Puolustelijat OHOII?

Sinä joka puolustat arabeja ja sanot, että jenkit
saivat mitä halusivat! tässä sinulle kysymys!

a) Natsi, koska mielestäsi amerikkalaisten
"kekkuloiminen" Euroopassa toisen maailmansodan
aikaan on tuomittavaa.
b) Kommunisti, koska ilman amerikkalaisia
Neuvostoliitto olisi saanut kohtuullisen
vapaasti edetä Euroopassa toisen maailmansodan
jälkeen.

c) Palestiinalaisen taistelujärjestön jäsen,
koska ilman amerikkalaisten tukea israelilaiset
olisi työnnetty mereen jo ajat sitten?

d) Saddamin kätyri, koska amerikkalaisten
"kekkuloiminen" Kuwaitissa
Persianlahden sodan aikana on tuomittavaa.

e) Milosevicin hengenheimolainen, koska
amerikkalaiset pysäyttivät kansanmurhan
etenemisen ent. Jugoslavian alueella
"kekkuloimalla" siellä väärään aikaan.

f) Muuten vaan joku s..tanan hihhuli-idealisti ja
demokratian vastustaja.

Vai olisiko mahdollista, että nyt olet avannut
sanaisen arkkusi sellaisesta asiasta, josta ei
peruskoulun 7. luokan yhteiskuntaopin kirjassasi
ole vielä sanottu mitään?
13556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tarkoittaako demokratia sitä, että sallitaan
kansojen itsemääräämisoikeuteen puuttuminen
ja hyökkäyssota ihan mihin tahansa maailmankolk-
kaan, kunhan vaan omalla mantereella saa olla
rauhassa juomassa cokista ja katsomassa televi-
siosta näyttävää mediasotaa, missä nörtit istuu
tietokoneiden takana..
Se on varmaan mukavaa ,kun voi lässyttää
demokratian ja vapauden (?) puolustamisesta kun
ei tarvitse ite pelätä että tulee taivaalta murku-
laa tai napalmia niskaan...

Äänestä

Nyt on kuitenkin hyvä muistaa, mitä
jenkkiterroristit tekivät Hiroshimassa ja
Nagasakissa: kaksi kaupunkia tuhottu maan tasalle
ja 200.000 kuollutta. Alueet ydinsaasteen peitossa.
Tai sitten se, kun jenkkiterroristit polttivat
napalmilla vietnamilaiskyliä, joissa oli naisia ja
lapsia, siis siviilejä. Lisäksi muut
siviilikohteiden pommitukset, sairaalat ja koulut
Bagdadissa. Tämä kauppakeskuksen sortuminen tuntuu
pieneltä jenkkien aiheuttamiin tuhoihin verrattuna.

Äänestä
  • Miten ihmeessä voit rinnastaa yhteen
    2.Maailmansodan ja Vietnamin sodan tapahtumia
    tähän järjettömään siviileihin kohdistuneeseen
    terrori-iskuun. Tuolla periaatteella
    terroristi-iskut ovat "oikeutettuja" mihinkä vaan
    maahan. Ilmeisesti et pistäisi pahaksesi jos
    vaikka Saksalainen lastentarha räjäytettäisiin,
    koska natsit tappoivat juutalaisia tai jos vaikka
    Itä-keskus räjäytettäisiin, koska suomalaiset
    tappoivat neuvostoliittolaisia Talvi - ja
    jatkosodassa.

    Äänestä

Sinä joka tuomitset kaikki arabit ennen kuin
mitään on todistettu, oletko:

a)keski-ikäinen punaniska, joka joutuu
hurmoksellisen lynkkausmielialan valtaan, kun
ihailemaasi elämäntapaa järkytetään. Siitä vain
sitten lokeroimaan kaikki eri mieltä olevat
lähihistorian hirviöiden aateveljiksi.Erityisesti
nuoret eivät saa esittää mielipiteitään, olihan
terroritekokin aikuisten käsialaa.

Onko muita vaihtoehtoja? Maailmankuvasi on
huvittavan yksioikoinen. Ehkä olet onnellinen
noinkin.

Äänestä
  • kuka P..kele on kopioinut vastaukseksi
    tarkoitetun kommenttini tänne keskustelun
    avaukseksi. Vielä käyttäen nimimerkkiäni!
    Asiayhteydestään irroitettuna ja huonosti
    mukautettuna kirjoitus saattaa vaikuttaa
    naiivilta. Ei tällaista saisi tehdä, se estää
    hedelmällisen väittelyn.

    Äänestä

Ensinnäkin, minusta tuntuu ettei kukaan länsimaista puolusta arabeja (tässä asiassa), mutta joidenkin mielestä jenkit saivat mitä pyysivät. Miksi soimaat arabeja, tarkasteleppa kuka koulutti heidät ja kuka alunperin aseisti Usama bin Ladenin joukot.

a) Jenkeillä ei ole mitään asiaa Eurooppaan sotimaan. No, pieni sota silloin tällöin tekee hyvää USAn ase- ja muullekin teollisuudelle.

b) Ja nyt etenee USA euroopassa. EU kuitenkin ehkä hieman jarrutttaa. On kuitenkin typerää ajatella etteivät eurooppalaiset olisi osanneet/osaisi puolustautua itse.

c) Ilman arabien tukea palestiinalaiset olisvat työnnetty mereen.

d) USA persianlahdella - omien etujen turvaaminen, tässä tapauksessa öljy. Hyvä syy aloittaa sota, mahtava keino saada positiivista PR:ää "pienen ja viattoman Kuwaitin pelastajana".

e) Milosevic on kusipää, mutta samanlaisia kusipäitä on muuallakin maailmassa. Jugoslavian (Albaanian) alueella on paljon suuria kulta esiintymiä.. ja öljyä.

f) En vastusta demokratiaa, se on ainoa järkevä keino suurilla ihmismassoilla. Jos taas väität että USA suurine vankila komplekseineen on demokraattinen maa, niin olet väärässä.

Äänestä

En puolusta tässä terroritekoja. Esitän vain kuinka USA on edistänyt suorasti ja epäsuorasti Afrikassa,
Eteläamerikassa, aasiassa ja lähi-idässä sotimista ja kärsimyksiä (myös Neuvostoliitto on lietsonut
väkivaltaa, mutta nyt puhumme USA:sta). "Vahvemman oikeudella" tehdyt interventiot ovat arveluttavia.

CIA ja KGB rahoittivat molemmat sotivia osapuolia ympäri maailmaa. Mieleeni on jäänyt eräät afrikan
kehitysmaat joissa eripuraisuus vieläkin roihuaa, eräät Etelä-Amerikan maat, Afganistan ja varsinkin Israel
jotka ovat/olivat suurvaltojen lietsomia kriisipesäkkeitä.

Joku valistuneempi lukija osaa varmasti luetella jokaisen USA sotaretken ja vuosiluvut. Itse nyt viittaan
muutamiin:
USA on itse hyökännyt useisiin maihin pelkästään taloudellisista ja poliittisista syistä.Yksikään näistä
maista joihin USA hyökkäsi ei uhannut USAa sotilaallisesti! Mikään Eurooppalainen maa ei aloittaisi sotaa
taloudellisen hyödyn toivossa (esim. öljy). Vertaa Suomen puoleettomuuspolitiikkaan ja mieti olisiko
Suomen pitänyt hyökätä Koreaan tai Vietnamiin?

YK perustajajäsenenä USA on veto-oikeudellaan vesittänyt sekä viivästyttänyt YK toimia useiden
maailmankolkkien pelastamiseksi. Maailmassa on monta sotaa joita YK ei voi rauhoittaa koska SE EI
KIINNOSTA USAA TALOUDELLISESTI. Myös Neuvostoliitto on estänyt YK:ta toimintaa. Huomaa että
Persianlahdella YK toimi todella nopeasti, USA tehdessä suurimman osan "töistä" koska USA kuluttaa
suurimman osan maailman öljystä. Veto-oikeus on tehnyt YK:sta tehottoman ja hitaan (vasta kansanmurha
saa sen toimimaan). Joku osaa varmaan kertoa tarkemmin tästäkin.

Mainittakoon että Israel syntyi 2. maailmansodan jälkimainingeissa kun juutalaissiirtolaiset valtasivat maa-
alueita palestiinalaisilta USAn tuella. Eli ISRAEL KUULUI ALUNPERIN MUSLIMEILLE, joten
muslimien viha on ymmärrettävää, rauhasta oli varmaan turha puhua sen jälkeen kun Israel syntyi
asevoimin (toki on huomattavata että jerusalemia ovat tavoitelleet kristityt ja islamin uskoiset jo keskiajalta
lähtien)... USAn tuella tämä erittäin tulenarka tilanne on säilynyt Israelin nykypäivään asti.

Kioton ilmastosopimus ei tähän asiaan liity, mutta kuitenkin ilmentää USAn itsekästä ja ahnetta
politiikkaa....

Äänestä
  • Välillä joku perusteltukin mielipide! Räkänokkien
    heittoja tyyliin: "Bin Laden Rulez" onkin tällä
    palstalla ollut ihan riittämiin.

    Amerikkalaisilla on toki paha taipumus työntää
    nenänsä asioihin, jotka eivät oikeasti heille
    kuulu, mutta on siinä sivussa saatu jotain
    hyvääkin aikaiseksi. Mm. Euroopan vapauttaminen
    40-luvun alkupuoliskolla, Kuwaitin vapauttaminen
    persianlahden sodassa, "Solidaarisuus" -liikkeen
    tukeminen (josta sivumennen sanoen sai alkunsa
    Neuvostoliiton hajoaminen) jne.

    Toki siinä sivussa on tullut melkoisia
    ylilyöntejäkin, erityisesti kylmän sodan aikana
    kommunismin leviämisen pelossa. Itse asiassa
    muutamat toimet olivat jo miltei vainoharhaisia,
    jenkithän näkivät kommunisteja joka puolella (mm.
    Vietnam).

    Israelista kuitenkin sen verran, että ennen
    palestiinalaisia siellä asui "jumalan valittu
    kansa" eli juutalaisyhteisö. Se onkin sitten
    toinen juttu, miten oikeutettua alueen takaisin
    vaatiminen ja Israelin valtion perustaminen oli,
    juutalaisethan jättivät maansa ainakin tuhanneksi
    vuodeksi. Ilmeisesti II maailmansodan
    voittajavaltiot (ei yksin USA) halusivat antaa
    tuon maan "takaisin" juutalaisille ikäänkuin
    hyvitykseksi holocaustista.

    Kioton sopimuksen vesittäminen on sitten taas
    George Bush Tyhmemmän henkilökohtainen "palvelus"
    vaalikampanjaansa rahoittaneille tahoille, eikä
    suinkaan amerikkalaisten tahto.

    Äänestä

  • Observer kirjoitti:

    Välillä joku perusteltukin mielipide! Räkänokkien
    heittoja tyyliin: "Bin Laden Rulez" onkin tällä
    palstalla ollut ihan riittämiin.

    Amerikkalaisilla on toki paha taipumus työntää
    nenänsä asioihin, jotka eivät oikeasti heille
    kuulu, mutta on siinä sivussa saatu jotain
    hyvääkin aikaiseksi. Mm. Euroopan vapauttaminen
    40-luvun alkupuoliskolla, Kuwaitin vapauttaminen
    persianlahden sodassa, "Solidaarisuus" -liikkeen
    tukeminen (josta sivumennen sanoen sai alkunsa
    Neuvostoliiton hajoaminen) jne.

    Toki siinä sivussa on tullut melkoisia
    ylilyöntejäkin, erityisesti kylmän sodan aikana
    kommunismin leviämisen pelossa. Itse asiassa
    muutamat toimet olivat jo miltei vainoharhaisia,
    jenkithän näkivät kommunisteja joka puolella (mm.
    Vietnam).

    Israelista kuitenkin sen verran, että ennen
    palestiinalaisia siellä asui "jumalan valittu
    kansa" eli juutalaisyhteisö. Se onkin sitten
    toinen juttu, miten oikeutettua alueen takaisin
    vaatiminen ja Israelin valtion perustaminen oli,
    juutalaisethan jättivät maansa ainakin tuhanneksi
    vuodeksi. Ilmeisesti II maailmansodan
    voittajavaltiot (ei yksin USA) halusivat antaa
    tuon maan "takaisin" juutalaisille ikäänkuin
    hyvitykseksi holocaustista.

    Kioton sopimuksen vesittäminen on sitten taas
    George Bush Tyhmemmän henkilökohtainen "palvelus"
    vaalikampanjaansa rahoittaneille tahoille, eikä
    suinkaan amerikkalaisten tahto.

    Kopioiko joku sinunkin vastaustekstisi sinun
    nimimerkilläsi jonnekin muualle keskustelun
    avaukseksi vai teitkö sen itse?

    Äänestä

666888

Äänestä

Yleensä näihin on joku alkusyy.

Äänestä

Amerikka riehuu maailmalla ja yrittää esittää maailman poliisia.
Lopputulos surkea,uusia pesäkkeitä syttyy ympäri maailman.
Ilman jenkkejä maailma olisi rauhallisempi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Observer kirjoitti:

Sinä joka puolustat arabeja ja sanot, että jenkit
saivat mitä halusivat! tässä sinulle kysymys!

a) Natsi, koska mielestäsi amerikkalaisten
"kekkuloiminen" Euroopassa toisen maailmansodan
aikaan on tuomittavaa.
b) Kommunisti, koska ilman amerikkalaisia
Neuvostoliitto olisi saanut kohtuullisen
vapaasti edetä Euroopassa toisen maailmansodan
jälkeen.

c) Palestiinalaisen taistelujärjestön jäsen,
koska ilman amerikkalaisten tukea israelilaiset
olisi työnnetty mereen jo ajat sitten?

d) Saddamin kätyri, koska amerikkalaisten
"kekkuloiminen" Kuwaitissa
Persianlahden sodan aikana on tuomittavaa.

e) Milosevicin hengenheimolainen, koska
amerikkalaiset pysäyttivät kansanmurhan
etenemisen ent. Jugoslavian alueella
"kekkuloimalla" siellä väärään aikaan.

f) Muuten vaan joku s..tanan hihhuli-idealisti ja
demokratian vastustaja.

Vai olisiko mahdollista, että nyt olet avannut
sanaisen arkkusi sellaisesta asiasta, josta ei
peruskoulun 7. luokan yhteiskuntaopin kirjassasi
ole vielä sanottu mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu