen, on aina ollut, mutta ei monikulturistinen. Venäläiset pysyvät Venäjän johdossa, eivätkä venäläiset tule koskaan luopumaan venäläisyydestä minkään muun hyväksi..."
        Koroljovi se jaksaa vääristellä, venäläiset pysyvät muka Venäjn johdossa! Mutta kun venäläiset tappoivat miljoonittain toisiaan, silloin ei ollutkaan johdossa venäläistä, vaan georgialainen Stalin. Isä Aurinkoinen on edelleen suosituin venäläinen galluppienkin mukaan.

        Varmaan moni suomalainen on kateellinen Stalinin ja Putinin hallinnolle!
        Lapsiasiamies saisi käydä useammin näyttämässä hyvää venäläista hallintotapaa.


    • puuttuivat

      Tänäkään päivänä rajan yli ei pääse ilman viisumia, mutta niin vain tulivat ilman mitään papereita !! Joku salajuoni siinä näytti olevan, koska monella oli attasheasakku kädessään, jossa oli Suomen punaisen ristin logo to Finland project tekstein.
      Omin silminhän tämän totesin, kun Helsingin rautatieasemalle satuin usein kotimatkalla Moskovan junan tuloaikaan.

      • .........

        Kun junalla tullaan Venäjältä Suomeen, niin juna pysähtyy Viipurissa. Siellä junaan astuvat Venäjän rajaviranomaiset ja keräävät passit pois. Vievät ne tarkastettavaksi ja juna ei lähde ennen kuin ne on tarkastettu. Jos jonkun asiat eivät ole kunnossa, hän jää Viipuriin ja juna lähtee ilman häntä. Niin, että millähän keinoin ne somalit, ellei niitä joku/jotkut junailleet maahan.


    • Ideahan on suoraan juutalaisperäiseltä illuminaatilta. Tarkoituksena tällä solutuksella on tuhota ja lopettaa kansallisvaltiot sisältä päin. Tämä on vain yksi keino monien muitten joukossa ja maatamme johtavat bilderbergiläiset hoitavat hommat täysin suunnitelmien mukaan. Suomi on näitten keinojen laboratorio ja saatujen tulosten perusteella muut maat johdetaan tekemään samat asiat. Suomen valtaeliitti on täysillä toteuttamassa illuminaatin tavoitteita.
      Yksi keinoista on holtiton velkaantuminen, johon Suomi on mm Kreikan ohella tahallaan viety ja josta ei tulla koskaan selviämään. Velkoja pystyy hallitsemaan velallisia mielensä mukaan...
      Puola ei ottanut velkaa ja mitenkäs sen johdolle vastikään kävikään?

      Näihin löytyy tarkat ja pätevät selitykset netistä, joten en ala repostelemaan näitä asioita tämän enempää. Hakusanoilla illuminaatti, uusi maailmanjärjestys, vapaamuurarit jne löytyy aineistoa enemmän kuin jaksat lukea. Sisällön totuudellisuuden pystyt helposti itse arvioimaan.
      Lopullinen tavoite on puolen miljardin asukkaan orjaplaneetta, jota todella pieni eliitti hallitsee.

      Saattaa kuulostaa hullulta, mutta juutalaisjohtoinen illuminaatti toteuttaa Johanneksen ilmestyskirjaa:
      - Juutalaisilla on jo kauan ollut oma maa.
      - Pedon merkki on siru, joka jo muutamissa USA:n osavaltioissa on toistaiseksi salaisella lailla määrätty pakolliseksi. Kun käteisestä rahasta aikanaan luovutaan, "kukaan jolla ei ole tätä merkkiä, ei voi ostaa eikä myydä mitään".
      - "Pedon luku joka on myös ihmisen luku, on 666. Jolla taito on, se laskekoon". 6 6 6=18. Laske montako merkkiä on sinun henkilötunnuksessasi (myyty meille työeläkekortin numerona) ja montako merkkiä on posinumerossasi maatunnuksessasi. Tuliko yhteensä 18? Jos ei, niin tutki mitä laskit väärin. Tämä 18 merkin sarja määrittelee täysin sinun henkilöllisyytesi ja asuinalueesi ja on siis sinun "ihmisen lukusi" jota ei muilla ole. Ja se ihmisen lukuhan on myös pedon luku...

      Lue Johanneksen ilmestyskirja ja vertaa maailman tapahtumiin ja illuminaattien touhuihin. Takaan, että on mielenkiintoista!
      Todennäköisesti nämä illuminaatit uskovat voivansa vähän muuttaa ilmestyskirjan lopun tapahtumia. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, onnistuuko se vai ei. Mielenkiintoista niille, jotka sen näkevät...

      • J.Peiper

        Idea on siinä että Suomi ja Saksa olivat liitossa. Nyt ei juutalaiset ja heidän orjansa lopeta ennen kuin jokainen suomalainen ja saksalainen on tuhottu.

        SAATANA!

        Oikein voi tuntea miten paljon inhottavaa ja voimakasta vihaa on suomalaisia ja saksalaisia kohtaan. Mutta mitäpä sitä voi tehdä? Hitler surmasi itsensä ja hylkäsi Saksan sekä Suomen.


      • Kolmas lukija
        J.Peiper kirjoitti:

        Idea on siinä että Suomi ja Saksa olivat liitossa. Nyt ei juutalaiset ja heidän orjansa lopeta ennen kuin jokainen suomalainen ja saksalainen on tuhottu.

        SAATANA!

        Oikein voi tuntea miten paljon inhottavaa ja voimakasta vihaa on suomalaisia ja saksalaisia kohtaan. Mutta mitäpä sitä voi tehdä? Hitler surmasi itsensä ja hylkäsi Saksan sekä Suomen.

        Sanat ovat kyllä suomea, mutta mitähän ne tarkoittavat tuossa yllä esitetyssä järjestyksessä?
        Tuliko otettua väärän väriset pillerit tällä kertaa, J.Peiper?


    • peehen

      Kiittäkää johanna suurpäitä, heidihautaloita, satuhasseja, tarjahalosia, mervivirtasia, harriholkereita, marttiahtisaaria, evabiadeta ja leenaruusuvuoia oikein syvälle!

    • somali samibdullah
    • mistä

      Onko tuosta mitään tietoa että mistä nämä pioneerit osasivat tulla nimenomaan tänne pohjolan perukoille tuolloin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe