Uutinen Helsingin ortodoksisen seurakunnan sivuilla 18.5.2010

Kirkkoherra Purmosen irtisanominen ei johda syytteisiin - Syyttäjän mukaan Purmosen vapauttaminen työntekovelvoitteesta oli välttämätöntä
18.05.2010

Helsingin rikospoliisi tutki Helsingin ortodoksisen seurakunnan entisen kirkkoherran Veikko Purmosen työsuhteen päättymiseen liittynyttä asiakokonaisuutta. Purmosen työsuojelupiirille tekemän ilmoituksen perusteella tutkittiin sitä, ovatko eräät seurakunnanneuvoston ja -valtuuston jäsenet ja hiippakunnan piispa KP metropoliitta Ambrosius syyllistyneet asiassa työsyrjintään, työturvallisuusrikokseen tai kunnianloukkaukseen.

Purmonen on väittänyt joutuneensa työssään vuosina 2005 – 2008 häirinnän, epäasiallisen kohtelun ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Purmonen on katsonut, että hänen ammattitaitoaan on vähätelty, elämäntyö mitätöity, häntä on uhattu irtisanomisella ja hänet on vapautettu työntekovelvoitteesta ilman laillista perustetta.

Kaikki epäillyt kiistivät rikosepäilyn perusteettomana ja aiheettomana.

Helsingin syyttäjänvirasto on tehnyt 17.5.2010 asiassa kaikkien epäiltyjen osalta syyttämättäjättämispäätöksen. Purmosen työsuhteen päättymiseen johtaneessa menettelyssä ja seurakunnanneuvoston sekä piispan toiminnassa ei havaittu olevan mitään rikollista.

Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan seurakunnanneuvoston tekemä päätös Purmosen vapauttamiseksi työvelvoitteestaan on ollut välttämätön toimi seurakunnan hallinnollisen toimintakyvyn säilyttämiseksi eikä se ole sisältänyt Purmoseen kohdistuvaa ikäsyrjintää. Seurakunnanneuvoston jäsenillä on ollut Purmoselle annettuihin huomautuksiin luottamusasemaan liittyvä laillinen oikeus, eikä sillä ole merkitystä, miten huomautusten on lopulta käynyt.

KP metropoliitta Ambrosius on kertonut kannustaneensa Purmosta ja luottamuselimiä kehittämään seurakunnan sisäistä työnjakoa ja delegoimaan vastuuta. Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan Purmosella ei ole ollut tähän halukkuutta, eikä hän seurakunnanneuvoston puheenjohtajana ole halunnut avointa ongelmien pohdintaa ja kestävien ratkaisujen etsintää. Seurakunnan työilmapiiri- ja jaksamiskysymykset ovat jääneet Purmosen haluttomuuden vuoksi sivuun.

”Olemme tyytyväisiä, että asia on puolueettomasti tutkittu perinpohjaisesti ja huolellisesti. Epäillyille on ollut alusta asti selvää, ettei asiassa ole tapahtunut mitään laitonta eikä syyttämättäjättämisratkaisu tullut siksi yllätyksenä. Toivottavasti tämä virallinen ratkaisu palauttaa työrauhan seurakuntaan”, toteaa seurakunnanneuvoston varapuheenjohtaja Seppo Ketola.
281418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Purmonen voi haastaa itse konniksi kokemansa oikeuteen. Sieltä tullut ratkaisu voidaan viedä hoviin jne.
Tie on pitkä ja kivinen ja raskas. Mutta eläkeläisillähän on tunnetusti aikaa...

Äänestä
  • Viimeinkin on asia virallisesti tutkittu, ja nähty oikeat syyt! Hienoa!

    Äänestä

  • Sittenpähän maksaa itse viulut, kun häviää. Tuskin työsuojelupiiri enää lähtee törttöilemään toista kertaa.

    Äänestä

  • Tuon Purmonen juuri teki. Purmonen haastoi seurakunnan. Seurakunta teki viisaasti, kun pyrki laittamaan jutulle lopun. Seurakunta ei halunnut nostaa vastakannetta, vaan puolustautui. Jos seurakunta olisi nostanut kanteen oli se ollut kallis lasku Purmoselle, joka olisi ollut pakotettu myymään omaisuuttaan velkkojen maksuun - asiassa, jossa on itse ollut aloitteellinen. Purmonen jatkaa kuin Don Quijote yksinäistä sotaansa hamaan hautaan saakka. Sääliksi käy sukua, kun vanha mies kuluttaa koko omaisuutensa oikeudenkäynteihin.
    Purmonen on toiminut näin jo vuosia, muista välittämättä.

    Äänestä

Tyhjentävä päätös syyttäjältä!

Äänestä
  • On tosin mahdollista, että kukkahuivitädit ja vanhikset hyökkääävät selostamaan, että kaikki oli ennalta sovittua. Sellaista se vainoharhaisuus on.

    Äänestä

  • En ota kantaa itse juttuun, mutta minua hämmästyttää suomalaisten usko poliisiin ja oikeuslaitoksen puoluettomuuteen. Naivia.

    Äänestä

  • _____-------------__ kirjoitti:

    En ota kantaa itse juttuun, mutta minua hämmästyttää suomalaisten usko poliisiin ja oikeuslaitoksen puoluettomuuteen. Naivia.

    Ei korppi korpin silmää noki!

    Äänestä

  • toivottavasti veikko katsoo tämän sökön aivan perslehteä myöten. ja siitähän sambo tykkää.

    Äänestä

ole kukaan mitenkään mitätöinyt, kyllä me muistamme hänet ansioikkaana Suomen ortodoksisen pappisseminaarin opettajana ja myös Helsingin seurakunnan pitkäaikaisena esimiehenä.

Äänestä
  • i Veikolle rauhallisia ja mukavia eläkepäiviä. Anteeksiantamusta puolin ja toisin. Ehkäpä uinumassa ollut väitöskirjatyö käynnistyy entistä suuremmalla tarmokkuudella ja papillisia tehtäviä kyllä riittää Helsingissä.

    Äänestä

Torsti Lehtinen toteaa kirjassaan "Elämän hallinta" seuraavasti: "Asianajajat pelaavat syyttäjän ja istuvan tuomarin kanssa sakkia, jossa panoksena ovat oma maine ja kunnia ja nappuloina elävät ihmiset, joiden tulevaisuus riippuu siitä, kuka tekee matin. Pelureille voitto on aina tärkeämpi kuin oikeuden toteutuminen."

Suomen oikeuslaitoksesta ei saa oikeutta. Oikeus ei toteudu. Kun aikoinaan 20 vuotta sitten esitin tutkintapyynnön oikeuskanslerin virastoon Arkkipiispa Johanneksen (Wilho Rinne) laittomuuksista, esittelevä virkamies (=varatuomari) toteisi puhelimessa, ettei syytettä voi nostaa, koska kysymyksessä on yhteiskunnallisesti niin merkittävä henkilö. Silti hän totesi, että asiassa olette täysin oikeassa.

Purmosen tapauksessa toteutuu juuri nollasummapelin epäoikeudenmukaisuus, joka kylläkin pitkässä juoksussa aina kääntyy ao tappioksi. Tämä on kirkon moraalin ja eettisen tietoisuuden kannalta ikävä päätös, koska se antaa oikeutuksen jatkaa vääryyttä. Eettinen tietoisuus ja korkea moraali ovat aina kaiken inhimillisen toiminnan keskeisin laatukriteeri. Tätä eivät meidän piispamme eivätkä Helsingin seurakunnan luottamushenkilöt tällä hetkellä ymmärrä.

Välittämisen etiikka on rakkauden etiikkaa. "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistäveljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Isä Andrei Verikov toteaa hienosti viimeisimmässä Aamun koitossa: "Suuri ongelma syntyy silloin, jos suhde esimieheen ei toimi. Suurin ongelma ei ole välttämättä itse suhde, vaan kohtaamisten hyvin olematon määrä tai muutoin muodollinen luonne. Papin ja piispan kohtaaminen pelkästään jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten tilaisuuksien puitteissa ei luo pohjaa sille, että pappi tai yhtä lailla piispa saisi tällöin oiekaa työhön liittyvää ohjausta ja rakentavaa palautetta."

Tämän ongelman toi kirkkoon arkkipiispa Johannes ja se jatkuu räikeänä metropoliitta Ambrosiuksen työssä.

Äänestä
  • Voi kunpa saisimmekin venäläisen oikeuslaitoksen tavat tänne Suomeenkin! Kyllä silloin oikeuslaitos olisi nii-iin paljon luotettavampi kuin nyt.

    Uskomatonta shittiä tänne kirjoitetaan. Ikävintä on ihmisten henkilökohtainen parjaaminen nimimerkin takaa. Nimimerkkikirjoittelu on ok, mutta jos lausuisin jotain henkilökohtaista KP Johanneksesta tai Ambrosiuksesta, kyllä oma nimi pitäisi uskaltaa liittää mukaan. Mutta tämä kesksutelupalsta onkin osin katkerien ihmisten vessaviemäri.

    Äänestä

  • Nyyh nyyh kirjoitti:

    Voi kunpa saisimmekin venäläisen oikeuslaitoksen tavat tänne Suomeenkin! Kyllä silloin oikeuslaitos olisi nii-iin paljon luotettavampi kuin nyt.

    Uskomatonta shittiä tänne kirjoitetaan. Ikävintä on ihmisten henkilökohtainen parjaaminen nimimerkin takaa. Nimimerkkikirjoittelu on ok, mutta jos lausuisin jotain henkilökohtaista KP Johanneksesta tai Ambrosiuksesta, kyllä oma nimi pitäisi uskaltaa liittää mukaan. Mutta tämä kesksutelupalsta onkin osin katkerien ihmisten vessaviemäri.

    "Voi kunpa saisimmekin venäläisen oikeuslaitoksen tavat tänne Suomeenkin!"

    Olemme jo saaneet.

    Äänestä

  • tikahdun kirjoitti:

    "Voi kunpa saisimmekin venäläisen oikeuslaitoksen tavat tänne Suomeenkin!"

    Olemme jo saaneet.

    " ´Voi kunpa saisimmekin venäläisen oikeuslaitoksen tavat tänne Suomeenkin!´
    Olemme jo saaneet."

    Kun lukee syyttämättäjättämispäätöksiä, voi vain todeta, että todella olemme jo saaneet ja moninverroin ylittäneetkin itänaapurin saavutukset. Syyttämättäjättämispäätökset ja paljon muutakin asiaan liittyvää materiaalia löytyy isä Veikon kotisivuilta (www.isaveikko.fi) työsuhdearkisto-valikosta. Kannattaa tutustua.

    Tässä keskustelussa on taivasteltu monenlaista ja vaikeroitu, ettei ollenkaan ymmärretä, mitä on tapahtunut. Ei ihme, että ei ymmärretä: eihän missään normaalissa työyhteisössä eläkkeelle lähteviä työntekijöitä kohdella niin kuin on tehty Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa. Se on varmaan sitä paljon puhuttua ortodoksista mystikkaa!

    Äänestä

Helsingin seurakunnan sivustolla ja tässä keskustelussa julkaistu uutinen "Kirkkoherra Purmosen työsuhteen päättyminen ei johda syytteisiin" sisältää virheellisiä tietoja ja harhaanjohtavia tulkintoja, joita seuraavassa oikaisen.

Uutisessa annetaan ymmärtää, että syyteharkinta on tehty työsuojelupiirille tekemäni ilmoituksen perusteella. Näinhän ei ole, vaan varsinaisen syyteharkintaan johtaneen selvitystyön ovat tehneet Uudenmaan työsuojelupiiri ja Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosten yksikkö. Minun osuuteni rajoittuu siihen, että olen tehnyt selvityspyynnön siitä, onko työsuhteeni päättämisessä ja sitä edeltäneissä tarkoin yksilöimissäni tapahtumissa vuosina 2005 - 2008 ollut kysymys lainsäädännössämme kriminalisoidusta häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta.

Työsuojelupiirin vastaus tähän kysymykseen on ollut myönteinen. Se on epäillyt "todennäköisin perustein", että Avoin seurakunta -ryhmää edustaneet luottamushenkilöt ja eräät heidän tukijansa ovat syyllistyneet työturvallisuusrikokseen. Työsuojelupiirin pyynnöstä suoritetun lähes vuoden kesäneen esitutkinnan perusteella Helsingin rikospoliisi on ilmiantanut 12 henkilöä rikoksista epäiltyinä ja lähettänyt asian syyteharkintaan. Poliisin määrittelemät rikosnimikkeet ovat työturvallisuusrikos, työsyrjintärikos ja kunnianloikkaus.

Kihlakunnansyyttäjä on 14.5. ja 17.5.2010 tekemissään päätöksissä tullut päinvastaiseen lopputulokseen kuin työsuojelupiiri ja rikospoliisi. Hän on jättänyt esitetyt syytteet nostamatta. Tästä päätöksestä ovat sekä asianomistaja että työsuojeluviranomainen kannelleet valtakunnansyyttäjänvirastoon ja pyytäneet uutta syyteharkintaa.

Tehdyissä kanteluissa syyttämättäjättämispäätösten perustelut on katsottu puutteellisiksi ja virheellisiksi. Syyttäjä ei ole sanallakaan viitannut työsuojeluviranomaisen tekemään selvitystyöhön. Hän on tehnyt "ei näyttöä tai todennäköisiä syitä" -perusteisia syyttämättäjättämispäätöksiä sen mukaan, miten rikoksista epäillyt itse ovat arvioineet omaa syyllisyyttään. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä mihinkään rikoksiin.

Neuvoston varapuheenjohtajan Seppo Ketolan mukaan epäillyille on ollut alusta asti selvää, että asiassa ei ole tapahtunut mitään laitonta. Olen jyrkästi eri mieltä. Kuka tahansa vähänkin työlainsäädäntöä tunteva tietää, että työsopimussuheisessa toimessa olevan eläkeiän saavuttaneen työntekijän työvelvoitteesta vapauttaminen ja irtisanomisen uhalla eläkkeelle pakottaminen työnantajan määräämänä ajankohtana ilman päätöstä edeltänyttä kuulemista on laiton menettely.

Uutisessa esitetyt väitteet siitä, että olen ollut haluton kehittämään seurakunnan sisäistä työnjakoa ja delegoimaan vastuuta ovat perusteettomia. Päinvastoin kuin väitetään, olen ollut aina valmis avoimeen pohdintaan ja kestävien ratkaiujen etsintään. Neuvosto on kuitenkin mm. kokouksessaan 22.8.2007 kieltäytynyt keskustelusta ja kehottanut ottamaan yhteyttä työsuojelupiiriin.

Olen samaa mieltä varapuheenjohtaja Ketolan kanssa siitä, että nyt "asia on puolueettomasti tutkittu perinpohjaisesti ja huolellisesti". Tämän puolueettoman, perusteellisen ja huolellisen tutkinnan ovat tehneet työsuojeluviranomainen ja rikospoliisi.

Lisätietoja asiasta saa kotisivujeni (www.isaveikko.fi) työsuhdearkistossa olevista asiakirjoista.

Äänestä
  • ..."Uutisessa esitetyt väitteet siitä, että olen ollut haluton kehittämään seurakunnan sisäistä työnjakoa ja delegoimaan vastuuta ovat perusteettomia. Päinvastoin kuin väitetään, olen ollut aina valmis avoimeen pohdintaan ja kestävien ratkaiujen etsintään".

    Niin!

    ihankos sitä suomipalstalla isä Veikko on alkanut kirjoittelemaan?
    Olisiko parempi paikka Ortodoksiviesti tai Aamunkoitto näitä juttuja julkaista?

    Äänestä

  • Mahtavaa! Katsotaanpas nyt! Siitäs saatte! Mitäs nyt sanotaan!
    Kukas nyt tekeekään seuravan siirron?

    Näytetään niille!

    Äänestä

  • oothan mun puolella! kirjoitti:

    Mahtavaa! Katsotaanpas nyt! Siitäs saatte! Mitäs nyt sanotaan!
    Kukas nyt tekeekään seuravan siirron?

    Näytetään niille!

    Kunnon flaidis!!! Kunnia tässä menee (tai on jo mennyt), mutta maine senkuin kasvaa!!!

    Tämä on sairasta.

    Äänestä

  • Pilli L kirjoitti:

    Kunnon flaidis!!! Kunnia tässä menee (tai on jo mennyt), mutta maine senkuin kasvaa!!!

    Tämä on sairasta.

    Päästäänkö käräjille!
    Jos et ole samaa mieltä minun kanssa, niin olet minua vastaan! Ja minulla on pitkä muisti- ... no, jätänpä sanomatta kenen ajatusmaailmasta olikaan kysymys.

    Muistakaa, että Hesassa ihmiset riitelee, eivät asiat

    Äänestä

  • ehkä olisi ollut syytä jättää tämä palsta väliin. Täällä ei kannata totuutta puolustella, se väännetään p-ksi kuitenkin.

    Mutta toisaalta en jaksa uskoa että isä Veikko olisi niin tyhmä että kirjoittaisi tänne ala-arvoiselle palstalle yhtään mitään. Tämä foorumi ei ansaitse hänen kommenttejaan.

    Joten hyvä provo... yritys... heh-heh.

    Äänestä

  • on isä v niin kirjoitti:

    ehkä olisi ollut syytä jättää tämä palsta väliin. Täällä ei kannata totuutta puolustella, se väännetään p-ksi kuitenkin.

    Mutta toisaalta en jaksa uskoa että isä Veikko olisi niin tyhmä että kirjoittaisi tänne ala-arvoiselle palstalle yhtään mitään. Tämä foorumi ei ansaitse hänen kommenttejaan.

    Joten hyvä provo... yritys... heh-heh.

    Kyllä, parhaiden Helsingin perinteiden mukaisesti riidelkäämme. Älkäämme välittäkö siitä, mitä kanonit sanovat riitelemisestä, sillä mehän olemme oikeassa. Kaikki muut ovat väärässä. Koko maailma on väärässä ja salaliitossa meitä vastaan. Mutta me olemme oikeassa. Me olemme ortodokseja. Pyhä Venäjä meitä tässä auttaa.

    Äänestä

  • Pastori Silli kirjoitti:

    Vpj Seppo Ketola, ylilääkäri Eero Lahtinen, Ritva Bly ja mieluiten muutkin asianosaiset voisivat rehdisti ja tasapuolisuuden nimissä kertoa omat näkemykset olivatko he mahdollisesti jäävejä eli esteellisiä päättämään avustajan hankkimisesta verovaroilla. Yksi neuvontatilaisuus toki voi mennä seurakunnan piikkiin mutta ei 150.000 euroa.

    Miten arvoisat henkilöt tarkastivat tunnit tai toimenpiteet ja välttivät muuta kuin välttämätöntä ajan käytöä ? Onko heillä aikomus(kaan) maksaa aiheuttamiaan kuluja edes hiukan ? Ovatko he yrittäneet pienentää laskua valittamalla asianajajajien valvontalautakuntaan ? Siinä ei mitään menetä postimerkin lisäksi.

    Äänestä

  • Edellisessä viestissä sanotaan: "(...)On tietysti selvää, että kaikkien näiden epäiltyjen on itse maksettava poliisikulustelujen ja mahdollisen oikeudenkäynnin asianajopalkkiot, elleivät suostu maksamaan, ne on pantava perintään.(...)
    Jaahas. Kuinka paljon mahtaa valtuusto- ja neuvostotyöskentely vastaisuudessa kiinnostaa seurakuntalaisia...Nääs kun sitä työtä tehdessä näyttää Helsingissä tulevanhelposti syytteitä niskaan, ja itse pitäisi sitten maksaa mahdolliset oikeudenkäyntikustannukset. Eipä varmaan paljon kiinnosta työ tuollaisilla edellytyksillä!

    Äänestä

  • JAAHASS! kirjoitti:

    Edellisessä viestissä sanotaan: "(...)On tietysti selvää, että kaikkien näiden epäiltyjen on itse maksettava poliisikulustelujen ja mahdollisen oikeudenkäynnin asianajopalkkiot, elleivät suostu maksamaan, ne on pantava perintään.(...)
    Jaahas. Kuinka paljon mahtaa valtuusto- ja neuvostotyöskentely vastaisuudessa kiinnostaa seurakuntalaisia...Nääs kun sitä työtä tehdessä näyttää Helsingissä tulevanhelposti syytteitä niskaan, ja itse pitäisi sitten maksaa mahdolliset oikeudenkäyntikustannukset. Eipä varmaan paljon kiinnosta työ tuollaisilla edellytyksillä!

    Olisi parempi että itse tajuaisivat pysytellä poissa järkeä ja sivistystä vaativista luottamustehtävistä.

    Äänestä

  • Homonou homo kirjoitti:

    Olisi parempi että itse tajuaisivat pysytellä poissa järkeä ja sivistystä vaativista luottamustehtävistä.

    1. Seurakunta ei voi maksaa Ambrosiuksen ja Jyrki Härkösen esitutkintakuluja, koska heidän työnantajansa on kirkkohallitus.

    2. Suomen valtio maksaa kohtuuden mukaan eli riittävästi niiden kulut, joiden syytteet hylätään.

    Äänestä

  • Virkamiesjuristi kirjoitti:

    1. Seurakunta ei voi maksaa Ambrosiuksen ja Jyrki Härkösen esitutkintakuluja, koska heidän työnantajansa on kirkkohallitus.

    2. Suomen valtio maksaa kohtuuden mukaan eli riittävästi niiden kulut, joiden syytteet hylätään.

    "Seurakunta ei voi maksaa Ambrosiuksen ja Jyrki Härkösen esitutkintakuluja, koska heidän työnantajansa on kirkkohallitus"

    Onko siis työnantaja velvollinen maksamaan rikoksista epäiltyjen työntekijöidensä esitutkintakuluja? Ovatko esimerkiksi Eero Lahtisen, Ritva Blyn, Seppo Ketolan tai Jukka Arajärven työnantajat velvollisia maksmaan edellä mainiottujen rikoksista epäiltyjen työntekijöidensä esitutkinnan tai oikeudenkäynnin asianajopalkkioita? Luulen kyllä, että heidän työnantajansa eivät aivan helposti suostu maksumiehiksi.

    Onko seurakunta työnantajana velvollinen maksamaan rikoksista epäiltyjen työntekijöidensä tai luottamushenkilöiden esitutkinta- tai oikeudenkäyntikuluja? On tietysti selvää, että tällaista lakiin perustuvaa velvoitetta seurakunnalla ei ole. Siksi esteellisten henkilöiden laittoman päätöksen perusteella laittomasti maksetut nyt jo noin 150.000 euron asianajopalkkiot on perittävä takaisin.

    Äänestä

  • Virkamiesturisti kirjoitti:

    Kirkollihallituksella on tuskin harkintavaltaa maksaa piispan ja teologisen sihteerin esitutkintakuluja. Jos työehtosopimuksessa on sovittu esitutkkintakulujen korvaamisesta, silloin ne korvataan.

    Piispa ei kuulu TESn piiriin. TESssä on tuskin sopimuskohtaa. Esitutkinnassa ei useimmiten ole mitään avustajia. Ammattijärjestöjen lakimiehet voivat avustaa esitutkinnassa.

    Seurakunta ei ole velvollinen maksamaan luottamushenkilöiden esitutkinta- ja oikeudenkäyntikuja kävipä asiassa miten tahansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tiedoksi kirjoitti:

Kirkkoherra Purmosen irtisanominen ei johda syytteisiin - Syyttäjän mukaan Purmosen vapauttaminen työntekovelvoitteesta oli välttämätöntä
18.05.2010

Helsingin rikospoliisi tutki Helsingin ortodoksisen seurakunnan entisen kirkkoherran Veikko Purmosen työsuhteen päättymiseen liittynyttä asiakokonaisuutta. Purmosen työsuojelupiirille tekemän ilmoituksen perusteella tutkittiin sitä, ovatko eräät seurakunnanneuvoston ja -valtuuston jäsenet ja hiippakunnan piispa KP metropoliitta Ambrosius syyllistyneet asiassa työsyrjintään, työturvallisuusrikokseen tai kunnianloukkaukseen.

Purmonen on väittänyt joutuneensa työssään vuosina 2005 – 2008 häirinnän, epäasiallisen kohtelun ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Purmonen on katsonut, että hänen ammattitaitoaan on vähätelty, elämäntyö mitätöity, häntä on uhattu irtisanomisella ja hänet on vapautettu työntekovelvoitteesta ilman laillista perustetta.

Kaikki epäillyt kiistivät rikosepäilyn perusteettomana ja aiheettomana.

Helsingin syyttäjänvirasto on tehnyt 17.5.2010 asiassa kaikkien epäiltyjen osalta syyttämättäjättämispäätöksen. Purmosen työsuhteen päättymiseen johtaneessa menettelyssä ja seurakunnanneuvoston sekä piispan toiminnassa ei havaittu olevan mitään rikollista.

Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan seurakunnanneuvoston tekemä päätös Purmosen vapauttamiseksi työvelvoitteestaan on ollut välttämätön toimi seurakunnan hallinnollisen toimintakyvyn säilyttämiseksi eikä se ole sisältänyt Purmoseen kohdistuvaa ikäsyrjintää. Seurakunnanneuvoston jäsenillä on ollut Purmoselle annettuihin huomautuksiin luottamusasemaan liittyvä laillinen oikeus, eikä sillä ole merkitystä, miten huomautusten on lopulta käynyt.

KP metropoliitta Ambrosius on kertonut kannustaneensa Purmosta ja luottamuselimiä kehittämään seurakunnan sisäistä työnjakoa ja delegoimaan vastuuta. Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan Purmosella ei ole ollut tähän halukkuutta, eikä hän seurakunnanneuvoston puheenjohtajana ole halunnut avointa ongelmien pohdintaa ja kestävien ratkaisujen etsintää. Seurakunnan työilmapiiri- ja jaksamiskysymykset ovat jääneet Purmosen haluttomuuden vuoksi sivuun.

”Olemme tyytyväisiä, että asia on puolueettomasti tutkittu perinpohjaisesti ja huolellisesti. Epäillyille on ollut alusta asti selvää, ettei asiassa ole tapahtunut mitään laitonta eikä syyttämättäjättämisratkaisu tullut siksi yllätyksenä. Toivottavasti tämä virallinen ratkaisu palauttaa työrauhan seurakuntaan”, toteaa seurakunnanneuvoston varapuheenjohtaja Seppo Ketola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu