Saatanan

Saatana on tullut vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Meillä uskovilla ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan ja langenneita enkeleitä ja pahuuden henkivaltoja vastaan. Jokaisesta ihmisestä käydään Henkivalloissa ankara taistelu. Saatanan tahto on se, että ihminen juotuisi tuomituksi yhdessä hänen kanssaan iankaikkisen tulen rangaistukseen. Saatana tekee kaikkensa aivan viimeiseen hengenvetoon asti että ihminen torjuisi Jeesuksen ja ei tekisi elämässään parannusta vaan antaisi synnin viedä. Taistelu käydään meidän mielessämme ja me itse päätämme kuuntelemmeko ennemmin Jeesuksen ääntä vai saatanan ääntä, seuraamukset ovat sitten sen mukaiset. Saatana ei niinkään välitä sellaisista ihmisistä jotka eivät ole herätyksen tilassa ja uskossa, vaan kulkevat aivan kuin unessa ollen tiedottomassa tilassa Jumalasta, Jeesuksesta ja ikuisuusasioista. Saatana yrittää estää aina ihmisen tulemisen uskoon ja Vapahtajan Jeesuksen luo. Sitten kun ihminen uudesti syntyy ja tulee uskoon ja alkaa evankelioimaan muita ihmisiä, silloin hänestä tulee suuri uhka saatanalle. Monesti saatana kuiskuttaa ajatusmaailmaamme ajatuksia ja pyrkii saattamaan meidät kauaksi Vapahtajasta erilaisin valhein. Erityisesti meidän uskovien tulee olla tarkkana siitä miten käyttäydymme ja puhumme ja millaisen kuvan annamme uskosta osattomille uskovaisena olosta. Olen huomannut että saatana käyttää monesti meidän lankeemuksiamme aseena uskoa ja Jeesusta vastaan. Siispä uskon veljet ollaan vahvoja Herrassa ja näytetään hyvää esimerkkiä niille jotka eivät vielä ole uskosta osallisia. Viedään kunniallisesti evankeliumia eteenpäin. Ei ole sen väkevämpää todistusta kuin että todistaa Herrasta väkevästi omalla elämällään. Kannattaa aina muistaa että viimeisellä tuomiolla Jeesus maksaa meille jokaiselle palkan meidän tekojemme mukaan. Uskovainenkin voi kieltää Jumalan ja oman sovituksensa teoillaan.

Siunausta päivääsi

Eräs kaidan tien kulkija Jeesuksessa Kristuksessa
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kiusaukset ja Valhee kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu