JEESUS JEESUS JEESUS

1.Mooseksen kirja:
6:12 Niin JEESUS näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.
6:13 Silloin JEESUS sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.
7:1 Ja JEESUS sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.
7:21 Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset.
7:22 Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.
7:23 Niin JEESUS hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.

4.Mooseksen kirja:
11:1 Mutta kansa tuskitteli, ja se oli paha JEESUKSEN korvissa. Kun JEESUS sen kuuli, vihastui hän, ja JEESUKSEN tuli syttyi heidän keskellään, ja se kulutti ulommaisen osan leiriä.
11:2 Silloin kansa huusi Moosesta, ja Mooses rukoili JEESUSTA; niin tuli alkoi sammua.
11:3 Ja sen paikan nimeksi pantiin Tabeera, koska JEESUKSEN tuli oli siellä syttynyt heidän keskellään.

Naahum:
1:2 Kiivas Jumala ja kostaja on JEESUS. JEESUS on kostaja ja vihastuvainen. JEESUS kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä.

5.Mooseksen kirja:
21:10 Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja
21:11 ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi,
21:12 niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä.
21:13 Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin, ja asukoon sinun kodissasi ja saakoon itkeä kuukauden päivät isäänsä ja äitiänsä; sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee vaimoksesi.

4.Mooseksen kirja:
31:1 Ja JEESUS puhui Moosekselle sanoen:
31:2 "Kosta israelilaisten puolesta midianilaisille. Senjälkeen sinut otetaan pois heimosi tykö."

31:14 Ja Mooses vihastui sotajoukon johtajiin, tuhannen- ja sadanpäämiehiin, kun he palasivat sotaretkeltä.
31:15 Ja Mooses sanoi heille: "Oletteko siis jättäneet henkiin kaikki naiset?
31:16 Katso, nehän ne olivat, jotka Bileamin neuvosta saivat israelilaiset antautumaan uskottomuuteen JEESUSTA vastaan Peorin vuoksi, niin että vitsaus kohtasi JEESUKSEN seurakuntaa.
31:17 Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen.
31:18 Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.

31:25 Ja JEESUS puhui Moosekselle sanoen:
31:26 "Laskekaa, sinä ja pappi Eleasar ja kansan perhekuntien päämiehet, otetun saaliin määrä, ihmiset ja karja.
31:27 Ja pane saalis kahtia soturien, sotaan lähteneiden, ja kaiken muun kansan kesken.
31:28 Ja ota JEESUKSELLE verona sotamiehiltä, sotaan lähteneiltä, yksi viidestäsadasta, ihmisiä, raavaita, aaseja ja lampaita.

31:35 ja ihmisiä, tyttöjä, jotka eivät olleet yhtyneet mieheen, kaikkiaan kolmekymmentäkaksi tuhatta.


Psalmit:
110:1 Daavidin virsi. JEESUS sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi."
110:2 JEESUS ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä.
110:3 Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta.
110:4 JEESUS on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan."
110:5 JEESUS on sinun oikealla puolellasi, JEESUS musertaa kuninkaat vihansa päivänä.
110:6 JEESUS tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla; JEESUS murskaa päitä laajalti maan päällä.
110:7 JEESUS juo purosta tien varrelta; sentähden JEESUS kohottaa päänsä.
5108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

5.Mooseksen kirja:
21:10 Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja JEESUS, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja
21:11 ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi,
21:12 niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä.
21:13 Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin, ja asukoon sinun kodissasi ja saakoon itkeä kuukauden päivät isäänsä ja äitiänsä; sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee vaimoksesi.


Ja tavaran pitää olla ehtaa,
SANOO JEESUS
Surmatkaa jokainen nainen, joka on yhtynyt mieheen,
KÄSKEE JEESUS


4.Mooseksen kirja:
31:18 Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.

Äänestä
  • siihen aikaan tytöt naitettiin viimeistään kolmetoista vuotiaina ja ne jeesusjumalan sotilailleen jakamat tytöt olivat siten korkeintaan sen ikäisiä ja siitä nuorempia. lapsiin sekaantuminen, orjakauppa ja murhaaminen on laitonta. ruoskiminen ja ristille naulitseminen on lievä rangaistus noin hirvittävistä rikoksista. jeesusjumala on verrattavissa hitleriin ja staliniin kun kävi sotajoukkoineen rauhallisten ihmisten kimppuun ja vei näiltä maat omaisuudet ja hengen ja sitten raiskatutti niiden reippaasti alaikäiset pikkutytöt sotilaillaan. käski jättää itselleenkin näitä pikkutyttöjä ja kun kerran osasi jälkeenpäin muuttaa ittensä ihmiseksi niin miksei silloin ja kuinka monta kymmentätuhatta pikkutyttöä itse raiskasi ihmisen muodossa ja tappoi omakätisesti näiden vanhempia , sisaria, veljiä ja sukulaisia huvikseen. on se ollut hirvee peto silloin aikoinaan tuo jeesusjumala. hävitti vedenpaisumuksella kaikki ihmiset ja eläimet julmuuksissaan ihan ekaks. jeesusjumala on ollut kautta aikojen pahin ja julmin rikollinen ja ilmankos sitten kävi johannekselta kinuamassa siltä kastajalta noita kauheita rikoksiaan anteeksi ja saikin kun johannes ei jaksanut lopulta enää kuunnella sen uikutusta ja kuka tietää vaikka uhkasi tappaa johanneksen jos ei olisi kastanut.

    Äänestä

  • Siinä tapauksessa kaikki Raamattulinkit rikkovat lakia vastaan ja ne on poistettava välittömästi!!!!!!!
    Raamatuista pitää repiä vanha Raamattu pois sillä muutenhan rikkoo lakia vastaan!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Siveys kunniaan!!!!! kirjoitti:

    Siinä tapauksessa kaikki Raamattulinkit rikkovat lakia vastaan ja ne on poistettava välittömästi!!!!!!!
    Raamatuista pitää repiä vanha Raamattu pois sillä muutenhan rikkoo lakia vastaan!!!!!!!!!!

    raamatusta löytyy mahottomasti seksiä. joku raamatun ukko sai akaltaan synttärilahjaa nuoren orjatytön seksiorjaksi ja jeesusjumala kehui sitä ukkoa kovasti ku se jakso paneskella sitä aamusta iltaan. Yks toinen ukko siellä raamatussa sai käskyn jeesusjumalalta paneskella veljensä leskeä mutta kun se ei totellu ja runkkaili vaa iteksee nii jeesusjumala suuttu siitä kovasti ja uhkas tappaa sen ja kai se tappoki. sen ukon nimestä sai runkkaamine nimesä ku sen nimi oli joku runk tai ork. joka toisella raamatu ukolla oli vähintää yks nuori tyttö seksiorjana ja ne kävi jatkuvasti jeesusjumalan johtamana ryöstämässä lisää nuoria tyttöjä seksiorjikseen heti ku entiset rupes käymää liia vanhoiks. en oo ite lukenu kuullu vaa luotettavalta taholta. kerran kävin seurossa mutta ku se ukko siellä joka puhu alko huutamaa ja kiroilee ja ku ne ihmiset kans alko huutaa jokka sitä ukkoo kuunteli ja rupes kauheena hyppelee tasajalkaa ja huitomaa toisiaa nii säikähin ja lähin nopeest sieltä pois ennenku ehdin saamaa ite turpii. mä oon lainkuuliainen ihmine eikä mulla ole tollasta pornokirjaa joka toi raamattukin on jossa raiskataan jeesusjumalan käskystä pikkutyttöjä ja tapetaan liian vanhat pikkutytöt ja niistä vieläki vanhemmat jotta jeesusjumala olis tyytyväine eikä suuttus.

    Äänestä

  • onko ton pohjalta perustettu se yks seksisekti jonka johtajana on sellane vanhuuvenhöppänä ukko joka pitää päässään sellasta korkeeta pellenlakkia ja luulee kai olevasa vitsikäs. sillä on aina mukana sellane pitkä kävelykeppi jonka päässä on veistettynä ihmisenraato roikkumassa hassun näkösenä ja kai se höppänä ukko luulee olevasa siinäki oleva jotai huumoria. ei siitä ukosta tuu tekemälläkää koomikkoo vaikka ite luulee kai sellane olevasa. sillä seksisektillä kuuluu jeesusjumalanpalveluun että uhraavat lapsiaan sille vieden ne pappiensa raiskattaviksi jeesusjumalaa lepyttääkseen. perinnettä kai noille jutuille ku jeesusjumala aikonaa jakeli pikkutyttöjä seksiorjiksi palvojillee. pitkät on perinteet sen pellepapparaisen seksisektillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jee jee kirjoitti:

1.Mooseksen kirja:
6:12 Niin JEESUS näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.
6:13 Silloin JEESUS sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.
7:1 Ja JEESUS sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.
7:21 Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset.
7:22 Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.
7:23 Niin JEESUS hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.

4.Mooseksen kirja:
11:1 Mutta kansa tuskitteli, ja se oli paha JEESUKSEN korvissa. Kun JEESUS sen kuuli, vihastui hän, ja JEESUKSEN tuli syttyi heidän keskellään, ja se kulutti ulommaisen osan leiriä.
11:2 Silloin kansa huusi Moosesta, ja Mooses rukoili JEESUSTA; niin tuli alkoi sammua.
11:3 Ja sen paikan nimeksi pantiin Tabeera, koska JEESUKSEN tuli oli siellä syttynyt heidän keskellään.

Naahum:
1:2 Kiivas Jumala ja kostaja on JEESUS. JEESUS on kostaja ja vihastuvainen. JEESUS kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä.

5.Mooseksen kirja:
21:10 Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja
21:11 ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi,
21:12 niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä.
21:13 Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin, ja asukoon sinun kodissasi ja saakoon itkeä kuukauden päivät isäänsä ja äitiänsä; sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee vaimoksesi.

4.Mooseksen kirja:
31:1 Ja JEESUS puhui Moosekselle sanoen:
31:2 "Kosta israelilaisten puolesta midianilaisille. Senjälkeen sinut otetaan pois heimosi tykö."

31:14 Ja Mooses vihastui sotajoukon johtajiin, tuhannen- ja sadanpäämiehiin, kun he palasivat sotaretkeltä.
31:15 Ja Mooses sanoi heille: "Oletteko siis jättäneet henkiin kaikki naiset?
31:16 Katso, nehän ne olivat, jotka Bileamin neuvosta saivat israelilaiset antautumaan uskottomuuteen JEESUSTA vastaan Peorin vuoksi, niin että vitsaus kohtasi JEESUKSEN seurakuntaa.
31:17 Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen.
31:18 Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.

31:25 Ja JEESUS puhui Moosekselle sanoen:
31:26 "Laskekaa, sinä ja pappi Eleasar ja kansan perhekuntien päämiehet, otetun saaliin määrä, ihmiset ja karja.
31:27 Ja pane saalis kahtia soturien, sotaan lähteneiden, ja kaiken muun kansan kesken.
31:28 Ja ota JEESUKSELLE verona sotamiehiltä, sotaan lähteneiltä, yksi viidestäsadasta, ihmisiä, raavaita, aaseja ja lampaita.

31:35 ja ihmisiä, tyttöjä, jotka eivät olleet yhtyneet mieheen, kaikkiaan kolmekymmentäkaksi tuhatta.


Psalmit:
110:1 Daavidin virsi. JEESUS sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi."
110:2 JEESUS ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä.
110:3 Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta.
110:4 JEESUS on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan."
110:5 JEESUS on sinun oikealla puolellasi, JEESUS musertaa kuninkaat vihansa päivänä.
110:6 JEESUS tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla; JEESUS murskaa päitä laajalti maan päällä.
110:7 JEESUS juo purosta tien varrelta; sentähden JEESUS kohottaa päänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu