Olisiko

Olisiko sota voitu välttää jos ne miljoona amerikkalaista sotilasta jotka tulivat Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan aikana olisivat jääneet Eurooppaan? Olisiko Yhdysvalloilla ollut varaa pitää sotilaita Euroopassa suuren laman alettua 1929?

Roosevelthan tunnusti Neuvostoliiton 1933. Nekut idässä ja jenkit Lännessä. Hitler ei varmasti olisi uskaltanut aloittaa sellaisen porukan kanssa sotaa.
58242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Eihän Hitler aloittanut länsimaiden kanssa sotaa, sodan julistivat länsimaat.

Hitler ja Stalin tekivät sopimuksen Puolan jaosta ( Rippentrop/Molotov sopimus ) sekä keskinäisestä etupiiristä, samanlainen sopimus on esim. USA:lla eteläamerikan alueesta.

Tämän sopimuksen perusteella Saksa ja N-liitto jakoivat ja valtasivat Puolan, tämän seurauksena Länsimaat eli Ranska ja Britannia julistivat sodan Saksalle.

USA oli täysin puolueeton tässä vaiheessa, virallisesti ainakin, syynä oli tietenkin se, että USA oli siinä vaiheessa oikeastaan taistelukyvytön, sen armeija oli silloin niin liian pieni.
USA alkoikin nopeasti kouluttaa ja varustaa omaa armeijaa, mutta menihän siihen pari vuotta ennenkuin se kykeni liittymään sotaan mukaan.

Sodassa on yleensä monta tekijää, jotka johtavat sotaan.

Äänestä
  • Äläpä valehtele! Suomalaisporvaristo oli tekemässä suurisuomea ja tahallansa ärsytti neuvostoliittoa. Leningradin turvaaaluetta tarvittiin suojaksi suomalaisten rosvoretkiä vastaan. Katso miten kävi kun saksalaiset ja suomalaiset lähti sotaan ja vallottamaan suursuomee. Ilman noita neuvostoliiton legitiimiä turvallisuusvaateitä syksylä 1939 ja ilman moskovan rauhan tuomaa suojaaluetta olisi käyny huonosti neuvostoliitolle.

    Äänestä

  • aabrahham kirjoitti:

    Äläpä valehtele! Suomalaisporvaristo oli tekemässä suurisuomea ja tahallansa ärsytti neuvostoliittoa. Leningradin turvaaaluetta tarvittiin suojaksi suomalaisten rosvoretkiä vastaan. Katso miten kävi kun saksalaiset ja suomalaiset lähti sotaan ja vallottamaan suursuomee. Ilman noita neuvostoliiton legitiimiä turvallisuusvaateitä syksylä 1939 ja ilman moskovan rauhan tuomaa suojaaluetta olisi käyny huonosti neuvostoliitolle.

    Neuvostoliittoa saksalaisten hyökkäykseltä NL ja Leningradiin?

    Äänestä

  • Talvisodan välttäminen olisi ollut aika vaikea juttu, koska se oli sovittu Molotov/Rippentrop sopimuksessa, periaatteessa N-liiton olisi kai pitänyt keskustella siitä Saksan kanssa, joka oli sopimuksen toinen osapuoli.
    Vaikka Saksa olisikin siihen suostunut ja jopa toivonutkin sitä, niin emme oikeastaan tiedä, mitä sopimuksia N-liitolla oli länsimaiden kanssa ...

    Äänestä

  • aabrahham kirjoitti:

    Äläpä valehtele! Suomalaisporvaristo oli tekemässä suurisuomea ja tahallansa ärsytti neuvostoliittoa. Leningradin turvaaaluetta tarvittiin suojaksi suomalaisten rosvoretkiä vastaan. Katso miten kävi kun saksalaiset ja suomalaiset lähti sotaan ja vallottamaan suursuomee. Ilman noita neuvostoliiton legitiimiä turvallisuusvaateitä syksylä 1939 ja ilman moskovan rauhan tuomaa suojaaluetta olisi käyny huonosti neuvostoliitolle.

    " Suomalaisporvaristo oli tekemässä suurisuomea ja tahallansa ärsytti neuvostoliittoa. Leningradin turvaaaluetta tarvittiin suojaksi suomalaisten rosvoretkiä vastaan"

    Minkähänlainen retki mahtoi olla meneillään 1939? Olet ainoa, joka asiasta tietää. Kerro ihmeessä lisää!!!

    Ja ihanko -39 lähdettiin sakujen kanssa reissuun? Kaikki muut väittävät, että saku kaveerasi tuolloin ryssän kanssa. Sinulla on siis eri tiedot ?

    Et kai vain keksi valheita, Pöpi-Aappo?

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Talvisodan välttäminen olisi ollut aika vaikea juttu, koska se oli sovittu Molotov/Rippentrop sopimuksessa, periaatteessa N-liiton olisi kai pitänyt keskustella siitä Saksan kanssa, joka oli sopimuksen toinen osapuoli.
    Vaikka Saksa olisikin siihen suostunut ja jopa toivonutkin sitä, niin emme oikeastaan tiedä, mitä sopimuksia N-liitolla oli länsimaiden kanssa ...

    "Vaikka Saksa olisikin siihen suostunut ja jopa toivonutkin sitä, niin emme oikeastaan tiedä, mitä sopimuksia N-liitolla oli länsimaiden kanssa ... "

    KL oli siis sopinut reviireistä Saksan kanssa. Ei sillä ollut sopimuksia lännen kanssa. Länsi ei kelvannut, kun Stalin ei saanut vapaita käsiä Itä-Eruoopassa.

    Äänestä

  • suojasi kirjoitti:

    Neuvostoliittoa saksalaisten hyökkäykseltä NL ja Leningradiin?

    Neuvostoliitto ei ollut varautunut saksalaisten nopeaan etenemiseen Baltian maiden läpi Leningradia kohti kesällä 1941, eikä myöskään siihen, että toisin kuin edellisessä suursodassa ei Itämeren laivastolla ollut sotatoimissa tärkeää roolia puolin eikä toisin.

    Äänestä

  • tarkemmin! kirjoitti:

    " Suomalaisporvaristo oli tekemässä suurisuomea ja tahallansa ärsytti neuvostoliittoa. Leningradin turvaaaluetta tarvittiin suojaksi suomalaisten rosvoretkiä vastaan"

    Minkähänlainen retki mahtoi olla meneillään 1939? Olet ainoa, joka asiasta tietää. Kerro ihmeessä lisää!!!

    Ja ihanko -39 lähdettiin sakujen kanssa reissuun? Kaikki muut väittävät, että saku kaveerasi tuolloin ryssän kanssa. Sinulla on siis eri tiedot ?

    Et kai vain keksi valheita, Pöpi-Aappo?

    "Minkähänlainen retki mahtoi olla meneillään 1939?"

    Neuvostoliitto varautui v. 1939 juuri sellaiseen retkeen jolle suomalaiset lähtivät v. 1941.

    "Ja ihanko -39 lähdettiin sakujen kanssa reissuun?"

    Suomi oli edellisen kerran tehnyt niin v. 1918 päästäen saksalaisjoukot Suomeen. Se pysyi venäläisten muistissa. Kesällä 1939 korkeita saksalaisia upseereja vieraili Suomessa tarkastelemassa Karjalankannaksen maastoa ja linnoituslaitteita sekä suomalaisten sotaharjoituksia. Neuvostoliiton epäluulot Suomen suhteen kasvoivat.

    Äänestä

  • pöpelikössä? kirjoitti:

    "Vaikka Saksa olisikin siihen suostunut ja jopa toivonutkin sitä, niin emme oikeastaan tiedä, mitä sopimuksia N-liitolla oli länsimaiden kanssa ... "

    KL oli siis sopinut reviireistä Saksan kanssa. Ei sillä ollut sopimuksia lännen kanssa. Länsi ei kelvannut, kun Stalin ei saanut vapaita käsiä Itä-Eruoopassa.

    Mistäs sinä sen tiedät, mitä sopimuksia oli stalinilla ????

    Äänestä

  • Niin koska Aatulla oli ensin tavoitteena Itä-Eurooppa.

    Ribbentrop kyllä tiedoksi muuten kokoajan intoili sodalla Britanniaa vastaan ja suorastaan vaaati sitä. Aatu taas avoimesti kirjoitti sodasta Ranskaa vastaan Mein Kampfissa.

    Oli hyvä että julistivat Hitlerille sodan ja vaikeuttivat Lebensraum hankintoja Idästä.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Minkähänlainen retki mahtoi olla meneillään 1939?"

    Neuvostoliitto varautui v. 1939 juuri sellaiseen retkeen jolle suomalaiset lähtivät v. 1941.

    "Ja ihanko -39 lähdettiin sakujen kanssa reissuun?"

    Suomi oli edellisen kerran tehnyt niin v. 1918 päästäen saksalaisjoukot Suomeen. Se pysyi venäläisten muistissa. Kesällä 1939 korkeita saksalaisia upseereja vieraili Suomessa tarkastelemassa Karjalankannaksen maastoa ja linnoituslaitteita sekä suomalaisten sotaharjoituksia. Neuvostoliiton epäluulot Suomen suhteen kasvoivat.

    "Neuvostoliitto varautui v. 1939 juuri sellaiseen retkeen jolle suomalaiset lähtivät v. 1941."

    Aivan. sille retkelle ei olisi lähdetty ilman Talvisotaa. NL sai juuri sen, mitä tilasi.

    " Kesällä 1939 korkeita saksalaisia upseereja vieraili Suomessa tarkastelemassa Karjalankannaksen maastoa ja linnoituslaitteita sekä suomalaisten sotaharjoituksia"

    Kenraali Halder teki kesällä -39 lyhyen kohteliaisuus vierailun Suomeen. Tykistöupseerina hän seurasi tykistöammuntaa Perkjärvellä. On huomattavaa, että hän aloitti Barbarossan suunnittelun vasta kesällä -40. Kesällä -39 Saksa ja NL olivat liittolaisia ja NL suunnitteli Suomen valloitusta.

    Olisit Koroljov antanut Pöpi-Aapon vastata. Olisi saati nauraa. Vitsejähän tosin sinunkin propagandajuttusi ovat.

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Mistäs sinä sen tiedät, mitä sopimuksia oli stalinilla ????

    kanssa.Tuon ajan sopimukset ovat tiedossa. Länsivaltojen kanssa NL:lla ei ollut edes kauppasopimuksia.

    Äänestä

  • tarkemmin! kirjoitti:

    " Suomalaisporvaristo oli tekemässä suurisuomea ja tahallansa ärsytti neuvostoliittoa. Leningradin turvaaaluetta tarvittiin suojaksi suomalaisten rosvoretkiä vastaan"

    Minkähänlainen retki mahtoi olla meneillään 1939? Olet ainoa, joka asiasta tietää. Kerro ihmeessä lisää!!!

    Ja ihanko -39 lähdettiin sakujen kanssa reissuun? Kaikki muut väittävät, että saku kaveerasi tuolloin ryssän kanssa. Sinulla on siis eri tiedot ?

    Et kai vain keksi valheita, Pöpi-Aappo?

    Aivan samoja valheita jaksat toiselta niinkuin porvaristo on pakkosyöttäny jo vuosikymmneinä kansalle.
    1939 suursuomalaiset haki saksan kenraalien tukia että suomi saatas kasvamaan ja elintilaa saamaan neuvostoliiton kustannuksella. lue vuorimaan kirja lähettiläänä hitlerin saksassa. ni silmät aukee. tarton rauhaa pitivät suursuomalasporvarit häpeärauhana. lue paasikiven kirjajo ni saat muutaki kun ropakandaa.
    mistä luulet että tarton rajat olis riittänyt ssuursuomalaisporvarille vuonna 1939 ku ei ne riittäny sen paremmin 1920? nevuostoliiton piti varautua suursuomen takia niinku sitte nähtiinki ku täältä lähettiin.
    nevuostoliiton oli pakko tehä sopimus natsien kanssa ja se oli vaan välikainen sopinus ei mitään kaveeraamista niinku suursuomalaisille.

    Äänestä

  • aivoille kirjoitti:

    "Neuvostoliitto varautui v. 1939 juuri sellaiseen retkeen jolle suomalaiset lähtivät v. 1941."

    Aivan. sille retkelle ei olisi lähdetty ilman Talvisotaa. NL sai juuri sen, mitä tilasi.

    " Kesällä 1939 korkeita saksalaisia upseereja vieraili Suomessa tarkastelemassa Karjalankannaksen maastoa ja linnoituslaitteita sekä suomalaisten sotaharjoituksia"

    Kenraali Halder teki kesällä -39 lyhyen kohteliaisuus vierailun Suomeen. Tykistöupseerina hän seurasi tykistöammuntaa Perkjärvellä. On huomattavaa, että hän aloitti Barbarossan suunnittelun vasta kesällä -40. Kesällä -39 Saksa ja NL olivat liittolaisia ja NL suunnitteli Suomen valloitusta.

    Olisit Koroljov antanut Pöpi-Aapon vastata. Olisi saati nauraa. Vitsejähän tosin sinunkin propagandajuttusi ovat.

    mitä muuta voi ootta kun rosvo kirjottaa! se on kuule se ja sama mitä haldderi suunnitteli kesällä 1949 ku hitleri kirjotti jo -20 luvulla siitä mitä natsit meinaa tehä. lue hitlerin taistelu kirja ni ei tartte mitää ropakantaa jauhaa täällä ja yritää olla olevina. neuvotstoliitto ei suomelta halunnu muuta ku turvallisuutta sitähä paasikiviki sano jo sillon. jos neuvostliitto olis suomen halunnu ni ois se sen ottanu.

    Äänestä

  • tehtiin Saksan kirjoitti:

    kanssa.Tuon ajan sopimukset ovat tiedossa. Länsivaltojen kanssa NL:lla ei ollut edes kauppasopimuksia.

    Jaa, niin miksihän Jaltan sopimuksessa sitten on pykälä, että tämä sopimus kumoaa kaikki edelliset sopimukset.

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Jaa, niin miksihän Jaltan sopimuksessa sitten on pykälä, että tämä sopimus kumoaa kaikki edelliset sopimukset.

    tehtiin erilaisdia sopimuksia kesästä -41 alkaen. Mutta Talvisodan alla ja aikana NL:lla ei olltu sopimuksia lännen kanssa. Siitähän tässdä on kyse. Ymmärrätkö? Et tietenkään.

    Et oea yhtään aiempaa viisaampi, vaikka vaihdoit nikkisi Vaka Vanhasta Pushmanniksi.

    Äänestä

  • aabrahham kirjoitti:

    mitä muuta voi ootta kun rosvo kirjottaa! se on kuule se ja sama mitä haldderi suunnitteli kesällä 1949 ku hitleri kirjotti jo -20 luvulla siitä mitä natsit meinaa tehä. lue hitlerin taistelu kirja ni ei tartte mitää ropakantaa jauhaa täällä ja yritää olla olevina. neuvotstoliitto ei suomelta halunnu muuta ku turvallisuutta sitähä paasikiviki sano jo sillon. jos neuvostliitto olis suomen halunnu ni ois se sen ottanu.

    Halder ei enää kesällä 1949 suunnitellut mitään.

    Onhan selvää, että 3,6 miljoonan asukkaan Suomi, joka oli lähes varustautumaton, oli uhka 180-miljoonaiselle NL:lle, jolla oli maailman suurin armeija ja suurempi aseteollisuus, kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Kyse oli vain imperialismista. Tunnetko sanan, Pöpi?
    Ja tämä ei ole mitään ropakantaa, pöpiseni.

    Äänestä

  • Saksan hyökättyä kirjoitti:

    tehtiin erilaisdia sopimuksia kesästä -41 alkaen. Mutta Talvisodan alla ja aikana NL:lla ei olltu sopimuksia lännen kanssa. Siitähän tässdä on kyse. Ymmärrätkö? Et tietenkään.

    Et oea yhtään aiempaa viisaampi, vaikka vaihdoit nikkisi Vaka Vanhasta Pushmanniksi.

    Mistäs oikein tiedät, ettei ollut sopimuksia.

    Oletko joku helvetin ääliö, mistä helvetistä sinä muka voit tietää, ettei N-liitolla ollut minkäänlaisia sopimuksia ????

    Äänestä

  • aabrahham kirjoitti:

    Aivan samoja valheita jaksat toiselta niinkuin porvaristo on pakkosyöttäny jo vuosikymmneinä kansalle.
    1939 suursuomalaiset haki saksan kenraalien tukia että suomi saatas kasvamaan ja elintilaa saamaan neuvostoliiton kustannuksella. lue vuorimaan kirja lähettiläänä hitlerin saksassa. ni silmät aukee. tarton rauhaa pitivät suursuomalasporvarit häpeärauhana. lue paasikiven kirjajo ni saat muutaki kun ropakandaa.
    mistä luulet että tarton rajat olis riittänyt ssuursuomalaisporvarille vuonna 1939 ku ei ne riittäny sen paremmin 1920? nevuostoliiton piti varautua suursuomen takia niinku sitte nähtiinki ku täältä lähettiin.
    nevuostoliiton oli pakko tehä sopimus natsien kanssa ja se oli vaan välikainen sopinus ei mitään kaveeraamista niinku suursuomalaisille.

    miksi Nl ei hyökännyt Saksan selkään kesällä -40, vaan tuki sitä mm. polttoainetoimituksilla ja viljalla? Yhdessä länsimaiden kanssa olisi ollut moninkertainen ylivoima. Ei olisi tarvinnut uhrata 27 miljoonaa ihmista. Kesällä -41 NL valiitti, ettei ollut toista rintamaa. No, ei ollut myöskään kesällä -40. Silloin nimittäin kaveerattiin Saksan kanssa.

    "nevuostoliiton oli pakko tehä sopimus natsien kanssa ja se oli vaan välikainen sopinus ei mitään kaveeraamista niinku suursuomalaisille. "

    Miksi Stalin vakuutti erikseen Ribbentropille, ettei ikinä riko sopimusta? Eikä rikkonutkaan.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Mistäs oikein tiedät, ettei ollut sopimuksia.

    Oletko joku helvetin ääliö, mistä helvetistä sinä muka voit tietää, ettei N-liitolla ollut minkäänlaisia sopimuksia ????

    tietoon. Jos ei yksityiskohdin, niin yleisesti. On olemassa sellainen tieteenala kuin historiantutkimus, Koroljov. Perehdy neuvostopropagandan asemasta joskus siihen.

    Äänestä

  • kiitos Lännelle! kirjoitti:

    Niin koska Aatulla oli ensin tavoitteena Itä-Eurooppa.

    Ribbentrop kyllä tiedoksi muuten kokoajan intoili sodalla Britanniaa vastaan ja suorastaan vaaati sitä. Aatu taas avoimesti kirjoitti sodasta Ranskaa vastaan Mein Kampfissa.

    Oli hyvä että julistivat Hitlerille sodan ja vaikeuttivat Lebensraum hankintoja Idästä.

    Hitler ja Stalin, nuo iloiset naminamineurootikot aloittivat toisen maailmansodan yhteisellä sopimuksella. Siinä jaettiin puolat ja suomet. Suomelle esiteltiin "turvallisuusvaatimuksia" vasta tuon sopimuksen jälkeen. Kumma juttu. Ja sekin on kummaa, että Kuusisen hallitus koottiin ja sen kanssa tehtiin "sopimukset" Suomen valloituksesta jo ennen "turvallisuusneuvotteluiden" päättymistä. Eli Stalinille oli aivan sama, mitä suomalaiset tekivät. Neuvottelut olivat suurta teatteria oman vallanahneuden peitoksi. Suomalaisten maa omaan haltuun ja kaikki koulutetut Katyniin, polakkien jonon jatkoksi: siinä se Stalinin turvallisuusajattelu ja moraali.

    Äänestä

  • taas vauhdissa! kirjoitti:

    Halder ei enää kesällä 1949 suunnitellut mitään.

    Onhan selvää, että 3,6 miljoonan asukkaan Suomi, joka oli lähes varustautumaton, oli uhka 180-miljoonaiselle NL:lle, jolla oli maailman suurin armeija ja suurempi aseteollisuus, kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Kyse oli vain imperialismista. Tunnetko sanan, Pöpi?
    Ja tämä ei ole mitään ropakantaa, pöpiseni.

    suursuomalaisten ropakanta on lujassa näillä palstalla tietävillä. oletkos ihan pöpi?eihä neuvotsoliitto mitään suomalaisia pelänny vaan saksaa jolla oli hyökkäyssopimus suursuomen tekijöitten kans. sikshän se sota tuli. et ymmärrä ropakantaltasi edes perusteita. lue tutkija tuomo polvisein kirjoja ni aukeaa silmät! imperalismia halus ne jotka suursuomee oli tekemässä. neuvsotoliitto ei halunnu vaaksaakaan vierasta maata mutta ei antannu virtsaakaan omaa maataan! ymmärrä se ja lue muutaki kuin sotakirjoja!

    Äänestä

  • Kerropa sitten kirjoitti:

    miksi Nl ei hyökännyt Saksan selkään kesällä -40, vaan tuki sitä mm. polttoainetoimituksilla ja viljalla? Yhdessä länsimaiden kanssa olisi ollut moninkertainen ylivoima. Ei olisi tarvinnut uhrata 27 miljoonaa ihmista. Kesällä -41 NL valiitti, ettei ollut toista rintamaa. No, ei ollut myöskään kesällä -40. Silloin nimittäin kaveerattiin Saksan kanssa.

    "nevuostoliiton oli pakko tehä sopimus natsien kanssa ja se oli vaan välikainen sopinus ei mitään kaveeraamista niinku suursuomalaisille. "

    Miksi Stalin vakuutti erikseen Ribbentropille, ettei ikinä riko sopimusta? Eikä rikkonutkaan.

    Se oli sama kun nykyaikane on vakuutus.

    Äänestä

  • aabrahham kirjoitti:

    Se oli sama kun nykyaikane on vakuutus.

    siitä, että olet pöpi.

    Äänestä

  • aabrahham kirjoitti:

    suursuomalaisten ropakanta on lujassa näillä palstalla tietävillä. oletkos ihan pöpi?eihä neuvotsoliitto mitään suomalaisia pelänny vaan saksaa jolla oli hyökkäyssopimus suursuomen tekijöitten kans. sikshän se sota tuli. et ymmärrä ropakantaltasi edes perusteita. lue tutkija tuomo polvisein kirjoja ni aukeaa silmät! imperalismia halus ne jotka suursuomee oli tekemässä. neuvsotoliitto ei halunnu vaaksaakaan vierasta maata mutta ei antannu virtsaakaan omaa maataan! ymmärrä se ja lue muutaki kuin sotakirjoja!

    "eihä neuvotsoliitto mitään suomalaisia pelänny vaan saksaa jolla oli hyökkäyssopimus suursuomen tekijöitten kans. sikshän se sota tuli."

    Kerro Saksan ja suursuomen tekijöiden hyökkäyssopimuksesta -39 tai aiemmin. Missä Tuomo Polvisen kirjassa sellainen on kuvattu, Pöpi?

    "neuvsotoliitto ei halunnu vaaksaakaan vierasta maata mutta ei antannu virtsaakaan omaa maataan! ymmärrä se"

    Tuohan on tietysti totta. NL liitti itseensä kokonaan vain Baltian maat ja sitten osia Saksasta, Suomesta, Puolasta, Romaniasta ja Japanista. Ilmeisesti maat tyrkyttivät alueitaan?

    Virtsaakaan ei antanut, mutta antoiko sitten tilalle jotain muuta nestettä? Kerro Pöpi, kun olet kirjoja lukenut. Vai onko joku lukenut ne sinulle ääneen?

    Äänestä

  • tulevat aina kirjoitti:

    tietoon. Jos ei yksityiskohdin, niin yleisesti. On olemassa sellainen tieteenala kuin historiantutkimus, Koroljov. Perehdy neuvostopropagandan asemasta joskus siihen.

    Perehdy myös itse, oletko kuullut sellaisesta asiasta, että 1939 putosi osloon matkalla ollut lentokone Ruotsin puolelle, siellä oli Moskovasta lähtöisin olevaa diplomaattipostia, jonka Ruotsalaiset avasivat, tästä postista löytyy tieto, joka toimitettiin myös Suomalaisille, sen tiedon mukaan Stalinilla oli sopimus Brittien kanssa.
    Tämä tieto on ihan yleisesti tiedossa, historiantutkijoiden piirissä Norjasssa, Ruotsissa ja Suomessa.

    Okei kerrohan nyt helvetin ääliö, millä tiedolla sinä väität, ettei N-liitolla ole ollut minkäänlaista sopimusta länsimaiden kanssa ennen Talvisotaa.

    Valtiot tekee kokoajan erillaisia sopimuksia, esim. Suomi on allekirjoittanut noin 370 erillaista sopimusta toisen maailmansodan jälkeen, todennäköisesti niitä on tehtailtu aika tiuhaan myös ennen sitä, Venäjö ja sen edeltäjä Neuvostoliitto tuskin jää muista jälkeen, niiden kulttuuriin kuuluu tälläisten sopimusten tekeminen.

    Väite, ettei Neuvostoliitolla olisi ollut minkäänlaisia sopimuksia lännen kanssa ennen toista maailmansotaa, ei kuulosta kyllä realistiseltä, todennäköisesti myös pääosa sopimuksista jää salaisiksi, Neuvostoliiton aikaisia arkistoja ei ole Venäjällä avattu, eikä varmaan kaikilta osin koskaan länsimaille avatakaan.

    Se onko mukana jonkinlaisia sotilaallisia sopimuksia selviää kyllä aikanaan, esim. Churssillin arkistot ja muistiinpanot avautuvat seuraavan vuosikymmenen lopulla ja tutkijat pääsevät niitä penkomaan.

    Äänestä

  • tietoomies kirjoitti:

    Okei , kerrohan vielä lähde tälle tiedollesi.

    "Okei kerrohan nyt helvetin ääliö, millä tiedolla sinä väität, ettei N-liitolla ole ollut minkäänlaista sopimusta länsimaiden kanssa ennen Talvisotaa."

    --Kerrohan nyt vielä että missä välissä tällainen sopimus tehtiin , kun just elokuussa 1939 tällaiseen sopimukseen tähtäävät neuvottelut olivat karahtaneet kiville? Saksa ja Neuvostoliittohan oli kuin paita ja peppu tuolloin joten miksi sopimus lännen kanssa ja miten tuo käytännössä olisi toteutettu?

    Äänestä

  • erkki lähde kirjoitti:

    Et ilmeisesti ole tietoinen tästäkään asiasta.
    Kuinka vähillä tiedoilla oikein foorumilla liikut ????

    Äänestä

  • Puhsmanni kirjoitti:

    Et ilmeisesti ole tietoinen tästäkään asiasta.
    Kuinka vähillä tiedoilla oikein foorumilla liikut ????

    Joskohan nyt Vaka Vanhanen vain raottaisi salaisen tiedon arkkuansa ja pistäisi reilusti tälle asiapitoiselle foorumille sen lähteen esille tälle "yleisessä tiedossa" olevalle sopimukselle.

    Äänestä

  • tietoomies kirjoitti:

    Perehdy myös itse, oletko kuullut sellaisesta asiasta, että 1939 putosi osloon matkalla ollut lentokone Ruotsin puolelle, siellä oli Moskovasta lähtöisin olevaa diplomaattipostia, jonka Ruotsalaiset avasivat, tästä postista löytyy tieto, joka toimitettiin myös Suomalaisille, sen tiedon mukaan Stalinilla oli sopimus Brittien kanssa.
    Tämä tieto on ihan yleisesti tiedossa, historiantutkijoiden piirissä Norjasssa, Ruotsissa ja Suomessa.

    Okei kerrohan nyt helvetin ääliö, millä tiedolla sinä väität, ettei N-liitolla ole ollut minkäänlaista sopimusta länsimaiden kanssa ennen Talvisotaa.

    "tästä postista löytyy tieto, joka toimitettiin myös Suomalaisille, sen tiedon mukaan Stalinilla oli sopimus Brittien kanssa.
    Tämä tieto on ihan yleisesti tiedossa, historiantutkijoiden piirissä Norjasssa, Ruotsissa ja Suomessa. "

    Koko juttu on keksittyä tarinaa. Mainitse nyt malliksi yksi tutkija kustakin maasta, joka on asian kertonut.

    Kun ei sopimuksista ole mitään tietoja, niin eile niitä on ollutkaan. Ainakin lännessä niistä olisi kerrottu viimeistään NL:n kukistuttua. Arkistot ovat olleet auki vuosikymmeniä.

    Salaisten sopimusten keksiminen on aina osoitus palstan juttumiesten tietojen loppumisesta.Sitä yritetaaään peitellä myös solvauksiin siirtymällä.

    Äänestä

  • Toinen mielipide kirjoitti:

    Valtiot tekee kokoajan erillaisia sopimuksia, esim. Suomi on allekirjoittanut noin 370 erillaista sopimusta toisen maailmansodan jälkeen, todennäköisesti niitä on tehtailtu aika tiuhaan myös ennen sitä, Venäjö ja sen edeltäjä Neuvostoliitto tuskin jää muista jälkeen, niiden kulttuuriin kuuluu tälläisten sopimusten tekeminen.

    Väite, ettei Neuvostoliitolla olisi ollut minkäänlaisia sopimuksia lännen kanssa ennen toista maailmansotaa, ei kuulosta kyllä realistiseltä, todennäköisesti myös pääosa sopimuksista jää salaisiksi, Neuvostoliiton aikaisia arkistoja ei ole Venäjällä avattu, eikä varmaan kaikilta osin koskaan länsimaille avatakaan.

    Se onko mukana jonkinlaisia sotilaallisia sopimuksia selviää kyllä aikanaan, esim. Churssillin arkistot ja muistiinpanot avautuvat seuraavan vuosikymmenen lopulla ja tutkijat pääsevät niitä penkomaan.

    "Väite, ettei Neuvostoliitolla olisi ollut minkäänlaisia sopimuksia lännen kanssa ennen toista maailmansotaa, ei kuulosta kyllä realistiseltä, todennäköisesti myös pääosa sopimuksista jää salaisiksi,"

    Kyse oli siitä, että kun NL:lla oli 23.8.39 solmittu sopimus Saksan kanssa, joka mahdollisti mm. Talvisodan, niin sillä ei ollut SAMAAN AIKAAN sotilassopimusta lännen kanssa.

    Jos oli, niin miksi Ranska ja Englanti puuhasivat Pohjolan retkeä, joka olisi ehkä johtanut sotaan NL:n kanssa? Ja miksei missään tuota toimintaa kuvaavassa tutkimuksessa mainita tällaista sopimusta? Ai niin -sehän oli salainen! - Aivan, mutta niin oli M-R sopimuksen lisäpöytäkirjakina. Toisaalta - mitä syytä salata olisi myöhempien liittolaisten sopimuksissa?

    Kokonaan toinen asia on sitten sopimukset 1941 jälkeen.

    Äänestä

  • erkki lähde kirjoitti:

    Joskohan nyt Vaka Vanhanen vain raottaisi salaisen tiedon arkkuansa ja pistäisi reilusti tälle asiapitoiselle foorumille sen lähteen esille tälle "yleisessä tiedossa" olevalle sopimukselle.

    Mikä ihmeen lähde, saan kai minä väliin kommentoida mitä haluan, en ole mitään väittänyt joten minun tarvitse mitään lähteitä esitellä, vastaahan sinä noiden muiden kommentteihin ensin niin katsotaan sitten mitä minä tuumin.

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Mikä ihmeen lähde, saan kai minä väliin kommentoida mitä haluan, en ole mitään väittänyt joten minun tarvitse mitään lähteitä esitellä, vastaahan sinä noiden muiden kommentteihin ensin niin katsotaan sitten mitä minä tuumin.

    Kommentoi ihan rauhassa mitä. Meni ilmeisesti väärään nikkiin lähteen tinkaaminen? Vastaanpa "noiden muiden" kommentteihin oikeaan paikkaan. Katsotaan vain mitä tuumaat...

    Äänestä

  • tietoomies kirjoitti:

    Perehdy myös itse, oletko kuullut sellaisesta asiasta, että 1939 putosi osloon matkalla ollut lentokone Ruotsin puolelle, siellä oli Moskovasta lähtöisin olevaa diplomaattipostia, jonka Ruotsalaiset avasivat, tästä postista löytyy tieto, joka toimitettiin myös Suomalaisille, sen tiedon mukaan Stalinilla oli sopimus Brittien kanssa.
    Tämä tieto on ihan yleisesti tiedossa, historiantutkijoiden piirissä Norjasssa, Ruotsissa ja Suomessa.

    Okei kerrohan nyt helvetin ääliö, millä tiedolla sinä väität, ettei N-liitolla ole ollut minkäänlaista sopimusta länsimaiden kanssa ennen Talvisotaa.

    paikkaan kysymys lähteestä:

    Joskohan nyt Tietoomies vain raottaisi salaisen tiedon arkkuansa ja pistäisi reilusti tälle asiapitoiselle foorumille sen lähteen esille tälle "yleisessä tiedossa" olevalle sopimukselle.

    -Annahan palaa niin täällä odotellaan ja katsotaan mitä Pushmannikin tästä oikein tuumaa...

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Mikä ihmeen lähde, saan kai minä väliin kommentoida mitä haluan, en ole mitään väittänyt joten minun tarvitse mitään lähteitä esitellä, vastaahan sinä noiden muiden kommentteihin ensin niin katsotaan sitten mitä minä tuumin.

    Olet väittänyt Stalinilla olleen Talvisodan aikana salaisia sopimuksia myös lännen kanssa. Jospa kertoisit tietosi.
    Mikä sopimus, milloin tehty, mikä sisältö?
    Mistä muuten johtuu, ettet kykene vastaamaan asiallisesti?

    Äänestä

  • siis pushmanni kirjoitti:

    Olet väittänyt Stalinilla olleen Talvisodan aikana salaisia sopimuksia myös lännen kanssa. Jospa kertoisit tietosi.
    Mikä sopimus, milloin tehty, mikä sisältö?
    Mistä muuten johtuu, ettet kykene vastaamaan asiallisesti?

    En minä niin ole väittänyt, enkä ole vastuussa muitten väitteistä, Vaka Vanha nimimerkillä kommentoi niin moni henkilö, etten edes vastaa niihin kysymyksiin, kun pääosa niistä tehdään ihan häiriköinti mielessä ja ovat täysin huuhaata.

    Mielestäni tämä topiikki lähti väärille linjoille silloin kun sinä väitit, ettei N-liitolla ollut sopimuksia lännen kanssa ja jokui kysyi, mistä sinä sellaisen voit tietää.
    Itse olen aloittajan kanssa samaa mieltä topiikin tässä haarassa, etteä emme tiedä minkälaisia sopimuksia N-liitolla oli lännen kanssa ja joku jo totesikin noista Chursillin papereista, jotka avautuvat tutkijoille jossakin vaiheessa, mutta eivät ole vielä julkisia asiakirjoja.

    Mutta keskustelu jatkukoon, tämä menkin aika mielenkiintoiseksi ...

    Mikähän tässä on mahtanut mennä erityisen mielenkiintoiseksi? On esitetty selkeä väite ( joka on kuulemma yleisesti tiedossa pohjoismaisilla tutkijoilla ) että Norjasta on poimittu talteen NL:n ja länsivaltojen välinen sopimus. Juu , ihan mustaa valkoisella joka on toimitettu suomalaistenkin tietoon, mutta lähdettä ei näytä löytyvän tällaiselle yleiselle tiedolla lainkaan. Toistaiseksi on syytä pitää tätä lähinnä arvuutteluna tai tyhjänpuhumisena. Tietysti asian laatu muuttuu , mikäli tähän löytyy jotakin kättä pidempää väitteen tueksi , muutakin kuin huhupuheita sun muuta hölynpölyä.

    Toistaiseksi näyttää olevan kysymys aivan tavallisesta roskasta mitä näilläkin palstoilla viljellään urakalla. Miksi odottelisimme vielä vuosikymmeniä Churchillin papereiden avaamista tämän sopimusasian tiimoilta , kun meillähän on nyt jo käytössä tämä Norjaan pudonnut paperipinkka, kunhan tuo Tietoomies nyt vain laittaisi lähdettä vain esille että tämäkin sopimus muuttuisi "yleisesti tiedetyksi" tälläkin palstalla - muillekin kuin Tietoomiehelle.

    Mielenkiintoiseksi tämä voi muuttua mikäli jostakin kumman syystä tämäkin juttu pohjaisi jopa johonkin...

    Äänestä

  • Taas vauhdissa 2 kirjoitti:

    "eihä neuvotsoliitto mitään suomalaisia pelänny vaan saksaa jolla oli hyökkäyssopimus suursuomen tekijöitten kans. sikshän se sota tuli."

    Kerro Saksan ja suursuomen tekijöiden hyökkäyssopimuksesta -39 tai aiemmin. Missä Tuomo Polvisen kirjassa sellainen on kuvattu, Pöpi?

    "neuvsotoliitto ei halunnu vaaksaakaan vierasta maata mutta ei antannu virtsaakaan omaa maataan! ymmärrä se"

    Tuohan on tietysti totta. NL liitti itseensä kokonaan vain Baltian maat ja sitten osia Saksasta, Suomesta, Puolasta, Romaniasta ja Japanista. Ilmeisesti maat tyrkyttivät alueitaan?

    Virtsaakaan ei antanut, mutta antoiko sitten tilalle jotain muuta nestettä? Kerro Pöpi, kun olet kirjoja lukenut. Vai onko joku lukenut ne sinulle ääneen?

    Suomessa piti vaihtaa hyvä ulkoministeri Holsti joka oli vastaan natsien ihannointia ja hitleriläiten epäsuosiossa. Hoslti olisi parantanu suomen ja neuvostoliiton välejä ja tehny sopimuksen jota nevuostoliitosta esitettiin 1938 joka ei käynykkään suursuomen tekijöille. neuvostoliitto olis ollu valmis antamaan sotaväen tarvikkeita ja ollu valmis auttamaan suomalaisia puolustamaan maata natsien hyökkäämistä vastaan mutta tämä ei käynykkään suomen herroille.mitä pelättävää suomelaisilla oli muka avun saamisessa? apua ja sotaväkien materiaaliahan täällä tarvittiin?ei muuta ku että omat suunnitlemat ja hyökkäämiset ei onnistukkaa kun on sopimukset.balttian maat liitty neuvostoliittoon onhan siitä selvät paperit. puolalaiset valitsi itse hallituksensa sotaaikana. japani oli hyökkäämässä. romania oli hyökkäämässä.suomi oli hyökkäämässä. ne makso omasta tyhmyyestä.

    Äänestä

  • erkki lähde kirjoitti:

    Mikähän tässä on mahtanut mennä erityisen mielenkiintoiseksi? On esitetty selkeä väite ( joka on kuulemma yleisesti tiedossa pohjoismaisilla tutkijoilla ) että Norjasta on poimittu talteen NL:n ja länsivaltojen välinen sopimus. Juu , ihan mustaa valkoisella joka on toimitettu suomalaistenkin tietoon, mutta lähdettä ei näytä löytyvän tällaiselle yleiselle tiedolla lainkaan. Toistaiseksi on syytä pitää tätä lähinnä arvuutteluna tai tyhjänpuhumisena. Tietysti asian laatu muuttuu , mikäli tähän löytyy jotakin kättä pidempää väitteen tueksi , muutakin kuin huhupuheita sun muuta hölynpölyä.

    Toistaiseksi näyttää olevan kysymys aivan tavallisesta roskasta mitä näilläkin palstoilla viljellään urakalla. Miksi odottelisimme vielä vuosikymmeniä Churchillin papereiden avaamista tämän sopimusasian tiimoilta , kun meillähän on nyt jo käytössä tämä Norjaan pudonnut paperipinkka, kunhan tuo Tietoomies nyt vain laittaisi lähdettä vain esille että tämäkin sopimus muuttuisi "yleisesti tiedetyksi" tälläkin palstalla - muillekin kuin Tietoomiehelle.

    Mielenkiintoiseksi tämä voi muuttua mikäli jostakin kumman syystä tämäkin juttu pohjaisi jopa johonkin...

    No odotellaan kommenttia, mihin perustuu oma vätteesi siitä, ettei N-liitolla ollut minkäänlaisia sopimuksia lännen kanssa, nyt kun asiaa ajattelen tarkemmin, niin tuntuu aika epätodennäköiseltä.

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    No odotellaan kommenttia, mihin perustuu oma vätteesi siitä, ettei N-liitolla ollut minkäänlaisia sopimuksia lännen kanssa, nyt kun asiaa ajattelen tarkemmin, niin tuntuu aika epätodennäköiseltä.

    Älä odottele. Pistän sen tässä replynä heti ja näyttää että tällä palstalla riittää kun ottaa vain kopion jo aikaisemmasta vastauksestani. Täällä uskotaan toiston voimaan , kuten mainosmaailmassa.

    Tässä siis kommenttini joka sisältää lyhyen perustelun tähän sopimusasiaan. Koitahan nyt lukea uudemman kerran ja ihmetellään yhdessä asiaa. Siis tässäpä tämä:

    "--Kerrohan nyt vielä että missä välissä tällainen sopimus tehtiin , kun just elokuussa 1939 tällaiseen sopimukseen tähtäävät neuvottelut olivat karahtaneet kiville? Saksa ja Neuvostoliittohan oli kuin paita ja peppu tuolloin joten miksi sopimus lännen kanssa ja miten tuo käytännössä olisi toteutettu?"

    --Si senor. Siinähän sitä on lyhyttä perustelua jopa tähän asiaan ...

    Sinä väitit kyllä ihan yksiselitteisesti näin, Tuon ajan sopimukset ovat tiedossa. Länsivaltojen kanssa NL:lla ei ollut edes kauppasopimuksia.

    Minä en ole väittänyt, että sopimuksia olisi ollut, olen vain kysynyt kuten on tehnyt joku muukin tällä palstalla, että mistäs sinä tiedät kaikki N-liiton tekemät sopimukset ????

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    En minä niin ole väittänyt, enkä ole vastuussa muitten väitteistä, Vaka Vanha nimimerkillä kommentoi niin moni henkilö, etten edes vastaa niihin kysymyksiin, kun pääosa niistä tehdään ihan häiriköinti mielessä ja ovat täysin huuhaata.

    Mielestäni tämä topiikki lähti väärille linjoille silloin kun sinä väitit, ettei N-liitolla ollut sopimuksia lännen kanssa ja jokui kysyi, mistä sinä sellaisen voit tietää.
    Itse olen aloittajan kanssa samaa mieltä topiikin tässä haarassa, etteä emme tiedä minkälaisia sopimuksia N-liitolla oli lännen kanssa ja joku jo totesikin noista Chursillin papereista, jotka avautuvat tutkijoille jossakin vaiheessa, mutta eivät ole vielä julkisia asiakirjoja.

    Mutta keskustelu jatkukoon, tämä menkin aika mielenkiintoiseksi ...

    välillä -39 ei ole missään esitetty. Kun ei ole tietoja, on sellaisen väittäminen vailla perusteita. Ei olematonta tarvitse todistaa, mutta jos väittää sopimuksen olleen olemasa, niin se pitäisi perustella.

    On aika kummaa, että tällainen tieto on vain palstan huuhaa-juttumiehillä. Sitten he vaativat todisteita muilta, mutta mitään ei kyetä itse esittämään.

    Jos sopimus on "yleisesti tiedossa", niin luulisi lähteen esittämisen olevan mitä yksinkertaisin asia. Ai niin - sopimushan oli salainen! Mutta miten palstan huuhaapojat siitä sitten tietävät?

    Äänestä

  • aabrahhmi kirjoitti:

    Suomessa piti vaihtaa hyvä ulkoministeri Holsti joka oli vastaan natsien ihannointia ja hitleriläiten epäsuosiossa. Hoslti olisi parantanu suomen ja neuvostoliiton välejä ja tehny sopimuksen jota nevuostoliitosta esitettiin 1938 joka ei käynykkään suursuomen tekijöille. neuvostoliitto olis ollu valmis antamaan sotaväen tarvikkeita ja ollu valmis auttamaan suomalaisia puolustamaan maata natsien hyökkäämistä vastaan mutta tämä ei käynykkään suomen herroille.mitä pelättävää suomelaisilla oli muka avun saamisessa? apua ja sotaväkien materiaaliahan täällä tarvittiin?ei muuta ku että omat suunnitlemat ja hyökkäämiset ei onnistukkaa kun on sopimukset.balttian maat liitty neuvostoliittoon onhan siitä selvät paperit. puolalaiset valitsi itse hallituksensa sotaaikana. japani oli hyökkäämässä. romania oli hyökkäämässä.suomi oli hyökkäämässä. ne makso omasta tyhmyyestä.

    "neuvostoliitto olis ollu valmis antamaan sotaväen tarvikkeita ja ollu valmis auttamaan suomalaisia puolustamaan maata natsien hyökkäämistä vastaan mutta tämä ei käynykkään suomen herroille"

    Voivoi, Pöpi. Kerro nyt, milloin natsit suunnittelivat hyökkäystä Suomeen? Olisi uutta tietoa...

    Et satu tietämään, että NL hyökkäsi Puolaan, Baltiaan,Romaniaan ja Suomeen. Ainakin Suomeen ne toivat mittavaa aseapua tullessaan. Jos hyväksyt NL:n hyökkäykset, niin mikset hyväksy muiden hyökkäyksiä?

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Sinä väitit kyllä ihan yksiselitteisesti näin, Tuon ajan sopimukset ovat tiedossa. Länsivaltojen kanssa NL:lla ei ollut edes kauppasopimuksia.

    Minä en ole väittänyt, että sopimuksia olisi ollut, olen vain kysynyt kuten on tehnyt joku muukin tällä palstalla, että mistäs sinä tiedät kaikki N-liiton tekemät sopimukset ????

    Höpö höpö. En ole väittänyt yhtään mitään. Olen vain esittänyt yksinkertaisen kysymyksen aiheesta ja hieman ihmettelyni tueksi esittänyt lisäkysymyksiä. Olisikohan sinun syytä lukea vähän mihin vastaat?
    Taidan nyt sekoittaa toiseen nikkiin. Erkki lähde ei väitä mitään tässä asiassa - hän vain haluaa lähteet ( jotka Erkki lähde kyllä tietää itsekin mutta odottaisi että kysyttäessä hyvän tavan mukaan vastataan ) reilusti esille.

    Itse sekoitat muita keskusteluja tähän samaan topiikkiin, minä en ole väittänyt yhtään mitään, olen vain todennut ettemme tiedä mitä sopimuksia on ollut, mutat sinä kaivat jotain vakavanha topiikkeja mujkaan tähänkin juttuun, sekä sekoitat jotain muita kommentteja.

    En ala muita puolustelemaan, mutta en myöskään niele tuollaista yleisväitettä, että "N-liitolla ei ole ollut minkäänlaisia sopimuksia lännen kanssa", mistä ihmeestä sinä sen voit tietää ????

    Miksi väittää sellaista jota ei yksinkertaisesti voi kukaan tietää ????

    Kas vain kun kumpikaan ei väitä mitään , siitä huolimatta pushmanni kiihtyy väittämään että erkki lähde väittää... heh varsinainen sillisalllad , kuten veli svensson joutuisi toteamaan.

    Ihan ilmainen neuvo arvon alkuasukkaalle : lue ihmeessä mihin vastaat , mikäli jotain väität mitä et väitä.
    Hieman turhauttavaa tällainen joutava natkuttaminen.

    Äänestä

  • ja lännen kirjoitti:

    välillä -39 ei ole missään esitetty. Kun ei ole tietoja, on sellaisen väittäminen vailla perusteita. Ei olematonta tarvitse todistaa, mutta jos väittää sopimuksen olleen olemasa, niin se pitäisi perustella.

    On aika kummaa, että tällainen tieto on vain palstan huuhaa-juttumiehillä. Sitten he vaativat todisteita muilta, mutta mitään ei kyetä itse esittämään.

    Jos sopimus on "yleisesti tiedossa", niin luulisi lähteen esittämisen olevan mitä yksinkertaisin asia. Ai niin - sopimushan oli salainen! Mutta miten palstan huuhaapojat siitä sitten tietävät?

    Tietääkseni Jaltan sopimuksessa on tuo viittaus aikaisempien sopimusten päättymiseen, muita lähteitä en tiedä kuin senverran mitä olen esim. tästä keskustelusta lukenut, kai jokin epäilys aiheesta on kun niitä putkahtelee esille ...

    En ole väittänyt, että sopimus olisi ollut olemassa, enkä tietenkään ota sitä myöskään todistaakseni, mutta alkuperäinen väite, jossa totean, että emme tiedä onko ollut sopimuksia, perustuu juuri tuohon kysymykseeen joka herää Jaltan sopimuksen perusteella.

    Saksaa vastaan taistelevien maiden aiempiin sopimuksiin, siis -41 jälkeen tehtyihin. Tilanne päivitettiin Jaltassa, joten aiemmat puheet oli syytä mitätöidä.

    Pushmanni sotkee vain asioita keskenään, kun alkeistiedotkin puuttuvat. Se on nähty kerran toisensa jälkeebn.

    Äänestä

  • piisaa !!! kirjoitti:

    "neuvostoliitto olis ollu valmis antamaan sotaväen tarvikkeita ja ollu valmis auttamaan suomalaisia puolustamaan maata natsien hyökkäämistä vastaan mutta tämä ei käynykkään suomen herroille"

    Voivoi, Pöpi. Kerro nyt, milloin natsit suunnittelivat hyökkäystä Suomeen? Olisi uutta tietoa...

    Et satu tietämään, että NL hyökkäsi Puolaan, Baltiaan,Romaniaan ja Suomeen. Ainakin Suomeen ne toivat mittavaa aseapua tullessaan. Jos hyväksyt NL:n hyökkäykset, niin mikset hyväksy muiden hyökkäyksiä?

    Hyökköys oli suunniteltu jo meinkampissa. hitlerin suomalaisjuoksupojat oli lukenu ja tiesi että sota tulee ja siks ne tiesit että suursuomen aikaki tulee samalla. suomi oli tärkeä tukialue natseille leningradiin ja muurmannin rataa kohti. ei nl pelänny suomen sotaväkiä vaan natsien aikeita käyttää suomen aluetta tukilalueena.lue mein kamp niin ei tarvi olla ropakandan torvi!

    Äänestä

  • viitattiin kirjoitti:

    Saksaa vastaan taistelevien maiden aiempiin sopimuksiin, siis -41 jälkeen tehtyihin. Tilanne päivitettiin Jaltassa, joten aiemmat puheet oli syytä mitätöidä.

    Pushmanni sotkee vain asioita keskenään, kun alkeistiedotkin puuttuvat. Se on nähty kerran toisensa jälkeebn.

    No heitähän lähde pöytään, jos kerran tiedät mihin sopimukseen viitataan.

    Kuten totesin jo ylempänä, minä en tiedä, mihin sopimukseen kyseinen pykälä viittaa, joten olen siitä hyvin kiinnostunut ...

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    No heitähän lähde pöytään, jos kerran tiedät mihin sopimukseen viitataan.

    Kuten totesin jo ylempänä, minä en tiedä, mihin sopimukseen kyseinen pykälä viittaa, joten olen siitä hyvin kiinnostunut ...

    sopimuklsiin. Ja olihan tapaamisia myös alemmalla tasolla mm. ulkoministerien kesken.

    Äänestä

  • Teheranin kirjoitti:

    sopimuklsiin. Ja olihan tapaamisia myös alemmalla tasolla mm. ulkoministerien kesken.

    Voisitko linkittää kyseisen lähteen, johon väitteesi perustat.

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    Voisitko linkittää kyseisen lähteen, johon väitteesi perustat.

    Katso Teheranin konferenssista vaikka googlesta. Samoin länsivallat pitivät omaa konferenssiaan Casablancassa. On aivan selvää, että nämä ja esimerkiksi ulkominisiteritapaamisten asiat päivitettiin ja vanhat sopimukset pantiin hyllylle. Se on normaali käytäntö.

    Alunperin aloit väittää, että Stalin oli tehnyt lännen kanssa sopimuksia Talvisodan aikanan. Sellaisesta ei ole tietoa kuin sinulla, joten anna viimein tulla lähde.

    Olet kumma inttäjä. Et tiedä alkeisasioistakaan mitään, mutta vaadit omille väitteillesi selitykset muilta.

    Äänestä

  • Pushmanni kirjoitti:

    No heitähän lähde pöytään, jos kerran tiedät mihin sopimukseen viitataan.

    Kuten totesin jo ylempänä, minä en tiedä, mihin sopimukseen kyseinen pykälä viittaa, joten olen siitä hyvin kiinnostunut ...

    Mikäli olet kiinnostunut tuon aikaisten liittoutuneiden keskenään tekemistä sopimuksista niin onhan niitä ja lienee tapa on että tällainen korvauslauseke liitetään uusiin sopimuksiin , mikäli niissä on esimerkiksi joitakin päällekkäisyyksiä edellisen vastaavan kanssa. Tässäkin paperissa näyttää olevan samanlainen korvauslauseke , ihan ilman mitään salakähmäisyyttä reilusti esille kirjattuna.

    Tuossa on nyt ainakin yksi linkki jossa sivutaan tätäkin asiaa:
    http://avalon.law.yale.edu/wwii/brsov42.asp

    Täällä keskusteluissa vaeltelee vanhoja komukoita, jotka yrittävät saada tappioihinsa revanssia täältä. Suurin osa lienee toisen polven komukoita, josta tullaankin siihen kysymykseen, että vähentääkö aate älykkyysosamäärää, meneekö geeneihin. Kun nimittäin näyttää siltä, että eivät ole edes lukutaitoisia...

    Äänestä

  • oikein olet? kirjoitti:

    Katso Teheranin konferenssista vaikka googlesta. Samoin länsivallat pitivät omaa konferenssiaan Casablancassa. On aivan selvää, että nämä ja esimerkiksi ulkominisiteritapaamisten asiat päivitettiin ja vanhat sopimukset pantiin hyllylle. Se on normaali käytäntö.

    Alunperin aloit väittää, että Stalin oli tehnyt lännen kanssa sopimuksia Talvisodan aikanan. Sellaisesta ei ole tietoa kuin sinulla, joten anna viimein tulla lähde.

    Olet kumma inttäjä. Et tiedä alkeisasioistakaan mitään, mutta vaadit omille väitteillesi selitykset muilta.

    No näinhän sinäkin jankutat, jos totean etten tiedä onko ollut sopimuksia ennen Jaltan sopimusta,niin sieltä vaan jankutetaan että laitappa lähde ????
    No vedä nyt lähde pöytään, kun sitä kysytään ...
    Eli mikä oli se lähde, jonka perusteella tuo kohta viittaa esim. Teheranin sopimukseen, kerro nyt kun minä en tiedä ????

    Äänestä

  • Gomucha kirjoitti:

    Täällä keskusteluissa vaeltelee vanhoja komukoita, jotka yrittävät saada tappioihinsa revanssia täältä. Suurin osa lienee toisen polven komukoita, josta tullaankin siihen kysymykseen, että vähentääkö aate älykkyysosamäärää, meneekö geeneihin. Kun nimittäin näyttää siltä, että eivät ole edes lukutaitoisia...

    Tässä olen samaa mieltä, muuten kaipaan yhäklin sitä lähdettä edelliseen väitteeseen ...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Joachim Peiper kirjoitti:

Olisiko sota voitu välttää jos ne miljoona amerikkalaista sotilasta jotka tulivat Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan aikana olisivat jääneet Eurooppaan? Olisiko Yhdysvalloilla ollut varaa pitää sotilaita Euroopassa suuren laman alettua 1929?

Roosevelthan tunnusti Neuvostoliiton 1933. Nekut idässä ja jenkit Lännessä. Hitler ei varmasti olisi uskaltanut aloittaa sellaisen porukan kanssa sotaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu