Eli olemme asuneet yhdessä jo reilut kaksi vuotta avomieheni kanssa ja naimisiin menoa olemme suunnitelleet. Sitä se riita tuntuu alkavankin. Emme ole riidelleet oikeastaan mistään muusta, meillä menee todella hyvin yhdessä, paitsi se yksi asia hiertää eli sukunimi. Minä olen vaihtanut sukunimeni äitini sukunimeksi, koska sillä nimellä on vain viisi ihmistä koko maassa ja niistä vain yksi on nuori mies (eli mahdollinen jatkaja). Omistamme sukutalomme ja sukunimi on minulle tärkeä. No mieheni on ainoa lapsi ja ainoa lapsenlapsi eli myös ainoa sukunimen jatkaja, mutta hänen sukunimensä on hyvin yleinen ja vieläpä sellainen että se on miltei sama kuin etunimeni eli minusta tulisi Kaisa Kaija (esimerkki)
Mies ei suostu kuuntelemaan minua ollenkaan nimi asiassa ja kun ensi kertaa kuuli että olin vaihtanut sukunimeni äitin sukunimeen hän ilmoitti että ehkä pitäis erota kun ollaan niin erimieltä asiassa. Puhumatta sen enempää asiasta.
En halua mitään koivunkangas-kaija yhdistelmä hirvityksiä ja miehelle tuntuu olevan tärkeää että olisimme saman nimisiä ja hän ei ole sen koommin suostunut oikein puhumaan asiasta, mutta uskon että hänelle on tärkeää että saa jatkaa sukua nimellään. Mikä harmittaa tavallaan minua että minun sukunimi on todella harvinainen meillä on vielä tämä kototila mistä nimi on lähtöisin ja olen aina ollut todella kiinnostunut sukututkimuksesta eli tiedän sen meidän suvun historian 1700 luvulle asti. Mies ei ole kiinnostunut yhtään sukututkimuksista sun muista ei tiedä mitään mistä sukunsa on edes lähtöisin.
Miten meidän pitäisi ratkaista tämä? ei meidän taival voi päättyä näin pikkumaiseen asiaan kuin sukunimi.
Miten te olette asian hoitaneet? onko kaduttanut jos olette ottaneet toisen sukunimen?
KUMMAN SUKUNIMI!
20
1861
Vastaukset
- jepa jee
Huh huh, ei kyllä kauheen kypsältä tuo sun miehes ajattelu vaikuta, jos kerta suhteen jatkuminen on vaakalaudalla tuommoisen asian takia. Sen voin sanoa, että pidä ihmeessä oma sukunimesi. Minkä takia miehesi tarve jatkaa sukuaan omalla nimellään olisi yhtään tärkeämpi kuin sinun halusi?
Mitä mieltä itse olet yhteisestä sukunimestä, siis olisiko se sinulle tärkeää? Jos ei, niin asia on mielestäni melko yksinkertainen: Miehesi voi päättää kumpi hänelle on tärkeämpää, yhteinen sukunimi vai sukunsa jatkaminen omalla nimellään. Ei hän sinulta voi vaatia, että vaihtaisit oman harvinaisen sukunimesi hänen sukunimeensä, varsinkin jos se ei edes sovi etunimeesi. Ehkä hän voisi ottaa yhdysnimen?
Olen itse tällä hetkellä avoliitossa, ja jos jostain syystä joskus haluttais avioliittoon niin mieheni kyllä tietää, etten minä tule ikinä vaihtamaan omaa sukunimeäni. Sukunimeni on äitini ja isovanhempieni (noh, isoisäni) sukunimi, ja minulle tärkeä osa identiteettiäni. Ainoa sukunimi, mihin voisin katumatta vaihtaa, olisi isoäitini tyttönimi. - Ei merkitystä
Jos teillä molemmilla on omat sukunimet käytössä avioliitossa, tulee jälkeläisten sukunimeksi miehen nimi.
Eli siltikin tämä nuori mies (sukulaisesi siis) on periaatteessa ainoa mahdollinen jatkaja.- hjldffsf
ole samoin päätettävissä kuin etunimikin, eikä mikään automaatio.
- jepa jee
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimilaki
"Lapsen sukunimi -- voi olla äidin tai isän sukunimi, mutta ei eri kuin sisaruksilla (jos nämä ovat äidin ja isän yhteisessä huollossa)"
Tietysti sitten täytyy tapella että kumman sukunimi niille lapsille annetaan, mutta automaattisesti lasten sukunimeksi ei tule isän nimeä. - jepa jee
jepa jee kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimilaki
"Lapsen sukunimi -- voi olla äidin tai isän sukunimi, mutta ei eri kuin sisaruksilla (jos nämä ovat äidin ja isän yhteisessä huollossa)"
Tietysti sitten täytyy tapella että kumman sukunimi niille lapsille annetaan, mutta automaattisesti lasten sukunimeksi ei tule isän nimeä.http://www.genealogia.fi/nimet/nimi0694s.htm
"Jos lapsen sukunimeä ei ole ilmoitettu väestörekisteriin niin kuin 2 ja 3 momentissa on säädetty, lapsi saa sen sukunimen, joka äidillä on silloin kun lapsi ilmoitetaan väestörekisteriin."
Eli itseasiassa enemmän automaattisesti lapsi saa äitinsä sukunimen.
- m,ayb
Mitä mieltä itse olet siitä että ottaisitte eri sukunimet, mikäli miehesi ei halua luopua omastaan etkä sinä omastasi.
Mieheni itse otti minun sukunimeni kolme vuotta sitten kun menimme naimisiin, kun hänen sukunimensä oli tosi yleinen ja minun harvinaisempi enkä halunnut luopua sukunimestäni ja miehelleni se oli ok- Hillervoinen Halla
Tunneasioiden lisäksi on hyvä ottaa huomioon myös tietyt realiteetit.
Jos menette naimisiin ja jos nyt jo taistelette sukunimistä, taistelkaa saman tien tulevien lastennekin sukunimet. Muuten jatkatte nimikiistaa oikeudessa.
Kai olette huomanneet avioeron mahdollisuuden? Suostuuko mies mahdollisen eron sattuessa siihen, että "menettää" lapsetkin (nimensä puolesta)?
Käykö sinulle sellainen kompromissi, että lapset saavat isänsä nimen ja te molemmat olette omilla nimillänne?
Tiedän kaikenlaisia ratkaisuja. Osa on onnistunut, osa ei. Sopimus nimistä on tehtävä ennen avioitumista - muuten ei kokemukseni mukaan liitto onnistu. Toisinaan osuu yksiin kaksi samanlaista, yhtä jääräpäistä ihmistä.
Käsitinkö oikein: Vaihdoitko nimesi seurustellessasi miehesi kanssa? Vai saiko hän tietää, että joskus taannoin olit vaihtanut nimesi?
- tälleeen
Menimme naimisiin 15 vuotta sitten. Molemmat halusivat pitää oman sukunimensä vähän samantapaisista syistä kuin teillä. Lasten nimistä sovimme, jos ensimmäinen lapsi on poika, kaikki lapset saavat isänsä sukunimen, jos tyttö minun sukunimen. Annoimme luojan päättää. Nyt on isä, kolme poikaa ja yksi tyttö herrasväki K ja minä edelleen ja hautaan asti rouva L. "Meidän äidin nimi on.., tietysti äiti on sen niminen".
Tuskin jääräpää miehesi näin reiluun soppariin suostuu. Mutta pidä sinä nimesi, olethan sitä jo kerran vaihtanut.
Vaikka yhdysnimi tuntuu sinusta nyt hirvitykseltä, tunnen pari naista joilla on äkkiseltään nimi - hä ?- mutta nimet istuvat vuosien saatossa heidän persoonaansa.- Hillervoinen Halla
Kuulun itse niihin, joilla on "oma nimi", joka on hyvin harvinainen. Miehellä ja lapsilla on samat nimet.
Paras ystävättäreni otti aikoinaan yhdysnimen, mutta joutui luopumaan nimihirvityksestä. Siitä tuli työssä koko ajan sekaannusta.
Riippuu paljon siitäkin, millaisissa töissä ja millaisissa elinpiireissä pariskunta elää. Joillakin matkoilla ja eräissä maissa eläessämme olemme joutuneet hankaluuksiin, koska olen eri niminen kuin mieheni. On ollut usein selitettävä maailmalla, miksi haluamme saman huoneen tai viereiset istuinpaikat isossa koneessa kaukomailla. Avioliiton alkupuolella mies usein työlääntyi näihin koko ajan eteen tuleviin selityssessioihin.
Mies ei alun alkaen pitänyt ratkaisustani, on nikotellen hyväksynyt. Mutta edelleenkin ratkaisua saa selittää, viimeksi viime viikonvaihteessa ollessamme isohkossa seurueessa illanvietossa. Kun sitä suuhun sopivaa selitystä ei meillä(kään) oikein löydy. Puheet identiteetistä eivät uppoa vieraahkoihin ihmisiin, joiden kanssa kuitenkin on pakko seurustella. - miksi ihmeessä?
Hillervoinen Halla kirjoitti:
Kuulun itse niihin, joilla on "oma nimi", joka on hyvin harvinainen. Miehellä ja lapsilla on samat nimet.
Paras ystävättäreni otti aikoinaan yhdysnimen, mutta joutui luopumaan nimihirvityksestä. Siitä tuli työssä koko ajan sekaannusta.
Riippuu paljon siitäkin, millaisissa töissä ja millaisissa elinpiireissä pariskunta elää. Joillakin matkoilla ja eräissä maissa eläessämme olemme joutuneet hankaluuksiin, koska olen eri niminen kuin mieheni. On ollut usein selitettävä maailmalla, miksi haluamme saman huoneen tai viereiset istuinpaikat isossa koneessa kaukomailla. Avioliiton alkupuolella mies usein työlääntyi näihin koko ajan eteen tuleviin selityssessioihin.
Mies ei alun alkaen pitänyt ratkaisustani, on nikotellen hyväksynyt. Mutta edelleenkin ratkaisua saa selittää, viimeksi viime viikonvaihteessa ollessamme isohkossa seurueessa illanvietossa. Kun sitä suuhun sopivaa selitystä ei meillä(kään) oikein löydy. Puheet identiteetistä eivät uppoa vieraahkoihin ihmisiin, joiden kanssa kuitenkin on pakko seurustella.Ihmettelen, jos asiaa tarvitsee nyky-yhteiskunnassa kenellekään selitellä. Siis kun sanot, että illanviettoseurueessa jouduit(te) nimiasiaa selittämään. Oletteko erityisen "vanhoilliselta" seudulta vai miksi ihmeessä? Sen ymmärrän kyllä, että maailmalla asia voi tuottaa hankaluuksia, mutta koti-Suomessa?
Itselläni on oma nimeni, eikä sitä koskaan ole tarvinnut kenellekään selitellä. Ei tietääkseni myöskään mieheni ole joutunut siippansa nimeä selittelemään. Olisin varmaan äimän käkenä, jos joutuisin tilanteeseen, jossa joku "edellyttäisi" selitystä. Ja jos identiteetti - joka minullakin on syynä oman nimeni pitämiseen ollut - ei jollekulle selityksenä riittäisi, niin joutuisin varmaan toteamaan, ettei asia taida olla enemmän keskustelun arvoinen. Tarkoitan, että kun nykyään naisellakin on lain mukaan mahdollisuus oma nimensä pitää, niin yhtä hyvin voisi sitten edellyttää selitystä niiltä, joiden mielestä toisen puolison (naisen) on nimestään edelleen luovuttava. - #male#
miksi ihmeessä? kirjoitti:
Ihmettelen, jos asiaa tarvitsee nyky-yhteiskunnassa kenellekään selitellä. Siis kun sanot, että illanviettoseurueessa jouduit(te) nimiasiaa selittämään. Oletteko erityisen "vanhoilliselta" seudulta vai miksi ihmeessä? Sen ymmärrän kyllä, että maailmalla asia voi tuottaa hankaluuksia, mutta koti-Suomessa?
Itselläni on oma nimeni, eikä sitä koskaan ole tarvinnut kenellekään selitellä. Ei tietääkseni myöskään mieheni ole joutunut siippansa nimeä selittelemään. Olisin varmaan äimän käkenä, jos joutuisin tilanteeseen, jossa joku "edellyttäisi" selitystä. Ja jos identiteetti - joka minullakin on syynä oman nimeni pitämiseen ollut - ei jollekulle selityksenä riittäisi, niin joutuisin varmaan toteamaan, ettei asia taida olla enemmän keskustelun arvoinen. Tarkoitan, että kun nykyään naisellakin on lain mukaan mahdollisuus oma nimensä pitää, niin yhtä hyvin voisi sitten edellyttää selitystä niiltä, joiden mielestä toisen puolison (naisen) on nimestään edelleen luovuttava.Miehenkö pitää tällaisissa asioissa luovuttaa? Joku heitti, jotta "jääräpää mies". Ihan hyvin voi sanoa - jääräpää nainen.
Molemmille asia tuntuu olevan yhtä tärkeä, samanlaisista syistä. Fiksumpi antaa lopulta periksi.. - enpä hokis tota
#male# kirjoitti:
Miehenkö pitää tällaisissa asioissa luovuttaa? Joku heitti, jotta "jääräpää mies". Ihan hyvin voi sanoa - jääräpää nainen.
Molemmille asia tuntuu olevan yhtä tärkeä, samanlaisista syistä. Fiksumpi antaa lopulta periksi..Fiksumpi antaa yleensä periksi... Joopa joo, näkisi vaan senkin: sen varaanhan aina lasketaan... Siis että nainen haluaa olla se fiksumpi ja antaa periksi. Mies on nyt kerran jääräpää, yleensä hän on "varma asiastaan", "vankka päätöksissään" ja "periksiantamaton" kun taas nainen on "hankala" ja "inttäjä" sekä "nipottaja". Sitten hoetaan kilteille tytöille, kuten itsellenikin, että "kyllä se on fiksumpi joka antaa periksi" ja sä tajuat kusetuksen vasta kun olet myynyt itsesi ja sen mihin uskot pala palalta pois. Hassua että miehet ei juuri koskaan meinaa antaa periksi ja silti ne ei pidä itseään idiootteina: naiset taas luopuu ja joustaa ja silti niitä ei pidetä yleisesti älykkäinä ja oikeasti fiksumpina.
Sellaisista asioista mitkä on oikeasti tärkeitä (ap:n tapauksessa sukunimi miehelle ei ole tärkeä, vaan joku idioottimainen ylpeys ja mies-asenne-vamma) ei pidä antaa periksi.
Jos nimi on tärkeä noin hyvistä perusteista, ei siitä pitäisi luopua "kaijalan" takia, joka ei tiedä suvustaan mitään. - .aviomies.
enpä hokis tota kirjoitti:
Fiksumpi antaa yleensä periksi... Joopa joo, näkisi vaan senkin: sen varaanhan aina lasketaan... Siis että nainen haluaa olla se fiksumpi ja antaa periksi. Mies on nyt kerran jääräpää, yleensä hän on "varma asiastaan", "vankka päätöksissään" ja "periksiantamaton" kun taas nainen on "hankala" ja "inttäjä" sekä "nipottaja". Sitten hoetaan kilteille tytöille, kuten itsellenikin, että "kyllä se on fiksumpi joka antaa periksi" ja sä tajuat kusetuksen vasta kun olet myynyt itsesi ja sen mihin uskot pala palalta pois. Hassua että miehet ei juuri koskaan meinaa antaa periksi ja silti ne ei pidä itseään idiootteina: naiset taas luopuu ja joustaa ja silti niitä ei pidetä yleisesti älykkäinä ja oikeasti fiksumpina.
Sellaisista asioista mitkä on oikeasti tärkeitä (ap:n tapauksessa sukunimi miehelle ei ole tärkeä, vaan joku idioottimainen ylpeys ja mies-asenne-vamma) ei pidä antaa periksi.
Jos nimi on tärkeä noin hyvistä perusteista, ei siitä pitäisi luopua "kaijalan" takia, joka ei tiedä suvustaan mitään.niin helvetin moderneja, miksi ylipäätänsä mennä naimisiin?
ei se paarisuhde siitä muutu. itse en suostuisi ikinä avioliittoon jos nainen pitäisi oman nimensä ja sillä selvä.
- +9089y8tiyf
Mä miettisin kyllä kaksi kertaa jos miehen vastaus ois, että ehkä pitäis EROTA?! Siis että mitäh? Joo-o, suurempia vaikeuksiahan ei ole elämässä tiedossa, kun että toinen haluaa säilyttää sukunimensä, sukutilansa ja sukunsa nimen: mitkä ovat oikeasti tärkeitä hänelle ja toisella on vaan nimi... Perinnekin tässä kohtaa on se, että silloin otetaan naisen sukunimi, esimerkiksi, jos hän on ns. arvosuvusta tms. ellei nainen välttämättä toisin tahdo.
Siis, itsehän en miehen nimeä ota, ja mikäli mies olisi asiassa noin ehdoton, ei olisi minun mieheni. Siksi, että minä olen sukuni viimeinen ja minkään valtakunnan "virtasen" on ihan turha tulla itkemään nimeään, pitäkööt oikein vapautuneesti omansa, perheellä ei ole mitään syytä olla saman nimisiä (ei äidilläni ja isällänikään ollut samaa nimeä vaikka naimisissa olivatkin), mutta minä ja lapset tulemme olemaan minun nimisiäni.
Lisäksi jos vielä suostuisin muuten kaksi sekuntia harkitsemaankin, niin en todellakaan millään "mälli-möllillä" enkä todellakaan niin että nimestäni tulisi kaupan päälle sietämätön!
Jatkuuhan se miehen suku paremmallakin nimellä vai luuleeko hän ettei ne lapset biologisesti ole hänen, jos nimi on eri? Mitä järkeä ottaa todella yleinen nimi ja vaihtaa hieno ja historiallinen nimi johonkin virtaseen?
Miksi sinun pitäisi tässä asiassa joustaa? MIkä miehesi kanta on siihen? Miksi hän luulee, että voi määrätä, vai niinkö hän ajatteli avioliittonnekin hoitaa... Varottaisin myös tuosta: tuo on nimittäin se mitä tulet kokemaan aina tiukan paikan tullen. Jos hän ei saa kriisissä tahtoaan läpi, hän on hiljaa eikä suostu edes puhumaan asiasta, ei kuuntele mielipiteitäsi, vaan odottaa, että sinä annat periksi, koska muuten hän uhkailee erolla. Enpä ihan heti menisi naimisiin.
Nimittäin sinähän jo olet luovuttamassa, kun noita kadutuksia kyselet..? Eikö? Mutta mietipä laajempaa kuvaa... Nimittäin juuri sitä, että noin hän sitten toimii pahassa paikassa ja noin hän ratkaisee asiat, oli sinulla mitkä perustelut tahansa ja oli asia sinulle miten tärkeä tahansa. Joten esitä nyt vielä kerran ainakin hieman kysymyksiä hänelle, että onko hän nyt aivan varma asiastaan.
PS. Joku oli ehdottanut näin:"Jos teillä molemmilla on omat sukunimet käytössä avioliitossa, tulee jälkeläisten sukunimeksi miehen nimi. " EI TULE automaattisesti, se pitää erikseen päättää: muuten tulee NAISEN nimi. Se on nääs naiset ja lapset samaan veneeseen, niinkus tiedätte.- uutuusalbumi
"Se on nääs naiset ja lapset samaan veneeseen, niinkus tiedätte"
Ehkä juuri tätä ap:n tuleva aviomies pelkääkin. Ja käsittääkseni aiheellisesti.
Kovin helposti te ostitte ap:n kannan, ettei miehelle ole oma nimi erityisen tärkeä. On se aika monelle miehellekin tärkeä.
Siirtäisin häitä.
- .aviomies.
vanhanaikainen, että jos mennään naimisiin niin otetaan miehen nimi tai sitten ollaan tosi moderneja eikä mennä naimisiin ollenkaan. mutta ei meillä vaimon kanssa tullut mitään vääntöä sukunimestä, vaan mentiin minun sukunimellä.
en näe avioliitossa mitään järkeä jos ei ole edes sama nimi.- #male#
Kuinka moni avioliittoon aikova pari selvittää tällaisessa riitatilanteessa sukututkimusten ja sukunimien harvinaisuuden yms. perusteella sen, kumman nimi valitaan?
Muutama sitaatti:
"Miksi hän luulee, että voi määrätä, vai niinkö hän ajatteli avioliittonnekin hoitaa..."
- Miksi nainen luulee, että voi määrätä?
"Siis, itsehän en miehen nimeä ota, ja mikäli mies olisi asiassa noin ehdoton, ei olisi minun mieheni."
- Tuo kannattaa tuoda esille heti suhteen alussa.
"Miksi sinun pitäisi tässä asiassa joustaa?"
- Miksi miehen pitäisi joustaa?
Fiksumpi voi antaa myös muutoinkin periksi, kuin sukunimensä luovuttamalla..
Tässä tapauksessa mies on aivan liian jyrkkä, kun ei suostu keskustelemaan asiasta ja uhkailee erolla. Kannattaa harkita suhdetta tosissaan, mikäli suhtautuminen hankaliin kysymyksiin on yleensäkin tuollaista. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin ja tällaisia kiistoja ei ollut kenelläkään... - Eri Pointti
#male# kirjoitti:
Kuinka moni avioliittoon aikova pari selvittää tällaisessa riitatilanteessa sukututkimusten ja sukunimien harvinaisuuden yms. perusteella sen, kumman nimi valitaan?
Muutama sitaatti:
"Miksi hän luulee, että voi määrätä, vai niinkö hän ajatteli avioliittonnekin hoitaa..."
- Miksi nainen luulee, että voi määrätä?
"Siis, itsehän en miehen nimeä ota, ja mikäli mies olisi asiassa noin ehdoton, ei olisi minun mieheni."
- Tuo kannattaa tuoda esille heti suhteen alussa.
"Miksi sinun pitäisi tässä asiassa joustaa?"
- Miksi miehen pitäisi joustaa?
Fiksumpi voi antaa myös muutoinkin periksi, kuin sukunimensä luovuttamalla..
Tässä tapauksessa mies on aivan liian jyrkkä, kun ei suostu keskustelemaan asiasta ja uhkailee erolla. Kannattaa harkita suhdetta tosissaan, mikäli suhtautuminen hankaliin kysymyksiin on yleensäkin tuollaista. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin ja tällaisia kiistoja ei ollut kenelläkään...Mielestäni perheen nimeksi tulee ottaa se, joka sopii molempien etunimiin paremmin. Esim. juuri aloittajan tilanteessa pitäisi minusta ottaa naisen nimi.
Seurustelen tällä hetkellä miehen kanssa, jonka sukunimi ei lainkaan sovi omaan etunimeeni, eli en tule ottamaan hänen nimeään jos joskus menemme naimisiin. Itselläni on lyhyt etunimi ja pidempi sukunimi, jotka sointuvat hyvin yhteen. Miehellä taas lyhyt sukunimi, eli nimestäni tulisi hyvin töksähtelevä, jos hänen nimensä ottaisin esim. vaikka Heli Olli.
Oma sukunimeni taas sopii miehen nimeen oikein hyvin, joten en ymmärrä miksi minun tulisi vaihtaa miehen nimeen. Ja tietenkin haluan, että lapseni ovat samannimisiä kuin minä, joten jos saisimme yhteisiä lapsia, lapset saisivat minun sukunimeni. Jos mies haluaa, että lapsilla on sama sukunimi kuin hänelle, on hänen vaihdettava nimeä.
Vaihtoehtoisesti voimme yhdessä etsiä uuden sukunimen, joka sopii molempien nimiin. Silloin molemmat vaihtavat ja lapsillakin olisi vanhempien kanssa sama sukunimi.
- Omalla nimellä
Pidä ihmeessä oma sukunimi jos siltä tuntuu. Minä pidin oman nimeni ja mies piti oman nimensä kun menimme naimisiin eikä sitä ole tarvinnut kenellekään selitellä. Kukaan ei ole maininnut sukunimistä yhtään mitään, onnittteluja vain saimme eikä mitään ihmettelyjä/kyselyjä sukunimivalinnoista.
Tosin miehelleni kyllä jouduin selittämään asian silloin kun tuli puhe naimisiin menosta, niin sanoin heti että sukunimeäni en sitten vaihda ja sanoin sen heti kun tuli puhe naimisiin menosta, koska tosi moni vielä nykypäivänäkin pitää itsestäänselvyytenä sitä että nainen vaihtaa nimensä. Niin kun mieheni kysyi sitten että miksi en vaihda, niin syyksi sanoin, että pidän nimestäni koska se on mielestäni kaunis ja se on myös osa identiteettiäni ja minut tunnetaan tällä nimellä. Ja totta nämä, kyllä ne ovat syitä miksi en vaihtanut mutta kaikista tärkein ja painavin syy jäi sanomatta ja sitä en jostain syystä kehtaa sanoa koska tuntuu että jotkut varmaan ajattelevat sen syyn olevan jopa lapsellinenkin. Ja edellämainitut syyt varmasti sanoisin muillekin jos joku kysyisi miksi en vaihtanut nimeäni. Tosin sisaruksilleni sanoin tämän painavimman syyn joskus lapsena, se oli siis jo silloin minulle itsestäänselvyys että nimeäni en vaihda, en tiedä muistavatko sisarukseni sitten tätä asiaa mitä sanoin silloin... Eli painavin syy siis oli se, että oma sukunimeni on aakkosten alkupäässä ja pidän siitä. Tässäkin tapauksessa jos olisin vaihtanut nimeä olisin pudonnut aakkosten loppupäähän enkä missään nimessä halua sitä. En tiedä sitten mitä ihmiset ajattelisivat tällaisesta syystä, mutta minulle se ainakin on painavin syy mutta ehkä kaikki eivät ymmärrä sitä miksi sijainti aakkosissa on niin tärkeä. - .....
minä ehkä voisinkin vaihtaa nimeni meiheni sukunimeen jos hän pyytäisi tai kysyisi asiasta, mutta ei.
hän vain suoraa olettaa että en suostu tai jotain. Suoraa ilmoittaa et pitää varmaan erota kun ei saada sovittua asiaa. HÄN EI EDES YRITÄ selvittää asiaa.
Katsotaan mitä käy. Jos saamme joskus lapsia niin olen kyllä päättänyt että jos mies ei lapsen sukunimestä voi keskustella asiallisesti niin minulla on oikeus päättää asia ihan itse ja miehen mielipidettä ei siinä asiassa kuulla eikös asia ole niin? EN halua tuhota meidän avioliiton mahdollisuutta tuollaisella turhalla, mutta jos toistuvasti asiasta tulee naurettava riita ja kiukuttelu niin saa mies valita keskusteleeko mies asiasta reilusti ja kuin aikuiset vai eroaako minusta ja lapsi tulee minun nimiini.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei voitaisi vaan puhua asiat selväksi?
Minulla on ollut niin kova ikävä sinua, etten oikein edes löydä sanoja kuvaamaan sitä. Tuntuu kuin jokainen hetki ilman481558Sunnuntai terveiset kaivatulle
Maa on vielä valkoinen vaikka vappu lähestyy, otetaan pitkästä aikaa pyhä terveiset kaivatullesi tähän ketjuun !!761355- 261099
Olen päivä päivältä vain varmempi siitä että rakastan sinua
Onhan se tällä tuntemisen asteella jokseenkin outoa, mutta olen outo ja tunne on tunne. 😊881064- 88970
Ai miehillä ei ole varaa maksaa
Treffejä naiselle johon on ihastunut? Ihanko totta dusty miehet? Tekosyy. Haluatko laittaa 50/50 kaikki kulut parisuhtee187906Verovähennysten poisto syö veronkevennykset pieni- ja keskituloisilta
Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat jakavat kilvan postauksia, jossa kerrotaan miten kaikkien työssäkäyvi99855Olet mielessäni
viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. Ihastuin sinuun enkä voi tunteilleni mitään. Jos uskaltaisin, tunnustaisin s20851- 82821
Hei rakas mies. Olisi yksi kysymys, mielellään rehellinen vastaus edes täällä..
Mitä sinä minusta haluat?70789