Aluksi haluan sanoa, että en ole tullut valittamaan, vaan kysymään neuvoja. Pyydän, että jättäisitte epäasialliset kommentit kirjoittamatta.
Olen parikymppinen naisen alku, jonka elämä on ollut pitkälti painon ja sosiaalisten suhteiden kanssa kamppailemista. Olin normaalikokoinen lapsena, mutta n. 11-vuotiaana, kun koulukiusaaminen alkoi, painoni alkoi nousta. Yläasteella olin n. 10-15 kiloa muita ikäisiäni lihavampi. Jos oikein muistan, 8. luokalla sain painoani alaspäin, ja olin omasta mielestäni todella hyvässä kunnossa. Sitten alkoi kuoppainen elämäntie.
Koulussa minua on kiusattu aina. Pahimmillaan kiusaamisesta on harkittu syytteen nostoa. Mutta ei siitä sen enempää. Minulla on ollut äitini kanssa melko huonot välit pitkän aikaa, sillä hänen luonteensa on jollain tapaa narsistinen. Lukioon mentyäni, aloin seurustelemaan. Kyseinen suhde kesti siihen asti, kunnes muutin pois kotipaikkakunnaltani. Suhde oli monimutkainen. Aluksi kaikki oli hyvin, mutta sitten alkoi tulla mutkia matkaan. Mies ei kunnioittanut minua minkään vertaa. Myös se, että minulle hyvin rakas koira kuoli imusolmuke syöpään, ei parantanut oloani.
Kaiken tämän seurauksena masennuin. Pahaa oloani yritin perinteisesti parantaa syömällä. Eikä ateriat todellakaan olleet pieniä. Saatoin syödä saman määrän yhden päivän aikana, mitä 3-henkinen perhe syö. Syöminen ajoittui lähinnä iltaan. Ja lisäksi söin makeisia, sipsiä, leivoksia.. kaikkea. Yhdessä vaiheessa huomasin, että syön jokseenkin piilossa muilta. Kun muita oli paikalla, söin varoen ja pieniä määriä. Mutta kun olin kotona... asiat olivat toisin. Asiaa ei helpottanut se, että mieheni toi minulle iltaisin karkkia ja muuta p***aa, kun hän tuli töistä. Äitinikään ei auttanut asiaan. Eikä muut sukulaiset. Isoäiti oli ainoa, joka yritti tehdä jotain asialle. Sen sijaan, että olisin liikkunut ja viettänyt aikaa kavereideni kanssa, olin yksin kotona ja katsoin todella paljon televisiota. Lopputilanne on se, että painoindeksini on tällä hetkellä n. 36.
Olen parikymppinen naisen alku, jonka elämä on ollut pitkälti painon ja sosiaalisten suhteiden kanssa kamppailemista. Olin normaalikokoinen lapsena, mutta n. 11-vuotiaana, kun koulukiusaaminen alkoi, painoni alkoi nousta. Yläasteella olin n. 10-15 kiloa muita ikäisiäni lihavampi. Jos oikein muistan, 8. luokalla sain painoani alaspäin, ja olin omasta mielestäni todella hyvässä kunnossa. Sitten alkoi kuoppainen elämäntie.
Koulussa minua on kiusattu aina. Pahimmillaan kiusaamisesta on harkittu syytteen nostoa. Mutta ei siitä sen enempää. Minulla on ollut äitini kanssa melko huonot välit pitkän aikaa, sillä hänen luonteensa on jollain tapaa narsistinen. Lukioon mentyäni, aloin seurustelemaan. Kyseinen suhde kesti siihen asti, kunnes muutin pois kotipaikkakunnaltani. Suhde oli monimutkainen. Aluksi kaikki oli hyvin, mutta sitten alkoi tulla mutkia matkaan. Mies ei kunnioittanut minua minkään vertaa. Myös se, että minulle hyvin rakas koira kuoli imusolmuke syöpään, ei parantanut oloani.
Kaiken tämän seurauksena masennuin. Pahaa oloani yritin perinteisesti parantaa syömällä. Eikä ateriat todellakaan olleet pieniä. Saatoin syödä saman määrän yhden päivän aikana, mitä 3-henkinen perhe syö. Syöminen ajoittui lähinnä iltaan. Ja lisäksi söin makeisia, sipsiä, leivoksia.. kaikkea. Yhdessä vaiheessa huomasin, että syön jokseenkin piilossa muilta. Kun muita oli paikalla, söin varoen ja pieniä määriä. Mutta kun olin kotona... asiat olivat toisin. Asiaa ei helpottanut se, että mieheni toi minulle iltaisin karkkia ja muuta p***aa, kun hän tuli töistä. Äitinikään ei auttanut asiaan. Eikä muut sukulaiset. Isoäiti oli ainoa, joka yritti tehdä jotain asialle. Sen sijaan, että olisin liikkunut ja viettänyt aikaa kavereideni kanssa, olin yksin kotona ja katsoin todella paljon televisiota. Lopputilanne on se, että painoindeksini on tällä hetkellä n. 36.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen asunut vajaan vuoden omillani. Päätin kesällä, että muutettuani, otan lihavuuteni hoidettavaksi. Otin yhteyttä ravitsemusterapeuttiin ja menin vastaanotolle. Kerroin hänelle taustani perinpohjaisesti. Hän totesi, että syy lihavuuteeni on liiallinen syöminen. Kävin muutaman kerran hänen vastaanotollaan, kunnes hän sanoi, että minun täytyisi ottaa yhteyttä psykologiin, sillä hänen resurssinsa eivät enää riitä. Tein niin kuin hän käski. Olen nyt käynyt muutaman kerran psykologin vastaanotolla. Mutta turhaan. En ole huomannut mitään muutosta asioissa tai siinä, millainen olo minulla on. Tiedän, että psykologilla täytyy käydä jopa vuosia, ennen kuin tuloksia alkaa näkyä. Sovimme ravitsemusterapeutin kanssa, että kävisin hänen luonaan muutaman psykologin vastaanoton jälkeen. Pari viikkoa sitten, kävin ravitsemusterapeutilla, hän totesi, että nyt syön liian vähän. Olen siis aliravittu ylipainoinen. Hän sanoi, että minun täytyy odottaa, että kaikki muut asiat ovat kunnossa, ja vasta sitten ottaa ylipainon hallinta asiakseni.
Käyn päivittäin kävelyllä. Kävelen reipasta vauhtia (kaverini valittavat siitä koko ajan). Koska minulla ei ole autoa (luojan kiitos), kävelen joka paikkaan. Kävelen 30 min – 1 h kerran, pari päivässä. Ja siihen lisäksi kaikki kauppareissut jne. Syksyllä kävin kuntosalilla, mutta tiukan koulutyö aikataulun takia se sitten jäi.
Asun asuntolassa, jossa ei ole uunia, joten ruokapuoli on lähinnä pasta-peruna-jauheliha-tonnikala- jne.- tyylistä. Syön hedelmiä aina kun saan ostettua niitä. Pyrin käymään kerran viikossa kaupassa, sillä taustani takia, minulla on vaikea vastustaa makeis- ja sipsihyllyjä. Enää en tee niin paljon heräteostoksia, kuin ennen.
Vuoden aikana, minulle on tullut sekä onnistumisen että epäonnistumisen kokemuksia. Onnistumisen kokemukset ovat osittain liittyneet kouluun, mutta myös siihen, että olen saanut parempia kavereita, kuin minulla on koskaan ollut. Koulukiusaaminen on siis toistaiseksi mennyttä elämää. Epäonnistumisia on saanut kokea lähinnä toisenlaisissa ihmissuhteissa. Minulla on ollut vakavaa juttuja 3 miehen kanssa tämän vuoden aikana. Ensimmäinen kaatui siihen, että hän asui liian kaukana. Toinen halusi minulta vain yhtä asiaa (sen voittekin arvata). Kolmannen kanssa juttu hajosi ihan vasta. Hän ei hyväksynyt ylipainoani (yllätys, yllätys).
Muutan kesäksi kotipaikkakunnalleni, sillä sain sieltä kesätyöpaikan. Minua pelottaa, että lihon entisestään, sillä kotipaikkakunnallani on liikaa huonoja muistoja. Myös äitini ”ei-se-vähän-haittaa”-periaate pelottaa. Vaikka kaupassa kieltäydyn haluamasta esim. makeisia, hän ostaa niitä, ja tyhmäkin sen tajuaa, että koska makeisia on saatavilla, minä syön niitä.
Alan olla melko turhautunut. Miksi kiloni eivät pala, vaikka syön liian vähän ja kulutan paljon? Haluaisin alkaa harrastaa tanssia tai muuta vastaavaa, mutta heikon … tai no olemattoman itsetuntoni takia, en halua mennä ohjatuille tunneille.
Onko teillä onnistumisen kokemuksia, siitä, että näin korkean painoindeksin saisi kuriin? Koska olen vielä nuori, minun täytyy saada tehtyä asialle välittömästi jotain. Vanhemmalla iällä on kuulemma vieläkin vaikeampaa.
Mikä avuksi? Kiitos neuvoista.
opettele ensin kaksi asiaa, sen jälkeen kaikki on paljon helpompaa. Ensin opettelet sanomaan itsellesi "ei", ja se tarkoittaa että en syö niitä mitkä lihottaa. Toiseksi opettelet sanomaan "ei" vaikka mutsillesi, jos hän tyrkyttää sinulle jotakin makeisia tai muuta turhaa. Ei ja ei, ja huolehdit myös siitä että päätöksesi pitää, sehän on vain itsekurista kiinni.
Monesti kun ihminen kertoo omia syömisiään jollekkin toiselle, hän ehkä tietämättään "unohtaa" osan siitä mitä on syönyt tai juonut, joten en jaksa uskoa että saisit liian vähän kaloreita. Sanomattakin on selvää että tuo bmi. on terveysriski, ja jos nyt lisäät liikuntaa, voi siitä tulla ongelmia nivelien kanssa, joten kaikki huomio siihen mitä syöt ja juot, moni saa juomisistaan ne turhat kalorit. Laske kaikki tarkasti, ja koita elää -500kcal/päivä, laskennallisesta kulutuksesta.
Ajatus tanssimisesta liikuntamuotona on erittäin hyvä, kannattaisikin kuitenkin ensin opetella liikkumaan "näppärästi" niin taaksepäin, kun tehdä käännöksiä molemmille sunnille, nainenhan kulkee perinteisissä tansseissa enimmäkseen peruuttaen, siis opettele ensin kävelemään ilman kompurointia, tiedän että ei ole helppoa painavalle ihmiselle. Hanki sen jälkeen MATALAT tanssikengät, mieluiten haljasnahkapohjilla, säästät niillä jalkojasi. Sitten vain rohkeasti tanssitunnille, etkä tule katumaan!
Olen huomattavasti ankarempi itselleni, mitä joskus olin. Otan mielummin appelsiinin, kuin karkkipussin. Mutta aina se ei onnistu. Ja mitä äitiin tulee.. narsistin kanssa ei ole helppoa elää... narsistilla on uskomaton taito ohjailla ihmisiä... yleensä se näkyy syyllistämisenä tai itsensä uhriksi laittamisena. Pahinta on se, että olen kuitenki jonkin verran laihtunut.. ja koska äitini on suurikokoisempi kuin minä, hän on tullut mustasukkaiseksi siitä, että minä olen laihtunut.
Olen harjoitellut näppäryyttä ja erilaista liikkumista, sillä olen liikunnanohjaaja.... HEH, ylipainoinen liikunnanohjaaja :D
sittenhän tu tanssin aloittaminen ei ole mikään ongelma, kunhan vain ymmärrät sen mitä siihen tarkoitukseen olevista jalkineista kirjoitin. Siis matalat, ilman korkoa, ja nahkapohjat. Voisin kertoa kuinka paljon pelkällä aktiivisella tanssimisella pystyy läskiä vähentämään, mutta se ei ole nyt oleellista.
Ehkä olisi parempi että et menisi äitisi luo asumaan, tai tekisit asiat aivan ensimmäisestä minuutista alkaen selviksi hänen kanssaan, en tiedä kuinka se toimisi, kun en ole vastaavaan törmännyt, muta onnea kuitenkin sinulle.
Oon mielenterveyskuntoutuja, jolla on kokemusta äkillisestä lihomisesta ja takaisin normaalipainoon laihtumisesta. Omiin psyykenongelmiin ei kuitenkaan ravitsemusasiat liity eli ei syömishäiriötä tai tunnesyömistä.
-Hyvä, että sulla on kontaktia ammattilaisiin. Voisit käydä psykoterapiassa, kun sulla on tuota taustaa eli epäreilusti kohdeltu :( Masennus kannattaa hoitaa. Laihduttaminen on paljon helpompaa, kun ei ole muita murheita mukana.Jos ei pelkkä puhuminen auta, niin jotain lääkitystä voisi kokeilla?
-Pyydä lähete labrakokeisiin. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa masennusta, väsymystä ja lihavuutta.
-Ravitsemusasioita voi itsekseen harjoitella kirjautumalla jollekin ilmaiselle nettisivustolle, jossa voi pitää ruokapäiväkirjaa. Kun saa vähän tuntumaa, mikä on oma energian kulutus ja paljonko missäkin ruoka-aineessa on kaloreita, ei tarvii aina olla taskulaskinta mukana. Kohtuuteen oppii. Meilläpäin järjestettiin mt-kuntoutujille tarkoitettu kokkauskurssi, olisiko sulla sellaiseen mahdollisuuksia?
-Ulkoilu on tosi hyvä juttu! Jos on vaan sairauslomalla, tulee helposti mökkihöperöksi. Käy siis joka päivä ulkona ainakin vähän. Ota kävelylle ne valittavat kaverit mukaan :)
-Kokeile rohkeesti eri liikuntalajeja, ei sitä voi etukäteen tietää, mistä tykkää :) Vaikka kuntosalille tai uimahalliin voi mennä kun huvittaa, ja ujo ihminen voi valita sellaisen ajan ettei oo tungosta.
Olet jo tehnyt hyviä muutoksia, tsemppiä! Laihtumisen kanssa pitää olla kärsivällinen, välillä voi lähteä monta kiloa parissa kuukaudessa, välillä taas jumittaa samassa viikkokausia. Ite käyn vaa´alla kerran viikossa. Jotkut käy joka päivä, mutta mulle se olis turhan neuroottista. Kuitenkin hormonit ja muut vähän sitä painoa heittelee. Kuntosali on auttanut nihkeään perusaineenvaihduntaan. Vuoden treenillä lihasmassaa on jo sillei, että kuluttaa levossakin enemmän kuin ennen, eikä tarvii joka suupalaa vahtia :) Painoja voi käyttää ihan reilusti, naisellisuus ei kuitenkaan katoa koska harvalle tulee isoja muskeleita!