Mainitse jokin

valtio, jossa on voimassa 10 käskyn laki kansallisena lakina rikollisuutta vastaan? Raamattussa ilmoitetaan, miksi ja keitä varten laki annettiin, mutta käyttääkö jokin valtio sitä vielä täsmälleen siinä muodossa, kuin se on annettu? Jollei käytä, niin silloin sitä ei enää ole.
1.Tim.1.
6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan,
54260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Jumalan valtakuntahan se sellainen on.

Mainitse valtio, missä KAIKKI lainsäätäjät uskovat Jumalaan. Höhhöh! Jos ei sellaista ole, niin silloinhan todistetusti ei ole Jumalaakaan?

Äänestä
  • Miksi kierrät vastauksen, kun "vaan" kysyy mitkä valtiot, tai missä valtiossa on 10 käskyn laki voimassa rikollisuutta vastaan kansallisena lakina, niin sinä kierrät kysymyksen, miksi et voi rehellisesti vastata kysymykseen? Taivaassa toimii vain ikuinen yli ikuisuuksien - äärettömyyksien ulottuva Jumalallinen rakkauden anteeksiantava laki. Siellä ei jahven säätämät 10-käskyä ole muodissa.

    Äänestä

  • _____________ kirjoitti:

    Miksi kierrät vastauksen, kun "vaan" kysyy mitkä valtiot, tai missä valtiossa on 10 käskyn laki voimassa rikollisuutta vastaan kansallisena lakina, niin sinä kierrät kysymyksen, miksi et voi rehellisesti vastata kysymykseen? Taivaassa toimii vain ikuinen yli ikuisuuksien - äärettömyyksien ulottuva Jumalallinen rakkauden anteeksiantava laki. Siellä ei jahven säätämät 10-käskyä ole muodissa.

    Onko siis "x-hirvas" ja "vaan" sama kirjoittaja?

    En ymmärrä yhteyttä siihen, että jos maallinen laki ei ole yhtä kuin Jumalan laki, niin se poistaisi Jumalan lain. Ei edes x-hirvas pysty sellaista asiaa määräämään.

    Kumpaa meidän on kuuleminen, ihmistä vai Jumalaa?

    Äänestä

  • _____________ kirjoitti:

    Miksi kierrät vastauksen, kun "vaan" kysyy mitkä valtiot, tai missä valtiossa on 10 käskyn laki voimassa rikollisuutta vastaan kansallisena lakina, niin sinä kierrät kysymyksen, miksi et voi rehellisesti vastata kysymykseen? Taivaassa toimii vain ikuinen yli ikuisuuksien - äärettömyyksien ulottuva Jumalallinen rakkauden anteeksiantava laki. Siellä ei jahven säätämät 10-käskyä ole muodissa.

    typerä urputtaja. VT:n Jumala, Jahve, on UT:n Jeesus. Jeesus = Jahve.

    Äänestä

  • werwerwer kirjoitti:

    Pikemminkin, että Jumalan tahto on Jeesuksen tahto Jumalan oikeudenmukaisuus ja rakkaus on Jeesuksen..
    Siten he olivat yhtä - aivan niinkuin Jeesuksen omat yhtä hänessä ja hänen kauttaan Jumalassa.

    Mutta muuten olen samalla linjalla..

    Äänestä

  • werwerwer kirjoitti:

    typerä urputtaja. VT:n Jumala, Jahve, on UT:n Jeesus. Jeesus = Jahve.

    Herran nimi on Jahve!
    Ja Herra on Jeesus Kristus, että myös Jumala

    " Jumala vastasi Moosekselle: " minä olen se, joka minä olen"
    Ja hän sanoi vielä: " Sano Israelilaisille näin: `M i n ä O l e n ` lähetti minut teidän luoksenne"
    2 Moos. 3: 14

    Jeesus ve väkevällä kädellään israelilaiset pois Egybtin maasta orjuuden pesästä!
    lapset!
    Ja ei sitten mennyt ...hirvittävän kauan, kun Hän tuli omiensa tykö ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan"!!
    Omaisuuskansa muodostui siitä, että Jeesus oli heidän Isänsä, ja israelilaiset olivat hänen poikiaan, Hänen kansansa

    Äänestä

"Ei muuta Jumalaa kuin kansa kaikkivaltias"? Niinkö?

Äänestä

Nostatko sinä x-hirvas maallisten lakien säätäjät Jumalan yläpuolelle?

Tuon listan mukaanhan laki ON meille kaikille. Esim. syntisille. Vai kuka meistä on synnitön? Ehkä se, joka tuntee olevansa sopiva heittämään ensimmäisen kiven?

Äänestä
  • asioita. En minä puhunut syntisistä, synnittömistä enkä mistään taivaallisesta, vaan maallisesta 10 käskyn laista. Se annettiin israelilaisille ja se oli heidän kansallinen rikoslaki. Mutta missä valtiossa sitä vielä käytetään siinä muodossa, kuin se annettiin Hoorebilla? Sitten joku ylempänä kysyi näin:

    "Kumpaa meidän on kuuleminen, ihmistä vai Jumalaa? "

    Totteletko sinä Suomen voimassa olevia lakia, jonka ovat säätäneet 200 kansanedustajaa. He ovat ihmisiä, ja etkö halua totella Suomen lakia?

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    asioita. En minä puhunut syntisistä, synnittömistä enkä mistään taivaallisesta, vaan maallisesta 10 käskyn laista. Se annettiin israelilaisille ja se oli heidän kansallinen rikoslaki. Mutta missä valtiossa sitä vielä käytetään siinä muodossa, kuin se annettiin Hoorebilla? Sitten joku ylempänä kysyi näin:

    mikään maallinen laki, vaan JUMALAN perustuslaki maailmankaikkeudessa. Sinä sodit Jumalaa vastaan ja sotasi päättyy helvetin tuleen. Tee parannus!

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    asioita. En minä puhunut syntisistä, synnittömistä enkä mistään taivaallisesta, vaan maallisesta 10 käskyn laista. Se annettiin israelilaisille ja se oli heidän kansallinen rikoslaki. Mutta missä valtiossa sitä vielä käytetään siinä muodossa, kuin se annettiin Hoorebilla? Sitten joku ylempänä kysyi näin:

    "Kumpaa meidän on kuuleminen, ihmistä vai Jumalaa? "

    Totteletko sinä Suomen voimassa olevia lakia, jonka ovat säätäneet 200 kansanedustajaa. He ovat ihmisiä, ja etkö halua totella Suomen lakia?

    Ethän sinä, ex- hirvas puhunutkaan syntisistä tai synnittömistä, vaan nuo Raamatunjakeet jotka itse vedit esille. Niissähän sanotaan kenelle Jumalan laki on; mm syntisille. Etkö tunne lain silloin olevan myös sinulle?

    Tottelen Suomessa voimassa olevaa ihmisten säätämää lakia niin pitkälle kun se ei sodi Jumalan lakia vastaan. Jos eduskunta säätäisi lain, jonka mukaan kaikki Raamattua hallussaan pitävät on tapettava, niin ehdottomasti tottelisin ennemmin Jumalan lakia:"Älä tapa".

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    asioita. En minä puhunut syntisistä, synnittömistä enkä mistään taivaallisesta, vaan maallisesta 10 käskyn laista. Se annettiin israelilaisille ja se oli heidän kansallinen rikoslaki. Mutta missä valtiossa sitä vielä käytetään siinä muodossa, kuin se annettiin Hoorebilla? Sitten joku ylempänä kysyi näin:

    "Kumpaa meidän on kuuleminen, ihmistä vai Jumalaa? "

    Totteletko sinä Suomen voimassa olevia lakia, jonka ovat säätäneet 200 kansanedustajaa. He ovat ihmisiä, ja etkö halua totella Suomen lakia?

    sillä maallisenkin lain mukaan on kaikki vilpillisyys kiellettyä. Kaikki rikoksethan alkaa aina ajatustasolta. Pahoista ja lähimäistä kohtaan suuntautuvista ajatuksista puhkeaa tekoja kuten varastaminen, kavallukset, huoruus, seksuaaliset rikokset, murhat ja ym. Nämä kuuluvat maallisenkin lain piiriin, vaikka niitä on aikojen saatossa vesitetty, esimerkiksi juoraamisen osalta. Näitähän myöskin Jumala kieltää tekemästä kymmenessä käskyssään, joten mitä pahaa kymmenessä käskyssä sitten on?

    Äänestä

Uskon kuuliaisuus Jumalan tahdolle, on Jumalan valtakunnan lakia ja laki.
Se on Pyhä ja Täydellinen ja kaikki mikä alittaa sen, on maallista ja maallinen, siksi tässä maassa hallitsee synti.
Vanhurskas ei haihattele Jumalan lakia vastaan ja näinollen vanhurskautuu Jumalan tahdon mukaan, eikä tee syntiä.
Mutta jos vanhurskas tekee syntiä, on laki pantu uudessaliitossa sydämeen, että hän kääntyy Jumalan tahtoon ja tekee oikein parannuksesta lähtien. Eli palaa Jumalallisille juurille.
Niskoittelevat ovat erikseen, jos he eivät käänny Jumalan tahtoon, niin laki tuolee olemaan tuomarina, sillä laki on Pyhä, vanhurskas ja hyvä. Se tuomitsee oikeudenmukaisesti ja Jumala sanoo näille, menkää pois Minun tyköäni te laittomuuden tekijät.

On ero maallisen lain ja taivaallisen lain suhteen. Kumpaakin on toteltava, mutta taivaallinen laki menee ohi maallisen lain kanssa.

Jeesuksen ohjetta aikaamme.

maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
14. "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. 15. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. 16. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.
17. Jeesus ja laki
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Äänestä

typerä! maalliset valtiot ovat KAIKKI saatanan valtakuntaa, joten tietenkään ne eivät JUMALAN laista välitä pätkääkään. Koska et välitä sinäkään, niin olet tasan samaa saatanan valtakuntaa kuin kaikki muutkin Jumalan lain viholliset. Tee parannus!

Äänestä

ja oikeudessa vannotaan käsiraamatun päällä.

Ei raamatun lait ole kuitenkaan Suomessa käytössä.
Huoruuta saa harrastaa vapaasta tahdosta, mutta varastaa ei saa muuten, kun säätämällä lain, jonka puitteissa on porsaanreikä ja näin on varastaminen mahdollista.
Valehdella saa, kun sitä ei tee kovin röyhkeästi, että täyttyy laissa kunnianloukkaus kriteerit.
Samoin saa Suomen lain puitteissa varastaa niin, että ei jää kiini.
Tappaminen on toistaiseksi Suomen laissa kiellettyä, mutta siinäkin sallitaan tietyissä puitteissa aborteissa murhaaminen ja hoitotestamentit "armomurhat" alkaa pikku hiljaa rantautumaan tännekin.
Täytyy sanoa, että ei raamatun lait Suomessa päde, vai oleko asiasta eri mieltä?
Uskonvapauslakiki kyllä on, mutta en tiedä miten se pelittää?

Äänestä

Adventtiteologit ovat tottuneet negatiivisuuteen. Jos olisit kysynyt kielteisesti, kuten on laintaulutkin kieltolaki - niin olisivat jotain osanneet
vastata.

"Missä valtiossa EI ole perustuslakina 10 käskyä ja vain ne?"

Silloin adventistit olisivat kopsanneet jostain listan kaikista maailman
valtioista. Ja päälle vielä todenneet että koko maailma on pedonvaltaa,
kun eivät käytä 10 käskyn perustuslakia.

Äänestä
  • vaikeaa adventistien myöntää, että 10 käskyä annettiin vain israelilaisia varten. Sitä ei annettu, eikä se koskenut ainuttakaan pakanakansaa, ja me olemme pakanakansa, emme Israel.
    Kummaa on se, että adventistit sanovat uskovansa Raamatun sanaan, mutta eivät usko kuitenkaan vaan adventtikirkon oppiin.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    vaikeaa adventistien myöntää, että 10 käskyä annettiin vain israelilaisia varten. Sitä ei annettu, eikä se koskenut ainuttakaan pakanakansaa, ja me olemme pakanakansa, emme Israel.

    Oletko nyt ihan tosissasi, että tässä pitäisi alkaa palvomaan epäjumalia; Aasaa, Ukko Ylijumalaa... Herran meidän Jumalamme rinnalla? Pitäisi alkaa kiroilemaan, himoitsemaan sinun vaimoasi... Ihan vain sentakia, että maallinen laki ei sitä kiellä, pelkästään Jumalan laki? Sittenkö olisin sellainen oikein kunnon kristitty?

    Pitäisikö minun tahallani toimia omaatuntoani ja Jumalan tahtoa vastaan vastaan?

    Vai mitä ihmettä sinä ajat takaa?

    Äänestä

  • kuinka vähän ymmärrät a) adventismista b) Jumalan laista.

    Sinä valitat jatkuvasti palstalla että Jumalan laki ei voi olla voimassa koska sitä ei kukaan ole kyvykäs pitämään elämässään, valitat koska et käsitä että se on JUMALAN OIKEUDENMUKAISUUTTA vai etkö usko että Jumalan laki on Jumalan oikeudenmukaisuutta? Etkö usko että Jumalan Poika täytti Jumalan lain kokonaisuudessaan?

    Etkö usko että se on siksi hänet herätettiin kuolleista esikoisena - ja valtakunnan perijänä?

    Miten olisi ollut jos ei Jeesus olisi pitänyt Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten? Vai etkö usko että hän teki sen? Omien sanojensa mukaan hän todella teki sen, mutta huomaa hän ei pitänyt kiinni Mooseksen laista viimeistä piirtoa myöten.. vaan Jumalan laista.

    Kyllä adventistit ovat tässä Jumalan laki asiassa paljon paremmin perillä sen merkityksestä kuin sinä ja ne jotka tavallasi nurisevat Jumalaa vastaan ja kieltävät Hänen oikeudenmukaisuutensa - kun ei se oikein sovi vajavaisten ihmisten kuvioihin...

    Kirjoitin jo aikaisemmin että olisiko pelastus tullut mahdolliseksi jos ei Jeesus olisi täyttänyt Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten?

    Ok- sinä lain vastustajana et halua vastata Vastaus on tietysti - että "Ei olisi".. Oli siis välttämätöntä että Jeesus täytti Jumalan lain puolestasi - sen lain jota olet vajavaisuudessasi poistamassa..

    alex

    Äänestä

  • risti-seiska kirjoitti:

    Oletko nyt ihan tosissasi, että tässä pitäisi alkaa palvomaan epäjumalia; Aasaa, Ukko Ylijumalaa... Herran meidän Jumalamme rinnalla? Pitäisi alkaa kiroilemaan, himoitsemaan sinun vaimoasi... Ihan vain sentakia, että maallinen laki ei sitä kiellä, pelkästään Jumalan laki? Sittenkö olisin sellainen oikein kunnon kristitty?

    Pitäisikö minun tahallani toimia omaatuntoani ja Jumalan tahtoa vastaan vastaan?

    Vai mitä ihmettä sinä ajat takaa?

    selvää suomenkieltä mitä kirjoitin, niin en minä voi sille mitään. Valitettavasti.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    vaikeaa adventistien myöntää, että 10 käskyä annettiin vain israelilaisia varten. Sitä ei annettu, eikä se koskenut ainuttakaan pakanakansaa, ja me olemme pakanakansa, emme Israel.
    Kummaa on se, että adventistit sanovat uskovansa Raamatun sanaan, mutta eivät usko kuitenkaan vaan adventtikirkon oppiin.

    Itse asiassa jo vanhain liittoin aikaan todelliset kivitaulut olivat Armo ja Sopu!

    Sak. 11:7
    Minä paimensin kauppiaille myytyjä teuraslampaita.
    Valitsin itselleni kaksi sauvaa, toiselle annoin nimen "Armo"
    ja toiselle nimen "Sopu". Niitä minä käytin paimentaessani lampaita.

    Ps.147:19
    Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille.
    20 Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle,
    ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja! 148 PSALMI.

    Luuk.16:16
    Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    Hirvas tekee aivan oikein kun itsepintaisesti johtaa suurta taistelua
    lain varjolla - nimenomaan varjolla - itseään kehuskelevien lihallisuutta
    vastaan, paljastaen heidät viimeistä rihmankiertämää myöden!

    Antti

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    kuinka vähän ymmärrät a) adventismista b) Jumalan laista.

    Sinä valitat jatkuvasti palstalla että Jumalan laki ei voi olla voimassa koska sitä ei kukaan ole kyvykäs pitämään elämässään, valitat koska et käsitä että se on JUMALAN OIKEUDENMUKAISUUTTA vai etkö usko että Jumalan laki on Jumalan oikeudenmukaisuutta? Etkö usko että Jumalan Poika täytti Jumalan lain kokonaisuudessaan?

    Etkö usko että se on siksi hänet herätettiin kuolleista esikoisena - ja valtakunnan perijänä?

    Miten olisi ollut jos ei Jeesus olisi pitänyt Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten? Vai etkö usko että hän teki sen? Omien sanojensa mukaan hän todella teki sen, mutta huomaa hän ei pitänyt kiinni Mooseksen laista viimeistä piirtoa myöten.. vaan Jumalan laista.

    Kyllä adventistit ovat tässä Jumalan laki asiassa paljon paremmin perillä sen merkityksestä kuin sinä ja ne jotka tavallasi nurisevat Jumalaa vastaan ja kieltävät Hänen oikeudenmukaisuutensa - kun ei se oikein sovi vajavaisten ihmisten kuvioihin...

    Kirjoitin jo aikaisemmin että olisiko pelastus tullut mahdolliseksi jos ei Jeesus olisi täyttänyt Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten?

    Ok- sinä lain vastustajana et halua vastata Vastaus on tietysti - että "Ei olisi".. Oli siis välttämätöntä että Jeesus täytti Jumalan lain puolestasi - sen lain jota olet vajavaisuudessasi poistamassa..

    alex

    verran, että ohjaat keskustelun itse asista sivuraiteelle. En minä vastusta lakia, mutta koska pakanoille sitä ei ole koskaan annettu, niin silloin se ei koskaan koskenut meitä. Etkö huomaa, että en ole lain vastustaja, koska en voi vastustaa sellaista, mitä pakanalle ei ole koskaan annettukaan, eikä sitä lakia enää ole Israelissakaan, siis ei missään.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    kuinka vähän ymmärrät a) adventismista b) Jumalan laista.

    Sinä valitat jatkuvasti palstalla että Jumalan laki ei voi olla voimassa koska sitä ei kukaan ole kyvykäs pitämään elämässään, valitat koska et käsitä että se on JUMALAN OIKEUDENMUKAISUUTTA vai etkö usko että Jumalan laki on Jumalan oikeudenmukaisuutta? Etkö usko että Jumalan Poika täytti Jumalan lain kokonaisuudessaan?

    Etkö usko että se on siksi hänet herätettiin kuolleista esikoisena - ja valtakunnan perijänä?

    Miten olisi ollut jos ei Jeesus olisi pitänyt Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten? Vai etkö usko että hän teki sen? Omien sanojensa mukaan hän todella teki sen, mutta huomaa hän ei pitänyt kiinni Mooseksen laista viimeistä piirtoa myöten.. vaan Jumalan laista.

    Kyllä adventistit ovat tässä Jumalan laki asiassa paljon paremmin perillä sen merkityksestä kuin sinä ja ne jotka tavallasi nurisevat Jumalaa vastaan ja kieltävät Hänen oikeudenmukaisuutensa - kun ei se oikein sovi vajavaisten ihmisten kuvioihin...

    Kirjoitin jo aikaisemmin että olisiko pelastus tullut mahdolliseksi jos ei Jeesus olisi täyttänyt Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten?

    Ok- sinä lain vastustajana et halua vastata Vastaus on tietysti - että "Ei olisi".. Oli siis välttämätöntä että Jeesus täytti Jumalan lain puolestasi - sen lain jota olet vajavaisuudessasi poistamassa..

    alex

    " kuinka vähän ymmärrät a) adventismista b) Jumalan laista. " -alex adventisti

    Room. 7:10
    ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana,
    joka oli oleva minulle elämäksi,
    olikin minulle kuolemaksi.

    :)

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    oli aleksi, et sinä antti tajua adventismista mitään ja raamattuakin luet kuinka sattuu.

    Äänestä

sellaista valtiota eikä tule koskaan olemaankaan - eihän edes Israelin (Moosesksen) laki ollut kaikessa Jumalan lain mukaan oikein, mutta Jumalan valtakunnassa vallitsee Jumalan tahto täydellisenä.

Jeesus täytti Jumalan lain täydellisesti, mutta ei hyväksynyt Mooseksen lakia - ei silloin kuin se oli ristiriidassa Jumalan lain kanssa.

Etkö ymmärrä että Jumalan laki on JUMALAN OIKEUDENMUKAISUUTTA - ei ihmisten.

Huomaa Jumalan tahto on "iankaikkisen elämän tahto", kannattaa siis ottaa selvää että mitä se tarkoittaa.. eikä vain nurista vastaan.. :)..

Ei se että ihmiset eivät ole kykeneviä elämään "Jumalan oikeudenmuukaisuudessa" tee siitä toista - sillä se mikä lähtee Jumalasta on oikein ja täydellistä.. Kuinka ihmeessä joku vajavainen ihminen panisi sen "viralta"??

Kun puhutaan täydellisestä oikeudenmukaisuudesta on hyvä muistaa, että siihen sisältyy aina myös rakkaus ..

alex

Äänestä

Hirvasta varten.
Hirvas yrittää väsätä lakia laittomille, eli itselleen ja sitten hirvas yrittää väsätä lakia koskemaan vaan Israelilaisia ja taas toisaalata kumoaa lain koskemista Israelia varten, kun he eivät ole laittomia.

Eli Hirvas puhuu ristiin, saksen leikkelyyn ja palotteluun..

Äänestä
  • annettiin nimenomaan rikollisille, ja nimenomaan israelilaisille. Mitäs vänkäät, lue Raamattua niin kauan, että tiedät asian olevan niin. Kirja käteen!

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    annettiin nimenomaan rikollisille, ja nimenomaan israelilaisille. Mitäs vänkäät, lue Raamattua niin kauan, että tiedät asian olevan niin. Kirja käteen!

    Joka rikkoo lain yhdessä kohtaa on rikkonut koko lain- Hirvas - kuka on rikollinen?
    Eikö se joka on lain rikkonut.

    Joka pitää Jumalan lain on siitä elävä - mutta joka rikkoo sen yhdessä kohtaa on rikkonut rikkonut koko lain ..

    Toisin sanoen:
    Iankaikkinen elämä on mahdollista ainoastaan Jumalan täydellisyydessä (ja siihen sisältyy luonnollisesti myös Jumalan oikeidenmukaisuus) ja joka tekee rikkomuksen ei luonnollisesti enää ole Jumalan täydellisyydessä ja sen tähden vailla iankaikkista elämää - jos ei Jumala maksa hänen syntivelkaansa.

    Kukaan muu kuin se joka on Jumalassa (toisin sanoen - elää siinä Jumalan täydellisyydessä mitä laki kuvaa) ei voi maksaa syntisten syntivelkoja koska jokaisella lainrikkojalla on omat syntivelat maksettavanaan ja Raamattu sanoo että synnin palkka on kuolema. Heidän on siis kuoltava omien syntiensä seurauksena - ei siinä jäljelle mitään muille syntisille.. Jeesus piti kiinni Jumalan oikeudenmukaisuudesta (johon aina sisältyy myös rakkaus) ja ei siksi ollut kuolemaan ansainnut.. SIKSI voi Jeesuksen kuolema pelastaa syntiset synnin orjuudesta.

    Tämä on niin helppoa ymmärtää että en voi käsittää että se on sinulle peitossa?

    Ei ole lakihenkisyyttä haluta elää Jumalan tahdossa, me tiedämme että ei kukaan voi itseään pelastaa omilla teoillaan, mutta ei olekaan kysymys siitä että pelastaisimme itsemme omilla teoillamme vaan HALUSTA elää Jumalan tahdossa tietäen että se on paras tapa ihmiselle elää..

    Miksi emme ottaisi oppia Jumalan Sanasta - siksihän se on meille annettu.

    alex

    Äänestä

että Jumalan 10 käskyä ovat juuri sitä - JUMALAN käskyjä - Jumalan laki ei ihmisten.
Kuinka huonosti tai hyvin me sitten yritämmekin sitä noudattaa olemme aina syyllisiä lain rikkomiseen.

Mutta että me voisimme millään tavalla /tai lailla/ poistaa tai muuttaa Jumalan lakia on täysin mahdoton jo ajatuksenakin - eikö vaan. Silloinhan me tekisimme väkivaltaa Jumalan oikeudenmukaisuutta vastaan..

Minä näen tämän laki asian siten että - Jumala antoi lakinsa meille kahdesta syystä: Ensiksikin osoittaakseen mitä siihen todelliseen oikeudenmukaisuuteen mikä on Jumalan kuuluu. Että Jumala On oikeudenmukainen aina - poikkeuksetta, siis myös armahtaessaan syntiset. Armokin tuli mahdolliseksi vain Jumalan oikeudenmukaisuudessa, Jumalan oli itse maksettava meidän syntiemme seuraukset.

Jumalan laki siis osoittaa Jumalan oikeudenmukaisuutta.

Toinen syy sille että Jumala antoi lakinsa ihmisille oli että koska Jumalan laki osoittaa Jumalasta lähtevää täydellisyyttä se osoittaa samalla että me olemme erossa Jumalasta. Tukihan käskyjä niin huomaat kuinka pahoja me olemme verrattuna Jumalaan.. Jumalan oikeudenmukaisuuteen - josta siis käskyt kertovat.

Nyt onn kuitenkin valitettavaa että monet ovat oman vajavaisuutensa täähden erehtyneet siinä määrin että ovat poistamassa Jumalan lakia ! He ajattelevat että mitä me teemme lailla jota emme kuitenkaan voi noudattaa, he erehtyvät koska eivät ymmärrä että kyseessä on Jumalan (ei ihmisen) laki. Jumala itse noudattaa oman lakinsa periaatteita TÄYDELLISESTI, me voimme ymmärtää sen koska Jumalan laki on lähtöisin Jumalan ominaisuuksista ja kuvaa siksi Jumalan oikeudenmukaisuutta.

Jeesus täytti Jumalan lain - mutta ei Mooseksen lakia - ei niiltä kohdin joissa se oli ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Eikö se jo kerro sinulle mistä on kyse?

Luuletko että lunastus olisi mahdollista jos Jeesus ei olisi pitänyt Jumalan lakia vaan olisi valinnut Mooseksen lain, kun lait olivat ristiriidassa keskenään? Minä en usko että olisi - Jeesus tiesi oikein hyvin mikä osa Jumalan lailla (Jumalan oikeudenmukaisuudella) on iankaikkisessa elämässä.

alex

Äänestä
  • nyt ystävällisesti vastata, antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä pakanakansoille, esimerkiksi Babylonialle tai Egyptille ?

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    nyt ystävällisesti vastata, antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä pakanakansoille, esimerkiksi Babylonialle tai Egyptille ?

    Minusta on turha toisaalta miettiä missä laki on annettu .Olkoonpa kysymyksessä Jumalan laki tai maallinen esim.Suomen laki.Sillä jos ei lakia ole ,niin silloin ei voi olla ARMAHDUSTAKAAN!
    Siunausta elämääsi .

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Alex vastaa nimettömänö X-hirvakselle ja osoittautuu itsensäpaljastajaksi:

    [][][] Sillä jos ei lakia ole ,niin silloin ei voi olla ARMAHDUSTAKAAN! [][][]

    Hirvas on oikeassa ja sinä, alex, olet metsässä.
    Vaikka lakia ei olisi koskaan ollutkaan, tarvitaan valtava aina enenevä armo
    uskon kautta, että se kantaisi meidät perille Isän Kotiin!
    Paavalihan kysyy että täytyykö minun sitten paljon tehdä syntiä, että armokin
    suureksi tulisi. Ja vastaa samantien itse, että ei toki. Sillä kun olen
    uskon kautta kuollut pois synnin laista (synnin laki=Jumalan laki), niin miksi
    vielä eläisin synnissä.

    Alex, aurinko ei pyöri Maan ympäri eikä elämä pyöri lain ympärillä,
    vaikka se sinun horisontistasi siltä näyttääkin!

    Room.6:6
    kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
    7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
    8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,

    Uskon saavani elää Herran kanssa!

    14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman,
    koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
    15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä,
    koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!

    Arkaan kohtaan osumisella siis tarkoitin että ...
    Kaikki alexin jutustelu lain ympärillä tanssahdellen, perustuu siihen että
    alex tahtoo näennäistä lainkuuliaisuutta peräänkuuluttamalla peittää
    syntiensä paljouden. Muut ovat pahempia kun eivät edes kiihkoile lain puolesta.

    Matt. 23:5
    Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
    He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi .

    Mutta aurinko ei kierrä maata eikä elämä pyöri lain ympärillä!
    VAAN maa kiertää aurinkoa ja armo riittää syntisyytensä tuntevalle.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Minusta on turha toisaalta miettiä missä laki on annettu .Olkoonpa kysymyksessä Jumalan laki tai maallinen esim.Suomen laki.Sillä jos ei lakia ole ,niin silloin ei voi olla ARMAHDUSTAKAAN!
    Siunausta elämääsi .

    vaan antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille, kuten Babylonialle, Egyptille ja vaikka Assurille. Jos tunnet vähänkin Raamattua, niin osaat vastata, joten antoiko vai ei?

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    vaan antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille, kuten Babylonialle, Egyptille ja vaikka Assurille. Jos tunnet vähänkin Raamattua, niin osaat vastata, joten antoiko vai ei?

    tuo kysymys oli "lutkulaiselle" ja tietekin raamatuntuntija Alexille. Odottelen kunnes löytävät vastauksen Raamatusta.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Arkaan kohtaan osumisella siis tarkoitin että ...
    Kaikki alexin jutustelu lain ympärillä tanssahdellen, perustuu siihen että
    alex tahtoo näennäistä lainkuuliaisuutta peräänkuuluttamalla peittää
    syntiensä paljouden. Muut ovat pahempia kun eivät edes kiihkoile lain puolesta.

    Matt. 23:5
    Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
    He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi .

    Mutta aurinko ei kierrä maata eikä elämä pyöri lain ympärillä!
    VAAN maa kiertää aurinkoa ja armo riittää syntisyytensä tuntevalle.

    Ei edes kunnioita Herransa tahtoa, miten siihen suhtautuisi.
    Haureellinen on morsion.

    Siinäpä sitä Antin tupsutteluja on paljon, oikein pyytää katselemaan.

    Laki ja evankeliumi, älä polje kumpaakaan.

    Joka hylkää Mooseksen lain, armotta on kuolema ja joka polkee jalkoihinsa armon hengen.
    Eli UT- peräkkäiset jakeet.
    Tahi Jeesuksen opetus väärästä opista, pienimmän käskyn poistajalle, taivaassa on nimi pienin, ei ehkä tunnetakaan.
    Eli kannattaako olla Riitalle tunnettu ja taivaassa tuntematon, vai päinvastoin, Sanot Riitalle, että käyt Sanaa vastaan ja sanoudun Jumalan sanan tähden siitä opista ulos, samoin isien perinnäissäännöistä..

    Mutta se ihmisten edessä oleva nimi onkin tärkein.. joopa, niin näkyy olevan.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    tuo kysymys oli "lutkulaiselle" ja tietekin raamatuntuntija Alexille. Odottelen kunnes löytävät vastauksen Raamatusta.

    Siinain tapahtumat siinä sai Israel, senhän Jaakob sai nimekseen, niin Jumalan kansalle kuuluu Jumalan laki.
    Nyt samaan tapahtuma- aikaan helluntai, sehän se oli, niin pakanatkin pääsi osalliseksi Jumalan valtakuntaan.
    Nyt Jumala uudessa liitossa panee lakinsa SYDÄMEEN, eli sinne poveen, koska silloin se Suuri, Täydellinen, Puhdas, jonka päämäärä on rakkaus, on Hengen hedelmänä ajassa Jumalan valtakuntaa.

    Sitähän se valtakunta on jo. Nyt vaellamme vielä iankaikkisuuselämän vaikeinta aikaa, mutta täällä jo nyt eletään sitä, ja Jumalan valtakunnan laki on oltava sydämessä.
    Ja sen täyttävänä moottorina on Pyhä Henki.

    Jos tätä ei ymmärrä, ei ymmärrä mitään. Silloin x-hirvas etsii itsestään Jumalan tahdon täyttämiseen omia lihaksia ja toden totta, ei se siihen pysty, kun ei kukaan muukaan.
    Sen tähden kristitty- uskovien joukko kantaa suurta sairautta ruumiissaan.
    Niin pitaalinen, että maailmakin nyt sylkee kirkkokuntien ylle.
    Miksi, koska se täydellinen laki ei ole sydämessä ja jokainen tekee mitä hyväksi näkee.

    Se ei ole Jumalan valtakuntaa täällä, vaan lihallista valtakuntaa.

    Mutta jos olisi, että kristitty alistuisi ja antaisi Pyhälle Hengelle tilaa, niin silloin Jumalan tahto, eli laki täyttyisi Pyhässä Hengessä uudestisyntyneen ihmisen sydämestä aikaan.

    Sillä sieltä sydämestä lähtee hyvä ja paha, valinta vain on meillä.

    Näin ollen kaikki höperehtimien lain mitättömyydellä johtuu lihallisen ihmisen suunsa hedelmän tulkoksesta.

    Armahdan alexia, päästän pälkähästä, suojelen nöyryytykseltä.
    Alexin ei tarvitse enää myöntää, kun vastaus seisoo tässä valmiina:

    Ps.147:19
    Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille.
    20 Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle, ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja!

    LAIN HERRA ONKIN ARMONRUHTINAS !

    Aam. 4:7
    "Samoin minä pidätin teiltä sateen, kun oli vielä kolme kuukautta elonkorjuuseen. Yhdelle kaupungille minä annoin sadetta, toiselle en.
    Yksi pelto sai sadetta, mutta toinen, joka jäi ilman, kuivui.

    Sak. 11:7
    Minä paimensin kauppiaille myytyjä teuraslampaita. Valitsin itselleni kaksi sauvaa, toiselle annoin nimen "Armo" ja toiselle nimen "Sopu".
    Niitä minä käytin paimentaessani lampaita.

    Room. 9:15
    Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen,
    kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan".

    Herra armahti jo lakiliiton aikaan - armahti ketä armahti.
    Tämä tieto pitää minut nöyränä enkä uskaltaisi lakiin tai
    oikeudenmukaisuuteen vedota. Ylpeät niin tekevät.

    Luuk.16:16
    Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti;
    siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa,
    ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    Äänestä

  • sivuvastaaajaa.. kirjoitti:

    Siinain tapahtumat siinä sai Israel, senhän Jaakob sai nimekseen, niin Jumalan kansalle kuuluu Jumalan laki.
    Nyt samaan tapahtuma- aikaan helluntai, sehän se oli, niin pakanatkin pääsi osalliseksi Jumalan valtakuntaan.
    Nyt Jumala uudessa liitossa panee lakinsa SYDÄMEEN, eli sinne poveen, koska silloin se Suuri, Täydellinen, Puhdas, jonka päämäärä on rakkaus, on Hengen hedelmänä ajassa Jumalan valtakuntaa.

    Sitähän se valtakunta on jo. Nyt vaellamme vielä iankaikkisuuselämän vaikeinta aikaa, mutta täällä jo nyt eletään sitä, ja Jumalan valtakunnan laki on oltava sydämessä.
    Ja sen täyttävänä moottorina on Pyhä Henki.

    Jos tätä ei ymmärrä, ei ymmärrä mitään. Silloin x-hirvas etsii itsestään Jumalan tahdon täyttämiseen omia lihaksia ja toden totta, ei se siihen pysty, kun ei kukaan muukaan.
    Sen tähden kristitty- uskovien joukko kantaa suurta sairautta ruumiissaan.
    Niin pitaalinen, että maailmakin nyt sylkee kirkkokuntien ylle.
    Miksi, koska se täydellinen laki ei ole sydämessä ja jokainen tekee mitä hyväksi näkee.

    Se ei ole Jumalan valtakuntaa täällä, vaan lihallista valtakuntaa.

    Mutta jos olisi, että kristitty alistuisi ja antaisi Pyhälle Hengelle tilaa, niin silloin Jumalan tahto, eli laki täyttyisi Pyhässä Hengessä uudestisyntyneen ihmisen sydämestä aikaan.

    Sillä sieltä sydämestä lähtee hyvä ja paha, valinta vain on meillä.

    Näin ollen kaikki höperehtimien lain mitättömyydellä johtuu lihallisen ihmisen suunsa hedelmän tulkoksesta.

    [][][] Näin ollen kaikki höperehtimien lain mitättömyydellä johtuu lihallisen ihmisen suunsa hedelmän tulkoksesta [][][]

    Tiedämme kumpikin ettei hirvas elä synnissä vaan uskonkuuliaisuudessa
    Jeesus-nimelle!

    Room. 1:5
    jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran,
    että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan
    kaikissa pakanakansoissa,

    Tee parannus tekopyhyydestäsi!
    Antti

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    tuo kysymys oli "lutkulaiselle" ja tietekin raamatuntuntija Alexille. Odottelen kunnes löytävät vastauksen Raamatusta.

    Kysyt antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille? Vastaus: Ei antanut.
    Ei sellainen ihminen tarvitse lakia ,joka on ottanut Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan.Jeesus ,kun meni pois lupasi Hän meille lähettää Puolustajan meille.Ja kun Hän tulee ,niin Hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.
    Ei uskovainen pähkäile lain kanssa sillä hänellä on Pyhä-Henki joka opettaa ja kertoo kaiken.:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
    14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
    15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

    Kyllä porukka rakastaa isien perinnäissääntöoppeja oikein olan takaa.

    Jumalan huoneesta alkaa tuomio, niin mikä on niitten jumalattomien osa.

    Älä ikinä älähäkään, etteikö uudessaliitossa laki kuuluisi sydämeen.

    On siitä niin pajon esimerkkiä kristityssä maailmassa, että todella sokea ja pimeyttä on ihminen täysi, jos väittää muuta.

    Tuossa meneenä aikana, ehkä 2 vuotta sitten, oikein pitkänlijan helluntaipappi lankesi pahemmankerran.
    Kirjoittipa siitä RV. Jos Pyhä Henki olisi saanut käyttää Jumalan tahoa, eli lakia varoittamassa mielettömästä synnistä, ei lankeemusta ehkä olisi tapahtunut.
    Mutta ei, liha sai voiton ja siinä kaatui iso puu.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    [][][] Näin ollen kaikki höperehtimien lain mitättömyydellä johtuu lihallisen ihmisen suunsa hedelmän tulkoksesta [][][]

    Tiedämme kumpikin ettei hirvas elä synnissä vaan uskonkuuliaisuudessa
    Jeesus-nimelle!

    Room. 1:5
    jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran,
    että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan
    kaikissa pakanakansoissa,

    Tee parannus tekopyhyydestäsi!
    Antti

    Pitäköön lain sydämessä ja sinäkin tekopyyhyydessäsi sama asia.
    Minä en luota teidän vaellukseen pätkääkään, että voisin viittä senttiä välistää vaikka tuiki jumalattoman kohdalla.
    Se teidän liha on niin heikko, että ellei lakia ole pantu sydämeen, niin mistäs te sitten ojentaudutte taistelun hetkessä?

    Kyllä nyt tyhjät kellot siellä kumajaa, ota vain Sanasta vaari ja pidä siitä kiinni, että Pyhä Henki voisi varjella matkalla.

    Mutta jos tietoisuutta ei ole, eikä sitä kunnioita, niin pahasti pelkään, että kuinkahan käy.

    Sitä on nähty isojenkin puiden kaatumisia kristityllä kentällä.

    Siellä on arvovaltaista sananmiestä möykyttänyt raamattua tiskiin, kun valvovat veljet on synnistä nuhdelleet.
    Eli enpä paljonkaan arvovaltaa laita sinun sanoihisi, mutta Jumalan sanaan kyllä.
    Siinä meillä on suuri ero. Sinä tulet märkänemään maailman mukana, jos Jumalan tahtoa, eli lakia et kunnioita, tule se tietämään.

    Äänestä

  • sinäkin Anttiseni. kirjoitti:

    Tässä isojen puiden kaatumissa viittaan ehkä isoimpaan herätysliikkeeseen, en adventtikirkkoon.
    Mutta kaikissa on vaaransa, kaikilla vaaransa, on vain Jumalan Sana ja Pyhä tahto, josta on kiinni pitäminen.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Kysyt antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille? Vastaus: Ei antanut.
    Ei sellainen ihminen tarvitse lakia ,joka on ottanut Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan.Jeesus ,kun meni pois lupasi Hän meille lähettää Puolustajan meille.Ja kun Hän tulee ,niin Hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.
    Ei uskovainen pähkäile lain kanssa sillä hänellä on Pyhä-Henki joka opettaa ja kertoo kaiken.:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
    14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
    15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

    Ev.lut. on 10 käskyä katekimuksessaan ja opetuksessaan.
    Miksi käytät "lutkulainen"? Tai niin onhan se hyvin kuvavaa. Sehän todellakin tarkoittaa eri asiaa, kun luterilainen.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Kysyt antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille? Vastaus: Ei antanut.
    Ei sellainen ihminen tarvitse lakia ,joka on ottanut Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan.Jeesus ,kun meni pois lupasi Hän meille lähettää Puolustajan meille.Ja kun Hän tulee ,niin Hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.
    Ei uskovainen pähkäile lain kanssa sillä hänellä on Pyhä-Henki joka opettaa ja kertoo kaiken.:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
    14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
    15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

    """Kysyt antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille? Vastaus: Ei antanut.
    Ei sellainen ihminen tarvitse lakia ,joka on ottanut Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan"""

    Juuri niin, ja vahvistan sen vielä Raamatun todistuksella:
    Gal.5.
    1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
    2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
    3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
    4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
    5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
    6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

    Onhan täällä sentään joitakin, jotka tunnustavat että vain usko ja armo pelastavat. Siunausta lutkulaisella. Ei edesmennyt laki ketään pelasta, koska se ei pelastanut edes niitä, joille (israelilaisille) annettiin. Tarvittiin uusi liitto ja uusi uhri.

    [][][] Ei edesmennyt laki ketään pelasta, koska se ei pelastanut edes niitä,
    joille (israelilaisille) annettiin. Tarvittiin uusi liitto ja uusi uhri.[][][]

    Aivan niin.
    Paavali ei kokenut tarvetta vastata sivistyneesti lainkiihkon täyttämille.
    Hän sanoi että sen joka aikoo lain täyttää, on täytettävä se viimeistä
    piirtoa myöden ja aivan ensimmäiseksi annettava pappien (nykyisin lääkärin) ympärileikata lakiliittoon.

    Sitten Paavali tokaisee kuin pisteenä iin päälle:

    Gal. 5:12
    Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!

    Siksi te tahdotte sen poistaa! Teille ei kelpaa Kristuksen työ, täytetty laki, joka on vapauden laki.
    Onhan Kristus Vapahtaja. Voiko olla mahdollista, että AVK, joskus tulisi kääntymykseen? Onhan se mahdollista Kristuksen töiden tähden, mutta liha pitelee AVK:aa kiinni omissa suorituksissaan ja omien ponnistelujen varassa. Uskollisuus mitä se pitääkään sisällä?
    LAki ei ole milloinkaan ollut pelastajan tehtävässä. Laki on näyttämässä synnin.
    Tämän synnin kuorman otti Kristus kantaakseen, mutta AVK:lle se ei kelpaa. Hän haluaa täyttää lakia "rakasta lähimmäistä, kun itseäsi, mutta ei siinäkään onnistu! Eihän AVK edes tiedä mitä kaikkea se pitää sisällään? Eihän AVK tunne kirjoituksia. AVK ajattelee, että raamattu on kirjoitettu muita ihmisiä varten, mutta ei häntä. AVK kiihkoilee lain poistamisellaan, mutta ketä hän siinä palvelee? Jeesus ei kiihkoillut lain poistamisella, vaan teki mahdolliseksi tien Isän luokse täyttämällä lain, sanomalla se on täytetty.
    Miksi AVK sinulle ei Jeesuksen työ kelpaa? Miksi kiihkoilet lain poistamisen puolesta, kun Jeesus itse sanoo, että hän ei ole lakia tullut kumoamaan..? Paavali aikoinaan kiihkoili lihassaan lain puolesta. Näinhän kaikki oikeat miehet tekevät, taisetelevat sen oikean puolesta, jonka on lakiin kirjoitettu, vääryyteen haluavat taas haluavat poistaa sen lain, joka on heitä vastaan, niin kuin sinäkin AVK. Paavali kohdatessaan Herran hän tuli kääntymykseen ja näki virheellisen toiminnan, jolla hän vainosi Kristuksen omia. Paavali ei kiihkoillut raamattua vastaan tai yrittänyt poistaa täytettyä lakia. Ei, ei Paavali oli nöyrä mies ja hänelle armo kelpasi, vaikka liha taistelikin synnin lakia vastaan.
    Tule jo armon alttarille ja ota Kristuksen työ omalle kohdallesi. Turhaa on taistella Korkeinta vastaan.

    18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
    19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
    23 Sellaista vastaan ei ole laki.
    24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen

    Äänestä

  • Voittaja on Herra kirjoitti:

    voi X-hirvas eikä AVK poistaa, mitä ei ole olemassakaan. Kannattaisi myös niiden miettiä tarkkaan mitä kirjoittavat, jotka sanovat että laki on kirjoitettu vanhurskaan sydämeen.
    Se tarkoittaa sitä, että myös vanhurskas katsotaan on rikolliseksi, jonka on toteltava Hoorebille israelilaisille annettua rikoslakia. Mikäli joku noin luulee, menettää pyhä vanhurskaus merkityksensä, ja myös vanhurskas katsotaan samalla tavalla laittomaksi, kuin nämä Paavali luettelemat laittomat ja rikoksentekijät.

    1.Tim.1.
    6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
    7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
    8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
    9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
    10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-
    11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.

    Mistä lähtien olet ollut vanhurkas?
    Ei vanhurskasta vastaan ole laki.
    Eikä vanhurskaan tarvitse poistaa lakia.

    Tunetko vanhurskauden?
    Jes. 51:7

    Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä on minun lakini: älkää peljätkö ihmisten pilkkaa älkääkä kauhistuko heidän herjauksiansa.

    1. Joh. 1:8

    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
    9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
    10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

    1. Joh. 2:4

    Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä

    Äänestä

  • mitä vielä kirjoitti:

    se, että jokainen SANA jonka Jeesus julisti, oli Jumalan käsky. Ei sitä voi rajata, että Raamattu puhuu aina vaan Jumalan kymmenestä käskystä.
    1. Joh. 2:7
    Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on SE SANA, jonka te olette kuulleet.

    Eli Jumalan käsky on evankeliumi=sana. Siinä on jokainen sana Jumalan käskyä, koska Jeesus ei puhunut itsestään, vaan sitä mitä Isä KÄSKI Hänen puhua.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    """Kysyt antoiko Jumala Hoorebilla 10 käskyä myös pakanakansoille? Vastaus: Ei antanut.
    Ei sellainen ihminen tarvitse lakia ,joka on ottanut Jeesuksen vastaan omana vapahtajanaan"""

    Juuri niin, ja vahvistan sen vielä Raamatun todistuksella:
    Gal.5.
    1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
    2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
    3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
    4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
    5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
    6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

    Onhan täällä sentään joitakin, jotka tunnustavat että vain usko ja armo pelastavat. Siunausta lutkulaisella. Ei edesmennyt laki ketään pelasta, koska se ei pelastanut edes niitä, joille (israelilaisille) annettiin. Tarvittiin uusi liitto ja uusi uhri.

    Onko kyse ympärileikkauksesta, tuo tekstilainauksesi..
    Voinhan minä Uudesta testamentista ottaa myös näinkin.

    Jonka hän meille on valmistanut uudeksi ja eläväksi tieksi, esiripun kautta, se on: hänen lihansa kautta,
    Ja meillä on yksi suuri Pappi, Jumalan huoneen haltia; Niin käykäämme hänen tykönsä totisella sydämellä, täydellä uskolla, priiskotetut meidän sydämissämme, (ja päästetyt) pahasta omastatunnosta,
    Ja pestyt ruumiin puolesta puhtaalla vedellä, ja pitäkäämme horjumatoin toivon tunnustus: (sillä se on uskollinen, joka ne lupasi),

    Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme, että me ahkeroitsemme rakkaudesta ja hyvistä töistä,
    Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
    Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,
    Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.

    Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta.

    Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa?
    Sillä me tunnemme hänen, joka sanoi: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra; ja taas: Herra on kansansa tuomitseva.
    Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin.

    ts. Jumalan sana on kokonaisuus, mikä saa sen teissä näkemään, eli Sanan Valkeus.

    Näin valistakoon teidän valkeutenne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän Isäänne, joka on taivaissa.
    Älkäät luulko, että minä tulin lakia ja prophetaita päästämään: en minä tullut päästämään, vaan täyttämään.
    Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
    Kuka siis jonkun näistä vähimmistä käskyistä päästää, ja näin ihmisiä opettaa, hän pitää taivaan valtakunnassa vähimmäksi kutsuttaman; mutta joka sen tekee ja opettaa, se pitää suureksi taivaan valtakunnassa kutsuttaman.
    Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa enempi kuin kirjanoppineiden ja Pharisealaisten, niin ette tule taivaan valtakuntaan.

    Äänestä

  • piirto eikä rahtu. kirjoitti:

    Mitä minä opetan, eli opetanko niin, että vähäisimmäksi minua kutsutaan taivasten valtakunnassa.
    Eli isien perinnäissääntö- oppien mukaan, eli ei kirjanoppineita tahi Pharisealaisia kummempia.
    Ts. ei vanhurskaus olekaan sen kummempi, eli enempään ei ole haluakaan.

    Se on määrätynlaista opettamista, sydämen asennetta Pyhää kohtaan. Väheksytään Hänen täydellisyyttään, jonka asettaisi sydämeen ja vieläpä täyttäisi Pyhässä Hengessä.

    Se on vanhan aadamin taistelua Pyhää vastaan ja joka hylkää Mooseksen lain, riittää kahden tahi kolmen todistus, sekä polkee jalkoihinsa armon hengen, joka todistaa Pojan sovitustyön täydellisyyden ts. peräkkäiset jakeet. Niin oletteko vastahakoiset asiaan? Tuletteko lankeamaan Kaikkivaltiaan käsissä tuomiolla?

    Sopii miettiä. Herra on tuomitseva ja huomaa tämä sana KANSANSA.
    ts . Herra tuomitsee kansansa. Herran kansa, on se, joka pyrkii tunnustamaan Herran, ei se maailma ole.
    Mutta kansa tunnustaakin vain huulillaan, ei sydämellään, jossa Hänen tahtonsa olisi kirjoitettuna.

    Sana tuomitsee, siis Sana. Herran Sana. Eikö se saa teitä pysähtymään? Jos ei se on surullinen asia.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    se, että jokainen SANA jonka Jeesus julisti, oli Jumalan käsky. Ei sitä voi rajata, että Raamattu puhuu aina vaan Jumalan kymmenestä käskystä.
    1. Joh. 2:7
    Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on SE SANA, jonka te olette kuulleet.

    Eli Jumalan käsky on evankeliumi=sana. Siinä on jokainen sana Jumalan käskyä, koska Jeesus ei puhunut itsestään, vaan sitä mitä Isä KÄSKI Hänen puhua.

    [][][] Eihän vanhurskas ole tottelematon
    mitä vielä 19.5.2010 [][][]

    Se vanhurskaus on Jeesuksen vanhurskautta - omavanhurskaus on bluffia.
    Jumala itse pitää huolen varsinkin sinun ja minun kohdalla, ettemme voi
    sanoa olevamme tottelevaisia lapsukaisia! Et voi ääneen Jumalan edessä
    väittää olevasi uskollinen Jumalalle!! Et ikinä!!!

    Room. 11:32
    Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen,
    että hän kaikkia armahtaisi.

    ROOMALAISILLE JA LUTERILAISILLE JA KAIKILLE

    Room.3:22
    se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23
    Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24
    ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    25
    jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26
    jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen,
    jolla on usko Jeesukseen.

    LAPSUKAISENI

    1. Joh. 1:8
    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä,
    niin me eksytämme itsemme,
    ja totuus ei ole meissä.

    1. Joh. 1:10
    Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet,
    niin me teemme hänet valhettelijaksi,
    ja hänen sanansa ei ole meissä.

    1. Joh. 2:1
    Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi;
    mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä,
    Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

    Antti

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    se, että jokainen SANA jonka Jeesus julisti, oli Jumalan käsky. Ei sitä voi rajata, että Raamattu puhuu aina vaan Jumalan kymmenestä käskystä.
    1. Joh. 2:7
    Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on SE SANA, jonka te olette kuulleet.

    Eli Jumalan käsky on evankeliumi=sana. Siinä on jokainen sana Jumalan käskyä, koska Jeesus ei puhunut itsestään, vaan sitä mitä Isä KÄSKI Hänen puhua.

    [][][] Ei sellaista
    x-hirvas 19.5.2010
    voi X-hirvas eikä AVK poistaa, mitä ei ole olemassakaan.

    Kannattaisi myös niiden miettiä tarkkaan mitä kirjoittavat,
    jotka sanovat että laki on kirjoitettu vanhurskaan sydämeen.
    Se tarkoittaisi sitä, että myös vanhurskas katsotaan on rikolliseksi,

    jonka on toteltava Hoorebilla israelilaisille annettua rikoslakia.
    Mikäli joku noin luulee, menettää pyhä vanhurskaus merkityksensä,
    ja myös vanhurskas katsotaan samalla tavalla laittomaksi,
    kuin nämä Paavalin luettelemat laittomat ja rikoksentekijät. [][][]

    Amen, näin on!
    Paavali ei anna mitään etulyöntiasemaa niille jotka lain puolesta kiivailevat.

    Room.3:21
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    22
    se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23
    Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24
    ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Missän kirjeissään Paavali ei mitään lakipykäliä luettele, sillä niitä ei
    uskostavanhurskaalle ole - eikä niistä pykälistä koskaan selvyyttä saisikaan.

    Room. 3:21
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
    josta laki ja profeetat todistavat,
    on ilmoitettu ilman lakia,

    Mitä ilman voi elää, sitä ei tarvitse tietää olevan olemassakaan.
    Eikä olekaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

x-hirvas kirjoitti:

valtio, jossa on voimassa 10 käskyn laki kansallisena lakina rikollisuutta vastaan? Raamattussa ilmoitetaan, miksi ja keitä varten laki annettiin, mutta käyttääkö jokin valtio sitä vielä täsmälleen siinä muodossa, kuin se on annettu? Jollei käytä, niin silloin sitä ei enää ole.
1.Tim.1.
6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu