Joosefin

poika tulee jokaiseen, joka uskoo häneen ja haluaa hänen tulevan. Jumala oli tuossa Joosefin pojassa ja siksi tuo Joosefin poika on nostettu korkeaan arvoon. Jeesus sanoo tulevansa ihmiseen, joka uskoo.
9121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En huoli Joosefin poikaa, vaan ainoastaan Jumalan Pojan. Kamala ajatus, että ihmisestä korotettu tulisi astiaani asumaan. En ota vastaan!

Äänestä
  • kun ekivaarin mukaan ei tiedä onko hän edes Joosefin poika. Ekivaari on sanonut monesti, että Jeesus voi olla vaikka roomalaisen sotilaan poika. Enkelin ilmoitukset ja muut profetiat ovat ekivaarin mukaan valhetta ja nikeain kokouksessa Raamattuun lisättyjä temppuiluja. Kuka tuollaista poikaa uskaltaisi vastaan ottaa.

    Äänestä

  • vallan hyvin sanottu.

    En minäkään ota vastaan Joosefin poikaa.
    En tahdo että minun astiaani tulee asumaan joku syntinen ihminen.
    Herra Jeesus Kristus on monin verroin miellyttävämpi asukas.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    vallan hyvin sanottu.

    En minäkään ota vastaan Joosefin poikaa.
    En tahdo että minun astiaani tulee asumaan joku syntinen ihminen.
    Herra Jeesus Kristus on monin verroin miellyttävämpi asukas.

    Jeesus on Jumala!!
    Jumala on yksi!!
    Jeesus on Jumala ainut!!

    Äänestä

  • Syvästi kummeksuva. kirjoitti:

    kun ekivaarin mukaan ei tiedä onko hän edes Joosefin poika. Ekivaari on sanonut monesti, että Jeesus voi olla vaikka roomalaisen sotilaan poika. Enkelin ilmoitukset ja muut profetiat ovat ekivaarin mukaan valhetta ja nikeain kokouksessa Raamattuun lisättyjä temppuiluja. Kuka tuollaista poikaa uskaltaisi vastaan ottaa.

    sokeita, että uskovat tuollaiset ekivaarien opetukset?

    Äänestä

Daavidin siemenestä syntynyt, [Room.1:3] Jumalan voitelema Jeesus Kristus on syntynyt pyhyyden Hengen mukaan Jumalan tahdosta jokaisen Jumalan tahtoa tekevän

Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta, vilpittömästä uskosta, [1.Tim.1:5] ja neitseellisestä mielestä, [2.Kor.11:1-4].

´

Äänestä
  • Luuk. 3:23
    ”Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin LUULTIIN, Joosefin poika” (Luuk.3:23).
    ---
    Jeesuksen syntymä ja siihen liittyvät yliluonnolliset tapahtumat on jo kerrottu Luukkaan evankeliumin alussa.
    Siitä käy ilmi, miten ASIAN LAITA OIKEASTI OLI!

    Jeesus oli Joosefin poika siten, että tämä oli ottanut Marian vaimokseen ennen Jeesuksen syntymää ja omistanut Jeesuksen pojakseen (Luuk.2:5,48).
    Joka tunsi Jeesuksen alkuhistorian (Luuk.1:26-38), tiesi myös Jeesuksen yliluonnollisen sikiämisen.

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Luuk. 3:23

    on hyvin sanottu.

    >>>Joka tunsi Jeesuksen alkuhistorian (Luuk.1:26-38), tiesi myös Jeesuksen yliluonnollisen sikiämisen.  

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Luuk. 3:23
    ”Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin LUULTIIN, Joosefin poika” (Luuk.3:23).
    ---
    Jeesuksen syntymä ja siihen liittyvät yliluonnolliset tapahtumat on jo kerrottu Luukkaan evankeliumin alussa.
    Siitä käy ilmi, miten ASIAN LAITA OIKEASTI OLI!

    Jeesus oli Joosefin poika siten, että tämä oli ottanut Marian vaimokseen ennen Jeesuksen syntymää ja omistanut Jeesuksen pojakseen (Luuk.2:5,48).
    Joka tunsi Jeesuksen alkuhistorian (Luuk.1:26-38), tiesi myös Jeesuksen yliluonnollisen sikiämisen.

    Kyllä niitäkin löytyy. Täälläkin on muutaman ristinvihollisen joukosta esiin nouseva, joka haluaa nimenomaan tällaisen kuolevaisen ihmisen vapahtajakseen. Tai tarkemmin - ei tarvitse mitään itselleen, koska kaikki kuulemma pelastuvat, vaikka väkisin.

    Ekivaari käy omaa herjauskampaanjaansa Kristusta vastaan sivuuttaen kokonaan sen mitä Raamattu kertoo Jeesuksen syntymään liittyen. Ylösnousemus vaan tekee Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja näin hänen on pakko selostaa, koska riivajatkin vapisivat Jumalan Pyhän edessä. Näin ollen riivaajahenkien suustakin kuului enemmän totuutta kuin ekivaarilta.

    Sama väsähtänyt lässytys jatkuu ekivaarilla. Siinä näkyy pitkäaikaisen uskonnollisuuden ja valehtelun aiheuttamaa sairaalloista sekavuutta. On pyhyyden henkeä ja neitseellistä mieltä suloisessa sekamelskassa rivouksien ja Jumalan pilkan kanssa.

    Eletty viikko toi esiin jotain uutta.
    Ekivaari hyökkäsi rajusti ristinsovitustyötä vastaan ja itse paljasti näin saatanallisen hengen sydämessään. Aiempi aiheen ympärillä pyöriminen muuttui esille tuloksi.
    Raamattu sanookin pilkkaajien menevän syvemmälle pilkassaan ja pahuudessaan. Hän on vähäinen tekijä omilla tökeröillä puheillaan, mutta muistus tästä ajasta, jossa eksytys pahenee koko ajan. Ja osoittaa kuinka tärkeätä on rakkaus totuuteen ja pitäytyminen Sanaan, kun todellisia raatelevia susia sattuu kohdalle

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näinkö? kirjoitti:

poika tulee jokaiseen, joka uskoo häneen ja haluaa hänen tulevan. Jumala oli tuossa Joosefin pojassa ja siksi tuo Joosefin poika on nostettu korkeaan arvoon. Jeesus sanoo tulevansa ihmiseen, joka uskoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu