Mulla on kolme isoa kulutusluotto lainaa netin kautta eri paikoista otettuja yhteensä noin 41000 euroa joista maksan yhteensä noin 950€ kuussa ja noin 8 vuotta .nyt ajatteli eettä päästän kaikki kolme lainaa ulosottoon koska
ulosotto olisi vain 1650 euron palkastani 451,07€ kun on kaksi alaikäistä lasta.eli käteen jäisi 1199e kuussa kun se nyt
on vain 700€ tällä hetkellä. Siitä tulisi mulle maksuhäiriö merkintä mutta se olisi minun tapauksessa vaan hyvä asia, mulla ei ole omaisuutta jota ulosmittattaisiin omakotitalokin ja auto on vaimon nimissä ,olen jo kohta 50 vuotias ja lainat ovat vakuudettomia lainoja .työpaikka on vakituinen. mitäs mieltä olette ???
Kaikki Ulosottoon vai ?
33
4591
Vastaukset
- omavalinta
Onhan se oma asiasi. Velkasi sitten kasvelee korkojaan ja ulos-ottokin ottaa omat kulunsa lyhennyksistä. eli velkasi määrähän suurenee. Lapsesi eivät ole ikuisesti alaikäisiä ja velkasi vanhentuminen alkaa vasta, kun lainasi ovat käyneet käräjillä. Eli joutuisit 15 vuotta makselemaan ulos-ottoon tuota summaa, eli pidempään ja koska korot kasvattavat summaa mukavasti et pysty sitä kokonaisuudessaan tuossa ajassa maksamaan.
Päätöshän on omasi,olisit lähempänä 65 kun maksu loppuu.- arvi-10
kun lapset täyttää 18 on ulosotto 550€ kk, ja mulle jääpi vielä 1100€ palkasta käteen joka on suoja osuuteni
tohon 550€ sisältyy kaikki ulosotto kuluineen ja velat vanhenee jo 15 -vuodessa. velkaneuvojani oli myös sitä mieltä että voisi olla järkiratkasu kun mitään muuta keinoa ei ole.ei sillä ole mitään merkitystä kuinka suureksi velat kasvavat ajan mittaan sillä se maksaa mulle vain sen noin 550€ kk. terv: arvi-10 - Näin se menee.....
arvi-10 kirjoitti:
kun lapset täyttää 18 on ulosotto 550€ kk, ja mulle jääpi vielä 1100€ palkasta käteen joka on suoja osuuteni
tohon 550€ sisältyy kaikki ulosotto kuluineen ja velat vanhenee jo 15 -vuodessa. velkaneuvojani oli myös sitä mieltä että voisi olla järkiratkasu kun mitään muuta keinoa ei ole.ei sillä ole mitään merkitystä kuinka suureksi velat kasvavat ajan mittaan sillä se maksaa mulle vain sen noin 550€ kk. terv: arvi-10niin ei ne velat vanhene 15 vuoden kuluttua. Jos velalliselta ei ole saatu perittyä velkaa 15 vuoden aikana niin silloin velkaa ei voi periä enää 15 vuoden jälkeen.
- suojaosuudet
arvi-10 kirjoitti:
kun lapset täyttää 18 on ulosotto 550€ kk, ja mulle jääpi vielä 1100€ palkasta käteen joka on suoja osuuteni
tohon 550€ sisältyy kaikki ulosotto kuluineen ja velat vanhenee jo 15 -vuodessa. velkaneuvojani oli myös sitä mieltä että voisi olla järkiratkasu kun mitään muuta keinoa ei ole.ei sillä ole mitään merkitystä kuinka suureksi velat kasvavat ajan mittaan sillä se maksaa mulle vain sen noin 550€ kk. terv: arvi-10noin? Ulosoton suojaosuudet selviää tuosta:
http://www.oikeus.fi/5620.htm
- Velkakierre
Vaihtoehdot ovat selvät. Joko maksat nykytahdilla, jolloin velat ovat selvät 8 vuoden päästä. Tai päästät ulosottoon, jolloin summa ei riitä kattamaan edes korkoja ja kuluja. 8 vuoden kuluttua sinulla on velkaa entistä enemmän ja perintähän jatkuu 15 vuotta.
Kolme asiaa tässä pistää silmään. Ensimmäinen on se miten paljon korot tekevät maksettavaa kulutusluottojen päälle. Maksat 11400 vuodessa eli yli neljäsosan pääomasta. Silti velkaa riittää kahdeksan vuotta, ei neljä. Toinen on ihmetys siitä miten joku voi saada noin paljon vakuudetonta lainaa. Ja kolmas tietysti, miten joku ottaa sitä näin paljon ja kuvittelee selviävänsä asiasta. - ggggggggggggg
Noh, ei tuo sun tilanne ihan toivoton ole. Palkka on kuitenkin kohtalainen. Voisi olla ihan hyvä ratkaisu päästää ulosottoon. Kasvaahan se aluksi se summa aika paljon mutta ei sun montaa vuotta tarvi kärvistellä. Jos nyt oletetaan että ulosottoon mennessä tuo summa nousisi n. 50 tonniin. Se käytännössä riittää että saat ulosoton kautta maksettua velat 34000 euroon. Sen jälkeen voit hakea takuusäätiön takausta. Sehän on aika unelma tilanne. Mulla velkaa 20000€ ja päästän ulosottoon. Takuusäätiön hakemus on jo tehty, puolen vuoden päästä tulee ratkaisu. Ulosotto nostaa velkani n. 25000€. Ei haittaa, jos saan takauksen niin se on ihan perus pankkilaina joöla nuo velat maksettaisi pois. Tämän hetken korko on n. 3.75%. Joten aika nopealla tahdilla saisin velkani pois. Jo en takausta saa niin maksan velat sitten ulosottoon. Tietysti parempi ja nopeampi ratkaisu sulle olisi että lyhentäisit lainojasi väkisin itse niin paljon että velka tippuisi alle tuon 34000€ rajan. Eihän 7000€ velkaan nyt kauheasti voi aikaa mennä. Sen jälkeen hakemus menemään ja sitten kituuttaisit vielä puolen vuotta. Takuusäätiössä joutuisit lyhentämään lainaasi aika lailla saman määrän mitä tuo ulosotto veisi palkastas . Etuna se että summa olis kiinteä, laskettaisi tulojesi mukaan. Saisit pitää itse kaikki lomarahat ja veronpalautukset ja olishan tuo velka tuolla mainitsemallani korolla aika ripeästi maksettu... mutta jos tilanne tuntuu mahdottomalta niin voithan maksaa velan pienemmäksi ulosoton kauttakin, takuusäätiö takaa lainan oli luottotiedot kunnossa tai ei.. se ei heitä kiinnosta..
- gggggggggg
Niin ja välttämättä ei tarvisi edes puota vuotta päätöstä odottaa. Jos vanhoista tilotteistssi näkyy ettet ole ottanut lisää velkaa, olet lyhentänyt lainaasi riittävällä summalla ja et ole mikään peliriippuvainen, ainakaan niin etä tiliotteista näkyy siirtoja pelitileille. Mulla menee puoli vuotta ainakin, on pelailua ja vippejä, velkoja olen kyllä lyhentänyt kovalla kädellä mutta tyhmyyksissäni olen tehnyt sitä kalleilla vipeillä palkan lisäksi. Pelkäsin kai ulosottoa. Sulla jos tiliotteet taaksepäin kunnossa hakemus hetkellä niin voisit saada takauksen nopeamminkin jos vaan täytät säätiön määrittelemät ehdot..
- arvi-10
gggggggggg kirjoitti:

kovat on kohtalot sullakin gggggggggggg ,kyselin joo takuusäätöstä ja sanovat että liikaa lainaa ja että pitää olla alle 34000€..mutta puhut kyllä ihan asiaa mulla menee vaan ton 7000e maksamiseen 2 vuotta 3 kk joka ei tunnu hyvältä asialta. terv: arvi-10
- ggggggggg

Noh,mun velat on aika pitkälti nuoruuden juhlimis ja pelivelkoja. Että ihan ansaitsen menettää luottotietoni. Nyt ainakin vähän viisaampi, pelaaminen on lopetettu ja juominen vähentynyt. Omalla tavallani olen tyytyväinen tilanteeseeni. Olen nuori ja saan tuota kautta asiani kuntoon. Ehkä sun on sitten paras päästää kaikki ulosottoon.. siihen menee aikaa, maksa pienintä lainaa siihen asti niin paljon kuin pystyt, keventää kustannuksia. Jätä muut lainat rauhaan ja lyhennä sitä pienintä vaikka 700€/kk jos vaan mitenkään onnistuu? Ei sua loppupeleissä tuo 15v helvetti odota, sen mitä olen ulosottoon perehtynyt niin monet vanhemmat ihmiset kuvittelevat että asiat ovat niin kuten oli 90- luvun lama aikaan.. kuluja oli varmaan 30% vähintään. Nykyään ne ovat käsittääkseni lähempänä tuota 15%.. kaveri maksoi ulosottoon vajaan 10000€ velan alle parissa vuodessa, lyhensi sitä pääasiassa 500€/kk, päälle tietysti veronpalutukset sun muut.. ulosotosta mulla on tarkempaa kokemusta vasta kuukauden tai kahden päästä mutta en sitä pelkää. Vivästyskorko on ulosotossa kai tällä hetkellä n. 8-9%. Siihen päälle nuo ulosoton kulut niin aika lähellä tuota 15% ollaan.. mulla yhdessä kulutusluotossa viivästyskorko tällä hetkellä vajaa 30%.. joten ulosotto on aika jees.. sanotaanko että ehkä viidessä vuodessa saat velkasi alle tuon takuusäätiön rajan. Nopeamminkin jos kykenet enemmän lyhentämään. Ja loppu on itsestäsi kiinni, jokatapauksessa ei sun 15v tarvi odottaa.. nopeammin saat asiat kuntoon jos takuusäätiö vaan silloin vielä toiminnassa..
- ihmettelen...
Miten helvetissä noin pienituloinen on onnistunut samaan noin suuret kulutusluotot. Eihän minkään pankin tietääkseni myönnä lutusluottoja suurempia kuin 2-3 kk ansion verran. Ehkä olet laittanut nollan liikaa ansiotulosarakkeelle hakemuksessa luotoille. Miten luulet pääseväsi vähemmällä päästämällä itsesi ulosottoon?. 8 vuoden sijasta maksaisit 15 vuotta vähintään ja epäilen ettei UO päästä sinua niin vähällä kuin 450 euroa kuukaudessa. Perheellänne kun on vaimosikin tulot kenties...Otetaan huomioon elatusvelvollisuudessa. Tuolla ajatuksella eläkkestäkin vielä peritään.,..
- kallis laina
pidemmät lainaajat noille kulutusluotoille, että lyhennysmäärät tippuis. Tietty maksuaika pitenis ehkä muutamalla vuodella, Vaikeaa sanoa kun ei tiedä millä korolla lainat ovat. Esim 12% vuosikorolla 40000 lainan kuukausimaksu olisi 576 euroa 10 vuoden maksuajalla. Mutta ehkä olet ottanut jotain 25% lainoja Kannattaisikohan kysyä pankeista voisiko saada normaalia kulutuslainaa jolla voisit maksaa pois nuo korkeakorkoiset lainat Myös Santander tarjoaa noin 6% lainoja. Säästäisit luottotietojas ja pärjäisit halvemmalla
- kohta kuivilla.
Tuo sinun ideasi olisi 15 vuoden persaukisena lusiminen velkavankeudessa vähintäänki 5 vuotta velkajärjestelyllä.
Luottotietojen menetys pilaa elämäsi.Et saa vakuutuksia, et asuntoa et. mitään missä katsotaan luottokelpoisuus. Jopa työpaikka voi jäädä saamatta. Ota järki käteen ja sovi jonkun pankin kanssa keskittämislaina vielä kun voit. - arvi-10
kohta kuivilla. kirjoitti:
Tuo sinun ideasi olisi 15 vuoden persaukisena lusiminen velkavankeudessa vähintäänki 5 vuotta velkajärjestelyllä.
Luottotietojen menetys pilaa elämäsi.Et saa vakuutuksia, et asuntoa et. mitään missä katsotaan luottokelpoisuus. Jopa työpaikka voi jäädä saamatta. Ota järki käteen ja sovi jonkun pankin kanssa keskittämislaina vielä kun voit.luitko ton alun että olen jo kohta 50v ja pääsen töistäni eläkkeelle 8 vuodenpäästä,ei luottotietojen menetyksellä ole minulle enää mitään merkitystä en tee päivääkää mitää lisätuudia enää mulla on jo kaikkea mutta ei omissa nimissä järjestelylainaa en pankeista saa ja takaajia on vaikea saada juridisesti kun en omista mitään muuta kun kännykänliittymän,tässä on kyse siitä paljonko mulle jää kk käteen nyt noin 600 mutta ulosoto jälkeen noin 1200e jolla pärjään ihan loistavasti mutta en 600€ . terv arvi-10
- Onnellinen vaari
arvi-10 kirjoitti:
luitko ton alun että olen jo kohta 50v ja pääsen töistäni eläkkeelle 8 vuodenpäästä,ei luottotietojen menetyksellä ole minulle enää mitään merkitystä en tee päivääkää mitää lisätuudia enää mulla on jo kaikkea mutta ei omissa nimissä järjestelylainaa en pankeista saa ja takaajia on vaikea saada juridisesti kun en omista mitään muuta kun kännykänliittymän,tässä on kyse siitä paljonko mulle jää kk käteen nyt noin 600 mutta ulosoto jälkeen noin 1200e jolla pärjään ihan loistavasti mutta en 600€ . terv arvi-10
Paljonko arvelet jäävän käteen eläkkeellä, kun ulosotto jatkuu silloinkin? Silloin taitaa käydä huonosti.
- sivullinen..
Onnellinen vaari kirjoitti:
Paljonko arvelet jäävän käteen eläkkeellä, kun ulosotto jatkuu silloinkin? Silloin taitaa käydä huonosti.
on 624e/kk se jäänee käteen jos eläke noin tonnin...
- Jokke65
sivullinen.. kirjoitti:
on 624e/kk se jäänee käteen jos eläke noin tonnin...
Täällä mies kokolailla samassa jamassa kuin sinäkin. velkaa noin 39000 tonnnia ja kaikkialle mahdollisiin paikkoihin vakuudettomina. olen myös mietinyt lukuisia ratkaisuvaihtoehtoja mutta mikään ei meinaa onnistua. 3 pankista sain hylyn järjestelyluotolle.
Itse vierastan ulosottoa jostain syystä ja en vielä ole sinne päästämässä velkojani. voi olla että niin joudun tekeen mutta jos joudun se tiulanne mennee syksyyn? lähinnä syy lienee se että Takuusäätiön tiellä homma on läpi 5v ja ulosotossa 15v tai enemmän. mielestäni tuossa on eroa.
Oma ajatus päästä Takuusätiön takaukseen mutta pitää ensin lyhentää lainat alle sen 34 tonnia. juuri sain tutulta lainaa veronpalautuksia vastaan ja sain maksettua erittäin kiperät visa-laskut sekä isohkon pikavipin (750eur) pois. sain hieman hengähdys aikaa täten.
gggggggggg miten se takuusäätiöjuttu nyt 6kk vie. jos kaikki laput on kunnossa ja maksuvaraa niin olettaisin että 1-2kk se takaus joko irtoaa tai ei sitä sit saa laisinkaan?
Toinen asia on että eikö tiliotteiden pidä olla heille kunnossa vain 3kk viimeisimmältä ajalta??
Jokke65 - arvi-10
Jokke65 kirjoitti:

Jokke65olen ja vissi kääntymässä takuusäätiöön päin mutta ensin täytyy saada 7000€ lainoja pienemmäksi jolla konstilla ,kannatta luopua tosta visa kortista se on huono homma velalliselle itse laikkasin kortin kahtia ja otin kortin jossa ei ole luottoa eikä siihen saa. terv. arvi -10
- gggggggggggggggg
Jokke65 kirjoitti:
Täällä mies kokolailla samassa jamassa kuin sinäkin. velkaa noin 39000 tonnnia ja kaikkialle mahdollisiin paikkoihin vakuudettomina. olen myös mietinyt lukuisia ratkaisuvaihtoehtoja mutta mikään ei meinaa onnistua. 3 pankista sain hylyn järjestelyluotolle.
Itse vierastan ulosottoa jostain syystä ja en vielä ole sinne päästämässä velkojani. voi olla että niin joudun tekeen mutta jos joudun se tiulanne mennee syksyyn? lähinnä syy lienee se että Takuusäätiön tiellä homma on läpi 5v ja ulosotossa 15v tai enemmän. mielestäni tuossa on eroa.
Oma ajatus päästä Takuusätiön takaukseen mutta pitää ensin lyhentää lainat alle sen 34 tonnia. juuri sain tutulta lainaa veronpalautuksia vastaan ja sain maksettua erittäin kiperät visa-laskut sekä isohkon pikavipin (750eur) pois. sain hieman hengähdys aikaa täten.
gggggggggg miten se takuusäätiöjuttu nyt 6kk vie. jos kaikki laput on kunnossa ja maksuvaraa niin olettaisin että 1-2kk se takaus joko irtoaa tai ei sitä sit saa laisinkaan?
Toinen asia on että eikö tiliotteiden pidä olla heille kunnossa vain 3kk viimeisimmältä ajalta??
Jokke65Noh, kun tekee hakemuksen niin lähetään samalla tiliotteet 3kk taaksepäin. Varmasti helpottaa jo tuona aikana on lyhentänyt velkoja vähintään maksuvaran mukaisella summalla. Ei ne tuota takausta nyt kuitenkaan aikansa kuluksi myöntele. Hakemuksen käsittely kestää n.6kk siitä syystä että tahtovat tarkkailla onko oikeasti halua ja kykyä maksaa velkoja sillä samalla useita vuosia. 6kk jälkeen pitää lähettää kaikki tiliotteet tuolta väliajalta. Itseasiassa jos en väärin muista niin käsittelyaika on 6-12kk. Käytännössä se on tuo pienin vaihtoehto, mutta jos on epäselvyyksiä niin takuusäätiö voi pidentää aikaa jos tahtoo tarkkailla tiliotteita pidemmältä ajalta. Juuri noiden tiliotteidrn tarkkailun takia ei kannata senttiäkään ottaa lainaa, ja jos joku kaveri on velkaa niin nekin kannattaa ottaa käteisenä. Helpommalla pääsee kun tiliotteista ei näy mitään epämääräisiä tuloja tai menoja. Jos joltain kaverilta tai sukulaiselta on yhtäkkiä tullut 100€ tilille jonka hän on ollut velkaa. Eihän ne sitä takuusäätiössä tiedä mikä raha se on ja voivat helposti tulkita lainan ottamiseksi. Jos sattuu olemaan vinamäen miehiä niin kannattaa maksaa alko käynnit ja baarireissut aina käteisellä. Ainakin itse teen niin, pelaan varman päälle, en tiedä miten tarkkaan tilitietoja tutkivat muttat tuskin helpottaa takauksen hakua jo näkyy baareihin menneen rahaa reilusti.
- gggggggg
Jokke65 kirjoitti:
Täällä mies kokolailla samassa jamassa kuin sinäkin. velkaa noin 39000 tonnnia ja kaikkialle mahdollisiin paikkoihin vakuudettomina. olen myös mietinyt lukuisia ratkaisuvaihtoehtoja mutta mikään ei meinaa onnistua. 3 pankista sain hylyn järjestelyluotolle.
Itse vierastan ulosottoa jostain syystä ja en vielä ole sinne päästämässä velkojani. voi olla että niin joudun tekeen mutta jos joudun se tiulanne mennee syksyyn? lähinnä syy lienee se että Takuusäätiön tiellä homma on läpi 5v ja ulosotossa 15v tai enemmän. mielestäni tuossa on eroa.
Oma ajatus päästä Takuusätiön takaukseen mutta pitää ensin lyhentää lainat alle sen 34 tonnia. juuri sain tutulta lainaa veronpalautuksia vastaan ja sain maksettua erittäin kiperät visa-laskut sekä isohkon pikavipin (750eur) pois. sain hieman hengähdys aikaa täten.
gggggggggg miten se takuusäätiöjuttu nyt 6kk vie. jos kaikki laput on kunnossa ja maksuvaraa niin olettaisin että 1-2kk se takaus joko irtoaa tai ei sitä sit saa laisinkaan?
Toinen asia on että eikö tiliotteiden pidä olla heille kunnossa vain 3kk viimeisimmältä ajalta??
Jokke65Sullekin voisin toitottaa tuota samaa kuin arville. Ei se ole 15v helvetti. Ei sunkaan tarvi kuin maksaa ulosottoon velkoja siihen takuusäätiön rajaan asti. Sn jälkeen laina lyhenee aika nopeeta tahtia sun tuloillasi. Sulla tuo summa kasvaisi varmaan kanssa tuohon 50-55 tonniin asti ulosotossa. Tonnilla kun lyhentelet sitä ulosottoon niin ei sun velkaa kauhean kauan tarvi sinne maksaa. Edelleen olet helvetin tyhmällä tiellä jos mielummin otat vippejä kun ei rahat riitä. Sun kannattaa miettiä että pystytkö olemaan vuoden ottamatta senttiäkään lainaa ja silti maksamaan tuon tonnin kuukaudessa pois. Väitän että et pysty. Olis kyllä mielenkiintoista nähdä sun laskupinosi ja tehdä vähän laskelmia. Katsoa että onko sulla käytännössä mitään mahdollisuuksia selvitä veloista. Laskin käteen ja tarkkoja laskelmia paperille. Niin tein itsekin reilut pari kuukautta sitten ja tein sen pohjalta päätökseni. Laskin kun on siitä hyvä kaveri näissä asioissa ettei se juurikaan valehtele. Sun kohdalla kuitenkin semmonen homma että jos et kuukauttakaan selviä ilman vippiä niin voin jo heti sanoa että unohda takuusäätiö, sieltä et apua tule saamaan. Ilman että päästät velkasi ulosottoon ja sitä kautta maksat velat alle takuusäätiön rajan..
- jokke65
gggggggg kirjoitti:
Sullekin voisin toitottaa tuota samaa kuin arville. Ei se ole 15v helvetti. Ei sunkaan tarvi kuin maksaa ulosottoon velkoja siihen takuusäätiön rajaan asti. Sn jälkeen laina lyhenee aika nopeeta tahtia sun tuloillasi. Sulla tuo summa kasvaisi varmaan kanssa tuohon 50-55 tonniin asti ulosotossa. Tonnilla kun lyhentelet sitä ulosottoon niin ei sun velkaa kauhean kauan tarvi sinne maksaa. Edelleen olet helvetin tyhmällä tiellä jos mielummin otat vippejä kun ei rahat riitä. Sun kannattaa miettiä että pystytkö olemaan vuoden ottamatta senttiäkään lainaa ja silti maksamaan tuon tonnin kuukaudessa pois. Väitän että et pysty. Olis kyllä mielenkiintoista nähdä sun laskupinosi ja tehdä vähän laskelmia. Katsoa että onko sulla käytännössä mitään mahdollisuuksia selvitä veloista. Laskin käteen ja tarkkoja laskelmia paperille. Niin tein itsekin reilut pari kuukautta sitten ja tein sen pohjalta päätökseni. Laskin kun on siitä hyvä kaveri näissä asioissa ettei se juurikaan valehtele. Sun kohdalla kuitenkin semmonen homma että jos et kuukauttakaan selviä ilman vippiä niin voin jo heti sanoa että unohda takuusäätiö, sieltä et apua tule saamaan. Ilman että päästät velkasi ulosottoon ja sitä kautta maksat velat alle takuusäätiön rajan..
Kun olin velkaneuvojan luona niin se kertoi minulle että "melko äkkiä" sen Takuusäätiön päätöksen voi saada mikäli hakemus on tehty virheettömästi ja maksuvaraa on. hän ei puhunut ajasta muistaakseni mitään mutta jäin siihen käsitykseen että 1-2 kk viimeistään.
Se että käsittelyaika olisi 6kk minimi ja jopa 12kk kuullostaa kyllä tarpeettoman pitkälle ajalle koska nehän näkee niistä täyttöhetkellä lähetettävistä 3kk tiliotteista rahan käytön jo melko pitkältä ajalta taakseppäin. mitä tarvetta on vielä ihmetellä sitä 6kk tai enemmänkin?
Siinä olen samaa mieltä että ei se 15v ole helvetti vaan päinvastoin keveempäähän se on koska käyttörahaa jää enemmän. mutta mielestäni se ei ole järkevää kärsiä 15v jos voi päästä 5v kakulla.
Se oma tilanne että en selviäisi mitenkään koska en selviä nyttenkään. se miksi minulla on nyt erityisen tiukkaa johtuu juuri siitä visa-laskustani joka olikin yhtä äkkiä yli 2000eur kertamaksua kaikkien muiden maksujen päälle. jouduin siihen ottaan pikavippiä jo aijemmin. ja se että nyt hoidin asian pienellä lainalla palautuksia vastaan oli mielestäni järkevää koska siitä ei mene korkoa ollenkaan. myöskin se ei kuormita minua laisinkaan koska se kuitataan joulukuussa kerralla pois ylimääräisistä rahoistani,kätevää.
Eli mitään pikavippejä en joudu nyt ottamaan ja kaikki laskut on nyt ok hoidossa ja jopa hitu on käyttörahaa. ainoastaan veronpalautukset on nyt poltettu etukäteen mutta hyvä näin kuitenkin.
Laskinta olen käyttänyt omien laskujen kanssa todella paljon ja velkaneuvoja myös. tällä hetkellä pystyn hoitamaan kaikki lainani mutta olen vaan äärimmäisen tiukalla eikä mihinkään ns ylimääräiseen jää laisinkaan. eli pärjään kyllä mutta elämä on mieletöntä kituuttamista sekä kulu ja korkoryöstöä. johon Takuusäätiö toisi helpotuksen korossa sekä käteenjäävässä osassa.
Jokke65 - ggggggggggggg
jokke65 kirjoitti:

Jokke65Ei tule päätös todellakaan nopeasti. Hylkäävä päätös tulee ripeästi, jos asiat sellaisessa kunnossa että esikäsittelijä on sitä mieltä ettei hakemuksella ole toivoakaan mennä läpi. 3kk on niin lyhyt aika että ei se kerro ihmisen rahan käytöstä yhtään mitään. 9kk rupeaa jo olemaan sellainen aika että siitä voi päätellä sen että onko velallisella todella halua vetää vyötä tiukemmalle ja hoitaa velkoja kunnialla pois. Ei takuusäätiökään nyt sellaisia lainoka takaa joissa pelkona ettei velallinen maksa lainaansa pois. Ihmettelen kyllä että aika paljon olet tuosta takuusäätiöstä puhunut mutta et ole tainnut perehtyä sen toimintaan muulla tavalla kuin katsomalla että takaavat lainoja ja summan minkä maksimissaan takaavat. Jos oikeasti olisi kinnostusta niin luulisi olevan ihan perusjutut edes selvitettynä. Kaikki löytyy netistä ja velkaneuvojakin olisi varmasti antanut esitteitä pyytämällä. Itse sain vihkosen ja siellä oli paljon tietoa asiasta..
- Jokke65
ggggggggggggg kirjoitti:
Ei tule päätös todellakaan nopeasti. Hylkäävä päätös tulee ripeästi, jos asiat sellaisessa kunnossa että esikäsittelijä on sitä mieltä ettei hakemuksella ole toivoakaan mennä läpi. 3kk on niin lyhyt aika että ei se kerro ihmisen rahan käytöstä yhtään mitään. 9kk rupeaa jo olemaan sellainen aika että siitä voi päätellä sen että onko velallisella todella halua vetää vyötä tiukemmalle ja hoitaa velkoja kunnialla pois. Ei takuusäätiökään nyt sellaisia lainoka takaa joissa pelkona ettei velallinen maksa lainaansa pois. Ihmettelen kyllä että aika paljon olet tuosta takuusäätiöstä puhunut mutta et ole tainnut perehtyä sen toimintaan muulla tavalla kuin katsomalla että takaavat lainoja ja summan minkä maksimissaan takaavat. Jos oikeasti olisi kinnostusta niin luulisi olevan ihan perusjutut edes selvitettynä. Kaikki löytyy netistä ja velkaneuvojakin olisi varmasti antanut esitteitä pyytämällä. Itse sain vihkosen ja siellä oli paljon tietoa asiasta..
Olen puhunut Takuusäätiöstä lähinnä siitä asiasta että jos mahdollista niin se vaikuttaa olevan parempi vaihtoehto kuin ulosottoon meneminen lähinnä huomattavasti pienempien kokonaiskulujen vuoksi sekä koko velanhoito ajan lyhyyden takia verrattuna uo-tiehen.
Se että miten nopeaan Takuusäätiö asian käsittelee olen ollut Velkaneuvojan tiedon varassa. toki olen Takuusäätiön netti sivutkin läpi lukenut.
Itse en ole Takuusäätiön takauksessa enkä ulosotossa joten voin suositella kumpaa vaan kumpi näyttäis paremmalle ratkaisulle ja minusta se on Takuusäätiö mikäli ehdot täyttyy sinne pääsimeksi. jos ei heti täyty mm liian suuren velan vuoksi kannattanee niitä lyhentää siihen pisteeseen jotta pääsee.
gggggg, minusta sinunkin kanssa on mukava näistä keskustella. näin sitä tietoa ja kokemuksia jaamme oli loppuratkaisumme sitten vaikka hieman erillaisia. kaikillehan samat ratkaisut ei ole edes mahdollisiakaan.
Tuosta arvin tilanteesta mielessäni on se seikka että Takuusäätiöllä hän on kuivilla noin 5v päästä mutta uo-tie vie 15v
Toinen asia on se että onko velat edes maksettu 15v päästä ja annetaanko lopuvelat varmasti anteeksi?
Kolmas asia on se että luottotiedot on menneet koko sen 15v
sitten sekin että onko se suojaosuus todellisuudessa niin suuri että 1600 tilistä jää käteen yli tuhat euroa vaikka taloudessa on toinenkin palkkaa saava?
EN sano että Arvin tapauksessa UO-tielle ei pitäis mennä mutta punnita sitä kannattanee erikanteilta.
Jokke65
- ällikällä2
Mitenkä suuret korot on ulosotossa? Jos vuodessa esim ~9000 ulosottoon on se 15 vuodessa = 135 000 €.
50 000 €:n summako siis kasvaisi siellä tuon verran korkoa eli 85000?
Toki voi toivoa että tilanne muuttuu tuon 15 aikana esim. voittoo tai perii jotain arvokasta ja saa sillä kuitattua. Toisaalta tilanne voi huonontuakin esim. työkyvyttömyys, työttömyys tai muu vastaava. - Pönttö-Einari
Jos maksat tuon pikkulainan pois tuossa 8v. aikana, on homma selvä, sulla on nimi kunnossa ja voit ostella mitä vaan omiin nimiisi.
Jos taas päästät tuommoisen summan ulosottoon, olet hetken päästä täydellinen hukka-ukko ja aivan pelle-hermanni, maksat melkoisen hinnan noista lainoistasi ja käytännössä joudut turvautumaan bulvaaneihin omaisuuden suhteen, jos nyt sellaista sattuisi ilmaantumaan. Jos joudut ulkoruokintaan, olet todella heikoilla, talo vääpelillä ja samoin kinneri, joten olet aivan jalkamies.
Mulla on ihan riittävästi näitä "talousneroja" tuttavapiirissä ja eipä ole herkkua elämä, vouti jatkuvasti palkanlaidassa, eikä mitään voi omistaa. En suosittele! - brilli
Yritä sinnitellä, jos tiukkaa niin pyydä lykkäystä tai erän pienennystä tai vapaakuukausia. Kannattaa olla hyvänä esimerkinä myös lapsille sillä niillä elämä edessä. Jos on mitä realisoida niin netissä on helppo laittaa myyntiin ja sillä lyhentää velkaa. Ulosotossa velassa ehkä pienempi lyhennys, mutta siten pidempi aika maksaa... Tsemppiä!
- SL
Tiedän hauskuuden. Neuvoisin neuvottelemaan velkojien kanssa, että saisit pienennettyä maksuja niin että sinulle jää saman verran kuin ulosoton jälkeen jäisi. Tämä on yhtä helvettiä kun ei ole nimeä. Mitään et saa hankittua omalle nimellesi. Voihan se vaimokin löytää uuden ja silloin olet helisemässä. Makselet vaan ja yrität päästä velkasaneerauksen. Onkos niitä perintöjä tulossa. Niitäkään et sitten saa, vaan ulosottaja nappasee. ÄLÄ päästä ulosottoon. Everyting depends on money. SL
- AE1
kannattaa otaa yhteyttä niin sanottuun sos.luotutus.sopia sitten aika. he tekevät siellä sinulle kohtuullisen mak.suun,telman ja maksavat velkasi pois. jota lyhennät joka kuukausi tietyn summan. tältä vältyt ulos-ae otto mieheltä ja käy ihmeessä hakemassa toimeen tulo tukea sos.toimistosta.
- arvi-10
sosiaalinen luotto ei voi saada kun opiskelija työttömät ja vähävaraset ja vain 10000€ joka ei riitä lähellekää.lue koko tarina !! .....arvi -10
- EsaL74
Noissa merkeissä pitäisi saada yksi laina, maksuajaksi vaikka kymmenen vuotta. Olisi ihan eri asia maksaa yhtä isompaa velkaa kuin kolmea keskikooltaan siis 13-14t€. Yhdet tilinhoitopalkkiot ja yhdet korot. Pankkikorot on taatusti pienemmät kuin noiden vakuudettomien pikalainojen.
Pankki tosin saattaa haluta takauksen tuollaiselle, eli vaimon suostumus tuossa tarvitaan.
Osuuspankin lainalaskimella voit arvioida lainakuluja. https://www.op.fi/op?id=20103&tk=/lainalaskuri
Tein muutamia kokeiluja, ja mm. 10 vuoden maksuajalla sain 670€ kuukausikulun. Tämän huomattavan korkealle asetetulla korkolukemalla.- arvi-10
pankit on kyselty minulla ei ole takaajia ... arvi-10
- arvi-10
ulosottoon joutuu väkisin ei mahda minkää...
- Jokke 65
Ettei muita ratkaisuja löytynyt. aina ei vaan löydy niin se on. no niinkuin moni on sanonut ei se maailman loppu ole vaikkakin pitkä tie. tekis mieli sanoa et perästä tullaan mutta en sano koska jatkan kituuttelua omineni velkoineni joita on yhtäpaljon eli suossa täälläkin.
Tsemppiä jokatapauksessa. nyt ilmeisesti menee jonkin verran aikaa ennenkuin UO-laskut alkaa pyöriä eli ehkä saat muutaman tilin "jemmaan" ennen laskuja. ja muutoinkin enemmänhän sinulle tulenee jäämä'än käyttövaraa.
- ok
ok ok
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516923Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414614HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972637- 1351928
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321559Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3951504- 141379
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101293Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki171034mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k91002