"Ranskan burka-laki etenee – tuomittu voi joutua kulttuurikurssille
Ranskassa hallitus hyväksyi keskiviikkona lakiesityksen, joka kieltää islamilaisten huntujen käytön julkisilla paikoilla. Esitys menee parlamentin käsittelyyn heinäkuussa.
Lakiesityksen mukaan kukaan ei saa Ranskassa käyttää vaatekappaletta, jonka tarkoitus on peittää kasvot. Rikkureita odottaa 150 euron sakko tai passitus kurssille, jolla opetetaan ranskalaisia arvoja.
Kovempi rangaistus uhkaa sitä, joka pakottaa naisen peittämään kasvonsa. Luvassa on vuosi vankeutta ja 15 000 euron sakot.
Presidentti Nicolas Sarkozy on ajanut lakiesitystä voimallisesti läpi, vaikka Ranskan korkein hallinnollinen oikeusistuin on varoittanut kahdesti sen olevan perustuslain vastainen.
"Me olemme vanha kansakunta, jota yhdistää tietty ajatus ihmisyyden arvosta ja erityisesti naisten arvosta ja siitä, kuinka meidän tulee elää yhdessä", Sarkozy sanoi.
"Kasvot peittävä huivi vahingoittaa noita arvoja, jotka ovat niin perustavaa laatua olevia, niin tärkeitä tasavaltalaiselle yhtenäisyydelle."
Burka-kielto on herättänyt paikoin voimakasta kritiikkiä Ranskan viisimiljoonaisen muslimiväestön keskuudessa, ja kahden kulttuurin törmäykset ovat saaneet paljon näkyvyyttä julkisuudessa.
Viime kuussa Ranskassa kohistiin, kun islamiin kääntynyt nainen sai sakot ajettuaan autolla pää peitettynä.
Viime viikonloppuna ranskalainen nainen puolestaan hyökkäsi burkaan pukeutunutta käännynnäisnaista vastaan ja repi tämän vaatetuksen. Viranomaiset tutkivat vaatekaupassa sattunutta päällekarkausta.
http://tinyurl.com/2w7lxy9
- Katsokaa myös se video. Kyllä uskonnollisen aivopesun voima on valtava. Ei voi kuin ihmetellä.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Hyvä Ranska! Tällaiset lait kertovat ihmisoikeuksia polkeville ihmisille, ettei yhteiskunta hyväksy sellaista. Ei edes uskonnon nimissä. Olisi hyvä täälläkin tehdä selväksi, millaisilla säännöillä täällä elellään. Pois burkhat ja ympärileikkaukset ym. kauhistukset.
Nainen siinä oli sitä mieltä, että hänen vapauttaan on loukattu:))))))))
Katsoin. Sellaista se aivopesu saa aikaan. Minua inhottaa aina, kun näen noita barbababoja. Se on niin ihmistä loukkaavaa, kun joutuu pukeutumaan noin.
haluaa olla tuollaisen kaavun sisällä? Siis ihan oikeasti, ilman mitään ulkoa syötettyä sääntöä "oikeasta" pukeutumisesta.
Ei kukaan täysillä käyvä ihminen.
Sanoppas se. Ja miksi tekeytyä vielä niin helvetin rumaksi siinä kaavussansa.
että vääräuskoisten lapset pelästyis.
Varmasti pelästyvätkin. Liihottavat pitkin katuja mustissa kaavuissansa, silmänvalkuaiset muljahdellen kun muuta ei näy. :(
niitä kaapunaisia on paljon. Heitä on hieman erilaisia. On niitä (vähemmistö) joista ei näy kuin silmät. Sitten on niitä, joilla on muuten täysin peitettynä kaikki muu, paitsi kasvot ja he kulkevat mustissa kaavuissa. Sitten on niitä, joilla on vaikka kuinka kirjavia vaatteita päällä ja heillä on kaksiosainen huivi päässä.
Ja sitten vielä niitäkin, jotka kulkevat vaikka tiukoissa farkuissa, mutta huivi se vaan päässä on tiukasti.
Suurin osa täälläpäin (länsirannikolla) On pitkiin hameisiin kirjavasti pukeutuneita huivit tiukasti päässä olevia, sitten toiseksi eniten näitä tummiin pitkiin hulmuaviin kaapuihin ja huiveihin puketuvia, ja näitä pelottavimpia joilla näkyy vain silmät olen muutaman tavannut.
Fasismi nousee jälleen Euroopassa.
Kuinka aloitus ja tuo sinun kirjoituksesi liittyvät toisiinsa? Laitan tähän sanan fasismi merkityksen:
"Fasismi eräs Italiassa 1920-luvulta alkaen vaikuttanut poliittinen liike; myös muista (äärioikeistolaisiksi leimatuista) liikkeistä Varsinaisesti "fasismi" oli 1. maailmansodan jälkeen Italiassa Benito Mussolinin johtama liike, jolle oli ominaista kansallismielisyys, valloitushalu ja totalitarismi. Etenkin vasemmistolaisessa kielenkäytössä sanaa on yleisesti käytetty myös yleisnimityksenä erilaisille väkivaltaisille, kiihkomielisille ja kommunisminvastaisille oikeistolaisille liikkeille (vrt. natsismi)."
Selitäpä nyt sitten tuo ajatuksesi.
burkhankieltäjät ovat fasisteja ja totalitäristejä, muukalaisvihaajia ja rasisteja.
Mitäs ne ovat jotka pakottavat pukeutumaan burkhaan?
Luitko tosiaan, mitä fasisti tarkoittaa? Voisin melkein vannoa, ettet lukenut. Tai et ainakaan ymmärtänyt lukemaasi. Etkä vastannut kysymykseeni.
ihmetyttänyt joidenkin, suomalaistenkin, feministien tapa nähdä burka-kielto puuttumisena naisen vapauteen pukeutua, kuten itse haluaa. Vähän kuin äärikommari halaisi äärinatsia.
Eihän hemmetissä siitä ole kyse. Ei niillä naisilla mitään "vapautta" ole pukeutua kaapuun, vaan pakko. Ja sitten on vielä nämä käytännön ongelmat, mitä kasvojen peittämisestä seuraa.
Mutta toisaalta: nykyään on rasismia ja populismia sanoa edes, että "maassa maan tavalla". Vittu, on tämä Suomi niin maansa myyneiden maa, että ihan sama, mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi sentään Ranskassa pidetään vallankumouksen henkeä ja ihmisoikeuksia kunniassa. Suomi ei siihen laivaan ikinä noussutkaan vaan jäi sovinnolla satamaan.
Nyt jos voisit kertoa kuka suomalainen feministi on puolustanut burkhan käyttöä, kiitos.
maassamaantavalla, maassamaantavalla, maassamaantavalla. Nääin helppoa se on ja minulle on yks hailee, jos joku siitä rasismia vääntää.
lehdissä artikkeleita. Lue enemmän niin luulet vähemmän. Ei minulla ole valokuvamuistia tallentaa jokaista artikkelia, minkä lehdistä luen.
Mutta niin vain naiset sitä burkaa ovat suomessakin puolustelleet, viimeksi joku yliopiston tutkija.
"maassamaantavalla, maassamaantavalla, maassamaantavalla. Nääin helppoa se on ja minulle on yks hailee, jos joku siitä rasismia vääntää."
Minulle ei ole. Vai eikö leimaamisella ole sinun mielestäsi mitään väliä? Sanojen leikillä ne miekatkin teroitetaan.
että suomalaiset feministit puolustavat burkhaa, niin vähintä mitä voit tehdä, on kertoa keitä nämä ovat. Eikö niin?
sitten ensin kysymykseen, kenet sinä hyväksyt "feministien" joukkoon kuuluvaksi?
Vrt. "tosiuskova" vrs. muuten vaan uskova...
Heh, heh, taidat olla tosifeministi, joka ei koskaan syntiä tee:)
Esitit väitteen, joten kerro mihin sen perustat.
Mitä se sana "feministi" sinulle tarkoittaa? Kai sinä sen verran osaat kertoa, kun kerran heti otit noin nokkiisi.
Näköjään jotain muuta kuin sanan yleismerkitys. Jotain suunnattoman hyvää ja kaunista?
Väitteitä voi perustaa yleisesti opittuun ja luettuun, ei vai yhteen luettuun lehtiartikkeliin, jonka tänne linkkaa (ja samalla piiloutuu jonkun auktoriteetin selän taakse).
Villakoiran ydin on, kuinka todistat feministin feministiksi?
Itse sanoit:
"ihmetyttänyt joidenkin, suomalaistenkin, feministien tapa nähdä burka-kielto puuttumisena naisen vapauteen pukeutua, kuten itse haluaa. Vähän kuin äärikommari halaisi äärinatsia."
- Joten alapas sitten kertoa keitä tarkoitat.
taitaa olla sinun heikko kohtasi?
No, asiasta enempää. Sovitaan vaikka niin, että ne sinun (oikeat) feministisi eivät koskaan ikinä kuunaan päivänä kannattaisi naisten burkaa, minun väärät ja harhaoppiset feministit näyttävät niin tekevät.
Sulje silmäsi, korvasi ja kaikki muutkin aistisi, niin "feminismisi" saa liihoitella pyhissä arvoissaan. Sama se mihin uskoo, näköjään yhtä fundamentalismia kaikki tyynni:/
"Eniten minua on ihmetyttänyt joidenkin, suomalaistenkin, feministien tapa nähdä burka-kielto puuttumisena naisen vapauteen pukeutua, kuten itse haluaa. Vähän kuin äärikommari halaisi äärinatsia."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9083813/44165197
- Kerros nyt sitten, keitä tarkoitat.
"passitus kurssille, jolla opetetaan ranskalaisia arvoja."
Ne hakkaa sua siellä patongilla päähän! Kuulostaa kyllä rangaistukselta mitä en itselleni haluaisi!
Youtubeen:
http://www.youtube.com/watch?v=CVJ-W6LioB8
Nauroin vedet silmissä :'D
Voi ei kannata kenenkään rikkoa lakia..hirvittävä rangaistus...
punkun, viinirypäleiden ja valkohomejuuston kanssa. Ja päälle vielä vähän musettea.
http://www.youtube.com/watch?v=tI_DmqUIRqQ
Juuri noin! Tuo on pistämätön yhdistelmä. Itse haluan vielä sinihomejuuston tuohon joukon jatkoksi.
nuorena, kun reppureissailin Pariisissa asti, niin noita tuli syötyä. Nykyään siellä on sentään ruokakauppoja mistä saa mitä vaan, mutta siihen aikaan oli joka tuotteelle oma kauppa. Tai siltä se ainakin tuntui, kun nälissään yritti jonkunsorttisen aterian kasata. Yhdestä kaupasta ostettiin punkkua, toisesta patonkia ja kolmannesta juustoja. Torikojuista sitten ne rypäleet.
Siihen aikaan mentiin liftillä, viimeksi kävin lentokoneella. Kamalaa!