Teinit ryöstävät

Ihan yleistä teinien keskuudessa se että jos ne tietää jonkun olevan pois kotoaan,
niin ne menee murtautumaan sinne. Ikävää on kun perheen omat lapset kertoo
kavereilleen että koko perhe lähtee matkoille, niin saa varautua murtokeikkaan.

Eräässäkin tapauksessa jossa perhe oli matkoilla, perheen pojan "kaverit" murtautuivat
ok-taloon rikkomalla ulko-oven vieressä olevan lasin. Sisälle päästyään he sotkivat paikkoja,
ryyppäsivät jääkaapissa olleet kaljat ja olivat vielä niin tyhmiä että jättivät tyhjä pulloja taloon,
joista poliisi sai ryöstäjien DNAt. Perheen tietokoneet varastettiin samoin Pleikkarit pelit, videokamera lomavideot, ilmakon, ym..

Takasta oli levitetty tuhkaa pitkin taloa ja naarmutettu pilalle 50 tuumainen TV koska sitä teiniryöstäjät eivät jaksaneet viedä mukanaan.

Ryöstäjät olivat niin röyhkeitä että kävivät useana eri yönä talossa riehumassa ja ryyppäämässä.
Vaikka poliisi sai tietoonsa keitä varkaat olivat, niin koska kukaan heistä ei tunnustanut tekoa, vaan syytti toisia, niin ketään ei rangaistu! En ymmärrä miksei DNA tai löydetyt sormenjäljet toimineet todisteena? Anastetun omaisuuden arvo oli lähes 3000 euroa ja vahingoitetun omaisuuden tuhot n. 10.000 euroa.

Kiva tulla rentouttavalta lomareissulta tuhottuun kotiin.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kotinne! kirjoitti:

Ihan yleistä teinien keskuudessa se että jos ne tietää jonkun olevan pois kotoaan,
niin ne menee murtautumaan sinne. Ikävää on kun perheen omat lapset kertoo
kavereilleen että koko perhe lähtee matkoille, niin saa varautua murtokeikkaan.

Eräässäkin tapauksessa jossa perhe oli matkoilla, perheen pojan "kaverit" murtautuivat
ok-taloon rikkomalla ulko-oven vieressä olevan lasin. Sisälle päästyään he sotkivat paikkoja,
ryyppäsivät jääkaapissa olleet kaljat ja olivat vielä niin tyhmiä että jättivät tyhjä pulloja taloon,
joista poliisi sai ryöstäjien DNAt. Perheen tietokoneet varastettiin samoin Pleikkarit pelit, videokamera lomavideot, ilmakon, ym..

Takasta oli levitetty tuhkaa pitkin taloa ja naarmutettu pilalle 50 tuumainen TV koska sitä teiniryöstäjät eivät jaksaneet viedä mukanaan.

Ryöstäjät olivat niin röyhkeitä että kävivät useana eri yönä talossa riehumassa ja ryyppäämässä.
Vaikka poliisi sai tietoonsa keitä varkaat olivat, niin koska kukaan heistä ei tunnustanut tekoa, vaan syytti toisia, niin ketään ei rangaistu! En ymmärrä miksei DNA tai löydetyt sormenjäljet toimineet todisteena? Anastetun omaisuuden arvo oli lähes 3000 euroa ja vahingoitetun omaisuuden tuhot n. 10.000 euroa.

Kiva tulla rentouttavalta lomareissulta tuhottuun kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu