Kuinka hyvin viljis pärjää yksin?

Kärmespoika

Kun on sellainen ongelma, että kesäksi pitäisi lähteä toiseen kaupunkiin ja kotona asustaa suht. tuore viljakäärme, ja en sitä ottaessa tiennyt että on pakko lähteä. Viikonloppuisin ja jonkun lomaviikon voisi olla kotona, mutta muuten ei onnistu. Ja käärmettä ei voi ottaa mukaan kun paikka minne menen evakkoon sanoi tekevänsä siitä rukkaset jos otan mukaan, plus en omista autoa niin terraarion siirtäminen olisi suht. mahdotonta.

Olen vähän koettanut kysellä lomahoitajaa, mutta heikolta näyttää :(

Ratkaisuja pulmaan? Pärjäisikö kaveri mitenkään yksinään viikkoja? Pahimmillaan puolitoista-kaksi, viikonloput voisin melkein aina käydä kotona. Poika on siis 2 vuotias.

5

1745

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+10

      Ei voi jättää yksin noin pitkäksi aikaa. Laki sanoo, että eläimen kunto on tarkistettava kerran päivässä.

      Kesähelteillä on varmistettava, ettei lämmöt nouse liian ylös, se on yksi pahimpia riskejä. Ilman ruokaa se tuskin vielä pärjää kahta viikkoa? Vesitilannetta on myös seurattava kesällä useammin kuin kerran viikossa-kahdessa.

      Oletko kysynyt herppi.netistä hoitajaa? Tai saisitko kärmyn kesäksi jollekin herppi-ihmiselle hoitoon? Palstalla on avunpyynnöt-osio, sieltä voisit kysellä hoitajaa kotiin tai saada käärmeen jollekin hoitoon.

      • ..pienikin viljis pärjää kaksi viikkoa ilman ruokaa: sehän on ihan normaalin luontipaaston pituus.
        Herppi.netissä kannattaa tosiaan kysellä, josko lähistöltä löytyisi joku harrastaja, joka voisi käärmeen tsekata tai ottaa hoitoon kesäksi. :) Nuohan on kuitenkin niin vaivattomia, että hvyin voisin itse ottaa, jos lähistöltä tarvittaisiin hoitajaa. :)


      • pelästynyt
        Plussa-pallero kirjoitti:

        ..pienikin viljis pärjää kaksi viikkoa ilman ruokaa: sehän on ihan normaalin luontipaaston pituus.
        Herppi.netissä kannattaa tosiaan kysellä, josko lähistöltä löytyisi joku harrastaja, joka voisi käärmeen tsekata tai ottaa hoitoon kesäksi. :) Nuohan on kuitenkin niin vaivattomia, että hvyin voisin itse ottaa, jos lähistöltä tarvittaisiin hoitajaa. :)

        Se pärjää sillai yksin että se luikertaa yöllä salaa terrasta ulos ja heräät siihen että niljake luikertaa naaman päällä.Siihen loppu käärmeen pito.Kaulan ympäri kun se olisi päässyt ja alkanut kuristaa mitä sitten?


      • Herrasneiti
        pelästynyt kirjoitti:

        Se pärjää sillai yksin että se luikertaa yöllä salaa terrasta ulos ja heräät siihen että niljake luikertaa naaman päällä.Siihen loppu käärmeen pito.Kaulan ympäri kun se olisi päässyt ja alkanut kuristaa mitä sitten?

        Itse pidän silloin tällöin käärmeitä vapaana asunnossani(tietenkin vaaratekijät ja muut vähänkin vaaralliset tavarat hyvin piilotettuina). Kyllä se vain on mukavaa herätä kahden neidon seurassa. Käärmeitä mulla on ollut jo 14-vuotiaasta asti eli peräti 12-vuotta! Yksikään ei ole koskaan ees yrittäny kuristaa, panettelua panettelua.... :)


      • pelästynyt kirjoitti:

        Se pärjää sillai yksin että se luikertaa yöllä salaa terrasta ulos ja heräät siihen että niljake luikertaa naaman päällä.Siihen loppu käärmeen pito.Kaulan ympäri kun se olisi päässyt ja alkanut kuristaa mitä sitten?

        Käärme kuristaa tarkoituksellisesti vain syömismielessä. Käärmekään ei ole niin tyhmä, ettei tajuaisi ihmisen olevan sille aivan liian suuri ateria. Viljakäärmeet kun saavat niellyksi korkeintaan suuren hiiren kokoisen saaliin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1483
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      250
      726
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      561
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe