Somali sotilas

teinin. Katsokaa netistä Tuuli Ikonen.
9233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

katsonut aiheelliseksi puolustella.

Äänestä

Jussuff puolustelee melkein kaikkea maanviljelijöiden tuilla, mutta tähän se ei taida oikein sopia.

Äänestä

jäänyt tapahtumatta jos apina olisi heti karkoitettu ensimmäisen lapseen kohdistuneen raiskauksen ilmettyä.. mutta kun ei.. näin arkadianapinat sai sitä mitä tilasivat.. ja lisää noita hulluja on tilauksessa tuhansia ja tuhansia suomeen.... vetää kyllä vanhankin hiljaiseksi, satuin itse olemaan vuonna 1995, 15 vuotta ja se ikä oli täyttä helvettiä ja surua täynnä... Sitten vielä sai lukea tuon helvetin murhaaja-apinan teosta Tampereella.. voi kyllä sanoa että jopa opettajat näytti mitä mieltä olivat tuolloin ulkomaalaisista apinoista Suomessa.. mutta se oli tuolloin.. kaikki nykyään lakaistaan maton alle missä tekijänä on pakolainen, eritoten somali.. ja muslimien teoista vaietaan lähes kokonaan.

Äänestä
  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein

    miksi tuota murhaajaa edes alun perin päästettiin Suomeen. Se joka päästi tuon murhaajan Suomeen on myös syyllinen noihin murhiin koska jos raja olisi ollut kiinni ei murhia olisi tapahtunut.

    Äänestä

  • xcvbd kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein

    miksi tuota murhaajaa edes alun perin päästettiin Suomeen. Se joka päästi tuon murhaajan Suomeen on myös syyllinen noihin murhiin koska jos raja olisi ollut kiinni ei murhia olisi tapahtunut.

    Kai se on jo ajettu täältä pois(mieluummin olis käristetty sähkötuolissa). Sen penikat steriloitava(varmuuden vuoksi). Muija tietysti joku tyhmä suomalaisämmä. Osavastuuseen vaan ukkonsa teoista.

    Äänestä

  • yökyök ja yök kirjoitti:

    Kai se on jo ajettu täältä pois(mieluummin olis käristetty sähkötuolissa). Sen penikat steriloitava(varmuuden vuoksi). Muija tietysti joku tyhmä suomalaisämmä. Osavastuuseen vaan ukkonsa teoista.

    että tuo mustaperse on vapaalla ja jatkanut tekojaan, mutta niistähän argadia-apinat on kieltänyt tiedotusvälineitä kertomasta.

    Äänestä

Anonyymi00008

Äänestä
Anonyymi00009

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raiskasi ja tappoi kirjoitti:

teinin. Katsokaa netistä Tuuli Ikonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu