Nyt on siis selvinnyt että Heroes ei enää jatku, vaan neloskausi jäi sarjan viimeiseksi. Tekijät olisivat vielä halunneet tehdä yhden 13 jakson kauden, mutta tuotantoyhtiöltä loppui usko.
Saattaa olla, että tulee yksi tv-elokuva jossa saatetaan neloskauden lopussa alkaneet juonet päätökseen.
Saattaa olla, että tulee yksi tv-elokuva jossa saatetaan neloskauden lopussa alkaneet juonet päätökseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
- loppumaan, tekijät itse pilasivat hyvän sarjan tuomalla siihen aina lisää uusia hahmoja
se nyt päättyi täysin, vaikka lopussa näyttivätkin hieman viitoskauden tapahtumia? Ja subilla taisi lukea lopputeksteissä, että "Sarja jää tauolle", eikä "Sarja päättyy". Hmm..
Se johtuu siitä kun Subilla tuli vasta 3 tuotantokausi. Sarjassa on erikseen " Volumet" ja 3 tuotantokausi sisälsi Volumet 3 ja 4 joten vielä yksi tuotantokausi tulossa =) Nyt sitten odotellaan sitä Supernaturalin lisäksi
Ihan hyvä tietää, ehdin jo säikähtää että nyt seki sarja loppu kokonaan.. :D
Hyvä kun loppui, ykkös kausi oli hyvä ja kakkonenkin osittain, mutta sitten alkoi homma lähtemään lapasesta oikein urakalla. Jos sarja olisi pysynyt edes jollain tavalla vakavana, eikä jaksosta toiseen olisi joutunut seuraamaan Hiron aivotonta kohellusta ja näitä "kykyjä" jotka yllättäen siirtyivät x-menin mahdottumuuksiin, vedeksimuuttuminen, mustienaukkojen luominen, etc... Olisi sarja ollut todella katsottava ja ansainnut viidennen ja ehkä vielä useammankin kauden. Itse pidin todella Heroeksesta, mutta kiinnostukseni sarjaan kohtaan romahti totaallisesti.
tosi harmi, kun se loppui. Mutta onneksi siitä on tulossa ehkä elokuva :) Katsokaa wikipediasta.