Nyt kannatais Lapualaisten kansaedustajaehdokkaitten yksissä tuumin keskustella kellä olis parhaat mahdollisuudet tulla valituksi ja muitten luopua kisasta. Nyt on naapurikunnissa tullut niinpaljon hyviä ehdokkaita ettei Lapualta pääse taaskaan kukaan, kun äänet jakautuu. Kerro kuka olis paras vaihtoehto.
Vaalit
lapuan etu
17257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
KAITSU
Ei Lapualaisista kukaan. Lahtisen Helena voisi olla mahdollinen, mutta en kyllä menisi Kristillisiä äänestämään. Jos halutaan oikeasti tehdä pitkän tähtäimen politiikkaa, luotan Kepun nuoriin miehiin Antti Kurviseen ja Mikko Savolaan.
Lapualla ei osata ajatella sitä, kuka voisi pidemmällä tähtäimellä olla paras vaihtoehto, vaan laitetaan ehdolle sillä hetkellä parhaalta tuntuva vaihtoehto. Jos Latva-Rasku kuin ihmeen kaupalla pääsisikin eduskuntaan, voi olla varma, ettei toista kautta enää 2015 tulisi silloin jo yli seitsemänkymppiselle.
Pitäisi ajatella vähän pidemmälle, kuin pelkkiin vaaleihin. Kyse ei ole siitä, kuka vaaleissa vaikuttaa hyvältä, vaan siitä, kuka oikeasti saisi eduskunnassa jotain aikaan. Pöntistäkin on muu kokoomus alkanut karsastaa liian jyrkkien mielipiteiden vuoksi, tästä lähtökohdasta on vaikea lähteä asioita ajamaan.
Millaisia ovat Pöntisen "liian jyrkät mielipiteet"?
Joku kepulaane nuori arvioi Kaitsua tuossa edellä. Mistä se on saanut päähänsä notta Kaitsun miälipitehet on liian maltillisia.
Kyllä kokoomuksen maahanmuuttajalinja poikkeaa aika rajusti Pöntisen linjasta. Rasistiksi leimautuminen on puolueelle muutenkin sen verran paha asia, ettei sitä suvaita oikeastaan, kuin persuissa.
Viimeksi kun Lapualta oli keskustalainen kansanedustaja humasi sen ainostaan siitä kun junat lakkas pysähtymästä Lapualla.
Pöntisen puheet ja tekemiset ovat yhtä sekamelskaa. Ei ole hyvä ehdokas.
Kurvinen on vielä ihan lapsi, ei se läpi mene. Poijan pitää vielä kasvaa. Savolan Mikko kuuluu myös niihin miehiin, joilla toki ikää on sopivasti ja innokkuutta, mutta napin painajaksi on vain hänestä. Latva-Raskun Paavo on ainut kepun varteenotettava ehdokas tässä vaalipiirissä. Varmasti hänen ikänsä puhutaa ja tuo miinuksia. Mutta kyllähän se mies suunsa ainakin eduskunnassa auki saisi ja ajaisi alueen etuja.
Lapualaisten kannattaisi keskittää äänensä Paavon taakse. Ollaanhan me nähty mikä mies se on, hyvässä ja pahassa. Jos se on meidän lapualaisten kanssa pärjännyt näin kauan, eikä me mitään helppoa sakkia olla:):), niin pärjää se eduskunnassakin. Asiansa se on osannut ja tietoa sillä on muillekin jakaa. Välillä vähän itseriittoinen mutta kunnon luotettava pohjalainen.
"kunnon luotettava pohjalainen"? Poliitikko ei koskaan ole luotettava. Luehan tämänpäiväinen fiksu kolumni.
"Samaa maat populistit ja muut" http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=504967
Pave on hyvä ja Pönde on ok.
Saadaan hyvässä tapauksessa kaksi edustajaa parlamenttiin. Jipii!!
Paavo eduskuntaan. Maakunnan mies!
Pöntinen eduskuntaan!
Jopas menee lapselliseksi nämä keskustelut.
Sehän on sitä oikeaa politiikkaa.
keskustelutaso on tällä sivustolla aivan huippua, parempaan kun lapualaiset eivät pysty.
Milläköhän perusteella Savolasta on vain napinpainajaksi. Joka kerta kun olen Savolan kuullut puhuvan, on puhe täynnä omia mielipiteitä ja asioita, joita mies ajaa. Edellisen kerran kun kuulin Paavon pitävän puhetta oli puheen sisältö "Anneli Jäätteenmäki sanoi ja teki..." Ei siitä miehestä suoria sanoja irti saa.